Taas tuli turpiin ja muuallekin viime yönä. Jalkaan sattuu enkä pystynyt nukkumaan enempää. Toiset lapsetkin heräävät kohta. Nekin kävi hereillä yöllä.
Kaikki alkoi kun käskin pojan mennä nukkumaan ja lopettaa pelaamisen. Ensin tuli haistattelua. Yritin selittää, että kouluvuoden aikana ei saa pelata öisin. Ei mennyt perille, joten suljin koneen. Sitten se tuli ja löi mahaan. Menin kippuraan lattialle ja se alkoi potkimaan ympäri kehoa, lähinnä kylkiin ja reisiin. Pari potkua osui kasvoihin ja nyt huuli on turvoksissa ja verillä. Nyt onneksi ei osunut silmään.
Poika on lähes 190 senttinen, vaikka on vasta viidentoista. Minulla ei ole mitään mahdollisuuksia pärjätä häntä vastaan. Nyt sitten taitaa pelikone lähteä, kunhan ex-mies tulee käymään. Olen yrittänyt puhumalla saada tottelemaan ja ajattelemaan itsenäisesti mikä on hänelle itselleen parasta, mutta hän kyllä lupaa lopettaa pelaamisen, sitten ei tee sitä kuitenkaan.
Nuoremmat lapset ovat nähneet näitä tilanteita, ja ovat todella peloissaan puolestani. Pelkään, että heistä kasvaa väkivaltaisia muita kohtaan. He pelkäävät myös isoveljeään, vaikka heille veli ei ole ollut väkivaltainen. Isoveljeä ärsyttää se että siskot karttelevat häntä.
Yhden pahoinpitelyn jälkeen sanoin etten jaksa enää, ja etten näe muuta mahdollisuutta, kuin huostaan antaminen. Hän sanoi, että jos soitan sossuille hän kertoo niillä minun pahoinpitelevän nuorempia sisaruksiaan. En ole pahoinpidellyt koskaan ketään. En edes antanut tukkapöllyä tai luunappeja. Mutta poikani osaa olla vakuuttava. Koulussa hän on pidetty ja luokanvalvoja kehuu häntä minulle. Kumpi näistä todellisuuksista on se oikea. Se, että älykäs ja toiset huomioonottava poika menestyy hyvin koulussa, vai se että hän hakkaa minua? Niin kuin hän olisi jakautunut kahteen puoleen. Tai ehkä me olemme se osa elämästä josta hän ei välitä. Rakastin häntä paljon aiemmin, vaikka elämä olikin hankalaa. Nyt hakkaamisen alkamisen jälkeen en enää ole pystynyt tuntemaan positiivisia tunteita häntä kohtaan. Ajattelen vain, että jospa aika kuluisi nopeasti ja poika täyttäisi 18.
Nukun nykyään todella huonosti ja syytän itseäni, siitä miten sain aikaan tuollaisen lapsen. Hän on saanut rajoja ja rakkauttakin lapsena. Ala-asteella hänellä oli todella hankalaa ja Hän ei osannut hillitä itseään. Kotona hän rauhoittui holdingissa, ja suhteellisen hyvin se elämä meni, vaikka silloin tuntui hankalalta. Murrosiän myötä yläasteelle mentyä tilanne muuttui. Opettaja oli todella ihmeissään edellisen opettajan merkinnöistä, "kun teidän poikannehan menestyy todella hyvin opinnoissa ja muiden kanssa". Kotona tilanne paheni kerralla. Hän kasvoi minua isommaksi ja tajusi olevansa voimakkaampi. Sitä valtaa hän onkin käyttänyt.
Yritän löytää elämästäni jotain hyvää. Tytöt ovat terveitä ja heihin minulla on hyvä suhde. Olemme olleet paljon puistoissa ja kaupungilla, ettei tarvitse olla kotona.
Rahaakin on tarpeeksi. Jostakinhan se ilo on löydettävä.
Kirjoitan ensimmäistä kertaa, tai oikeammin kerron ensimmäistä kertaa tilanteesta jollekkin toiselle. Toivon ettette tuomitse minua suorilta käsin huonoksi äidiksi. itse olen se tehnyt moneen kertaan. En oikeastaan tiedä mitä hain tällä kirjoituksella. Tuntuu vaan, etten pysty pitämään tätä sisälläni ja salaisuutenani enää pitempään. Tiedän että pitäisi soittaa sosiaali päivystykseen, mutta sitten todennäköisesti menettäisin tytötkin. Me emme pysty totuudessakaan olemaan niin vakuuttavia, kuin poikani valehdellessaan.
Pojan kannalta tässä on surullista se, miten yksin hän jää loppujen lopuksi. Minä olen väsynyt hänen kanssa olemiseen, enkä todennäköisesti jaksa sitä kun velvollisuuteni loppuvat. Siskot karttelevat häntä ja meidän poistuttua hänen elämästään, jotkut muut näkevät poikani toisen puolen ja lähtevät nekin.
Anteeksi kun kirjoitin niin pitkään. Helpotti kuitenkin jonkun verran.
Kaikki alkoi kun käskin pojan mennä nukkumaan ja lopettaa pelaamisen. Ensin tuli haistattelua. Yritin selittää, että kouluvuoden aikana ei saa pelata öisin. Ei mennyt perille, joten suljin koneen. Sitten se tuli ja löi mahaan. Menin kippuraan lattialle ja se alkoi potkimaan ympäri kehoa, lähinnä kylkiin ja reisiin. Pari potkua osui kasvoihin ja nyt huuli on turvoksissa ja verillä. Nyt onneksi ei osunut silmään.
Poika on lähes 190 senttinen, vaikka on vasta viidentoista. Minulla ei ole mitään mahdollisuuksia pärjätä häntä vastaan. Nyt sitten taitaa pelikone lähteä, kunhan ex-mies tulee käymään. Olen yrittänyt puhumalla saada tottelemaan ja ajattelemaan itsenäisesti mikä on hänelle itselleen parasta, mutta hän kyllä lupaa lopettaa pelaamisen, sitten ei tee sitä kuitenkaan.
Nuoremmat lapset ovat nähneet näitä tilanteita, ja ovat todella peloissaan puolestani. Pelkään, että heistä kasvaa väkivaltaisia muita kohtaan. He pelkäävät myös isoveljeään, vaikka heille veli ei ole ollut väkivaltainen. Isoveljeä ärsyttää se että siskot karttelevat häntä.
Yhden pahoinpitelyn jälkeen sanoin etten jaksa enää, ja etten näe muuta mahdollisuutta, kuin huostaan antaminen. Hän sanoi, että jos soitan sossuille hän kertoo niillä minun pahoinpitelevän nuorempia sisaruksiaan. En ole pahoinpidellyt koskaan ketään. En edes antanut tukkapöllyä tai luunappeja. Mutta poikani osaa olla vakuuttava. Koulussa hän on pidetty ja luokanvalvoja kehuu häntä minulle. Kumpi näistä todellisuuksista on se oikea. Se, että älykäs ja toiset huomioonottava poika menestyy hyvin koulussa, vai se että hän hakkaa minua? Niin kuin hän olisi jakautunut kahteen puoleen. Tai ehkä me olemme se osa elämästä josta hän ei välitä. Rakastin häntä paljon aiemmin, vaikka elämä olikin hankalaa. Nyt hakkaamisen alkamisen jälkeen en enää ole pystynyt tuntemaan positiivisia tunteita häntä kohtaan. Ajattelen vain, että jospa aika kuluisi nopeasti ja poika täyttäisi 18.
Nukun nykyään todella huonosti ja syytän itseäni, siitä miten sain aikaan tuollaisen lapsen. Hän on saanut rajoja ja rakkauttakin lapsena. Ala-asteella hänellä oli todella hankalaa ja Hän ei osannut hillitä itseään. Kotona hän rauhoittui holdingissa, ja suhteellisen hyvin se elämä meni, vaikka silloin tuntui hankalalta. Murrosiän myötä yläasteelle mentyä tilanne muuttui. Opettaja oli todella ihmeissään edellisen opettajan merkinnöistä, "kun teidän poikannehan menestyy todella hyvin opinnoissa ja muiden kanssa". Kotona tilanne paheni kerralla. Hän kasvoi minua isommaksi ja tajusi olevansa voimakkaampi. Sitä valtaa hän onkin käyttänyt.
Yritän löytää elämästäni jotain hyvää. Tytöt ovat terveitä ja heihin minulla on hyvä suhde. Olemme olleet paljon puistoissa ja kaupungilla, ettei tarvitse olla kotona.
Rahaakin on tarpeeksi. Jostakinhan se ilo on löydettävä.
Kirjoitan ensimmäistä kertaa, tai oikeammin kerron ensimmäistä kertaa tilanteesta jollekkin toiselle. Toivon ettette tuomitse minua suorilta käsin huonoksi äidiksi. itse olen se tehnyt moneen kertaan. En oikeastaan tiedä mitä hain tällä kirjoituksella. Tuntuu vaan, etten pysty pitämään tätä sisälläni ja salaisuutenani enää pitempään. Tiedän että pitäisi soittaa sosiaali päivystykseen, mutta sitten todennäköisesti menettäisin tytötkin. Me emme pysty totuudessakaan olemaan niin vakuuttavia, kuin poikani valehdellessaan.
Pojan kannalta tässä on surullista se, miten yksin hän jää loppujen lopuksi. Minä olen väsynyt hänen kanssa olemiseen, enkä todennäköisesti jaksa sitä kun velvollisuuteni loppuvat. Siskot karttelevat häntä ja meidän poistuttua hänen elämästään, jotkut muut näkevät poikani toisen puolen ja lähtevät nekin.
Anteeksi kun kirjoitin niin pitkään. Helpotti kuitenkin jonkun verran.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tee ilmoitus uhkailuista ja väkivallasta sosiaalitoimistoon.
Minusta sinun pitää ehdottomasti mennä puhumaan ja purkamaan nämä asiat sosiaalityöntekijälle. Menet siis yksin ensin ja kerrot että poikasi osaa valehdella.
Jos niitä rajoja ei nyt aleta laittamaan niin voivoi...
Niin ja saisit enemmän vastauksia ja vertaistukea jos laittaisit tuon tekstin esim. Kaksplussan "mitäs nyt" -palstalle.
Mutta tärkeintä on että otat pian yhteyttä sossuun!
Älä anna tytöillesi sitä mallia, että näin saa naisia kohdella ja naisen on vain alistuttava siihen.
En usko että niitä rajoja pystyy laittamaan enää kukaan. Minä ja entinen mieheni yritimme monta vuotta huonolla menestyksellä. Ala-asteella luultiin vakavissaan, että entinen mieheni on väkivaltainen, koska "jostakin hän on sen kuitenkin oppinut". Voin täysin rehellisesti sanoa, ettei entinen mieheni koskaan ollut väkivaltainen. Liittomme päättyi, koska jatkuvan stressin takia meillä ei ollut aikaa jutella tai olla yhdessä. Meillä ei ollut enää muuta yhteistä, kuin lapset. Poikaa ei voinut jättää yksin, eikä kukaan halunnut hoitaa häntä. Olimme siis aina kotona.
Nyt kun syksy tulee eikä voida ulkoilla, menemme päiviksi äitini asunnolle. Äitini on vanhainkodissa ja hänen asuntonsa on asumaton. Voimme siellä viettää aikaa.
Tiedän, että pitäisi kertoa sosiaalityöntekijöille tästä, mutta en halua menettää tyttöjä. Olen nähnyt useamman kerran miten taitava poikani on. Hän on esittänyt minulle kaikki ne versiot, joita hän voisi käyttää, jos joutuu lähtemään kotoaan pelirajoitteiseen paikkaan. Hän on myös kehitellyt minulle motiivia miksi "valehtelen" hänestä asioita.
Minäkin pelkään sitä, että tyttäristäni tulee alistujia. Toisaalta he tietävät mitä se tarkoittaa heille itselleen, jos poika joutuu lähtemään. Heidän veljensä kostaisi minulle viemällä minulta kaiken tärkeän, niin kuin hän itse sanoi.
Ei sillä oikeastaan ole väliä saanko vastauksia tai vertaistukea. Jo kirjoittaminen ja se, että joku lukee.
Minkä takia sinulta tytöt vietäisiin?
Ei siihen pitäisi kertomasi perusteella olla mitään syytä.
Se on nyt vain sinun omaa mielikuvitustasi, koska olet itsekin alkanut varmaan uskoa poikasi uhkailuihin. Poika on tosiaan saanut henkisen yliotteen perheessänne. Se on väärin.
Sinun pitäisi nyt uskoa itseesi, olet aikuinen ihminen ja sinun ei tarvitse eikä pidä hyväksyä tuommoista käytöstä. Poika jatkaa sitä niin kauan kuin sinä annat sen jatkua.
Ja se todellakin on myös pojan parhaaksi että hänelle laitetaan rajat.
Ehkä hän tarvitsisi myös jotain tutkimuksia, jos hänellä on jotain ihan lääkittävissäkin olevaa häiriötä.
Mutta siis todellakaan sinulta ei oteta muita lapsia yhden käytöksen perusteella.
Pelkään, että he uskovat poikaa. Uskon sinänsä sosiaalityöntekijöihin eikä minulla ole heistä pahaa sanottavaa. Olemme olleet lastensuojelun asiakkaita silloin, kun poika oli ala-asteella ja ex-miestäni epäiltiin perheväkivallasta pojan käytöksen perusteella. Olemme myös käyneet perheneuvolassa. Poikani on ollut myös tutkimuksissa, joissa hänellä todettiin neurologista poikkeavuutta. Lääkitystä ei ehdotettu.
Olet oikeassa siinä, että lapsi on saanut sekä henkisen, että fyysisen yliotteen perheessämme. Itse jaksaisin varmaankin vielä sen kolme vuotta näinkin, mutta sitten on tytöt ja heidän elämä. Tilanteet eivät ole heille fyysisesti vaarallisia, mutta varmasti stressaavia ja vaurioittavia
On varmaankin laillista esim äänittää salaa näitä tilanteita, jos huostaanottoon joudutaan. Se veisi pohjan poikani jutuilta. Otin myös kuvat huulesta, kyljistä ja reisistä kännykällä nyt kun niihin nousi mustelmat. Minulla tulee normaalielämässäkin helposti mustelmia ja ne pysyvät kauan joten aika pahan näköisiä nämä tarkoituksella tehdyt ovat. Kävin ostamassa a-vitamiini voidetta niihin. Pitää meikata huomenna aamun työnjakoon. Onneksi ei ole sosiaalinen työ niin ei tarvitse selittää, jos meikit varisevat. Hävettää tällainen.
Kiitos, kun olet vastannut minulle. Sain hieman rohkeutta ja aion rohkaistua ottamaan yhteyttä tuttuuni, joka toimii sosiaalityöntekijänä. Häneltä voisi kysyä miten homma etenee ja miten esim pojan koulunkäynnin voisi turvata, jos hän asuisi jossain muualla. Hän ei ole tavannut poikaani, joten hän varmaan uskoisi minua. Ehkä voisi sanoa että, viestisi palautti minut maan pinnalle.
Tollane kakara kuuluu lastenkotiin.
Itselläni on hyvin samanlaisia kokemuksia, oli kuin oman äitinsä tekstiä lukisi. Oma isoveljeni oli samanikäisenä myös tuollainen. Iän ja eri kavereiden myötä kuitenkin rauhoittunut todella paljon. :)
Älä usko poikasi uhkailuihin. Ei ne sosiaalitoimen ihmiset nyt mitään idiootteja ole, kyllä he on valehtelijoita ennekin tavanneet. Sinulla ja tyttärilläsi on ehdottomasti oikeus turvalliseen kotiin, tiedät itsekin miten tämä heihin vaikuttaa vaikkei heidän veljensä (vielä?) heihin käviksi käsisikään. Hae apua perheneuvolasta tai sosiaalityöntekijöiltä, väliaikainen nuorisokodissa asuminen voisi olla hyväksi pojallesi.. huostaanottoon pitää olla aika kovat perusteet, ei sinulta tyttäriäsi todellakaan voida viedä, sanoi poikasi mitä tahansa. Voimahalit sinulle ja tyttärillesi!!! Hae apua äläkä mitätöi kokemuksiasi.
Kiitos vastauksesta ja rohkaisusta.
Aion soittaa tutulleni huomenna. Hän on sosiaalityöntekijänä toisessa kunnassa. Pyydän häneltä neuvoja tähän tilanteeseen. Kiitos tuesta.
Ota vain rohkeasti yhteyttä sosiaalitoimistoon ja kerro tilanteesta. Meilläkin oli tuollainen tilanne, mutta tyttären kanssa. Minua hän syytti kaikesta mahdollisesta pahoinpitelystä kuristamiseen, mutta ei mennyt aivan läpi. Koulun sai uskomaan, mutta ei sosiaalivirkailijoita.
Nyt asuu isällään ja on ollut jopa pakkohoidossa. Minä en ole edes puhunut hänelle kohta kolmeen vuoteen.Nuoremmat lapset ovan minulla yksinhuollossa. Mutta edelleen kaikki vika on minussa, joskus tekisi mieli soittaa tai kirjoittaa tyttärelle ja kysyä onko hän onnellinen, mutta olen malttanut mieleni. Koulu jäi peruskouluun ja nyt vain hengailee. Mutta onneksi on ymmärtävä isä.
Toivottavasti jaksat olla lapsesi tukena, vaikka on aika rankkaa.
ei ainakaan kannata rikosilmoitusta tehdä!?
Oletteko miettineet, että poika tai tuo edellä mainittu tyttö saatttavat olla mielisairaita? Tuo ei ole normaalia käytöstä ja myös lapsi tarvitsee psykiatrista apua. Jos pojalla todettu neurologisia ongelmia niin onko kyse adhd:sta tai esim.jostain persoonallisuushäiriöstä? Käytös vaikuttaa erittäin häiriintyneeltä ja veikkaan, että jos ei sitä saada loppumaan, saattaa työura aueta rikosten ja päihteiden parissa. Lapsi tarvitsee lääkityksen sekä psykiatrista apua ja muu perhe normaalia perhe-elämää keskenään.
Minun tyttäreni on ollut nimenomaan psykiatrisessa pakkohoidossa, ja nytkin on jonkinlaisessa terapiassa.
Mielestäni tämä ei aina välttämättä tehoa tai ole riittävä ratkaisu. Tuo nykyinen potilaan itsemääräämislaki on niin tiukka, että meidänkin tilanteessa minusta on tehty se syntipukki, vaikka mitä tulee olen siihen jotenkin syypää. Terapeutilla ei ole oikeutta edes ottaa minuun yhteyttä, väittää tyttö minun tehneen ihan mitä vain. Nytkin on rikostutkinta menossa, mahdollisen pahoinpitelyn johdosta. Tämä on varmasti myös viranomaisille haastavaa, kun alaikäinen kertoo omia näkemyksiään tilanteeseen ja muuta et voi kuin uskoa. Lastensuojeluilmoituksia on tullut jo kaksi samasta tilanteesta.
Nyt on paikallinen sosiaalitoimisto jo miettinyt meneekö nämä lastensuojeluilmoitukset jo kiusaamisen puolelle, koska tilanne on jo aiempien tapausten takia selvitetty kahteen kertaan, mutta aina löytyy uusi lääkäri tai poliisi, joka kuuntelee tytärtä ja uskoo. Sitten tulee taas velvollisuus viran puolesta tehdä uusi lastensuojeluilmoitus. Ja kolmeen vuoteen en ole tytärtä nähnyt tai puhutellut.
Tämä ahdistaa ja kiusaa meitä perheenä. Minun oikeustajuunikaan tämä ei mahdu, miten alaikäinen nuori saa toimia näin ja aina vain silitellään päätä. Isähän on mielissään kaikesta siitä kiusasta, mitä nämä avautumiset meille saavat aikaan.
Mietin usein, missä se raja tulee vastaan, että tämä nuoren uskominen ja sääliminen loppuu, ja löytyy se taho, joka sanoo, että katsotaanpa, mitä peilistä löytyy ja sieltä nuoren omasta kodista, eikä vain syytetä äitiä.
Jos pojalla on todettu neurologinen poikkeavuus lapsena eikä silloin todettu lääkityksen tarvetta, siitä on useita vuosia. Nyt lääkitys on selvästi tarpeen. Pojan lyhytpinnaisuus ja väkivaltaisuus sekä perhetilanne aiheuttavat vaaran hänen terveydelleen ja turvallisuudelleen, joten huostaanotto on yksi mahdollisuus. Kyllä sossussa on ennenkin nähty väkivaltaisia teinejä, nyt pelko ja häpeä hallitsevat sinua ihan turhaan. Et ole syyllinen poikasi neurologiseen vammaan, vaan jatkohoito ja seuranta on aikoinaan laiminlyöty.
Ota ihmeessä yhteyttä vertaistukiryhmiin netissä, saat kohtalotovereiden mielipiteitä. Ja soita pian sossuun tai jos poika käy käsiksi, poliisille. Pojalla ei ole myöskään hyvä olo, yhteydenotto viranomaisiin auttaa myös häntä. Kaikkea hyvää sinulle. Kyllä se tästä paremmaksi muuttuu, kunhan ammattilaiset ryhtyvät auttamaan sinua ja koko perhettä. Älä turhaan syyllistä itseäsi.
laita poika johonkin perhekotiin. Kyllä tollanen pitää kuriin saada jo oman itsensä takia. Muiden alistus loppuu, kun tulee täysi-ikäiseksi. Ketä hän pystyy maailmalla pompottamaan? Perhekodeissa on vahvat työntekijät auktoriteetteineen. Hänellä on viellä aikaa oppia todellisuutta, mutta nyt on oikeasti kiire. VASTUU ON SINULLA, HOIDA!