20v yhdessä ja pari lasta. Kokoajan lisääntyy miehen "avuttomuus" eli ei siivoa omia jälkiään. Ärsyttää ihan v..tusti. Juuri tuossa äsken kävi syömässä iltapalaa, pöydälle jäi KAIKKI ruuat, lautanen, haarukka, veitsi jne.. Sitten otti lääkkeensä kaapista, ovi jäi auki. Pesi hampaansa, hammastahna ja harja jäi altaan reunalle, vaikka niillekin on paikkansa. Sitten kehtaa jäkättää, kun esim. ulkona on lasten pyörä tms väärässä paikassa!!!!!!
Hääpäivänämme muisti romanttisesti kukilla ja korulla (kuten aina). Joi siinä aamukahvinsa ja jätti maitopurkkinsa (minä en käytä maitoa) pöydälle. Sitten parin tunnin päästä aloin valmistelemaan lounasta ja huomasin maidon edelleen pöydällä ja kysyin että teetkö kermaa siitä kun se lojuu edelleen pöydällä. Hermostui ja sanoi että no eikö sitä nyt kukaan muu voi laittaa kaappiin (oli lauantai ja vapaapäivä eikä sillä ollu mitään tekemistä). Jumaliste että meinasin suuttua! Laitoin sen sitten kaappiin, mutten puhunu ukolle mitään moneen tuntiin. Mutta eihän se tajua sitäkään.
Olen nyt itse ollut vähemmän töissä ja enemmän kotona. Ja tuntuu siltä, että mies ajattelee niin, että koska tuo on kokoajan kotona niin joutaa tekemäänkin, joutaa korjailemaan jälkiä. Ja niitähän riittää, vaatteita, puhtaita ja likaisia, kenkiä, roskia, mukeja, lautasia, tyhjiä lääkepakkauksia, lehtiä, tyhjiä kirjeluoria, ruokia, limsapulloja... En ole laiska ollenkaan, teen kotona kaikenlaista hommaa. Leivon, siivoan, pesen pyykit, astiat, ikkunat, tsekkaan lasten läksyt, pinoan puita liiteriin, etsin työpaikkaa, maksan laskuja ja kaikkea normihommaa. Mies vaan tuntuu "taantuvan" Mutta jos erehdyn siitä mainitsemaan, niin jo on helvetti irti. Ei ole väkivaltainen, mutta tietää oman arvokkuutensa eikä siedä että arvostellaan. Vaikka siis ihan nätisti sanonkin asiasta.
Syviä huokaiuksia aiheuttaa nykyinen tilanne. Kertokaa toki jos teillä on samanlaisia kokemuksia!
Hääpäivänämme muisti romanttisesti kukilla ja korulla (kuten aina). Joi siinä aamukahvinsa ja jätti maitopurkkinsa (minä en käytä maitoa) pöydälle. Sitten parin tunnin päästä aloin valmistelemaan lounasta ja huomasin maidon edelleen pöydällä ja kysyin että teetkö kermaa siitä kun se lojuu edelleen pöydällä. Hermostui ja sanoi että no eikö sitä nyt kukaan muu voi laittaa kaappiin (oli lauantai ja vapaapäivä eikä sillä ollu mitään tekemistä). Jumaliste että meinasin suuttua! Laitoin sen sitten kaappiin, mutten puhunu ukolle mitään moneen tuntiin. Mutta eihän se tajua sitäkään.
Olen nyt itse ollut vähemmän töissä ja enemmän kotona. Ja tuntuu siltä, että mies ajattelee niin, että koska tuo on kokoajan kotona niin joutaa tekemäänkin, joutaa korjailemaan jälkiä. Ja niitähän riittää, vaatteita, puhtaita ja likaisia, kenkiä, roskia, mukeja, lautasia, tyhjiä lääkepakkauksia, lehtiä, tyhjiä kirjeluoria, ruokia, limsapulloja... En ole laiska ollenkaan, teen kotona kaikenlaista hommaa. Leivon, siivoan, pesen pyykit, astiat, ikkunat, tsekkaan lasten läksyt, pinoan puita liiteriin, etsin työpaikkaa, maksan laskuja ja kaikkea normihommaa. Mies vaan tuntuu "taantuvan" Mutta jos erehdyn siitä mainitsemaan, niin jo on helvetti irti. Ei ole väkivaltainen, mutta tietää oman arvokkuutensa eikä siedä että arvostellaan. Vaikka siis ihan nätisti sanonkin asiasta.
Syviä huokaiuksia aiheuttaa nykyinen tilanne. Kertokaa toki jos teillä on samanlaisia kokemuksia!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Lisäyksenä vielä, että myöskään en saa minkäänlaista kiitosta mistään. Jos mies itse joskus vaivautuu tekemään ruokaa, niin sitä pitää runsain sanoin aina kiitellä. Itse saan tehdä vaikka mitä (hänenkin töitään) niin kiitosta ei kyllä tule, Mietin jo että onko hän joku narsistin tyyppinen, kun sukunsa tuntuu olevan harvinaisen itsekästä porukkaa. En siis usko että mieheni on narsisti, vaan hyvin paljon sen tyyppinen.
Meillä oli myös tuo, että minun tekemisiä kuulemma sai aina kiitellä. Tosin minä kyllä kiittelin vaimoa mutta en tarpeeksi.
En usko minäkään, että miehesi on narsisti. Narsismi ja narsistinen persoonallisuushäiriö ovat eri asioita. Itsekkyys ei ole narsismia. Jokainen ihminen omaa narsitisia piirteitä ja itserakkautta. Miehesi on vaan laiska ja häntä sotkut eivät häiritse.
Tavallaan mulla on sama kokemus.
Ekana pistää silmään tuo, että olette olleet jo 20 vuotta yhdessä. Milloin miehen sotkuisuus alkoi?
Minut vaimoni pisti pellolle äskettäin tuollaisista syistä. Tosin en koskaan jättänyt maitoa pöydälle ja pyyhin keittiötä ja lakaisin. Mutta yksi syy oli sotkuisuuteni, että kuulemma vaimo liikaa joutuu siivoomaan jälkiäni. Olemme vasta 5v olleet yhdessä. Vaimoni siis otti puheeksi asian eroamalla minusta, mutta otti kuitenkin. Kuulemma aiemminkin on ottanut mutta en ole kuunnellut. Tai olenhan minä kuunnellut ja koittanut siivota mutta se ei riittänyt.
Nyt olemme taas kyllä yhdessä ja menemme perheneuvolaan juttelemaan asioistamme, ettei vastaavaa tapahtuisi uudelleen.
Minua askaruttaa vaan se, että miksi tilanteenne on tuo.
Mainitsit, että koet miehen "taantuvan". Onko hän väsynyt? Stressaantunut? Kiva, että sanot "ihan nätisti" asioista. Mies kokee sen kuitenkin liiallisena kritiikkinä. Ja tuo "teetkö kermaa" ei kylläkään ole nätisti sanottu mutta ymmärrän turhautumisen. Ei kukaan tykkää kritiikistä tai naljailusta vaikka tarkoitus olisi miten hyvä ja aiheellinen. Kuulostaa siltä, että teilläkin on kommunikaatio-ongelma.
Kerro hänelle, että tarvitsette apua, ja että et jaksa enää nykyistä tilannetta, ja että siihen ihan oikeasti on tultava muutos, mutta haluaisit jatkaa hänen kanssaan jos asiat korjaantuisivat.
Meillä on aiempaakin kokemusta seurakunnan perheasiainneuvottelukeskuksesta. Se on ilmainen. Vaikka se onkin seurakunnan järjestämä, siellä ei koskaan puhuta millään tavalla yhtään mitään uskontoon liittyvää asiaa ja sinne pääsee, vaikkei edes kuuluisi kirkkoon. Suosittelen.
Miksi ihmeessä olette tuollaisten puolisoiden kanssa naimisissa?
Missä on itsekunnioituksnne?
Tehkää jotain konkreettista tilainteiden ratkaisemiksiseksi, älkääkä valittako.