Pornomiehet

Mieltäni on askarruttanut seuraava asia: ainakin tällä palstalla monet miehet puolustavat innokkaana pornon katseluaan ja toitottavat, että se on aivan normaalia ja hyväksyttävää. Haluaisinkin tietää, kuinka moni teistä kehtaa puhua aivan avoimesti pornon katselustaan esim. työpaikalla, tuttavien kanssa tai esim. vanhempien luona? Onko se oikeasti niin normaalia, että ihmiset todella puhuvat siitä esim. ruokapöytäkeskusteluissa?

Toinen seikka joka on askarruttanut minua on se, että kun kuitenkin varsin yleisesti pornoa pidetään melko säälittävänä harrastuksena, niin luuletteko, että runsas pornon kulutus vaikuttaa jotenkin omaan käsitykseen itsestänne? Luulisi, että jos jatkuvasti harrastaa jotain, mitä yleisesti pidetään hävettävänä ja säälittävänä, se vaikuttaisi henkilön itsetuntoon ja omaan käsitykseen itsestään. Aivan samoin kun jokin positiivinen ja ihailtu harrastus (esim. nyt vaikka formulan ajaminen) vaikuttaa todennäköisesti positiivisesti ja itsetuntoa kohottavasti harrastajaansa. Onko näin vai olenko hakoteillä?
313643
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

No eipä masturboinnistakaan paljon puhuta, oli sitten kyseessä miehet tai naiset. Silti sen harrastamista pidetään normaalina. Enkä minä omasta seksielämästäni muutenkaan puhu kavereilleni, vanhemmille tai työkavereille. Vertauskuvasi ei ollut paras mahdollinen.

Äänestä

En todellakaan ole tiennyt, että pornon katsomista pidetään säälittävänä tai hävettävänä. Aivan uusi tieto minulle. Tuskin siitä silti työpaikoilla/vanhempien luona ym. puhutaan yhtään sen enempää kuin seksiin liittyvistä asioista yleensäkään. Ja seksihän, kaikkineen, ei ole hävettävää, eihän??? Se vain on yksityistä.

Äänestä
  • Kyllä meidän kaveripiirissä ainakin pornon katselua pidetään vähän säälittävänä touhuna. Kaikkihan nyt seksiä harrastavat, samoin kuin itsetyydytystä, mutta niin minulle kun monille kavereillenikin pornosta tulee mieleen lähinnä säälittävä runkkari joka ei saa oikeaa seksiä.

    Äänestä

  • N27 kirjoitti:

    Kyllä meidän kaveripiirissä ainakin pornon katselua pidetään vähän säälittävänä touhuna. Kaikkihan nyt seksiä harrastavat, samoin kuin itsetyydytystä, mutta niin minulle kun monille kavereillenikin pornosta tulee mieleen lähinnä säälittävä runkkari joka ei saa oikeaa seksiä.

    tuolla logiikallahan myös dildojen ja vibraattorien käyttäjät olisi säälittäviä runkkareita, oikean korvikettahan nekin on.

    Äänestä

  • N27 kirjoitti:

    Kyllä meidän kaveripiirissä ainakin pornon katselua pidetään vähän säälittävänä touhuna. Kaikkihan nyt seksiä harrastavat, samoin kuin itsetyydytystä, mutta niin minulle kun monille kavereillenikin pornosta tulee mieleen lähinnä säälittävä runkkari joka ei saa oikeaa seksiä.

    Pornoelokuvissakin harrastetaan monesti seksiä, oletko huomannut?

    Vaihda kaveripiiriä tai avarra maailmankatsomustasi, ei elämän tarvitse olla tiukkapipoista jos ei halua.

    Äänestä

  • Reima Ratkaisu kirjoitti:

    siinä onkin kai se, että sitä pitää elokuvista katsella. Dildoja ja muita seksivehkeitä käytetään oman seksielämän piristeenä, yksinään pornoelokuvien tuijottelu ON säälittävää.

    Äänestä

  • Reima Ratkaisu kirjoitti:

    Pornoelokuvissakin harrastetaan monesti seksiä, oletko huomannut?

    Vaihda kaveripiiriä tai avarra maailmankatsomustasi, ei elämän tarvitse olla tiukkapipoista jos ei halua.

    Mikä siinä on, kun heti ollaan leimaamassa tiukkapipoiseksi, jos ei ole kiinnostunut pornon katsomisesta? Ei kai nyt kaikkien ole pakko olla kiinnostunut juuri samoista asioista seksin suhteen, ilman että on jotenkin ahdasmielinen tai että jää jostain paitsi. Jos joku ei esim. harrasta S/M juttuja, niin tuskin häntä kukaan leimaa heti tiukkapipoiseksi niuhoksi.
    Voisimmeko millään hyväksyä sen, että haluamme yksinkertaisesti eri asioita ja jos joku ei välttämättä halua samaa kuin me, yrittäisimme hyväksyä sen. Näitä juttuja lukiessa saa sellaisen käsityksen, että jokaisen on yksinkertaisesti pakko tuijottaa pornoa vähintään kerran viikossa, ellei halua leimautua ahdasmieliseksi kiihkoilijaksi. Mielestäni tuo on harvinaisen ahdasmielistä määrittelyä.

    Äänestä

  • Tiukkapipo kirjoitti:

    Ei minuakaan kiinnosta, juoni on tuttu jo entuudestaan.
    Ja jos ei masturboi on epänormaali???
    Kyllä seksiä harrastan ja siitä nautin, mutten masturboi, outoa että ennen syyllistettiin niitä jotka masturboivat ja nykyään yritetään syyllistää niitä jotka eivät masturboi jotenkin epänormaaleiksi yksilöiksi. En minäkään pidä itsensätyydyttäjiä mitenkään outoina, no kuhan se ei tapahdu julkisilla paikoilla, pari kertaa tämmösiinkin törmännyt, mitä ihmettä niidenkin päässä liikkuu?

    Äänestä

  • Tiukkapipo kirjoitti:

    Mikä siinä on, kun heti ollaan leimaamassa tiukkapipoiseksi, jos ei ole kiinnostunut pornon katsomisesta? Ei kai nyt kaikkien ole pakko olla kiinnostunut juuri samoista asioista seksin suhteen, ilman että on jotenkin ahdasmielinen tai että jää jostain paitsi. Jos joku ei esim. harrasta S/M juttuja, niin tuskin häntä kukaan leimaa heti tiukkapipoiseksi niuhoksi.
    Voisimmeko millään hyväksyä sen, että haluamme yksinkertaisesti eri asioita ja jos joku ei välttämättä halua samaa kuin me, yrittäisimme hyväksyä sen. Näitä juttuja lukiessa saa sellaisen käsityksen, että jokaisen on yksinkertaisesti pakko tuijottaa pornoa vähintään kerran viikossa, ellei halua leimautua ahdasmieliseksi kiihkoilijaksi. Mielestäni tuo on harvinaisen ahdasmielistä määrittelyä.

    Mun mielestä ahdasmielistä taas on se, että jos joku (monikin varmasti) saa kiksinsä siitä että katsoo pornoa ja vetelee käteensä, hänet leimataan säälittäväksi tapaukseksi.

    Äänestä

Juu, muistui vaan mieleeni kun oltiin kaveripariskunnan luona päivällisellä. Juttu kääntyi työasioiden kautta tietyille pornosivuille. Mäkin siinä tokaisin jotain asiantuntevaa siitä sivustosta ja meinasi koko pöytäseurue, silloinen oma mies mukaan lukien, tukehtua ruokaansa. Tilannetta ei yhtään helpottanut se, kun viattomana kysyin, että Mitä te nyt, käyn mä joskus ratemydick-sivuillakin. Musta tuntuu, että mua tuijotettiin jotenkin erilailla loppuilta :)

Emmää muuten, mutta vauvalehden äidit vinkkasi :)

Äänestä
  • Ihanaa kun ihmiset ovat niin erilaisia, vai mitä? :) Olis ollut hauska nähdä niiden toisten ilmeet :).

    Äänestä

Pornon katselu on noussut melko hyväksytyksi puheen tasolla. Aika vapautuneesti nykyään puhutaan pornosta ainakin miesten kesken. Usein löytyy joku ahdistunut tyyppi tietysti höpöttämään, että "ei oikiat panumiehet pornua kattele perskule" mutta näistäkin suurin osa katsoo ja masturboi. Tai ainakin muuten hakee virikkeitä.

Yleensä masturboinnista totaalikieltäytyjillä (jos sellaisia todella on) on jokin hätänä itsensä tai oman seksuaalisuutensa suhteen. Esimerkiksi usein katoliset papit syyllistetään monella tapaa uskonnollisen kasvatuksen aikana, ja normaalin sijasta he hakevat purkautumisreittiä epänormaalista.

Masturboin joka päivä, lähinnä pornon seurassa ja joskus muuten vaan. Olen täysin hyväksynyt sen osaksi itseäni, ja kysyttäessä kerron kyllä. Yleensä miehille ja ainakin suurelle osalle naisista porno toimii hyvin virikkeenä.

Nykyään usein koetaan myös, että pornon katselu on hyväksyttävämpää kuin sängystä sänkyyn pomppiminen, syynä nykyihmisten herkkyys, uusmoralismi ja sukupuolitaudit.

Äänestä

Puhutko SINÄ seksielämästäsi ruokapöytäkeskusteluissa? Jos puhut, niin taatusti kuulut outoon vähemmistöön. Suurimmalle osalle ihmisistä seksi on hyvin yksityinen asia, eikä siitä puhuta ruokapöydässä ainakaan vanhempien kanssa.

Myös masturbointi ja pornon katseleminen on seksiä. Miehet ovat paljon naisia visuaalisempia, ja tarvitsevat usein virikkeitä fantasioilleen. Usein miehillä pornon katseleminen onkin osana masturbointia. Pornosta haetaan kiihoketta, ja harvoin sitä katsellaan kuten vaikkapa mitä tahansa televisiosarjaa.

Masturbaatio on luonnollista. Jos olet eri mieltä, olet kyllä harvinaisen vanhoillinen ja estoinen ihmisyksilö. Pornon katseleminen on vain miehillä tapa hakea lisäkiihoketta masturbointiin, ja normaalia terveille seksuaalisesti tasapainoisille miehille.

Jos pidät pornon ajoittaista katselua säälittävänä, et tiedä tiedä paljoakaan miesten henkisestä Maailmasta... tai ehkä oletkin vain heikolla itsetunnolla varustettu, ja pelkäät että kaikki miehet haluavat vain niitä pornotähtösen näköisiä naisia?

Äänestä
  • Eipäs nyt hermostuta siellä. Käsittääkseni en millään lailla vihjannut mitenkään itsetyydytykseen, mikä kyllä omastanikin mielestä on varsin mukavaa puuhaa.
    Enkä myöskään mielestäni ole mitenkään erityisen heikolla itsetunnolla varustettu tai pelkää jääväni pornomalleihin vertaillessa kakkoseksi, päinvastoin. Olen varsin tyytyväinen niin ulkonäkööni kuin seksitaitoihini tai seksieläämääni laajemminkin.
    Mitä tulee tuohon miehen sielunelämään niin ilmeisesti olen sitten törmännyt suhteissani jotenkin poikkeuksellisiin tapauksiin. Takanani on useampia pidempiaikaisia suhteita, joissa yhdessäkään mies ei ole harrastanut suuremmin pornon katselua. Varmasti he ovat silloin tällöin törmänneet esim. pornolehtiin tai television pehmoporno-leffoihin, mutta eivät ole ainakaan yhdessä asuessamme pornoa suuremmin harrastaneet. Jokaisen näiden miehen kanssa seksi on ollut äärimmäisen tyydyttävää ja monipuolista joten mitenkään vahingollisesti tuo pornon puute ei ole vaikuttanut heidän seksuaalisuuteen.

    Äänestä

  • utelias kirjoitti:

    Eipäs nyt hermostuta siellä. Käsittääkseni en millään lailla vihjannut mitenkään itsetyydytykseen, mikä kyllä omastanikin mielestä on varsin mukavaa puuhaa.
    Enkä myöskään mielestäni ole mitenkään erityisen heikolla itsetunnolla varustettu tai pelkää jääväni pornomalleihin vertaillessa kakkoseksi, päinvastoin. Olen varsin tyytyväinen niin ulkonäkööni kuin seksitaitoihini tai seksieläämääni laajemminkin.
    Mitä tulee tuohon miehen sielunelämään niin ilmeisesti olen sitten törmännyt suhteissani jotenkin poikkeuksellisiin tapauksiin. Takanani on useampia pidempiaikaisia suhteita, joissa yhdessäkään mies ei ole harrastanut suuremmin pornon katselua. Varmasti he ovat silloin tällöin törmänneet esim. pornolehtiin tai television pehmoporno-leffoihin, mutta eivät ole ainakaan yhdessä asuessamme pornoa suuremmin harrastaneet. Jokaisen näiden miehen kanssa seksi on ollut äärimmäisen tyydyttävää ja monipuolista joten mitenkään vahingollisesti tuo pornon puute ei ole vaikuttanut heidän seksuaalisuuteen.

    ihme että miehet pettää näitä ämmiä...itse puhutaan tyydyttävästä seksistä?? Mutta kysyitkö mieheltäs? No mä hoitelen mielelläni varattuja..kotonahan ei mies aina saa mitä haluu...

    Äänestä

  • Ihmiset tosiaan voivat asiallisesti keskustella jopa seksistä ruokapyödässä. Kaikille seksi ei ole tabu. Se mitä kukin seksillä käsittää määrää tietysti sen, missä siitä puhutaan. JOs se on sitä pornoelokuvissa olevaa naimista, niin eipä siitä kehtaa paljon puhua. Tai onko siinä nyt edes puhuttavaa?

    Minusta on kypsymätöntä erilaistaa miehen ja naisen seksuaalisuus. Ei se nyt niin paljon poikkea, enemmän se on persoonasta sekin kiinni. Ja juuri tämä tyyli, että miehet suorastaan tarvitsevat visuaalista virikettä, voivoi. Se visuaalinen virike on kumma kyllä pornon tuijottamista. Kutsuisin sitä mieluummin mielen laiskuudeksi ja opituksi tavaksi.

    Ihminen tekee hyvin pitkälle sitä mihin se opetetaan. Jos tilanne olisi päin vastoin, me naiset tuijottelisimme sitä pornoa. Tällä hetkellä siinä ei ole paljoa tuijottelemista, leikeltyjä naisia ja kaljamahaisia ukkoja. Näin heterona ei oikein jaksa kiinnostaa. Siltikin kuitenkin mieluummin kaadun sänkyyn ihanan uroon kanssa ja keksin omasta päästäni sen miehen kanssa mitä voi tehdä. Yleensä on ollut ihanaa.

    Kavereiden kanssa ollaan yhtämieltä siitä, että pornon tuijottelu korreloi suoraan huonoutta sängyssä. Mikä tietysti on ihan ymmärrettävää. JOs sitä vaan elää sitä visuaalista elämää, niin miten sitä aivot saisi toimimaan. Vain aivojen läsnäololla seksi on hekumaalista. Siis puhun nyt molempien osapuolten aivoista ja seksuaalisuudesta.

    Äänestä

  • Simsalabim kirjoitti:

    Ihmiset tosiaan voivat asiallisesti keskustella jopa seksistä ruokapyödässä. Kaikille seksi ei ole tabu. Se mitä kukin seksillä käsittää määrää tietysti sen, missä siitä puhutaan. JOs se on sitä pornoelokuvissa olevaa naimista, niin eipä siitä kehtaa paljon puhua. Tai onko siinä nyt edes puhuttavaa?

    Minusta on kypsymätöntä erilaistaa miehen ja naisen seksuaalisuus. Ei se nyt niin paljon poikkea, enemmän se on persoonasta sekin kiinni. Ja juuri tämä tyyli, että miehet suorastaan tarvitsevat visuaalista virikettä, voivoi. Se visuaalinen virike on kumma kyllä pornon tuijottamista. Kutsuisin sitä mieluummin mielen laiskuudeksi ja opituksi tavaksi.

    Ihminen tekee hyvin pitkälle sitä mihin se opetetaan. Jos tilanne olisi päin vastoin, me naiset tuijottelisimme sitä pornoa. Tällä hetkellä siinä ei ole paljoa tuijottelemista, leikeltyjä naisia ja kaljamahaisia ukkoja. Näin heterona ei oikein jaksa kiinnostaa. Siltikin kuitenkin mieluummin kaadun sänkyyn ihanan uroon kanssa ja keksin omasta päästäni sen miehen kanssa mitä voi tehdä. Yleensä on ollut ihanaa.

    Kavereiden kanssa ollaan yhtämieltä siitä, että pornon tuijottelu korreloi suoraan huonoutta sängyssä. Mikä tietysti on ihan ymmärrettävää. JOs sitä vaan elää sitä visuaalista elämää, niin miten sitä aivot saisi toimimaan. Vain aivojen läsnäololla seksi on hekumaalista. Siis puhun nyt molempien osapuolten aivoista ja seksuaalisuudesta.

    ja miehenä voin sanoa itseni ja kavereitteni puolesta ,että naiset jotka eivät ole kiinnostuneita millään tapaa pornosta ovat poikkeuksetta surkeita sängyssä. Ne naiset elokuvissa tietävät justiinsa mistä miehet pitävät seksissä,silittely ja korvaan kuiskuttelu on sitten..hoh..hoi!!No tylsää! Ei yksikään mies sun sänkytaitoja hauku mut kaverit varmasti siitä kuulee. Lue Reginaa ja jatka haaveilua.

    Äänestä

  • xuix kirjoitti:

    Semmosta se elämä vaan joskus on.

    Äänestä

  • sexy baby kirjoitti:

    ihme että miehet pettää näitä ämmiä...itse puhutaan tyydyttävästä seksistä?? Mutta kysyitkö mieheltäs? No mä hoitelen mielelläni varattuja..kotonahan ei mies aina saa mitä haluu...

    Ilmeisesti et kuitenkaan pysty sitten tarjoamaan kuin hyvän kertapanon kun et ole omaa miestä saanut ;)

    Äänestä

  • xuix kirjoitti:

    ja miehenä voin sanoa itseni ja kavereitteni puolesta ,että naiset jotka eivät ole kiinnostuneita millään tapaa pornosta ovat poikkeuksetta surkeita sängyssä. Ne naiset elokuvissa tietävät justiinsa mistä miehet pitävät seksissä,silittely ja korvaan kuiskuttelu on sitten..hoh..hoi!!No tylsää! Ei yksikään mies sun sänkytaitoja hauku mut kaverit varmasti siitä kuulee. Lue Reginaa ja jatka haaveilua.

    "Niin ja miehenä voin sanoa itseni ja kavereitteni puolesta ,että naiset jotka eivät ole kiinnostuneita millään tapaa pornosta ovat poikkeuksetta surkeita sängyssä"

    -Itse en ole mikään lahna ja huono sängyssä. En pahemmin välitä pornosta mutten sitä vihaakaan. Ja minua jopa kehotettiin pornoalalle.

    "Ne naiset elokuvissa tietävät justiinsa mistä miehet pitävät seksissä"

    -Eli tavallinen persjalkainen suomalaisnainen ei kelpaa miehelle jos ulkonäköä tarkoitit? (Mahtaako herra itse olla täydellinen?) Tuolla kommentilla todistit juuri sen miten pinnallinen olet!
    Ja jos tarkoitit sitä mitä "nainen tekee" sen voi myös mies opettaa. Mutta kun perusjunttisuomalaiselta kysyy mitä sais olla niin johan sitä ollaan tuppisuuta. Ja kai meillä naisilla on mielikuvitusta kokeilla miehienkin suhteen kaikkea mahdollista ja odottaa palautetta ja ottaa oppia siitä!

    Sattuipa kerran niin minun kohdalla että kun ajauduin sänkyyn miehen ("herra täydellinen") kanssa jonkin aikaa tapailtuamme, mies kesken jalkojeni välissä puuhailuaan kysyi pidänkö siitä mitä tekee. Vihjaisin että tuo juttu ei oikein kiihota mua ja opastin miestä toimimaan toisin. Myöhemmin suhteen edetessä mies myönsi kokeilleensa pornosta opittuja asioita (luonnollisesti?!), mutta kappas vaan kun menikin huti. Että kun eri naiset toimii eri tavalla, toinen on herkempi yhdestä kohtaa toinen toisesta. Ja siks toiseksi pelkkää näyttelyähän se vaan on. Joten, ei ne naiset siellä sen takia voihki ja huuda että ne kiihottuneita olis, vaan koska se on niitten duuni ja rahaa ei tuu ellei homma mee "kässärin" mukaan. Sokeitako te ootte? Muutaman kerran olen sortunut ehkä hieman typerään käytökseen nimittäin orgasmin teeskentelemiseen jotta saisin miehen lopettamaan homman joka ei kiihota. Ehkä kieltämättä omalta osaltani annoin miehen ymmärtää että kikka toimii, mutta miksei kysy käytännössä naiselta mitä haluaa ja mikä kiihottaa?! Vai onko siihenkin syynä se perussuomalainen puhekyvyttömyys!

    Tällä hetkellä pitkässä suhteessä elävänä ja ei-niin-pornoa-tuijottavan miehen kanssa seksiä harrastavana seksi on tyydyttävää, mies tekee sitä mistä minä pidän ja mikä minua kiihottaa. Ei sitä minkä leikelty pornotähtönen on teeskennellyt huonossa jynkkypätkässä. Että ehkä se käytännön harjottelu menee pornon edelle. Virikkeitähän se toki voi joskus antaa, mutta aika mielikuvitukseton ja laiska täytyy olla jossei ilman sitä osaa seksiä harrastaa tai masturboida!

    Ja vielä siihen sun "Silittely ja korvaan kuiskuttelu on sitten..hoh..hoi!!No tylsää!" juttuun kommentoisin... Sä taidat olla tosi tylsä tyyppi josset tykkää. Nykyinenkin mies jopa pyytää silittelemään ja hellimään. Ja se on jokapäiväistä eikä tylsää.

    Ja kyllä mies osaa karkuun juosta ja suoraan sanoa, JOS on mies.

    "Ei yksikään mies sun sänkytaitoja hauku mut kaverit varmasti siitä kuulee."

    -Täytyy sanoo et oot kyllä aika luuseri ja kaukana miehestä jos lörpöttelet muille miten huono muijas on sängyssä. Ja vaihda sitten sitä muijaas jossei se ole hyvä etkä itse vaivaudu tekeen työtä sen eteen että olis.

    Niin ja se Regina on TEINITYTTÖJEN lehti... . Sä et taida NAISkansaa TUNTEA. Luulet vaan. Ei pahalla. Tai ehkä hiukan, ihan sen takia että oppisit.

    Äänestä

  • NAINEN kirjoitti:

    "Muutaman kerran olen sortunut ehkä hieman typerään käytökseen nimittäin orgasmin teeskentelemiseen jotta saisin miehen lopettamaan homman joka ei kiihota. Ehkä kieltämättä omalta osaltani annoin miehen ymmärtää että kikka toimii, mutta miksei kysy käytännössä naiselta mitä haluaa ja mikä kiihottaa?! Vai onko siihenkin syynä se perussuomalainen puhekyvyttömyys!"

    Taidat itse kärsiä perussuomalaisesta puhekyvyttömyydestä, kun et pysty avoimesti partnerillesi kertomaan, mikä mättää ja mitä oikeasti haluat. Miksi ihmeessä mies jatkuvasti kyselisi sinulta, onko tämä näin hyvä, jos kerran olet saanut orgasminkin (eli feikatun) kyseisellä toiminnalla? Kyllähän siinä fiksumpikin mies luulee, että jos nainen saa orgasmin, hän pitää siitä...

    MIEHET pitävät siitä mitä näkyy pornoelokuvissa. Kyse ei tainnutkaan olla naisen kiihottamisesta (sitä kun ei pornosta opita), vaan miehen haluista.

    Eli miesten ei pitäisi katsoa pornoa, koska oppivat vääriä tapoja seksuaaliseen kanssakäymiseen.

    Ja naisten pitäisi katsoa pornoa, että oppivat miellyttämään miestään oikein.

    Äänestä

  • Jape kirjoitti:

    Elikäs siis, jos nainen toimii juuri kuten pornoelokuvan naiset, kaikki miehet ovat takuulla täysin tyydytytettyä? Ja maailma pelastuu.

    Uskallan kyllä väittää, ettei noin ole. Porno on vain yksi tapa harrastaa seksiä ja aika suppea sellainen. Siinä ei esim. kokeilla toisen ihmisen herkkiä alueita, joista voi saada aivan uudenlaista nautintoa ja myös eläimellisen kiihkon. Hyvä seksi on omasta mielestäni aika pitkälle toisen ihmisen tutkimista ja toisen tyydyttämistä. Porno on tietysti myös tyydyttämistä, mutta siinä rajoitutaan käsikirjoitukseen, eikä haeta varsinaisesti uutta.

    Porno rajoittaa mielestäni huonolla tavalla monen miehen kykyä toimia sängyssä ja se on valitettavaa. Onneksi tietysti ei tarvitse toistamiseen semmoisen kanssa sänkyyn eksyä. Mutta olen kyllä sitä mieltä, että pornon addikoitunut tuijottaminen korreloi suoraa lahnautta sängyssä. Hyi olkoon kun ajatteleekin niitä miehiä, jotka nuolevat naistaan, niinkuin pornoelokuvissa tehdään. Voisi vastapalveluksena nuolla miestä samaan tyyliin, ehkä sitten valaistuisi mieskin. Onpas tullut piruuttaan tuota joskus kokeiltuakin ja palaute on ollut huonoa. Miehet haluavat yllättävän pehmeää seksiä ja hidasta. Näin siis minun kokemukseni.

    Mutta jossei kuitenkaan nyt yleistettäisi ketään mihinkään suuntaan. Olkaa miehet avoimia uusille jutuille, älkääkä matkiko niitä pornoelokuvia, kun se on niin noloa, yrittää selittää, että tämä seksi voisi toimia paljon paremminkin meidän välillä, kun vapautuisit.

    "Taidat itse kärsiä perussuomalaisesta puhekyvyttömyydestä, kun et pysty avoimesti partnerillesi kertomaan, mikä mättää ja mitä oikeasti haluat. Miksi ihmeessä mies jatkuvasti kyselisi sinulta, onko tämä näin hyvä, jos kerran olet saanut orgasminkin (eli feikatun) kyseisellä toiminnalla? Kyllähän siinä fiksumpikin mies luulee, että jos nainen saa orgasmin, hän pitää siitä... "

    -Tiedoksi sinulle ystäväiseni että kyse on ollut yhdenillanjutuista naistenmiehien kanssa. Ei mun kunnon suhteessa tarvitse feikata orkkua. Ja jossei tule niin ei tule, ei siihen kuole. Ja tiedoksi että pystyn opettamaan miestä tekemään juuri sitä mistä pidän kuten aiemmassa jutussa kommentoin ja kyllä pystyn puhumaan hyvinkin suoraan partnerilleni ko asioista. Mutta miksi vaivautua pitämään oppituntia kun kyse on ollut YHDENILLAN JUTUSTA.

    "MIEHET pitävät siitä mitä näkyy pornoelokuvissa. Kyse ei tainnutkaan olla naisen kiihottamisesta (sitä kun ei pornosta opita), vaan miehen haluista. "

    -En epäile ettettekö pitäisi leikattujen huorien katselusta.. Kyllä se minuakin bi-naisena miellyttää jossain määrin. Ja miesten haluja on moneen lähtöön... Eivätkä kaikki pidä samoista asioista... Yksi nauttii pallien imemisestä, toiselle se tekee kipeää, kolmatta se taas kutittaa. Neljäs tykkää peppupanoista, viides ei. Lista on loputon ja kaikki ovat yksilöitä. eivätkä kaikki miehet edes ole testosteronihärkiä jotka luukuttavat naista joka paikan tullen!

    "Eli miesten ei pitäisi katsoa pornoa, koska oppivat vääriä tapoja seksuaaliseen kanssakäymiseen."

    -Tuon sanoit itse oikein! Tottahan toki sitä saa katsoa mutta riskinsä siinä on.

    "Ja naisten pitäisi katsoa pornoa, että oppivat miellyttämään miestään oikein. "

    -Ai että ilman pornoa ei onnistu?! No voi kuule meidän suhteessapa se onnistuukin. Aika onneton täytyy sen muijan olla joka ei osaa seksiä harrastaa kuin pornon avulla! HAHHAH!

    Äänestä

  • Nainen 32 kirjoitti:

    Elikäs siis, jos nainen toimii juuri kuten pornoelokuvan naiset, kaikki miehet ovat takuulla täysin tyydytytettyä? Ja maailma pelastuu.

    Uskallan kyllä väittää, ettei noin ole. Porno on vain yksi tapa harrastaa seksiä ja aika suppea sellainen. Siinä ei esim. kokeilla toisen ihmisen herkkiä alueita, joista voi saada aivan uudenlaista nautintoa ja myös eläimellisen kiihkon. Hyvä seksi on omasta mielestäni aika pitkälle toisen ihmisen tutkimista ja toisen tyydyttämistä. Porno on tietysti myös tyydyttämistä, mutta siinä rajoitutaan käsikirjoitukseen, eikä haeta varsinaisesti uutta.

    Porno rajoittaa mielestäni huonolla tavalla monen miehen kykyä toimia sängyssä ja se on valitettavaa. Onneksi tietysti ei tarvitse toistamiseen semmoisen kanssa sänkyyn eksyä. Mutta olen kyllä sitä mieltä, että pornon addikoitunut tuijottaminen korreloi suoraa lahnautta sängyssä. Hyi olkoon kun ajatteleekin niitä miehiä, jotka nuolevat naistaan, niinkuin pornoelokuvissa tehdään. Voisi vastapalveluksena nuolla miestä samaan tyyliin, ehkä sitten valaistuisi mieskin. Onpas tullut piruuttaan tuota joskus kokeiltuakin ja palaute on ollut huonoa. Miehet haluavat yllättävän pehmeää seksiä ja hidasta. Näin siis minun kokemukseni.

    Mutta jossei kuitenkaan nyt yleistettäisi ketään mihinkään suuntaan. Olkaa miehet avoimia uusille jutuille, älkääkä matkiko niitä pornoelokuvia, kun se on niin noloa, yrittää selittää, että tämä seksi voisi toimia paljon paremminkin meidän välillä, kun vapautuisit.

    Yhdyn fiksusti esitettyihin ajatuksiisi. Kiva kuulla toisen naisen kantaa aika samalta linjalta.

    Äänestä

Olen ollut parin miehen kanssa suhteessa, jotka katsoivat melko paljon pornoa ja halusivat myös välillä, että sitä katsottiin yhdessä. Siinä ei ollut mielestäni mitään pahaa tai outoa, enkä todellakaan tuntenut pornotähtiä miksikään kilpailijoiksi. Mutta, pitemmän päälle huomasin, että näiden miesten päässä pyöri koko ajan seksi jotenkin vääristyneellä tavalla. Toinen toivoi, että meikkaisin pornahtavasti ja olisi pitänyt pitää koko ajan avonaisia paitoja. Ja suurin kohteliaisuus oli just, et näytän ihan pornotähdeltä, vaikken niin edes ollut yrittänyt laittautua. Mun mielestä liika porno sotkee miehen nupin! Mies alkaa suhtautua naisiin vain objektina.

Äänestä
  • Näin sitä ensin opetetaan, ja sitten myöhemmässä elämässä valitetaan, kun mies on tylsä...

    Äänestä

Mulle on ihan sama katsooko mun poikaystävä pornoa vai ei. Jos hän ei harrastaisi seksiä mun kanssani vaan katsoisi vaan pornoa ja runkkaisi,silloin se olisi ongelma.

Äänestä

No kai asioista voi puhua jos vastapuolikin? Pornon katselu on aika luonnollinen asia, joskus sitä katsoo joskus ei. Onhan aihepiiri tietenkin yksityinen, mutta jos puhekumppani on avoin asiasta niin miksei itsekin voi jutella ystävien kanssa. Ei vaikuta ainakaan omaan itsetuntoon, tiedän olevani varsin mukava ihminen;-)

Äänestä
  • Mitä ihmeen luonnollista? Yhtäkkiä jostakin aivan käsittämättömästä syystä kaksi ihmistä (kaunis povimimmi ja isomulkkunen ruma mies) hyppäävät sänkyyn. Luonnollistapa hyvinkin.
    Miksi taas naisille tarkoitetuissa lehdissä, en ole kuin yhden lukenut, on kyllä muuten komeita ja sopivasti lihaksikkaita miehiä, mutta isohko mulkku retkottaa löysänä, kiihottavaa olisi nähdä se erektiossa, vai onkohan tässä jokin lakisäädäntö ettei sellaista saisi kuvissa näyttää, en tiedä, en ole asiaan niin perehtynyt.

    Äänestä

katso elokuva Lilja 4 ever , niin näet ittes!

Äänestä

Ei mikään ole epänormallisiä asioita!
Epänormalliset asiat ovat vain ihmisten mielissä!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

utelias kirjoitti:

Mieltäni on askarruttanut seuraava asia: ainakin tällä palstalla monet miehet puolustavat innokkaana pornon katseluaan ja toitottavat, että se on aivan normaalia ja hyväksyttävää. Haluaisinkin tietää, kuinka moni teistä kehtaa puhua aivan avoimesti pornon katselustaan esim. työpaikalla, tuttavien kanssa tai esim. vanhempien luona? Onko se oikeasti niin normaalia, että ihmiset todella puhuvat siitä esim. ruokapöytäkeskusteluissa?

Toinen seikka joka on askarruttanut minua on se, että kun kuitenkin varsin yleisesti pornoa pidetään melko säälittävänä harrastuksena, niin luuletteko, että runsas pornon kulutus vaikuttaa jotenkin omaan käsitykseen itsestänne? Luulisi, että jos jatkuvasti harrastaa jotain, mitä yleisesti pidetään hävettävänä ja säälittävänä, se vaikuttaisi henkilön itsetuntoon ja omaan käsitykseen itsestään. Aivan samoin kun jokin positiivinen ja ihailtu harrastus (esim. nyt vaikka formulan ajaminen) vaikuttaa todennäköisesti positiivisesti ja itsetuntoa kohottavasti harrastajaansa. Onko näin vai olenko hakoteillä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu