TAJUA JO!!!

tajua, ettei se halua sua. ei ole vuosiin halunnut, ja oot jatkanut tätä leikkiä, se on antanut sun jatkaa, antanut sun toivoa, etkä sä ole löytänyt selitystä sille, miksi se jatkaa sun kanssas, vaikka sanoo, ettei sua halua. puhuitte tulevaisuudesta, sä teidän yhteisestä kodista, se omastaan. kaikelle tälle este olet ollut vain sinä, muutetaan yhteen sitten kun SINÄ..... jne. olet hyvä valehtelemaan itsellesi, muille kerrot teidän taas eronneen, mutta nähdään ja yhdessä tavallaan ollaan, enempää et pysty selittää. esität huoletonta, kuin se olisi ok sullekin, että oot pelkkä pillu ja kaveri, autat kun apua tarvii ja yksinkin pärjäät, vaikka pääs hajoaa, kaipaat tukea, turvaa, sua ei seksi kiinnosta, olet irti kropastasi. et kehtaa näyttää kelleen, kuinka paljon sua sattuu, niin monta vuotta tätä jatkunut, niin monta vuotta sä leikkinyt.... ja ne ihmiset ympärilläsi kulkevat pareittain, eivät tajua.

ei yhdessä, eikä vapaa. se pitää sut varattuna, varalla. ja sä et vaan suostu tajuamaan, että se jätti sut jo! vuosia sitten. on vain molemmille teille helpompaa, että roikutte toisissanne, seura, koti, seksi. ja kun tää loppuisi, joutuisitte molemmat huomaamaan, mihin ne vuodet menneet. se sut jätti vuosia sitten ja olisit päässyt vapauteen, muista nyt kuinka ahdistuit kun se tahtoikin jatkaa, silloin se oli se joka tarvitsi ja tarvitsemansa sai. itkit. ja kun sä tarvitsit kodin, kulissin hyvästä elämästä, seuraa, sen se sulle antoi. suhteenne kaupankäyntiä, sä tiskaat, siivoot, tarjoot, se saa, antaa sun olla luonaan. vuosia tää jatkuu, kunnes tarviit sitä kotia oikeesti ja silloin ovi sulkeutuu.

tajuu jo. se oli nättiä, se oli sun ensirakkaus, sukelsit sen silmiin, tahdoit kuulla koko tarinan, ja vieläkin se sulta kuulematta. rakastit, tunsit, koit. mut tajua jo, et oo enää se tyttö, joka kuvittelee pärjäävänsä omillaan ja saavansa kenet tahansa, oot nainen, jonka ympäriltä kaatuu seinät päälle kun pitäisi pärjätä ja päästä eteenpäin, eikä kukaan sua vuosiin katsellut kun itsestäs hevonvittuu välitä ja se naamasta näkyy. tajuu jo. se jätti sut. oot vapaa.
3280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ootko pimee????? Mitä sä täällä lässytät kun kerran olet niin varma itsestäsi?

Äänestä

Noin puhuu surullinen joka rakastaa liikaa miestä joka ei rakasta. Se siitä. Kun ap. epäilet että jos vois tms. lue tuo tekstisi ja älä vastaa hänelle enää koskaan.

Äänestä
  • :( toivottavasti oot päässyt yli. sitä varten vähän kirjoitinkin ton, että muistaisin. ja jos joku huomaa elävänsä samankaltaisesti, uskotellen itselleen, että kai siellä jossain toisen sisällä sitä rakkautta on, ja tajuaa kuinka tyhmältä tuo itselleen valehtelu kuulostaa ja onnistuu muuttamaan elämänsä paremmaksi, on se hyvä juttu. siis tajuaminen, irti päästäminen...

    jotenkin alkanut miettiä, onko edes mahdollista, että rakastaa jotakuta, joka ei rakasta takaisin? miksi ihminen toimii niin? jotainhan siinä on pielessä. surullisempaa se kyllä on niille, ketkä ei osaa rakastaa - enkä tarkoita, että jos tyyppi ei rakasta just mua, ei se voi rakastaa ketään, vaan ettei oikeasti halua/uskalla/osaa rakastaa. saattaa jopa tuntea rakkauden, muttei tunnista tunnetta.

    no en tiiä oonko pimee, mut on sulla varmaan parempaakin tekemistä kun roikkua täällä lukemassa ihmisten lässytyksiä....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


minulle... kirjoitti:

tajua, ettei se halua sua. ei ole vuosiin halunnut, ja oot jatkanut tätä leikkiä, se on antanut sun jatkaa, antanut sun toivoa, etkä sä ole löytänyt selitystä sille, miksi se jatkaa sun kanssas, vaikka sanoo, ettei sua halua. puhuitte tulevaisuudesta, sä teidän yhteisestä kodista, se omastaan. kaikelle tälle este olet ollut vain sinä, muutetaan yhteen sitten kun SINÄ..... jne. olet hyvä valehtelemaan itsellesi, muille kerrot teidän taas eronneen, mutta nähdään ja yhdessä tavallaan ollaan, enempää et pysty selittää. esität huoletonta, kuin se olisi ok sullekin, että oot pelkkä pillu ja kaveri, autat kun apua tarvii ja yksinkin pärjäät, vaikka pääs hajoaa, kaipaat tukea, turvaa, sua ei seksi kiinnosta, olet irti kropastasi. et kehtaa näyttää kelleen, kuinka paljon sua sattuu, niin monta vuotta tätä jatkunut, niin monta vuotta sä leikkinyt.... ja ne ihmiset ympärilläsi kulkevat pareittain, eivät tajua.

ei yhdessä, eikä vapaa. se pitää sut varattuna, varalla. ja sä et vaan suostu tajuamaan, että se jätti sut jo! vuosia sitten. on vain molemmille teille helpompaa, että roikutte toisissanne, seura, koti, seksi. ja kun tää loppuisi, joutuisitte molemmat huomaamaan, mihin ne vuodet menneet. se sut jätti vuosia sitten ja olisit päässyt vapauteen, muista nyt kuinka ahdistuit kun se tahtoikin jatkaa, silloin se oli se joka tarvitsi ja tarvitsemansa sai. itkit. ja kun sä tarvitsit kodin, kulissin hyvästä elämästä, seuraa, sen se sulle antoi. suhteenne kaupankäyntiä, sä tiskaat, siivoot, tarjoot, se saa, antaa sun olla luonaan. vuosia tää jatkuu, kunnes tarviit sitä kotia oikeesti ja silloin ovi sulkeutuu.

tajuu jo. se oli nättiä, se oli sun ensirakkaus, sukelsit sen silmiin, tahdoit kuulla koko tarinan, ja vieläkin se sulta kuulematta. rakastit, tunsit, koit. mut tajua jo, et oo enää se tyttö, joka kuvittelee pärjäävänsä omillaan ja saavansa kenet tahansa, oot nainen, jonka ympäriltä kaatuu seinät päälle kun pitäisi pärjätä ja päästä eteenpäin, eikä kukaan sua vuosiin katsellut kun itsestäs hevonvittuu välitä ja se naamasta näkyy. tajuu jo. se jätti sut. oot vapaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu