Ikäkysymys

Ihan mielenkiinnosta kysyn. Suhteellisen uutena deittailijana olen ollut siinä uskossa, että nykyään naisten ja miesten välillä vallitsee ikäasiassa tasa-arvo. Toisin sanoen ikä voi olla kummin päin vain (vrt. Katri-Helena & Tommi, Sauli & Jenni ääritapauksissa). Noh, nyt olen katsellut miesten profiileja ja tosi usealla on vaikka oma ikä 39 ja ihanne 25-37 tms. Itse olen 29 ja oma ihanne on 5 vuotta molempiin suuntiin.

En oikein käsitä tätä. Onko se vanhemmilla naisilla sama, eli hakevatko naisetkin systemaattisesti itseään nuorempaa? Ei tulisi mieleenkään vastata jollekin, joka on itseäni vaikka 7 vuotta vanhempi, mutta ilmoittaa ihanteekseen vielä itseäni 7 vuotta nuoremman(kin). Vaikka muuten olisi ok, tuo kyllä on tosi turn-off.

Eli onko se niin, että ihmiset kuvittelevat olevansa niin nuorekkaita, että kelpaavat itseään 15 vuotta nuoremmille ihan tosta vain, mutta edes oman ikäiset ei tule itselle kyseeseen, vai luenko noita ihanteita jotenkin väärin?
37547
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Nyt kun luin oman tekstin, niin ei tarpeeksi selvästi käynyt ilmi, että nuo hakijat siis ovat miehiä. Kun en naisten profiileja ole katsonut, niin en tiedä onko naisilla sama. Tästä siis kyse :)

Äänestä

Nuorilla naisilla yleensä ikäkriteerit ylöspäin. Jossain tuossa kolmenkympin hujakoilla sitten kelpaa nuorempikin.

Henkilökohtaisesti kolmekymppisenä miehenä ei tulisi mieleeni etsiä edes vuotta vanhempaa naista netistä koska jo oman ikäiset tuntuvat "tädeiltä" ja monilla on vauvakuume.

Kuulen tuota juttua että on muka väärin jos mies etsii vaikka 20-32 vuotiasta naista jos itse on 30 jne.
Kuitenkin naisilla voi olla nuorempana sama ikähaarukka ylöspäin kunnes nainen vanhenee ja sitten muka nuorempikin mies kelpaisi.

Itselleni iällä on paljon väliä koska en kaipaa jotain väljähtänyttä keski-ikäistä naista seuraani. Osa oman ikäisistä tuntuu jo sellaisilta ja auta armias jos lisäät siihen vuoden pari lisää.

Miksi se menee niin että on ok naisilta hakea vanhempaa miestä, mutta on väärin mieheltä hakea nuorempaa?

Vi-tuttaako se että miehelle ei ehkä kelpaakaan saman ikäinen tätyliini jos itse ei ole vielä setyliini?

Äänestä
  • No siis sitähän kummastelinkin. Miehet ja naiset vanhenevat ihan samaa tahtia. 20-vuotiaiden mielestä se 32-vuotias on setyliini. Kuten sanoin, itselleni ei ole väliä kummin päin ikähaarukka on. En itse esim. vastaa 35-vuotiaalle, jos ihannenaisena on 22-34. Se kertoo musta siitä, että a) kuvittelee olevansa jotenkin tosi nuorekas (lol) tai b) että omanikäinen ei kelpaa, kun on vaan nuoren lihan perään ja omanikäinen väljähtänyt keski-ikäinen ei kelpaa, vaikka itse on aivan samanlainen väljähtänyt keski-ikäinen.

    Mutta siis mitkä ovat naisten ikävaatimuket noin keskimäärin? En kehtaa mennä katsomaan naisten profiileja, kun jää vierailujälki.

    Äänestä

  • Mistä lähtien jämähtäneisyys, kaavoihin kangistuminen ja ennakkoluuloisuus on ollut nuorekasta? :)

    Tällaiseen ilmiöön kun törmää täällä nettideittien ihmeellisessä maailmassa hämmästyttävän usein.

    Sinäkin vaikutat nuorelta mieheltä, jolla on ainakin iän suhteen vanhan ihmisen ajatusmaailma.

    Äänestä

  • """"""""" kirjoitti:

    Mistä lähtien jämähtäneisyys, kaavoihin kangistuminen ja ennakkoluuloisuus on ollut nuorekasta? :)

    Tällaiseen ilmiöön kun törmää täällä nettideittien ihmeellisessä maailmassa hämmästyttävän usein.

    Sinäkin vaikutat nuorelta mieheltä, jolla on ainakin iän suhteen vanhan ihmisen ajatusmaailma.

    Perustuen mihin?

    Perustelut.

    Vai oliko tarkoitus vaan yrittää loukata?

    "Sinäkin vaikutat nuorelta mieheltä, jolla on ainakin iän suhteen vanhan ihmisen ajatusmaailma. "

    Tässä lauseessa ei ole mitään logiikkaa.
    Olen nuorekas fiksu mies joka ei nimenomaan kaavoihin kangistu, mutta ongelma on se että 30 naiset ovat jo henkisesti niin rupsahtanutta sakkia että ei kiitos.

    Äänestä

  • Niinpä! kirjoitti:

    Sanoin, että "ainakin iän suhteen vanhan ihmisen ajatusmaailma". Muutahan minä en sinusta tiedäkään.

    Mutta jos mielestäsi kaikki 30 naiset ovat tietynlaisia, niin hyvin kaavamaista ja jämähtänyttä ajatteluahan se on. :) Eikä kovin fiksua myöskään suoraan sanoen.

    Minä yhdistän nuorekkuuden ennen kaikkea avoimeen ja ennakkoluulottomaan mieleen ja elämänasenteeseen, kykyyn ihmetellä ja innostua, kokea tuoreesti uudet tilanteet ja uudet ihmiset.

    Sellainen ajattelu, että "kaikki tietyn ikäiset ihmiset ovat tietynlaisia, plääh", on kyynisen ja usein ennen aikojaan vanhentuneen ihmisen ajattelua. Olen nyt itse 45, ja olen luojan kiitos säästynyt ainakin toistaiseksi tuollaiselta mentaaliselta jumittumalta.

    Tarkoitus ei ollut loukata, ehkä ravistella vähäsen. :)

    Äänestä

  • Kyllä mua ottaa päähän 10-25 vuotta vanhempien ukkojen itku kun en kelpuuta heitä treffi seuraksi... ...ukot kyllä saa lähes tulkoon pakottaa seurustelemaan nuoremman naisen itsensä kanssa ja aina kuuluu oletpas ylpeä ja itseäsi täynnä jos kertoo haluavansa ikäistään seuraa eli te lähes tulkoon eläke iässä olevat miettikää jos joudutte seurustelemaan 80v mummelinkanssa niinonko oikein vaatia ja lähes tulkoon pakottaa nuorempaa seurustelemaan kanssaan...

    Äänestä

Olen 46v nainen ja etsin miestä n -3v iästäni.
Kyllä se elämänkokemus painaa tässä iässä jo jonkin verran, joten huomattavasti nuoremmat saa jäädä...mutta en ihan eläkeläistäkään vielä haluaisi!

Äänestä
  • Sama täällä. Mutta mitä ne omanikäiset miehet pelkää kun hakevat nuorempia? En millään jaksa uskoa, että kaikki heistä vielä haluaisivat lisää lapsia. Tottakai nuoremmat naiset on kauniimpia ja seksikkäämpiä kuin me keski-ikäiset. Mutta onko se ainoa kriteeri miehille hakea nuorempaa naista? Onko nuorempaa naista helpompi muokata mieleisekseen?
    En mäkään mitään eläkeläistä halua ja ottaa välillä pattiin, kun lähes kuusikymppiset, joskus ylikin ottaa yhteyttä. Ja sitten suututaan, kun kohteliaasti sanoo, että etsin lähellä omaa ikääni olevaa. Toinen luku on sitten kolmekymppiset. Senhän tietää, mikä heillä on mielessä. Seksi. Niinhän mullakin on, mutta vain suht omanikäisen kanssa, /- 3 v oma ikäni. Kranttu kai olen, mutta mulla on oikeus olla.

    Äänestä

Nuoremmilla naisilla on ihan huomattavia etuja vanhempiin naisiin. Ulkonäölliset ja seksuaaliset edut ovat kiistattomat, joten niitä ei varmaankaan tarvitse edes mainita.

Mutta sitten ne muut asiat mitä olette toistaiseksi jättäneet ihan täysin huomiotta. Eli se tärkeä pointti on että nuoremmilla on yleensä huomattavasti vähemmän painolastia. Tarkoitan tällä sekä ympäröivää materiaa että henkistä painolastia.

Nuoremmalla naisella ei yleensä ole takana 2 avioeroa, 2-3 lasta edellisestä liitosta 2-3 eri isän kanssa. Ei omakotitaloa jossain jonne et halua muuttaa. Ei valtavia lainamääriä jotka pakottavat jatkuvaan töissä olemiseen. Eivätkä nuoret naiset ole läheskään niin katkeria tai suoranaisesti miehiä halveksivia kuin vanhemmat. Ymmärtäähän sen kun vastoinkäymisiä kertyy niin asenne muuttuu negattiiviseksi.

Nuoret naiset ovat vielä mukautuvia ja muuntautumiskykyisiä. Verratkaa nyt ketä tahansa 40 vuotiasta naista 25 vuotiaaseen, niin huomaatte kuinka paljon vähemmän kaavoihin kangistuneita he ovat. Ja vaikka 30 kymppiset miehet itse kalkkiksia olisivatkin, niin on vaan niin paljon helpompaa mukauttaa joku sinun toimintamalliisi, kuin että alkaisit itse mukauttamaan omaa toimintaasi.

On ihan tutkittu juttu, että kaikkein eniten miestä nuorentaa (niin ulkoisesti kuin henkisesti) selkeästi häntä nuorempi nainen, joten tuota tietoa ajatellen ei pitäisi olla mikään ihme miksi miehet haluavat nuoremman naisen.

Niin valitettavaa kuin se teidän naisten mielestä onkin niin valtaosa miehistä haluaa nuoremman naisen juuri näistä syistä. Joten jos haluatte parantaa asemaanne miesmarkkinoilla vastaus on yksinkertainen: NUORTUKAA.

Tietenkin voitte jatkaa miesten mustamaalaamista ja haukkumista epäkypsiksi koska ajattelevat noin... Niin muistakaa ettei se että kitisette asiasta auta teitä millään tavalla. Päinvastoin kuten tuolla ylhäällä jo mainitsin negativisuus ja halveksunta miehiä kohtaa ovat kaikkien miesten mielestä ei toivottuja ominaisuuksia.

Äänestä
  • No mutta eihän siitä ollut edelleenkään kysymys. On niin, että tietysti nuoremmat ovat vähemmän elämässään kokeneita ja paremmassa fyysisessä kunnossa yleensä. Sama pätee myös miehiin. Ja varmasti osaltaan selittää sitä, miksi naiset ovat alkaneet kiinnostumaan nuoremmista naisista. Se mitä pohdin, on että ajattelevatko miehet oikeasti olevansa kilpailukykyisessä asemassa niiden 15 vuotta itseään nuorempien miesten kanssa ja ovatko naiset yhtä vaativia nuoruuden suhteen. Itse ei kyllä 25-vuotiaana olisi heti tullut mieleen katsella 35-vuotiasta sillä silmällä.

    Äänestä

  • Yllättynyt kirjoitti:

    No mutta eihän siitä ollut edelleenkään kysymys. On niin, että tietysti nuoremmat ovat vähemmän elämässään kokeneita ja paremmassa fyysisessä kunnossa yleensä. Sama pätee myös miehiin. Ja varmasti osaltaan selittää sitä, miksi naiset ovat alkaneet kiinnostumaan nuoremmista naisista. Se mitä pohdin, on että ajattelevatko miehet oikeasti olevansa kilpailukykyisessä asemassa niiden 15 vuotta itseään nuorempien miesten kanssa ja ovatko naiset yhtä vaativia nuoruuden suhteen. Itse ei kyllä 25-vuotiaana olisi heti tullut mieleen katsella 35-vuotiasta sillä silmällä.

    Korjaus Ja varmasti osaltaan selittää sitä, miksi naiset ovat alkaneet kiinnostumaan nuoremmista naisista. -miehistä

    Äänestä

  • Yllättynyt kirjoitti:

    No mutta eihän siitä ollut edelleenkään kysymys. On niin, että tietysti nuoremmat ovat vähemmän elämässään kokeneita ja paremmassa fyysisessä kunnossa yleensä. Sama pätee myös miehiin. Ja varmasti osaltaan selittää sitä, miksi naiset ovat alkaneet kiinnostumaan nuoremmista naisista. Se mitä pohdin, on että ajattelevatko miehet oikeasti olevansa kilpailukykyisessä asemassa niiden 15 vuotta itseään nuorempien miesten kanssa ja ovatko naiset yhtä vaativia nuoruuden suhteen. Itse ei kyllä 25-vuotiaana olisi heti tullut mieleen katsella 35-vuotiasta sillä silmällä.

    Onhan niitä sellaisia naisia, jotka erityisesti pitävät selvästi vanhemmista miehistä ja sitten niitä, joille ikä on ihan aidosti ja oikeasti vain numeroita. Mutta pienessä vähemmistössähän nämä naiset ovat, ehkä muutama prosentti tai ainakin alle 10 % naisista.

    Tähän kun lisätään se, että niin monien muidenkin asioiden pitää natsata, jotta suhde on mahdollinen ja onnistuu, niin aika heikoilla nämä itseään reilusti nuorempaa naista hakevat miehet ovat. Mutta se lienee ainoastaan heidän oma ongelmansa.

    Äänestä

  • Vastasin tuossa aiemmin että 3v suuntaansa on hyvä...
    en minä ole ketään mustamaalaamassa...enkä arvostelemassa...
    Omat lapset ovat aikuisia, toimeentulo turvattu, olen tyytyväinen itseeni ja elämääni ja pidän seksistä... tämä on riittänyt tässä reilun vuoden aikana tapaamilleni miehille ja joku sanoikin ettei nuoremmista löydy vertailukohtaa meille "keski-käisille naisille :-)
    Löysin jo omani ...yllätys, suomi 24 treffeiltä ...olemme suht samanikäisiä...elettyä elämää takana molemmilla, mutta toivottavasti vielä edessäkin pitkään!

    Mutta joku tykkää äidistä, joku tyttärestä :-)

    Äänestä

  • Yllättynyt kirjoitti:

    No mutta eihän siitä ollut edelleenkään kysymys. On niin, että tietysti nuoremmat ovat vähemmän elämässään kokeneita ja paremmassa fyysisessä kunnossa yleensä. Sama pätee myös miehiin. Ja varmasti osaltaan selittää sitä, miksi naiset ovat alkaneet kiinnostumaan nuoremmista naisista. Se mitä pohdin, on että ajattelevatko miehet oikeasti olevansa kilpailukykyisessä asemassa niiden 15 vuotta itseään nuorempien miesten kanssa ja ovatko naiset yhtä vaativia nuoruuden suhteen. Itse ei kyllä 25-vuotiaana olisi heti tullut mieleen katsella 35-vuotiasta sillä silmällä.

    Toiset kuvittelevat, vaikka eivät ole. Toiset taas kuvittelevat ja oikeasti ovatkin (vähemmistö). Osa ei edes kuvittele, mutta siitä huolimatta he toivovat että josko heitä onnistaisi.

    Eli ei se ole riippuvainen heidän käsityksestään kilpailukyvystä, vaan halu, toive ja ihanne nuoremmasta naisesta on "kaikilla" kilpailukykyisyydestä riippumatta.

    Kyllähän monet puumanaisetkin tiedostavat etteivät he ole oikeasti kilpailukykyisiä 15v nuoremmille naisille, mutta siitä huolimatta kyllä käyttävät tialisuuden hyväkseen 15v nuorempaan mieheen.

    Pointti oli että toive, tai ihanne ei tarvitse olla tasapainossa omien resurssien kanssa, mutta ei se silti estä näitä ihmisiä etsimästä kyseistä ihannettaan.

    Se että kuinka fiksua se on niin on taas toinen juttu...

    Äänestä

  • nainennnnn kirjoitti:

    Vastasin tuossa aiemmin että 3v suuntaansa on hyvä...
    en minä ole ketään mustamaalaamassa...enkä arvostelemassa...
    Omat lapset ovat aikuisia, toimeentulo turvattu, olen tyytyväinen itseeni ja elämääni ja pidän seksistä... tämä on riittänyt tässä reilun vuoden aikana tapaamilleni miehille ja joku sanoikin ettei nuoremmista löydy vertailukohtaa meille "keski-käisille naisille :-)
    Löysin jo omani ...yllätys, suomi 24 treffeiltä ...olemme suht samanikäisiä...elettyä elämää takana molemmilla, mutta toivottavasti vielä edessäkin pitkään!

    Mutta joku tykkää äidistä, joku tyttärestä :-)

    "joku tykkää äidistä, useimmat tyttärestä."

    Äänestä

  • Mies 27v kirjoitti:

    Toiset kuvittelevat, vaikka eivät ole. Toiset taas kuvittelevat ja oikeasti ovatkin (vähemmistö). Osa ei edes kuvittele, mutta siitä huolimatta he toivovat että josko heitä onnistaisi.

    Eli ei se ole riippuvainen heidän käsityksestään kilpailukyvystä, vaan halu, toive ja ihanne nuoremmasta naisesta on "kaikilla" kilpailukykyisyydestä riippumatta.

    Kyllähän monet puumanaisetkin tiedostavat etteivät he ole oikeasti kilpailukykyisiä 15v nuoremmille naisille, mutta siitä huolimatta kyllä käyttävät tialisuuden hyväkseen 15v nuorempaan mieheen.

    Pointti oli että toive, tai ihanne ei tarvitse olla tasapainossa omien resurssien kanssa, mutta ei se silti estä näitä ihmisiä etsimästä kyseistä ihannettaan.

    Se että kuinka fiksua se on niin on taas toinen juttu...

    Sairauslomalla nyt ollessani, ihan mielenkiinnolla näitä juttuja täällä luen.
    Juuri totesin olevani siis kissa eläin! (puuma) Jos oikein ymmärsin!
    Leskeksi jäätyäni ja lapset jo maailmalla,aloin aikani kuluksi jutella samassa rapussa kerrosta ylempänä asuvan "nuoren miehen" kanssa.Kaupassa asioidessamme yht´aikaa,pihalla tavatessamme ja rappukäytävässä,ihan vaan muutamia lauseita ensin.
    Kerran sitten rappukäytävässä tuli enemmänkin juteltua,niin sanoin et "tuletko kahville,voitais istua keittiös ja samalla puhella?"
    Niin kumman yksinkertaisesti alkoi meidän tarinamme!
    Mies on 47 ja minä olen 59, yli neljä vuotta olemme pitäneet seuraa toisillemme.
    Yhä edelleen meillä on asunnot samassa rappuussa,tosin käytännössä hän melkein asuu luonani.
    Hän olisi halukas muuttamaan luokseni vakituisesti,mut munsta on parempi et hän pitää asuntonsa.
    Haluan et mulla on myös oma yksityinen rauhani,niin halutessani.
    Saattaa olla et joskus vielä myönnyn yhdessä asumiseen. Nyt se ei ole järkevää, koska mua vielä epäilyttää tämä meidän ikäero. Toisaalta kaikki on mennyt mukavasti tähän asti,mutta..mutta

    Äänestä

Internetin ihmemaassa miehet, jotka eivät live-elämässä kelpaa edes ikäisilleen, selailevat nuorten naisten kuvia ja kuvittelevat olevansa heille parasta A-luokkaa. En jaksa enää muuta kuin hymyillä, oman profiilini poistin jo.

Mutta mikäs siinä, hakeahan saa. Minua kiinnostaisi lähinnä tietää kuinka usein näillä sedillä oikesti tärppää. Olen joskus miettinyt, että pitäisi ihan kokeeksi tehdä profiili nuorena naisena ja kokeilla kuinka pitkälle nämä sedät olisivat valmiita menemään, jos uskoisivat kirjoittelevansa nuoren naisen kanssa. En sitten ole jaksanut, elämässä on niin paljon parempaakin tekemistä.

Äänestä
  • Minulla ainakin sujuu paremmin nuorempien kuin vanhempien kanssa.

    Nimittäin ei ole mitään rasitteita eikä toisaalta olla heti kysymässä omistetaanko asuntoja jne.

    Nuoremmat naiset ovat eläväisempiä ja energisempiä. Päälle kolmekymppiset tuntuvat "laitetaan saman väriset tuulipuvut päälle ja kudotut villasukat jalkaa ja köllötellään".

    Tietysti naiset väittävät olevansa "räväköitä" joka tarkoittaa toisinaan baarissa käyntiä ja yhden illan suhteita.

    Äänestä

  • Niinpä! kirjoitti:

    Minulla ainakin sujuu paremmin nuorempien kuin vanhempien kanssa.

    Nimittäin ei ole mitään rasitteita eikä toisaalta olla heti kysymässä omistetaanko asuntoja jne.

    Nuoremmat naiset ovat eläväisempiä ja energisempiä. Päälle kolmekymppiset tuntuvat "laitetaan saman väriset tuulipuvut päälle ja kudotut villasukat jalkaa ja köllötellään".

    Tietysti naiset väittävät olevansa "räväköitä" joka tarkoittaa toisinaan baarissa käyntiä ja yhden illan suhteita.

    Et taida omistaa asuntoa..

    Äänestä

  • Niinpä niin kirjoitti:

    Et taida omistaa asuntoa..

    Sinä et taida omistaa aivoja...

    Äänestä

Kyllähän se niin on, että miehet saavat luulla ihan rauhassa.

Samanikäinen nainen on keskimäärin terveempi ja hyväkuntoisempi ja parempi seksissä.
Siksi miehet katselevat ja haluavat nuorempaa, kun viriliteetti on vähentynyt niin, että pitää olla kovat virikkeet, että yhtään viisari värähtää.

Kun naisena saa olla kymmenisen vuotta nuoremman halukkaan ja jaksavan miehen kanssa, ei tee mieli enää samanikäistä ilkeää nopeasti laukeavaa.
Kauan minäkin yritin samanikäisille olla mieliksi.
Ok, entäs sitten, jos nuorempi mies hakee vain seksiä minulta - saanpahan hyvää seksiä. Elämäni on kunnossa, seison omilla jaloillani, jos nuorempi mies menee, niin sitten hän menee, en kahlitse.

Ap:n kysymykseen "Onko se vanhemmilla naisilla sama, eli hakevatko naisetkin systemaattisesti itseään nuorempaa?"

Samanikäistä hain ihannekumppanina.
Mutta muuten avoimin mielin olen liikkeellä, jos oikein hyvin natsaa, niin ikä on vain numeroita.

Äänestä
  • "Samanikäinen nainen on keskimäärin terveempi ja hyväkuntoisempi ja parempi seksissä."

    Älä nyt naurata. Ehkä jossain 50-vuotiaiden viiteryhmässä, mutta 30-vuotiaana kun kattelen naisten löllyviä perseitä ja miten voit vertailla edes seksissä parempana olemista kun veikkaan että sinunkin roolisi on maata lahnana lakanoilla? :D

    "Siksi miehet katselevat ja haluavat nuorempaa, kun viriliteetti on vähentynyt niin, että pitää olla kovat virikkeet, että yhtään viisari värähtää."

    Kuka jotain kurttu ja kurppanaamaa haluaa katsella?

    Osa tuosta on ihan elämänasenteesta kiinni eli siitä jaksaako mm. kuntoilla, syödä oikein, hymyillä ja olla välillä myös "Nuori" eikä vain joku uraa tai kotia rakentava mummeliini.

    Nimittäin jos jokin tappaa alkukiinnostuksen niin se on joku pesänrakentamista haaveileva perse leveällä kulkeva pyryharakka.

    Äänestä

  • Niinpä! kirjoitti:

    "Samanikäinen nainen on keskimäärin terveempi ja hyväkuntoisempi ja parempi seksissä."

    Kaikenlaista aivotonta rupusakkia täällä aukoo päätään... Sinä et kyllä asenteellasi fiksua naista saa, et edes sitä kurppanaamaa!

    Äänestä

  • Niinpä! kirjoitti:

    "Samanikäinen nainen on keskimäärin terveempi ja hyväkuntoisempi ja parempi seksissä."

    Älä nyt naurata. Ehkä jossain 50-vuotiaiden viiteryhmässä, mutta 30-vuotiaana kun kattelen naisten löllyviä perseitä ja miten voit vertailla edes seksissä parempana olemista kun veikkaan että sinunkin roolisi on maata lahnana lakanoilla? :D

    "Siksi miehet katselevat ja haluavat nuorempaa, kun viriliteetti on vähentynyt niin, että pitää olla kovat virikkeet, että yhtään viisari värähtää."

    Kuka jotain kurttu ja kurppanaamaa haluaa katsella?

    Osa tuosta on ihan elämänasenteesta kiinni eli siitä jaksaako mm. kuntoilla, syödä oikein, hymyillä ja olla välillä myös "Nuori" eikä vain joku uraa tai kotia rakentava mummeliini.

    Nimittäin jos jokin tappaa alkukiinnostuksen niin se on joku pesänrakentamista haaveileva perse leveällä kulkeva pyryharakka.

    Miehissä on enemmän ylipainoisia kuin naisissa, joten KESKIMÄÄRIN naiset ovat hyväkuntoisempia ja terveempiä.

    Äänestä

Minä olen nyt varmaan yksi niistä joiden ikähaarukkaa aluperäinen katselee hieman naureskelle. Olen 40-vuotias mies. Olen laittanut ikähaarukakseni 27-44.
Kyllä, haarukka ulottuu huomattavati omaa ikääni alemmas mutta vain vähän ylös.

Miksi? Ei siksi, että lähtökohtaisesti ajattelisin "tarvitsevani" nuoremman naisen. Täällä on puhuttu mm. seksistä (varsin hämmentävään sävyyn) niin minun on sanottava että elämäni parasta seksiä olen saanut 38-vuotiaana täsmälleen ikäiseltäni naiselta. Ja tottakai kyse on vain yksittäistapauksessa, mutta ainoa kumppanini joka oli minua selvästi vanhempi, 4 - vuotta, tahtoi jostain syystä sitä seksiä aina pimeässä ja peitonalla.

Minulla on ollut suhde itseäni 12-vuotta nuoremman naisen kanssa. Itseasiassa täältä s24 palstalta toisemme löydettiin. Seurustelua kesti puolisen vuotta jonka jälkeen oli selvää, että suuntamme elämässä on sillä hetkellä eri.

Elämä on osoittanut, että jutut käy yksiin parhaiten nuorempien naisten kanssa. Varmaankin on niin, että olen sitten vielä "kypsymätön" ikuista nuoruutta hakeva, mutta näköjään on ollut naisia joita on kiinnostanut heitä hieman vanhempi mies. Eikä minulla tosiaan ole mitään vahnempia vastaan, usein vain käy niin, että meidän ajatukset hauskanpidosta menevät pahasti ristiin.

Olen kyllä sitten joiltain n. kolmikymppisiltä saanut vastaukseksi että olen aivan liian vanha. Ja sellaisen olen kelpuuttanut, missään nimessä en kenellekään ryhdy perään huutelemaan. Yleensä jos en mahdu toisen ihannekumppani-ikähaarukkaan en edes kirjoita. Joskus saatan, jos sen ylärajaksi on laitettu vaikka 38 tai 39.

Äänestä
  • "usein vain käy niin, että meidän ajatukset hauskanpidosta menevät pahasti ristiin."

    Voisitko avata tätä hieman? Tarkoittaako tämä kebties sitä, että vanhemmat naiset eivät biletä ja käy baareissa tarpeeksi?

    Äänestä

  • 4+4 kirjoitti:

    "usein vain käy niin, että meidän ajatukset hauskanpidosta menevät pahasti ristiin."

    Voisitko avata tätä hieman? Tarkoittaako tämä kebties sitä, että vanhemmat naiset eivät biletä ja käy baareissa tarpeeksi?

    Tietty voin, on tuossa arveluissasi baareja kohtaan jotain perää tässä asiassa. Minun tulee käytyä useinkin kuuntelemassa bändejä klubeilla, baareissa ja milloin missäkin, Myös arkena. Ja vaikka en oletakaan, että kaikkia harrasuksia ja mielenkiintoja tulee jakaa, tämä on se joka täytyy. Muutoin ei tule mitään.

    Olen sitten huomannut, että päälle nelikymppiset harvemmin lähtee kuuntelemaan sitten näitä bändejä tiistai-iltana kanssani jonnekin. Mainitsen erikseen, että kyse ei ole viinankanssa läträämisestä. Ja yökerhoissa en viihtynyt edes nuorempana.

    Lisäksi, teatteriesitykset, elokuvat, näyttelyt ja monet muutkin vapaa-ajan riennot vain näköjään menee enemmän yksiin noiden kolmikymppisten kanssa.

    Ja joo, tiedän, että en suonkaan ole ainoa nelikymppinen joka näissä käy, kyllä siellä myös naisten joukossa näitä on. Harvemmin sitten vaan sinkkuina.

    Äänestä

Nuoret naiset hakevat vanhempaa, vanhat nuorempaa. Antaa miestenkin hakea mitä haluavat.

Tosin miehille tuolla treffeillä on aika vähän kelvollista tarjontaa missään ikäryhmässä, joten kovin paljon nuorempaa voi olla vaikea löytää. Ei se ole kuitenkaan syy muuttaa hakukriteerejä. Ihminen ei voi paljon vaikuttaa siihen mikä viehättää.

Äänestä

Omanikäiset ja nuoremmat kelpaa mutta ei mielellään yli 10 vuotta nuoremmat ja olen nelissäkymmenissä. Todellisuudessa kelpaa hieman itseäni vanhempikin ja onneksi nämä kelpaajat ovat tajunneet ottaa yhteyttä noiden IHANNE kumppaniasetusten ulkopuoleltakin.

Jaa niin miksi näin olen asettanut IHANTEEN? Koska ikäiseni naiset eivät aina tunnu ottavan minua aivan vakavissaan vaan asetelma kääntyy helposti niin, että he vaikuttavat suhteessa paljon kypsemmiltä ja vanhemmilta. Toisekseen tunnun vetoavan jonkin verran itseäni nuorempiin joten he ovat paljon aloitteellisempia minun suhteen.

Sitäpaitsi, näkyypä noilla minua lähestyvillä itseäni 5-10 vuotta nuoremmilla neideilläkin olevan vastaava ikähaarukka mutta itseään vanhempiin. Mikä ongelma siinä on, että ihmiset laittaa noita preferenssejä kun tuntuvat vielä kohtaavankin hyvin?

Äänestä
  • No eihän siinä ole mitään ongelmaa. Jokainen hakee mitä hakee. Mutta kyllä se kummastuttaa saa. Vähän sama juttu jos ilmoitan, että olen 150 senttiä pitkä ja painan 130 kiloa, mutta ihannemiehen pitää olla pitkä ja treenattu. Sitäkin saa hakea, mutta sitä myös ihmetellä.

    Äänestä

  • Mitä sitten kirjoitti:

    No eihän siinä ole mitään ongelmaa. Jokainen hakee mitä hakee. Mutta kyllä se kummastuttaa saa. Vähän sama juttu jos ilmoitan, että olen 150 senttiä pitkä ja painan 130 kiloa, mutta ihannemiehen pitää olla pitkä ja treenattu. Sitäkin saa hakea, mutta sitä myös ihmetellä.

    No mutta hyvä, nyt sait kuulla muutaman syyn miksi noin osa hakee.

    Itse en jaksa haaskata aikaa sellaisten naisten kanssa, jotka usein tuntuvat päätyvän siihen johtopäätökseen, että minun kanssa vietetty aika on haaskausta heidän osaltaan ;)

    Äänestä

Kun minulla oli kolmekymppisenä profiili, niin sain joskus yhteydenottoja reippaasti itseäni vanhemmilta miehiltä. Eräskin ressukan oloinen 45v mies mainosti itseään, että hänellä on ollut aiemminkin suhteita suurella ikäerolla eikä se haittaa koska hänellä menee jutut ja ajatusmaailma hyvin yhteen itseään vaikkapa 15v nuoremman kumppanin kanssa. En todellakaan ajatellut että siinäpä nuorekas ja viriili mies, vaan pikemminkin tuli vaikutelma hieman infantiilista henkilöstä. Ajatus, että olisin seurustellut tällaisen lapsellisen "papparaisen" kanssa, oli kiusallinen.

Äänestä

Joo, osa miehistä elää 1950 tai 1850-lukua.

Elämä sit opettaa.

Äänestä

Jos olet viiskymppinen mies niin kumman haluaisit sänkyysi, 35- vuotiaan tai 65-vuotiaan naisen?

Äänestä
  • Äh,
    onko se tosiaan noin yksinkertaista sänkykumppanin valinta, että kysymykseesi vastauksen arvelet tulevan kuin apteekin hyllyltä?
    Paino ja ikä vain merkitsevät, niin naisen kauneus ja miehen komeus ja rikkaus.
    Siinä se.

    Äänestä

Olen 47 v. nainen ja haen miestä 35-52 ryhmästä. Olen käynyt treffeille koko skaalan käsittävällä sektorilla. Et voi yhtään sanoa, millainen minkä ikäinen mies on, ennen kuin sen tapaat. Esim. kaksi 35 v. miestä voi toinen olla aivan pentu ja toinen elämänkokemusta jo saanut tai 52 v. miehistä voi toinen olla aivan ukko (negatiivisessa merkityksessä) ja toisella ei mitään ymmärrystä mitä parisuhde on. Nyt olen tapaillut useamman kerran 35 vuotiasta, jonka kanssa juttu luistaa ja huumori on samanlaista. Ehkä tämä ei jatku pitkään, mutta nautin joka hetkestä.:)

Joten annetaan kaikkien etsiä itselleen sitä oikeaa, ikään ja sukupuoleen katsomatta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Yllättynyt kirjoitti:

Ihan mielenkiinnosta kysyn. Suhteellisen uutena deittailijana olen ollut siinä uskossa, että nykyään naisten ja miesten välillä vallitsee ikäasiassa tasa-arvo. Toisin sanoen ikä voi olla kummin päin vain (vrt. Katri-Helena & Tommi, Sauli & Jenni ääritapauksissa). Noh, nyt olen katsellut miesten profiileja ja tosi usealla on vaikka oma ikä 39 ja ihanne 25-37 tms. Itse olen 29 ja oma ihanne on 5 vuotta molempiin suuntiin.

En oikein käsitä tätä. Onko se vanhemmilla naisilla sama, eli hakevatko naisetkin systemaattisesti itseään nuorempaa? Ei tulisi mieleenkään vastata jollekin, joka on itseäni vaikka 7 vuotta vanhempi, mutta ilmoittaa ihanteekseen vielä itseäni 7 vuotta nuoremman(kin). Vaikka muuten olisi ok, tuo kyllä on tosi turn-off.

Eli onko se niin, että ihmiset kuvittelevat olevansa niin nuorekkaita, että kelpaavat itseään 15 vuotta nuoremmille ihan tosta vain, mutta edes oman ikäiset ei tule itselle kyseeseen, vai luenko noita ihanteita jotenkin väärin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu