Kuoleva isä

Vanhemmat erosivat ennen minun syntymää ja minä en ole ollut ISÄN kanssa koko elämäni aikana paljoa tekemisissä. Ei se puoleen en ole äitinikään kanssa saanut koskaan rakennettua äiti lapsi suhdetta,hänen mielestä olen mitätön, huora ja kaikkea muutakin, muutamat mustat silmät olen saanut hänen käsittelyn jälkeen parannellut ja peitelly.......
Mutta nyt minulle ilmoitti hänen avovaimonsa että isälläsi on syöpä ja elinaikaa ei ole kauvaa!
Kävin häntä sairaalassa katsomassa mutta siellä makasi ventovieras mies jota minä en tunne ihan hänen omasta tahdostaa tilanne on se etten tunne häntä kohtaa mitään ja hänen sanoi rakastavansa minua ja ikävöi! En osaa surra tilannetta millään lailla!!!
Miksi vasta nyt sanoo noin?? Siksikkö kun kuolee että olisi parempi mieli! Olen vuosien aikana hätä käynyt joskus katsomassa soitellut ja yrittänyt tutustua mutta ei häntä kiinnosta!
Itse ole nyt yli kolmikymppinen perheen äiti ja minä olen monesti miettinyt miten jotkut vanhemmat vihaavat omia lapsia niinkui omani tekevät!? En voisi kenenkään antaa satuttaa lastani enkä varsinkaan itse voisi lastani satuttaa!!
19306
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Kyllähän tuo on varsin normaalia että mikäli kiinteä tunnesidettä tai vastaavaa ei ole muodostettu , niin ylisuuret tunteet saattaisivat olla pelkkää teeskentelyä tai teatteria että toiselle tulisi hyvä mieli, mikä sekin on ymmärrettävää jos kuolemansairas kyseessä.

tässä tilanteessa kyllä kannattaisi käydä morjestamassa isäukkoaan koska se on arvokasta tietoa itselle jatkossa että minkätyyppinen epeli se isä oli viime kuukausinaan.

Äänestä
  • "Kävin häntä sairaalassa katsomassa" ... Vai etkö lukenut ollenkaan?

    Äänestä

  • Luki-luki kirjoitti:

    "Kävin häntä sairaalassa katsomassa" ... Vai etkö lukenut ollenkaan?

    Oliko muuta?
    Tarkoitti varmaankin että käy vierailemassa sairaan isänsä luona useammin kuin yhden kerran.

    Äänestä

  • tajusitko oikein? kirjoitti:

    Oliko muuta?
    Tarkoitti varmaankin että käy vierailemassa sairaan isänsä luona useammin kuin yhden kerran.

    No miksi se ei sitten sanonut niin kuin tarkoitti?

    Äänestä

  • Hah ! kirjoitti:

    No miksi se ei sitten sanonut niin kuin tarkoitti?

    Siis tuo vastaaja nimi tcemppiä tarkoitti elikkä kehoitti että tämän alkuperäisen kirjoittajan saattaisi olla hyvä idea vierailla isänsä luona useamman kuin kerran ihan ittensä takia.

    Äänestä

  • otetaan uusiksi kirjoitti:

    Siis tuo vastaaja nimi tcemppiä tarkoitti elikkä kehoitti että tämän alkuperäisen kirjoittajan saattaisi olla hyvä idea vierailla isänsä luona useamman kuin kerran ihan ittensä takia.

    Ei hyvää päivää ja herrasiunaajavarjele ... Miksi hän sitten esittää asian sillä viisiin kuin ei olisi lukenut aloituksesta, että vierailulla oli jo käyty.

    Äänestä

  • Sanatarkasti kirjoitti:

    Ei hyvää päivää ja herrasiunaajavarjele ... Miksi hän sitten esittää asian sillä viisiin kuin ei olisi lukenut aloituksesta, että vierailulla oli jo käyty.

    No tota sähän voit siellä aikas kuluks vaikka miettiä noin suurta mysteeriä että miksi hän sitten ..vänkyti vänkyti jihaa

    Äänestä

Aika yksinkertaista. Oletko ikinä koskaan tullut ajatelleeksi, että kyseessä ei ole viha laisinkaan, vaan aivan muunlaisia tunteita, kohtaloita ja / tai vanhemman oman elämänhistorian aikaan saamia estoja tai esteitä.

Menneissä sukupolvissa on paljon sellaisia, joiden tunne-elämä, henkinen kasvu, elämänkatsomus ja -kokemus yms. materiaton ei ole milloinkaan päässyt edes alkamaan. Joskus syynä on ollut sota, joskus nälänhätä, joko yhteiskunnan tai yksilön kova kohtalo, tragedia, menetys ... Kaikki ihmiset eivät olleet vahvoja silloin eivätkä kaikki ole nytkään.

Ota kiinni ja ole onnellinen siitä, että nyt häntä kiinnostaa, ihminen tahtoo kuolemansa edessä tehdä vielä sen tärkeimmän, mikä on syystä tai toisesta jäänyt tekemättä aikaisemmin. - Jos sinä et tunne mitään, niin toivoisi, että ainakin tietäisit ...

Äänestä

Olen samaa mieltä tcemppiä nimim. kanssa, käy itsesi takia häntä uudelleenkin katsomassa. Se, ettet tunne mitään, on merkki siitä, että olet koteloinut tunteesi, ettei sinuun sattuisi. Ehkä myös isäsi on koteloinut tunteensa eikä ole uskaltanut ottaa sinuun yhteyttä aikaisemmin.

Näin kävi minun kohdallani. Hän kuoli yksin, vain sisar seuranaan. Sisar kertoi minulle monen vuoden päästä, miten paljon hän oli jo ennen kuolemaansa katunut tekojaan, mutta rohkeus ei riittänyt yhteydenottoon. En saanut edes koskaan tavata häntä. Jonakin päivänä olet iloinen siitä, että sait kuulla hänen rakastaneen sinua. Hän ei ole pystynyt parempaan ja katuu sitä.

Äänestä

Vähän samanlainen tilanne täällä, vaikka ukko ei tietääkseno ole vielä kuolinvuoteella. Olen myös saanut kuulla kuinka hän rakastaa ja ajattelee. Mutta kun se ei näkynyt missään varsinkaan kun olin lapsi. Ei sellaisen rakkauden vakuuttelulla ole mitään virkaa, se satuttaa ja ärsyttää. Nyt kun hän on vanha haluaisi tietenkin lämpöä ja huolenpitoa minulta. En pysty. Pidän kyllä huolta ihmisistä joiden kanssa elän mutta häntä kohtaa olen tunteeton.

Äänestä
  • Vanhoista ihmisistä tulee uudelleen lapsia, jotka kaikki ovat silloin lämpöä ja huolenpitoa vailla. Avuttomia. Jokaisesta ihmisestä itsestään riippuu (luonteesta) haluaako tai kykeneekö tällaista antamaan, huolimatta siitä kuka vanhus on tai mitä vaille olemme jääneet.
    Omat lapset oppivat esimerkistämme, seuraavat vierestä silmä tarkkana kuinka kohtelemme elinpiirimme vanhuksia, samoin he kohtelevat meitä kun olemme vaipoissa jälleen emmekä mihinkään pääse ilman toisen ihmisen välittämistä.

    Äänestä

Niin. Oliko tarkoituksesi syyllistää? Oleni sellainen että kykenen auttamaan ja antamaan lämpöä. Ei se luonteesta kiinni ole jos en sitä voi antaa ihmiselle joka on aiheuttanut sieluuni haavan hylkäämällä minut. Omat lapseni näkevät esimerkin kun huolehdin vanhuksista jotka ovat kuuluneet elämääni.

Äänestä
  • Millaisellakohan mielellä sinä hoidat niitä muita? Aukinainen "sielun haava" vaikuttaa kaikkeen ja kaikkiin, lämpöä se tuskin tuottaa. Lämpö ja lempeys lähtee rikkinäisestä irti vasta ymmärryksellä kiinni kurotusta, oli se sydän tai sielu.

    Äänestä

  • "Oliko tarkoituksesi syyllistää?"

    Jokaisella on omat henkilökohtaiset kokemuksensa ja taustansa, mitä ei missään muodoissa voi arvioida tai arvostella tämän tapaisessa nettikeskustelussa.
    Siksi keskustelu tapahtuu yleisellä tasolla, kommentoiden yleensä jokaisen oman elämänkokemuksen läpi siivilöiden.

    Myöskään ei kannata missään nimessä ottaa henkilöhohtaisesti näitä kommentteja ja ajatuksia mitä kirjoitetaan esille otetusta aiheesta.
    Aihe on arka ja kipeä varmasti monille, siksi on monilla myös tarve sitä pohtia, eri kantilta -- ja takuulla syyllistämättä, sillä syyllistäminen on mahdotonta kun ei tiedä kenenkään historiaa kuinka rankkaa toisela on voinut olla. usein ihminen tekee minkä suinkin pystyy ihmissuhteissaan, enempää ei voi vaatia.

    Äänestä

Itse varmaan kävisin katsomassa häntä ja kysyisin ne asiat, jotka hänessä tai hänen suvussaan kiinnostavat. Myöhemmin niitä asioita on ehkä mahdoton selvittää. Sitä ei kannata miettiä suretko häntä vai et, en minäkään sure ihmisiä joiden kanssa en ole millään tavalla ollut tekemisissä.

Äänestä

Hienoja sanoja anteeksiannosta ei pysty toteuttamaan, jos sisällä on vihantunnetta sitä kohtaan, jonka taholta on kokenut vääryyttä. Varsinkin, jos ei ole pyydetty anteeksi tai ei ymmärretä mitä on aiheutettu.

Eri ikävaiheissa vanhempiin suhtautuu eri tavoin. Ja ovathan vanhemmat ja tilanteet niin erilaisia, ettei voi asettaa yhtä kaavaa, joka olisi "kypsä" ja "hyvä". Jokaisella on oma tiensä, lapsella ja aikuisella. Vaikka isällä tai äidillä olisi oma, surullinen tarinansa, ei lapsi sitä välttämättä sellaisenaan hyväksy, ei varsinkaan hänen virheitään ja laiminlyöntejään. Voi olla ettei vanhemmistaan edes pidä. Mielipiteeni on, että ihminen voi antaa sen verran kuin itse on saanut luonnostaan, mutta kaikki eivät anna. Toisaalta voi antaa tietoisesti enemmän kuin itse on saanut, koska tekee siitä tietoisen päätöksen.

Kun lapset ovat aikuisia, huomaa itsekin tehneensä virheitä. Sen takia omiin vanhempiin ja heidän virheisiinsä ehkä oppii suhtautumaan toisella tavalla. Oman lapsen hylkääminen on mielestäni aikamoinen rangaistus myös hylkääjälle itselleen, jos vain yhtään on sydän paikallaan. Ellei kadu ja pitää itseään erinomaisena vanhempana, on täysin ymmärrettävää, ettei anteeksikaan pysty antamaan.

Äänestä

Ymmärtäväisiä avarasydämisiä sanoja. Tästä juuri omalla kohdallani on kysymys. Hylkäämisen ja sen, ettei hän ole ollut osa elämääni olen antanut anteeksi. Tai en edes koe että siinä on anteeksiannettavaa kun elämän puitteet ilman häntäkin ovat olleet kunnossa (jopa paremmin ilman). Sitä on vaikea hyväksyä, että vanhenemisen myötä aletaan vaatia lapselta, josta ei ole huolehdittu kaikenlaisia tunteita ja välittämistä. Ja kun en pysty antamaan ja teeskentelemään. Ja kuka oikeasti voi tulla sanomaan että minun on pakko muuten olen huono ihminen???
Onneksi aika monet ovat sanoneet ettei minun tarvitse. Sitäpaitsi olen yrittänyt, minä aikuinen ihminen menin aivan lukkoon ja pahaolo, jonka olemassaolosta en tiennyt nousi pintaani. Eihän sitä oikeasti haluaisi olla kennellekään kurja, mutta tässä kohtaa on ajateltava itseään ja omaa jaksamistaan.

Äänestä
  • Ei tietenkään tarvitse. Kun kadonnut vanhempi ilmestyy näkyviin todellisena ihmisenä, niin se on jo itsessäänkin järkytys. Lapsihan voi elätellä kuvitelmia pitkäänkin. Todelliset ihmiset ovat aina hankalampia kuin kuvitellut ;) jos ymmärrät mitä tarkoitan. Ehkä minun tapauksessani oli parempi ettei hän ottanut yhteyttä, minun kannaltani. Silti suren sitä, hänen kannaltaan, koska ilmeni että meillä olisi ollut yhteinen harrastus. Ja meillä on myös sama sairaus. Lastenlasten kannalta terveys on tärkeää, koska monet asiat periytyvät, skitsofrenia, alttius päihdeongelmiin, ylivilkkaus, sydänsairaudet jne. Pidän arvokkaana jonkinlaista yhteyttä. Mutta eihän kenestäkään sukulaisesta ole velvollisuutta pitää. Kohtelias etäisyys voi joskus olla paras vaihtoehto. Silti vanhemman olemassaolo ja konkreettisuus on kuitenkin arvokasta, pienikin tieto. Olisin halunnut nähdä hänet, kuulla hänen äänensä ja tietää olemuksen. Mutta nämä olivat vain minun mielipiteitäni. Ei asioista ole vain yhtä oikeaa mielipidettä.

    Äänestä

  • 13131313131322 kirjoitti:

    Ei tietenkään tarvitse. Kun kadonnut vanhempi ilmestyy näkyviin todellisena ihmisenä, niin se on jo itsessäänkin järkytys. Lapsihan voi elätellä kuvitelmia pitkäänkin. Todelliset ihmiset ovat aina hankalampia kuin kuvitellut ;) jos ymmärrät mitä tarkoitan. Ehkä minun tapauksessani oli parempi ettei hän ottanut yhteyttä, minun kannaltani. Silti suren sitä, hänen kannaltaan, koska ilmeni että meillä olisi ollut yhteinen harrastus. Ja meillä on myös sama sairaus. Lastenlasten kannalta terveys on tärkeää, koska monet asiat periytyvät, skitsofrenia, alttius päihdeongelmiin, ylivilkkaus, sydänsairaudet jne. Pidän arvokkaana jonkinlaista yhteyttä. Mutta eihän kenestäkään sukulaisesta ole velvollisuutta pitää. Kohtelias etäisyys voi joskus olla paras vaihtoehto. Silti vanhemman olemassaolo ja konkreettisuus on kuitenkin arvokasta, pienikin tieto. Olisin halunnut nähdä hänet, kuulla hänen äänensä ja tietää olemuksen. Mutta nämä olivat vain minun mielipiteitäni. Ei asioista ole vain yhtä oikeaa mielipidettä.

    Totta. Kannattaako pakottaa itseään tapaamiseen jonka ajatteleminenkin saa voimaan huonosti tai tuo tosi pahan mielen.

    Arjukkalle tcemiä, varmaan hänkin tekee oikean ratkaisun eli niin kuin parhaaksi näkee, on tärkeää olla rehellinen itselleen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


enkä tunne mitään kirjoitti:

Vanhemmat erosivat ennen minun syntymää ja minä en ole ollut ISÄN kanssa koko elämäni aikana paljoa tekemisissä. Ei se puoleen en ole äitinikään kanssa saanut koskaan rakennettua äiti lapsi suhdetta,hänen mielestä olen mitätön, huora ja kaikkea muutakin, muutamat mustat silmät olen saanut hänen käsittelyn jälkeen parannellut ja peitelly.......
Mutta nyt minulle ilmoitti hänen avovaimonsa että isälläsi on syöpä ja elinaikaa ei ole kauvaa!
Kävin häntä sairaalassa katsomassa mutta siellä makasi ventovieras mies jota minä en tunne ihan hänen omasta tahdostaa tilanne on se etten tunne häntä kohtaa mitään ja hänen sanoi rakastavansa minua ja ikävöi! En osaa surra tilannetta millään lailla!!!
Miksi vasta nyt sanoo noin?? Siksikkö kun kuolee että olisi parempi mieli! Olen vuosien aikana hätä käynyt joskus katsomassa soitellut ja yrittänyt tutustua mutta ei häntä kiinnosta!
Itse ole nyt yli kolmikymppinen perheen äiti ja minä olen monesti miettinyt miten jotkut vanhemmat vihaavat omia lapsia niinkui omani tekevät!? En voisi kenenkään antaa satuttaa lastani enkä varsinkaan itse voisi lastani satuttaa!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu