Kts. Perhe-kirkko on toki syytteenä

Julkisesti:Sindevm82

En ole pelastus-käsitelapsi, enkä sellainen ihminen.
- Olen kristillisyyden ajantasainen Kiss-lapsi, ihmisen tasapainoisuus, kansalais-järjestötoimintana, sisältäen myös jo valmiin inhimillisyyden.
Koska toimina on järjestetty perustuvaksi eläimellisen käytös-häiriön avulla, eläin-peräisen käytös-häirön seurailemisen lähtökohtaan, pitkäaikaisuutta käyttämällä muiden ihmisten hyvinvointia tuhoavaksi.
Assosiaation tuottamisen jatkuvuus ei ollut hetkellistä aggressiosta, kuten järjestysluvuttomuudesta tasapainottomilla, ja siten turvallisuushakuisilla ihmisillä, elämällä näin itselleen tulevaisuudeksi.
Frustraatio-defenssin luominen on aivan hirvittävän tuhoisaa, painostamisena, ja hektisyytenä, mutta sulkemisen tai eristämisen oikeuteen sen ei tarvitse millään tavoin, mielestäni.

"En ymmärrä, miten äitini jaksoi koko perheen tuhoamisen, melkein jokaisen lapsensa kuoleman, hänen joka lapsensa tappamisen."
Elämänkokemukset ovat tärkeitä hektisyyttä hilliten ihmiselle.
Persoonakehityksen korostaminen fobioitta ja neurooseitta on laitonta painostamisena, osin tajuttomuudessa ja syvässä tiedottomuudessa pakottaen kylpien. Uskontona persoonakehitys on järjestelmänä epäkelpo, vain alistamiseen pyrkimällä käyttämällä persoonallisuuden tutkimista, hyvin sairaalloisella tavalla pelkkänä väkivaltana ilona kylpien omasta egoismistä, hyvinvoinnitta, maskuliinisuutta kopioiden. Aivan sisimättömyytenä ja rakkaudettomana myös muita ihmisiä kohtaan epätasapainoisuudesta vain pakottaen, avun saamiseksi.
Sellainen hier-arkia on siis häiriintynyttä, mutta ilman pois-sulkevuutta, kuten tasapainoa, älylilsyydestä ei saa painostaa, seurailemalla muita ihmisiä kovin vahingoittamishakuisesti.
Persoonakehitystä kuvaa julkeavasti sanat epäaito, ulkokultainen, teennäinen ja epäaito. Se kuvaa pakkomiellettä, pakkomielteisyyttä mm. uskonnollisena kiihkomielisyyttä pyrkien vain sukupuolen halventamiseen opittuna kognitiivisena mallina, esittävien, hektisten ja nopeiden tunteiden luomiseksi, pelolla kehon täyttämistä tukeakseen, kapitalismina.
Se on inhimillisyydetöntä. Eikä ihmistä seurailla siten mm. amorinkaarelta järjestysluvuttomasti ulkoista kauneutta käyttäen vahingoittamiseen. Aggressiona sellainen on ehdottomasti kiellettyä.
Se perustuu psykopatiavälttämisen ohjelmaan mm. seurailemisen keiltäymisenä, ja näin skitsofrenioiden kuten persoonan epätasapainoisuuden ja osoittavan olemuksen kehittämisen välttämisenä, näkymättömyyttä ja hahmottomuutta käyttäen älyllisyydettömyyttä kuvaavana laatikkona, väk. val. kohdistamista välttäen. Kuten huomaatte tähän kuuluu henkinen väkivalta.
- Ihmistä ei saa eri arvoistaa. Emme halua sisäisiä avioliittoja.

Muita ihmisiä ei saa pyytää tekemään kansalais-aktivismia väestönsuojeluna psykologiliittonakaan. '
- He ovat sellaisessa henkisessä, häiriintyneessä sairaalloisuuden tilassa.

2

158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei muista:Sindevm82

      Eikö tosiaan juttu tuttu, ettei sodomialla
      saa robotillakaan solmia
      tuttua, juttua, nuttua
      Mikä siinä on, kun se niin oksettaa
      Mikä siinä on, kun se niin väsyttää
      Mikä siinä on, kun se aina niin tarpeen tavoitteita
      Unohtaen ottaa ja
      Muistaen saavuttaa
      Unohdus ompi omamme
      Ja kokemus olkoon apunamme

      Miten sä voit kuvitella, että on tällaista psykiatriaa?
      Äitini ei millään pystynyt vastamaan hoitaja-omaistensa, hänen tätiensä vaatimuksille maailmasta, samanaikaisesti, heidän lastensa tulevaisuudeksi, sukupuolenmääräytymiseksi, koska he painostivat.
      (kts. ulkoinen feminismi)
      Hänen sairaanhoitaja-omaistensa vaatimia raiskattavia lasten kehoja, vain ja ainoastaan, mm. naispoliisin laiminlyödyn skitsofrenian takia, heidän lastensa tulevaisuudeksi, lapsenlapsiksi. Äitini rotu oli vaihtunut feministisyydessä albiinosta romaniksi liukuvärjäten, koska se on sivupersoona-häiriöisten hoitoon, kiduttaen A:n opiskellessa. Äitini ei millään voinut vastata sairaanhoitaja-omaistensa vaatimuksille maailmasta. He levittivät samalla mieleltään sukupuolettomuuden virus-sairautta, jatkamalla samalla äitini repimistä, riistäen. Kytkemällä, jopa hänet kehoonsa, kiinnittämällä, sitoen terveydellä omaksi ympäristöksensä. Asian vaarallisuutta ei oltu tutkittu.

      "Hei, ota joku nappi, tai huume, ekstaasi on hiljaa!"
      - Milloin mä saan taas apua tähän aiheuttamaanne vihaan, väkivaltaiseen mieleen, ja ympäristön esittelemiseen?
      Olen kristillisen avun sosiaalityöntekijä käytännön toiminta ja vaarallisen hektisyyden ehkäisijä mm. valkoisen merkurius-kuusirpistön sekä yhteisöllisen kristillisyyden SPR:n kenttä-työntekijä, Jumalan Sana, epätasapainottomuuteen, vain yleiskunto-nostojen takia. Siinä ei hyväksytä lainkaan psyykkisen kivun tuottamista, seuraillen, ja muita ihmisiä siten vahingoittamishakuisesti kohdellen painostaen. Tätä tehdään näin ihmisen elimistön, sen normin, tasapainoisuuden kehän takia, eikä siihen kuulu väkivallan kohdistaminen ihmiseen. Tämä on verkosto, vain läheisyydenkyvylle, sen säilyttämiseksi, ei hektisyyden korostamiseksi, ulkopuolisen saamiseksi.
      Jumalan Sana
      Jeesus Kristus
      Ja vesi...
      Miksi tarvitsisin mielenterveyspalveluna moukaririnkiä?
      - Te pidätte siellä pelkopois- kerhoa tällä hetkellä. Miksi oikeutatte seksuaaliväkivaltaa?

      Eksynyt mieli
      kuin paennut joukko ¨
      Oikeutuksena
      Jumalasta
      Hektisyyden
      Jeesus Kristuksesta
      Ihmisen eri arvoistamisena

      Osoittamaan uskoa
      Kehona ja olemuksena
      Valmiina hyökkäämään
      Arvotta ja tajuttomana
      Ulkokultaisesti
      Sairaalloisuutena
      Tasapainottomuus
      Pakottaen ja painostaen...
      Johdatellen pahuutena
      Etsien omana näkökantana
      Irstauden perheenä
      Omanatuntona
      Oikeana ja vääränä
      Vain uskolla armoa anoen
      Ja sitä esitellen
      Osoittelevasti
      - Vain pahuutena tuhoten hektisyydestä
      Tuhoten samanaikaisesti ilona
      Seuraillen, sairaalloisesti
      Edellyttäen, ja tukahtuneesti
      Sairaudesta, kuolemaansa
      Hullujen Härdellistä
      Osoitellen, vain rakkaudettomana
      Säännöllisesti epätasapainoisuutena
      Ilosta, kasvoista
      Mielleyhtymä
      Kiinto-kohdista, tarttuen puuttuen
      Hahmottomuudesta irtaantuen
      Vain järjestysluvuttomuudesta
      Häiriten epäkypsästi
      mieltymyksenä kasvoista kosketellen
      - Vain kiinnostuneena hahmottomasti, kasvoista,
      näkymättömyytenä
      Oma rakkaus jopa
      tuhoten voimana
      Maailmaa sekä painoa
      käyttäen
      Haureutena hävittäen
      Hektisenä tuhoten
      Armona Ymmärtämätön osoittaen
      Anteeksiantamaton häveliäisyydettömyys
      Aitona epätodellisuutena
      Valhellisen todellisuuden kuplasta
      Palvoen
      totesi joku
      Niin, heikkoluonteinen
      Anoen apua
      Irstaasti
      Väärin elein
      Mielinkielin
      Kerjäämiseen....

      • Sairaalloista:Sinde

        Joo, se löytyikin sieltä taas.
        - Ei minä hoidan näin terveyttä.
        Syvemmälle ja syvemmälle....


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      266
      4654
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      133
      3019
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2847
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      23
      2590
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1791
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1644
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1511
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      59
      1400
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1282
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1169
    Aihe