Olemme seurustelleet mieheni kanssa yli 2v. Hän on ollut alusta asti todella mustasukkainen ja koko ajan vain "kiristänyt" narua. Nykyään tilanne on se että hän määrää keiden ihmisten kanssa saan olla tekemisissä, ts. miespuolisia tuttuja minulla ei enää ole ja parhaan kaverini kanssa välit ovat viilenneet koska tämä kuulemma "yllyttää" pahoille teille. Ilman miestäni en ole voinut käydä ulkona enää kuukausiin. Kavereita minulla ei juurikaan enää ole. Ahdistaa...
Olin uskollinen lähes kaksi vuotta. En edes tanssinut kenenkään miehen kanssa, vilkuillut muita tms. Taivuin mieheni kaikkiin vaatimuksiin, en esim. käynyt jatkoilla ja katkaisin välit ex-mieheeni. Aina kun lähdin kaverini kanssa baariin, syntyi kotona riita joka kuulemma johtui kuitenkin jostain muusta, mies ei koskaan myöntänyt ettei halua päästää minua baariin ilman häntä.
En antanut mitään syytä mustasukkaisuuteen, ainoa virheeni oli kertoa menneisyydestäni johon kuului muutamia yhdenillanjuttuja eli normaalia teinisekoilua ja se, että edellinen suhde oli ns. "vapaa". Vasta myöhemmin tajusin että olisi pitänyt pitää tietyt asiat omana tietona sillä saan jatkuvasti kuulla siitä miten en kuulemma osaa olla uskollinen.
Puolentoista vuoden seurustelun jälkeen mies uhkaili jatkuvasti erolla, syyllisti minua suhteen huonosta tilasta ja teki oloni erittäin turvattomaksi. Syynä oli ettei hän kuulemma tiennyt tunteistani... En todellakaan ole kovin avautuvainen luonne ja sanon ne kolme sanaa todella harvoin mutta kuitenkin olin mielestäni tuonut esille rakkauteni, monillakin tavoilla. Miehelle tämä ei riittänyt.
Jossain vaiheessa mittani tuli täyteen. En jaksanut enää jatkuvia aiheettomia epäilyjä ja aloin ajatella että ehkä olisi todella viisainta erota. Tapasin sattumalta baarissa toisen miehen ja kävin salaa kylässä tämän luona. Seksiä tms emme harrastaneet vaan juttelimme tai siis enimmäkseen minä puhuin asioistani...tunsin tarvetta avautua jollekin ulkopuoliselle joka viitsi kuunnella ja tuntui ymmärtävän ja vakuutteli ettei suhteeni huono tila ole minun vikani. Fyysinen kontakti jäi pikku pusuun. Toki olen sitä mieltä että se oli väärin, samoin kuin se että salasin asian mieheltäni.
Tekoni selvisi miehelleni ennalta arvaamattomalla tavalla ja hän pisti kämpän remonttiin suutuspäissään (ei tosin ollut väkivaltainen minua kohtaan vaikka olin ensin todella peloissani mitä hän saattaa tehdä). Muutaman päivän kuluttua tapahtuneesta mies lähti baariin ja kosti, ts. tapasi naisen ja teki saman jonka minä olin tehnyt, suuteli tätä. Ei kertomansa mukaan muuta. Olin varma että tulee ero koska mies oli koko suhteen ajan korostanut ettei pysty jatkamaan pettämisen jälkeen. Mutta jotenkin saimme sovittua ja päätimme jatkaa.
Nykyään elämä on kuitenkin jatkuvaa epäilyä ja saan koko ajan kuulla miten tuhosin "luottamuksen" suhteestamme ja pilasin kaiken. Itse olisin valmis antamaan anteeksi mitä mies teki mutta hän sanoo ettei voi koskaan antaa minulle anteeksi, vaan ainoastaan yrittää unohtaa. Toivoton yhtälö, eikö?
Miten voimme jatkaa ilman toistuvaa riitelyä samasta aiheesta vai voimmeko. Miehen mustasukkaisuus alkaa tuntua jo todella ahdistavalta ja mikä pahinta, se alkaa tarttua myös minuun. Itsetuntoni on alamaissa ainaisen haukkumisen takia ja olen tosi yksinäinen. Mitä tehdä? Erota en tahtoisi, sillä rakastan edelleen miestäni ja meillä on todella mukavaa yhdessä silloin kun ei riidellä. Toki löytäisin helposti uuden miehen, olen ok-näköinen nainen joten kyse ei ole yksinjäämisen pelosta.
Olin uskollinen lähes kaksi vuotta. En edes tanssinut kenenkään miehen kanssa, vilkuillut muita tms. Taivuin mieheni kaikkiin vaatimuksiin, en esim. käynyt jatkoilla ja katkaisin välit ex-mieheeni. Aina kun lähdin kaverini kanssa baariin, syntyi kotona riita joka kuulemma johtui kuitenkin jostain muusta, mies ei koskaan myöntänyt ettei halua päästää minua baariin ilman häntä.
En antanut mitään syytä mustasukkaisuuteen, ainoa virheeni oli kertoa menneisyydestäni johon kuului muutamia yhdenillanjuttuja eli normaalia teinisekoilua ja se, että edellinen suhde oli ns. "vapaa". Vasta myöhemmin tajusin että olisi pitänyt pitää tietyt asiat omana tietona sillä saan jatkuvasti kuulla siitä miten en kuulemma osaa olla uskollinen.
Puolentoista vuoden seurustelun jälkeen mies uhkaili jatkuvasti erolla, syyllisti minua suhteen huonosta tilasta ja teki oloni erittäin turvattomaksi. Syynä oli ettei hän kuulemma tiennyt tunteistani... En todellakaan ole kovin avautuvainen luonne ja sanon ne kolme sanaa todella harvoin mutta kuitenkin olin mielestäni tuonut esille rakkauteni, monillakin tavoilla. Miehelle tämä ei riittänyt.
Jossain vaiheessa mittani tuli täyteen. En jaksanut enää jatkuvia aiheettomia epäilyjä ja aloin ajatella että ehkä olisi todella viisainta erota. Tapasin sattumalta baarissa toisen miehen ja kävin salaa kylässä tämän luona. Seksiä tms emme harrastaneet vaan juttelimme tai siis enimmäkseen minä puhuin asioistani...tunsin tarvetta avautua jollekin ulkopuoliselle joka viitsi kuunnella ja tuntui ymmärtävän ja vakuutteli ettei suhteeni huono tila ole minun vikani. Fyysinen kontakti jäi pikku pusuun. Toki olen sitä mieltä että se oli väärin, samoin kuin se että salasin asian mieheltäni.
Tekoni selvisi miehelleni ennalta arvaamattomalla tavalla ja hän pisti kämpän remonttiin suutuspäissään (ei tosin ollut väkivaltainen minua kohtaan vaikka olin ensin todella peloissani mitä hän saattaa tehdä). Muutaman päivän kuluttua tapahtuneesta mies lähti baariin ja kosti, ts. tapasi naisen ja teki saman jonka minä olin tehnyt, suuteli tätä. Ei kertomansa mukaan muuta. Olin varma että tulee ero koska mies oli koko suhteen ajan korostanut ettei pysty jatkamaan pettämisen jälkeen. Mutta jotenkin saimme sovittua ja päätimme jatkaa.
Nykyään elämä on kuitenkin jatkuvaa epäilyä ja saan koko ajan kuulla miten tuhosin "luottamuksen" suhteestamme ja pilasin kaiken. Itse olisin valmis antamaan anteeksi mitä mies teki mutta hän sanoo ettei voi koskaan antaa minulle anteeksi, vaan ainoastaan yrittää unohtaa. Toivoton yhtälö, eikö?
Miten voimme jatkaa ilman toistuvaa riitelyä samasta aiheesta vai voimmeko. Miehen mustasukkaisuus alkaa tuntua jo todella ahdistavalta ja mikä pahinta, se alkaa tarttua myös minuun. Itsetuntoni on alamaissa ainaisen haukkumisen takia ja olen tosi yksinäinen. Mitä tehdä? Erota en tahtoisi, sillä rakastan edelleen miestäni ja meillä on todella mukavaa yhdessä silloin kun ei riidellä. Toki löytäisin helposti uuden miehen, olen ok-näköinen nainen joten kyse ei ole yksinjäämisen pelosta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mieti tarkkaan.
Lue vaikka oma tekstisi muutaman kerran ajatuksella.
Lue se "ulkopuolisena", kuulostaako normaalilta?
Mieti sitten, haluatko elää loppuelämäsi vankilassa.
Jos päätät jatkaa, olen 98% varma että lähdet tuon äijän luota 50-v. kolmen lapsen äitinä. Silloin olet saanut tarpeeksesi elämään nyrkin ja hellan välissä.
Parisuhde ei vaan yksinkeraisesti toimi, jos ei ole luottamusta puoleen ja toiseen.
hieppa! Haluan vain sanoa että itselläni on myös hyvin mustasukkainen mies. se on ainaista taistelua, mutta nyt kolmen vuoden jälkeen olen alkanut pysyä kovempana. Minä en käy baareissa, koska minulla ei ole niihin mielenkiintoa, mutta miestäni häiritsee jo se että menen ystävieni luokse! Mieheni kysyi onko ystäväni tärkeämpiä, ja haluanko erota. Minä vastasin että molemmat ovat tärkeitä enkä voi ilman kumpaakaan, mutta jos hän ei sitä hyväksy niin erota kai sitten täytyy.
Vastaavia tilanteita on tullut pariinkin otteeseen, mutta olen erittäin ylpeä itsestäni että pidin itseni lujana, enkä ruvennut luimistelemaan! Viime viikonloppuna olin sitten jopa kaksi yötä ystäväni luona, eikä mieheni kummemmin kommentoinut.Olisikohan viimeinkin lujuuteni palkittu? Yritä sinäkin pysyä lujana!ei siihen muu auta. eräs mies kirjoitti ettei mustasukkaisuus johdu välttämättä epäilyistä, vaan lapsuudentraumoista tai halulla ruokkia mielikuvitusta. Mustasukkaisuus on sairaus.parasta olisi hakea apua.
PYSY LUJANA! Ja sano ettet halua erota, mutta jos miehesi ei pysty elämään sen kanssa että myös ystäväsi ovat tärkeitä ehkä silloin on parempi erota. Jos ei mies lopeta niin...
Jätä se "mies"
Hoh hoijaa.... kannattaa elää tommosta elämää tai siis eihän toi oo edes sitä.