Hitlerin osuus Neuvostoliiton luhistumisessa?

"Sota loi demografisen ongelman ja pulan työvoimasta, siirsi teollisuuden alueille joka maksimoi tehottomuutta. Prosessi jähmetti keskusvallan, tukahdutti kriittisyyden ja kanonisoi vallitsevan ”totuuden”. Avaruuden valloittaminen ja ohjukset on nähtävä modernina Potemkinin kulisseina, samanalaisina kuin ne ”sosialismin saavutuksen” kulissit jotka hämäsivät 1930-luvun lännen hyödylliset idiootit. Kylmän sodan kamppailu USA:n kanssa vain joudutti romahdusta. Senkin taustalla pilkisti illuusio ”omin voimin” voitetusta maailmansodasta. Koko imperiumi, sen mahtavuus ja vakaus oli rakennettu valheille."

http://pelontorjunta.suntuubi.com/fi/Blogi/#Kursk
1778
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Neuvostoliiton bkt:sta n. 15% oli varustautumista. Lisäksi se veti piiriinsä kaikkein koulutetumman väestön. Resurssit otettiin talouden muusta sektorista. Vielä 1980-luvulla maassa oli kaupunkeja jonne pääsi keväisin vain traktoreilla koska tiet oli niin huonossa kunnossa että linja-autoilla saatikka tavallisilla autoilla niihin kaupunkeihin ei ollut asiaa. Teollisuutta siirrettiin sodan vuoksi läntisistä osista Uralin alueelle ja esim. Kazakstaniin. Sodan jälkeen tätä teollisuutta ei purettu ja viety takaisin joten se jäi alueilla jonne se ei luontaisesti kuulunut.

Äänestä
  • Stalinin ankaran kurin aikana elävän voiman saanti sotateollisuuden palvelukseen ei varmasti ollut yhtä hankalaa kuin "suojasään" aikoihin. Neuvostoliitossa toisaalta käsittääkseni oikein mielellään leikittiin tinalla suojasään aikaan. Stalin oli hakannut remmillä orjakansan kuuliaiseksi. Kuuliaisuus näkyy tänäkin päivänä. Khodorkovskin kohtalon perusteella kaikki miljardöörit on nykyisin Putinille kuuliaisia.

    Äänestä

Venäjän kansa taitaa olla vielä jossain Ranskan suuren vallankumouksen tasolla näissä demokratia ja kansalaisyhteiskunta asioissa. Pitkä on homo sovieticuksen matka vielä meidän tasolle. Putin laittaa jarrua parhaansa mukaan.

Äänestä
  • Venäläiset ovat kasvaneet viimeisen parinkymmenen vuoden aikana eurooppalaisiksi ja maailman kansalaisiksi. Neuvostoliiton romahdus oli tapahtuma, joka toi kansalaisille paljon enemmän vapauksia. Niin henkisiä vapauksia kuin myös taloudellisia vapauksia.
    Tänä päivänä kansalaiset elävät hyvin paljon onnellisempia aikoja kuin Neuvostoaikaan.
    Puutteita varmasti on, mutta ei ihmiset edes odota, että kaikki asiat ratkaistaisiin hetkessä.
    Demokratia ja kansalaisyhteiskunta-asiat ovat meilläkin vasta 1900-luvun tuotteita. Ei meilläkään sellaisia pidetty itsestäänselvyyksinä vielä edes 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Ranskan vallankumouksen aika on liian kaukaa haettu.

    Käsite "homo sovieticus" on menneiden vuosikymmenten lumia, Stalinin aikaisia käsityksiä. Sellaista ei enää venäjälläkään muistella, toivottavasti ei Suomessakaan. Venäläiset ovat aivan samalla tasolla kuin mekin, heillä on aivan samat vaateet. Demokratia ja myös toimiva kansalaisyhteiskunta. Ei nämä asiat meilläkään ole itsestäänselvyyksiä. Välillä on hyvä vilkaista myös peiliin.

    Äänestä

  • En oikein usko... kirjoitti:

    Venäläiset ovat kasvaneet viimeisen parinkymmenen vuoden aikana eurooppalaisiksi ja maailman kansalaisiksi. Neuvostoliiton romahdus oli tapahtuma, joka toi kansalaisille paljon enemmän vapauksia. Niin henkisiä vapauksia kuin myös taloudellisia vapauksia.

    "Venäläiset ovat kasvaneet viimeisen parinkymmenen vuoden aikana eurooppalaisiksi ja maailman kansalaisiksi"

    Itse asiassa he ovat varsin kaukana eurooppalaisista. Melkoinen osa haikailee vanhaa neuvostoaikaa ja kaipaa 'vahvaa johtajaa'. Yllättävän iso prosentti ei näe mitään pahaa Stalin ajassa. Huolestuttava määrä kannattaa vanhan Neuvostoliiton rajojen palauttamista. Maasta puuttuu lähes täysin vapaat mediat kuten TV ja lehdistö. Kymmeniä suurisuisia toimittajia on tapettu. Yhäkin taitaa olla rehelliset vaalit kaukainen tavoite!

    " Demokratia ja kansalaisyhteiskunta-asiat ovat meilläkin vasta 1900-luvun tuotteita"

    Eli runsaat sata vuotta vanhoja ja niihin on totuttu.

    "Käsite "homo sovieticus" on menneiden vuosikymmenten lumia, Stalinin aikaisia käsityksiä. Sellaista ei enää venäjälläkään muistella, toivottavasti ei Suomessakaan."

    Miksi ei saisi? Kyseessä on historillinen käsite ja historian kieltäminen ei ole nykyaikaa.

    "Venäläiset ovat aivan samalla tasolla kuin mekin, heillä on aivan samat vaateet. Demokratia ja myös toimiva kansalaisyhteiskunta"

    Valitettavasti eivät ole. Ei auta valkopesu.

    Missä Länsi-Euroopan maassa on valtio rohkaissut homojen ja vähemmistöjen syrjintään?

    Äänestä

  • Totuus unohtuu? kirjoitti:

    Stalinin piiskaa todellakin pallopäät näyttää kaipaavan.

    Äänestä

  • buuahahahah kirjoitti:

    Missä Länsi-Euroopan maassa on valtio rohkaissut homojen ja vähemmistöjen syrjintään?

    Suomessakin poliittisten päättäjien suulla.

    Äänestä

  • Totuus unohtuu? kirjoitti:

    "Venäläiset ovat kasvaneet viimeisen parinkymmenen vuoden aikana eurooppalaisiksi ja maailman kansalaisiksi"

    Itse asiassa he ovat varsin kaukana eurooppalaisista. Melkoinen osa haikailee vanhaa neuvostoaikaa ja kaipaa 'vahvaa johtajaa'. Yllättävän iso prosentti ei näe mitään pahaa Stalin ajassa. Huolestuttava määrä kannattaa vanhan Neuvostoliiton rajojen palauttamista. Maasta puuttuu lähes täysin vapaat mediat kuten TV ja lehdistö. Kymmeniä suurisuisia toimittajia on tapettu. Yhäkin taitaa olla rehelliset vaalit kaukainen tavoite!

    " Demokratia ja kansalaisyhteiskunta-asiat ovat meilläkin vasta 1900-luvun tuotteita"

    Eli runsaat sata vuotta vanhoja ja niihin on totuttu.

    "Käsite "homo sovieticus" on menneiden vuosikymmenten lumia, Stalinin aikaisia käsityksiä. Sellaista ei enää venäjälläkään muistella, toivottavasti ei Suomessakaan."

    Miksi ei saisi? Kyseessä on historillinen käsite ja historian kieltäminen ei ole nykyaikaa.

    "Venäläiset ovat aivan samalla tasolla kuin mekin, heillä on aivan samat vaateet. Demokratia ja myös toimiva kansalaisyhteiskunta"

    Valitettavasti eivät ole. Ei auta valkopesu.

    Venäläiset eivät suinkaan haikaile Stalinin aikoja tai kommunismin aikoja. Se on täysin väärä havainto. Onko "melkoinen osa" esimerkiksi 2 %?
    Stalinin aikojen "yllättävän isoa prosenttia" ei ole tutkittu. Se on vain asiantuntematon mielipide. Ei ole myöskään tutkittu Neuvostoliiton rajojen palauttajien kannatuksen määrää.
    Onhan homo sovjetikus historiallinen käsite, mutta sillä ei pidä mollata venäläisiä kansalaisina. Ei historian pahuudet ole heidän syynsä.

    Venäläisillä on aivan samat asiat kaikkein tärkeimpiä, aivan kuten meillä. En ole väittänytkään, että ne vaateet ja toiveet olisivat kaikilta osin toteutuneet, ei tosin meilläkään.
    Ei pidä puhua venäläisistä, jos ei tunne lainkaan heitä. Pitää tehdä selkeästi ero kansalaisten, johtajien ja hallitusten kesken. Yrität syyllistää venäläisiä ihmisinä ja mollata heitä.
    Jo alkutekstissä puhut Ranskan vallankumouksesta ja rinnastat venäläiset sen ajan ihmisiin. Eihän tuossa ole mitään järkeä.

    Koeta perehtyä ja tutustua asioihin, myös venäläisiin ihmisiin. Opettele venäjää, niin näet, miten paljon enemmän saat informaatiota, jota voit arvioida.

    Äänestä

  • Aika monessa... kirjoitti:

    Suomessakin poliittisten päättäjien suulla.

    syrjintään yllyttänyt poliittinen päättäjä.

    Äänestä

  • Ei haikaile... kirjoitti:

    kannatus Venäjällä taitaa oll alle 10 % luokkaa.
    Meillähän se on promilleja, jotka kaikki mahtuvat tälle palstalle satujaan tyrkyttämään.

    Äänestä

  • En oikein usko... kirjoitti:

    Venäläiset ovat kasvaneet viimeisen parinkymmenen vuoden aikana eurooppalaisiksi ja maailman kansalaisiksi. Neuvostoliiton romahdus oli tapahtuma, joka toi kansalaisille paljon enemmän vapauksia. Niin henkisiä vapauksia kuin myös taloudellisia vapauksia.
    Tänä päivänä kansalaiset elävät hyvin paljon onnellisempia aikoja kuin Neuvostoaikaan.
    Puutteita varmasti on, mutta ei ihmiset edes odota, että kaikki asiat ratkaistaisiin hetkessä.
    Demokratia ja kansalaisyhteiskunta-asiat ovat meilläkin vasta 1900-luvun tuotteita. Ei meilläkään sellaisia pidetty itsestäänselvyyksinä vielä edes 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Ranskan vallankumouksen aika on liian kaukaa haettu.

    Käsite "homo sovieticus" on menneiden vuosikymmenten lumia, Stalinin aikaisia käsityksiä. Sellaista ei enää venäjälläkään muistella, toivottavasti ei Suomessakaan. Venäläiset ovat aivan samalla tasolla kuin mekin, heillä on aivan samat vaateet. Demokratia ja myös toimiva kansalaisyhteiskunta. Ei nämä asiat meilläkään ole itsestäänselvyyksiä. Välillä on hyvä vilkaista myös peiliin.

    *"Venäläiset ovat kasvaneet viimeisen parinkymmenen vuoden aikana eurooppalaisiksi ja maailman kansalaisiksi."

    Jotku on kasvaneet, jotku ei. Kansalaisyhteiskunta edellyttää reilun enemmistön kasvua.

    *"Tänä päivänä kansalaiset elävät hyvin paljon onnellisempia aikoja kuin Neuvostoaikaan."

    Niin minäkin kuvittelisin, mutta monet venäläiset tuntuu olevan eri mieltä ???

    *"Ranskan vallankumouksen aika on liian kaukaa haettu."

    Olet oikeassa, mutta saa kai sitä "vähän" liioitella, liioittelee muutkin : )

    *"Käsite "homo sovieticus" on menneiden vuosikymmenten lumia, Stalinin aikaisia käsityksiä. "

    Noita käsityksiä jankutettiin kahden sukupolven ajan. Vaatineeko yhden uuden sukupolven kasvamisen maan johtoon jotta käsitykset saadaan muuttumaan.

    *" Venäläiset ovat aivan samalla tasolla kuin mekin, heillä on aivan samat vaateet. Demokratia ja myös toimiva kansalaisyhteiskunta. Ei nämä asiat meilläkään ole itsestäänselvyyksiä. Välillä on hyvä vilkaista myös peiliin."

    Jotku on samalla tasolla, suurin osa ei ole.
    Vaateet lienee saman suuntaiset. Venäläisiltä vaan puuttuu vielä kokonaan poliittinen demokraattinen historia. Ovat tässä asiassa suomalaisiin verrattuna 30 -luvulla, jolloin meillä opeteltiin demokratian sääntöjä. Nämä pelisäännöt on testattava kunnon sisäpoliittisilla kriiseillä ilman "johtajan" jumalallista ohjausta.

    Itsestäänselvyyksiä eivät ole missään inhimillisessä yhteisössä, olen samaa mieltä. Peiliin kestää meillä kyllä katsella vaikka sieltä ryppyjä näkyykin. Venäläiset sen sijaan eivät vielä tätä peiliin vilkuilun tarpellisuutta oikein ymmärrä.

    Niitä "jarrumiehiä" on Venäjällä vielä aivan liikaa.

    Kiitos asiallisesta kommentista.
    Niistä on tällä palstalla vähän puutetta !

    Äänestä

  • Ei haikaile... kirjoitti:

    Venäläiset eivät suinkaan haikaile Stalinin aikoja tai kommunismin aikoja. Se on täysin väärä havainto. Onko "melkoinen osa" esimerkiksi 2 %?
    Stalinin aikojen "yllättävän isoa prosenttia" ei ole tutkittu. Se on vain asiantuntematon mielipide. Ei ole myöskään tutkittu Neuvostoliiton rajojen palauttajien kannatuksen määrää.
    Onhan homo sovjetikus historiallinen käsite, mutta sillä ei pidä mollata venäläisiä kansalaisina. Ei historian pahuudet ole heidän syynsä.

    Venäläisillä on aivan samat asiat kaikkein tärkeimpiä, aivan kuten meillä. En ole väittänytkään, että ne vaateet ja toiveet olisivat kaikilta osin toteutuneet, ei tosin meilläkään.
    Ei pidä puhua venäläisistä, jos ei tunne lainkaan heitä. Pitää tehdä selkeästi ero kansalaisten, johtajien ja hallitusten kesken. Yrität syyllistää venäläisiä ihmisinä ja mollata heitä.
    Jo alkutekstissä puhut Ranskan vallankumouksesta ja rinnastat venäläiset sen ajan ihmisiin. Eihän tuossa ole mitään järkeä.

    Koeta perehtyä ja tutustua asioihin, myös venäläisiin ihmisiin. Opettele venäjää, niin näet, miten paljon enemmän saat informaatiota, jota voit arvioida.

    "Venäläiset eivät suinkaan haikaile Stalinin aikoja tai kommunismin aikoja. Se on täysin väärä havainto. Onko "melkoinen osa" esimerkiksi 2 %?"

    Tästä on julkaistu prosenttilukja, joita en valitettavasti muista. On selvää se, että osa ihmisistä hävisi romahduksessa! Esim. Puna-armeijan eversti, puoluekoneistön (aparaatti) jäsen, KGB:n kuulustelija tai usein jopa pelkkä eläkeläinen, jolta rahan arvon muutos söi eläkkeen. AINA suurissa mullistuksissa joku voittaa ja joku häviää! Keksit ilmeisesti arvon 2 %?

    "Stalinin aikojen "yllättävän isoa prosenttia" ei ole tutkittu. Se on vain asiantuntematon mielipide. Ei ole myöskään tutkittu Neuvostoliiton rajojen palauttajien kannatuksen määrää. "

    Molenmpia asioita on tutkittu ja määriä julkaistu. Esim. sellaisia, jotka 'palauttaisivat Baltian maat Venäjän yhteyteen on kohtalainen joukko.

    Stalinin aikojen "yllättävän isoa prosenttia" ei ole tutkittu. Se on vain asiantuntematon mielipide. Ei ole myöskään tutkittu Neuvostoliiton rajojen palauttajien kannatuksen määrää.

    "Onhan homo sovjetikus historiallinen käsite, mutta sillä ei pidä mollata venäläisiä kansalaisina. Ei historian pahuudet ole heidän syynsä."

    Kukapa niin olisi väittänytkään? Sern sijaan ehdotus historian kieltämisestä ei tee kenellekään kunniaa!

    "Venäläisillä on aivan samat asiat kaikkein tärkeimpiä, aivan kuten meillä. En ole väittänytkään, että ne vaateet ja toiveet olisivat kaikilta osin toteutuneet, ei tosin meilläkään."

    Meillä paremmin kuin heillä. Kaikki on suhteellista.

    "Ei pidä puhua venäläisistä, jos ei tunne lainkaan heitä. Pitää tehdä selkeästi ero kansalaisten, johtajien ja hallitusten kesken. Yrität syyllistää venäläisiä ihmisinä ja mollata heitä."

    Väitän tuntevani ja kerron rehellisen mielipiteeni. Sinusta en ole niinkään varma.

    "Jo alkutekstissä puhut Ranskan vallankumouksesta ja rinnastat venäläiset sen ajan ihmisiin. Eihän tuossa ole mitään järkeä."

    En ole puhunut sanaakaan Ranskan vallankumouksesta? Sekoitatko minut johonkin toiseen?

    "Koeta perehtyä ja tutustua asioihin, myös venäläisiin ihmisiin. Opettele venäjää, niin näet, miten paljon enemmän saat informaatiota, jota voit arvioida."

    Osaan jonkin verran venäjää ja olen käynyt paikan päällä lukemattomia kertoja. Miksi oikein minua luulet? Samoista asioista ei kaikki ihmiset tule samoihin johtopäätöksiin!

    Äänestä

  • Aika monessa... kirjoitti:

    Suomessakin poliittisten päättäjien suulla.

    Siksikö Haavisto oli täällä ehdokkaana. Venäjällä olisi saanut seksiorjansa kanssa luodista. Putinismin oppikirjojen mukaan leninismi rankaisi myös homoudesta.

    Äänestä

  • jarrumiehiä kirjoitti:

    *"Venäläiset ovat kasvaneet viimeisen parinkymmenen vuoden aikana eurooppalaisiksi ja maailman kansalaisiksi."

    Jotku on kasvaneet, jotku ei. Kansalaisyhteiskunta edellyttää reilun enemmistön kasvua.

    *"Tänä päivänä kansalaiset elävät hyvin paljon onnellisempia aikoja kuin Neuvostoaikaan."

    Niin minäkin kuvittelisin, mutta monet venäläiset tuntuu olevan eri mieltä ???

    *"Ranskan vallankumouksen aika on liian kaukaa haettu."

    Olet oikeassa, mutta saa kai sitä "vähän" liioitella, liioittelee muutkin : )

    *"Käsite "homo sovieticus" on menneiden vuosikymmenten lumia, Stalinin aikaisia käsityksiä. "

    Noita käsityksiä jankutettiin kahden sukupolven ajan. Vaatineeko yhden uuden sukupolven kasvamisen maan johtoon jotta käsitykset saadaan muuttumaan.

    *" Venäläiset ovat aivan samalla tasolla kuin mekin, heillä on aivan samat vaateet. Demokratia ja myös toimiva kansalaisyhteiskunta. Ei nämä asiat meilläkään ole itsestäänselvyyksiä. Välillä on hyvä vilkaista myös peiliin."

    Jotku on samalla tasolla, suurin osa ei ole.
    Vaateet lienee saman suuntaiset. Venäläisiltä vaan puuttuu vielä kokonaan poliittinen demokraattinen historia. Ovat tässä asiassa suomalaisiin verrattuna 30 -luvulla, jolloin meillä opeteltiin demokratian sääntöjä. Nämä pelisäännöt on testattava kunnon sisäpoliittisilla kriiseillä ilman "johtajan" jumalallista ohjausta.

    Itsestäänselvyyksiä eivät ole missään inhimillisessä yhteisössä, olen samaa mieltä. Peiliin kestää meillä kyllä katsella vaikka sieltä ryppyjä näkyykin. Venäläiset sen sijaan eivät vielä tätä peiliin vilkuilun tarpellisuutta oikein ymmärrä.

    Niitä "jarrumiehiä" on Venäjällä vielä aivan liikaa.

    Kiitos asiallisesta kommentista.
    Niistä on tällä palstalla vähän puutetta !

    Putin on arvostettu stalinilaisten henkien maanaaja. Putinin ansiosta homojen murhaaja saattaa selvitä ehdonalaisella. Stalinin aikana homojen tappajalle tuli yleensä mielisairaalan vartijan virka tai parhaimmassa tapauksessa Gulaggiin. Stalinin aikanahan ainoastaan riettaimmat peräreiän poraajat lähetettiin Siperiaan lusimaan.

    Äänestä

on jossain esitetty, että sota pitkitti kommunismin valtaa nostaessaan NL:n sotilasmahdiksi. Eli Hitleristäoli lopultakin Stalinille myös hyötyä.

Ilman sotaa kommunismi olisi romahtanut omaan mahdottomuuteensa ehkä jo 50-luvulla. Mistäpä sen tietää.

Äänestä
  • Ei. Kyllä se molempien poikien piti tehdä selvää poolasta. Piti päästä kato historiaan neljäntenä Puolan jakajana. Puolahan oli jaettu edellisen kerran 1795. Venäjä tosin vuodatti enemmän tuolloin. Homma meni yllättävän hyvin neljännessä jaossa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Faktat esiin kirjoitti:

"Sota loi demografisen ongelman ja pulan työvoimasta, siirsi teollisuuden alueille joka maksimoi tehottomuutta. Prosessi jähmetti keskusvallan, tukahdutti kriittisyyden ja kanonisoi vallitsevan ”totuuden”. Avaruuden valloittaminen ja ohjukset on nähtävä modernina Potemkinin kulisseina, samanalaisina kuin ne ”sosialismin saavutuksen” kulissit jotka hämäsivät 1930-luvun lännen hyödylliset idiootit. Kylmän sodan kamppailu USA:n kanssa vain joudutti romahdusta. Senkin taustalla pilkisti illuusio ”omin voimin” voitetusta maailmansodasta. Koko imperiumi, sen mahtavuus ja vakaus oli rakennettu valheille."

http://pelontorjunta.suntuubi.com/fi/Blogi/#Kursk

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu