Lucifer oli ensimmäinen ateisti enkeleistä.

Jos luette Urantia-kirjasta luvun "Luciferin kapina" ja sitä seuraavat luvut, havaitsette, että Luciferin ateismi on sama mikä nykyäänkin tunnistetaan ateismina. Jostain syystä, vaikka Lucifer kielsi Jehovan, MINÄ OLEN olennan, hän silti halusi oman minänsä ja itsensä olevan uusi Jumala kaikille olennoille. Tämä oli niin ristiriitainen ja typerä asia, että ei Lucifer siinä ristiriidassaan pysynyt taivaallisessa arvossaan, hänet syöstiin pimeyteen ja tyhjyyteen, koska mitään muuta Jumalaa kenelläkään ei voi olla kuin "MINÄ OLEN". Jos joskus onkin kuten Jeesuksella: SINÄKIN JUMALANSA, niin se johtuu siitä, että joku toinen Jumaluus oli jossakin muussa asiassa hänen yksilöllistä kehollista ilmentymäänsä parempi tietämään, mitä tulisi tapahtua.
Tietysti joudumme ihmisinä useinkin myöntämään, jonkun "alan ammattilaisen", olevan minuani suurempi "jumala" siinäkin asiassa, mutta nykyään ihmettelen lähinnä sitä, miksi ihmiset tekevät palveluksensa arvottomiksi yhteiskunnalle, ja työnantajalleen, vaatimalla itselleen liian suurta palkkaa töistään? No, sitä en tiedä miksi.
Minäkin tiedostan ateismista jotain. Olen itse niin pieni ihminen, että koska minä en minuudestani löydä juuri mitään jumaloitavaa, niin ymmärrän ateisteja, enkä ole muidenkaan ihmisten silti havainnut olevan paljoa minua parempi juuri missään, ja ihmisen pahuus on niin käsittämätöntä, että ateismi on siksi totta minullakin. Jos joskus tapaisi hyvän ihmisen, niin en olisi enää ateisti, mutta kun en ole sellaista vielä tavannut.
7105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Azazel oli joku myös, muistan jotain noista... Azazel, naispuolinen demoni kirjassa, oli monia noita, mustassa kirjassa. Mephistophiles, oli sitten Luciferin ensimmäinen käsi kai, näin muistelin.

Vanhaa mystiikkaa.

Äänestä
  • Azazelistä mainitsi jo Eenokin kirja. Yksi kymmenestä hallitsijaenkelistä, joiden tarkoituksena oli tehdä ihmiset tietämään, syntiinlankeemuksen jälkeen.
    "Azazel, hänenen syykseen tehkää kaikki synti". "Azazel, pistäkäätte hänet kolkkoon eräämaahan, ja sirotelkaa kasvoillensa teräviä kiviä, ettei hän voi tavallista valoa nähdä." ja "Azazel, opetti ihmisen valmistamaan aseita."

    Äänestä

  • Pakstori kirjoitti:

    Azazelistä mainitsi jo Eenokin kirja. Yksi kymmenestä hallitsijaenkelistä, joiden tarkoituksena oli tehdä ihmiset tietämään, syntiinlankeemuksen jälkeen.
    "Azazel, hänenen syykseen tehkää kaikki synti". "Azazel, pistäkäätte hänet kolkkoon eräämaahan, ja sirotelkaa kasvoillensa teräviä kiviä, ettei hän voi tavallista valoa nähdä." ja "Azazel, opetti ihmisen valmistamaan aseita."

    Azazelistä mainitsee siis mm. Tuomas Levänen, myös apokryfissään Aabrahamista, jossa joku muu enkeli kielsi Abramia vastaamasta Azazelille. "Hän pääsee sisään jokaiseen, joka vastaa hänelle, kieltäydy siis vastaamasta hänelle, tai hän johdattaa sinutkin syntiin."

    Äänestä

Niin. Urantia-kirjassa. Ei ehken muualla.

Äänestä

Gootti-tytöiltä saatuja tietoja....

Äänestä

Ateisti ei määritelmän mukaan usko minkään jumalan olemassa oloon. Lucifer (satuolento) toki noissa viittaamassasi saduissa uskoi Jumalan olemassa oloon. Lucifer ei siis ollut ateisti.

Äänestä
  • sitten luciferismiin liittyy tämä humanismi jollain tapaa, ihminen on jumala. baabel oli heidän "ensimmäinen yrityksensä" niinkuin Jahve sanoi luoda maailmankylä ilman Jumalaa. sitten tuli babylonia samalle paikalle ja tämä kuvaa nyt sitä maailman henkeä joka haluaa luoda maailmankylän ilman jumalaa kuten ankkalinnassa. kaikilla on kivaa maailmassa ilman jumalaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pakstori kirjoitti:

Jos luette Urantia-kirjasta luvun "Luciferin kapina" ja sitä seuraavat luvut, havaitsette, että Luciferin ateismi on sama mikä nykyäänkin tunnistetaan ateismina. Jostain syystä, vaikka Lucifer kielsi Jehovan, MINÄ OLEN olennan, hän silti halusi oman minänsä ja itsensä olevan uusi Jumala kaikille olennoille. Tämä oli niin ristiriitainen ja typerä asia, että ei Lucifer siinä ristiriidassaan pysynyt taivaallisessa arvossaan, hänet syöstiin pimeyteen ja tyhjyyteen, koska mitään muuta Jumalaa kenelläkään ei voi olla kuin "MINÄ OLEN". Jos joskus onkin kuten Jeesuksella: SINÄKIN JUMALANSA, niin se johtuu siitä, että joku toinen Jumaluus oli jossakin muussa asiassa hänen yksilöllistä kehollista ilmentymäänsä parempi tietämään, mitä tulisi tapahtua.
Tietysti joudumme ihmisinä useinkin myöntämään, jonkun "alan ammattilaisen", olevan minuani suurempi "jumala" siinäkin asiassa, mutta nykyään ihmettelen lähinnä sitä, miksi ihmiset tekevät palveluksensa arvottomiksi yhteiskunnalle, ja työnantajalleen, vaatimalla itselleen liian suurta palkkaa töistään? No, sitä en tiedä miksi.
Minäkin tiedostan ateismista jotain. Olen itse niin pieni ihminen, että koska minä en minuudestani löydä juuri mitään jumaloitavaa, niin ymmärrän ateisteja, enkä ole muidenkaan ihmisten silti havainnut olevan paljoa minua parempi juuri missään, ja ihmisen pahuus on niin käsittämätöntä, että ateismi on siksi totta minullakin. Jos joskus tapaisi hyvän ihmisen, niin en olisi enää ateisti, mutta kun en ole sellaista vielä tavannut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu