Ajatko sinä saastuttavalla ja turvattomalla autolla?
"Suomen teillä liikkuu tällä hetkellä 188 354 autoa, jotka ovat Autoalan keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissa passittaisi romuttamolle. Näiden autojen päästömäärät ovat luvattoman korkeat.
Vanha auto päästä ilmaan jopa 200 grammaa hiilidioksidia kilometrin matkalla, mikä puolet enemmän kuin uusi auto. Pahimpia saastuttajia ovat ennen vuotta 1990 rekisteröidyt autot, joissa ei ole katalysaattoria. Trafin mukaan näitä on käytössä 188 354 kappaletta (tilanne 30.6.2013)."
"Suomalaiset ajavat samalla autolla keskimäärin 11 vuotta. Rissa on huolestunut luvusta, koska kymmenen vuotta vanha auto voi olla jopa 50 turvattomampi kuin uusi auto. Tieto selviää viime vuonna tehdystä Aalto yliopiston tutkimuksesta.
- Hyvä auton vaihtoväli on noin 4-6 vuotta. Tällöin autokanta pysyy tuoreena ja turvallisena, Rissa sanoo.
Suomen autokanta on Länsi-Euroopan vanhin, mihin osasyyllisenä on korkea verotus. Uusimmilla autoilla ajavat yli 56-vuotiaat."
http://www.iltalehti.fi/autot/2013082917426725_au.shtml
"Suomen teillä liikkuu tällä hetkellä 188 354 autoa, jotka ovat Autoalan keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissa passittaisi romuttamolle. Näiden autojen päästömäärät ovat luvattoman korkeat.
Vanha auto päästä ilmaan jopa 200 grammaa hiilidioksidia kilometrin matkalla, mikä puolet enemmän kuin uusi auto. Pahimpia saastuttajia ovat ennen vuotta 1990 rekisteröidyt autot, joissa ei ole katalysaattoria. Trafin mukaan näitä on käytössä 188 354 kappaletta (tilanne 30.6.2013)."
"Suomalaiset ajavat samalla autolla keskimäärin 11 vuotta. Rissa on huolestunut luvusta, koska kymmenen vuotta vanha auto voi olla jopa 50 turvattomampi kuin uusi auto. Tieto selviää viime vuonna tehdystä Aalto yliopiston tutkimuksesta.
- Hyvä auton vaihtoväli on noin 4-6 vuotta. Tällöin autokanta pysyy tuoreena ja turvallisena, Rissa sanoo.
Suomen autokanta on Länsi-Euroopan vanhin, mihin osasyyllisenä on korkea verotus. Uusimmilla autoilla ajavat yli 56-vuotiaat."
http://www.iltalehti.fi/autot/2013082917426725_au.shtml
Vastaukset 53
Vanhimmat
se katalysaattoripakko tuli vuonna 1992. Perheeseen kuuluu corolla vuodelta 1989, katiton ja kaasarilla varustettu. Ikäisekseen loistavassa kunnossa. Ei tulisi mieleenkään vaihtaa nykyaikaiseen, ellen satu voittamaan lotossa. Ensinnäkin pitäisi sioittaa reilusti yli toista kymmentä tuhatta itse autoon ja päälle vielä kalliit huollot, jotta takuu säilyisi, ja jos jotakin hajoaa takuun umpeuduttua, osaa korjailu olla kallista lystiä. Jos taas vaihtaa kärryn uuteen takuun umpeutuessa, menettää siinäkin mukavia summia välirahassa. Pakokaasun tupruista huolimatta, ei kiitos.
Täällä -89 carina pihassa ja hyvin porskuttaa. Ei ole aikomustakaan vaihtaa. Tuskin edes lottovoiton takia. Tuota todellakin korjaa muutamilla euroilla, silloin harvoin kun kuluvaa osaa pitää vaihtaa. Halusin juuri nimenomaan tuollaisen auton. Ilman mitään turhaa tilpehööriä. Käsissäkin on vielä sen verran voimaa, että saa sen ikkunan veivaamalla auki. Ei tartte sähkö(vika)nappuloita siihen.
Tuo 4-6 vuoden vaihtoväli suomen hinnoilla on aivan järjetön. Auton paras turvavaruse on siellä ratin ja penkin välissä. Ja jos se iso tärsky käy, niin ainakin tuska loppuu lyhyeen, eikä tartte jäähä kitumaan neliraajahalvaantuneena. Asuntoa varten otetun lainan vielä ymmärrän, mutta itse en ikinä viitsisi ottaa lainaa minkään turhakevarustellun auton takia. Ja kyllä sillä uudellakin autolla pääsee ihan helposti metsähallituksen puolelle, esimerkkejä löytyy tuttavapiiristä. Ei ne hulppeat turvavarustelut autuaaksi tee. Etenkään kun ne tehdään turhiksi ajamalla kovempaa ja hölmömmin.
Yksinkertaisuus kunniaan! Meidän perheessä on totuttu käyttämään vanha ensin loppuun, enneku aletaan uutta katella.
.
Hiacea ei tarvi vaihtaa olleskaan
.
miten niitä vaihtaa kun ei enään edes valmisteta.
No vaihat sen, vaikka naapurin mopoon.
"se katalysaattoripakko tuli vuonna 1992."
Tjoo, mutta mun 1. auto oli Nissan Micra vm. 1990 ja siinä oli jo katalysaattori. Tai en minä sitä oikeasti katsonut oliko, mutta näin oletin, kun takaluukussa luki KAT.
Jenkkiautoissa katalysaattorit oli jo 70-luvun puolivälissä.
Esimerkiksi vuonna 1985 ostamassani -74 mallin Chevellessä oli katalysaattori, joka tietenkin oli aivan tukossa, koska silloin Suomessa ei oltu kuultukaan ihmeaineesta nimeltään, lyijytön bensa.
Myös täyttöaukon vieressä luki: unleaded fuel only.
ittekki ehkä ostan seuraavaksi kaasari auton..nyt on 93 vuoren mazda ja täytyy sanoa, että erellinen oli paljon parempi joka oli 88mallia...lähtii reippaasti käyntiin aina ja muutenki toiminnaltaan parempi
Tupruttaa mun 25-vuotias hoppa kaupunkiajossa :-P
Voi olla, mutta se 300 grammaa, mitä kaikki tuntuvat laskevan, ei saastuta ilmaa. Oikeasti ilmaa saastuttavat päästöthän eivät kiinnosta ketään ja sen vuoksi ihmiset ostavat vielä tänäkin päivänä dieseleitä käyttöautoikseen.
Noin minäkin varmaan kirjoittaisin, jos myisin ammatikseni autoja. Mutta kun olen toisella puolella aitaa, matka jatkuu 95-mallisella niin kauan kuin se kohtuudella kestää.
Kyllä oli taas typerä paskajuttu.. Joo, minäkin ajan kauhistuttavalla saatuttavalla ja turvattomalla 80-luvun kotterolla, joka pitäisi romuttaa. Ajan Ihan kiusalla ja periaatteen vuoksi, kun tuollaiset idiootit ärsyttävät. En myöskään halua tapella vaikean ja epäluotettavan tekniikan kanssa. Juuri vedin pyöräkoteloihin ja kynnyksiin uudet massat ja huolsin jarrut, joten kauhea saasteromuni liikkuu tien päällä taas muutaman vuoden ilmastointilaite TDI -ihmisten kiusana.
Tottapuhuen, ei sellainen auto nyt kovin hirveästi voi saastuttaa, jonka kulutus on kuuden litran tuntumassa. Muutenkaan sillä nyt ei ole mitään merkitystä, millä autoilla täällä pienessä maassa ajetaan, kun maailman saasteet tulevat Kiinasta ja USA:sta. Turvallisuuskin on kyllä lähinnä ratin ja penkin välissä.Yleensä vanhalla, pienellä ja kevyellä autolla kolariin joutuessa käy huonoiten juuri silloin, kun joku ylikokoinen turvallinen, ylinopeudella liikkunut möllerö tulee mutkasta kylki edellä päälle. Onko se sitten turvallinen auto, joka tappaa vain sen toisen (syyttömän) osapuolen?
Haistakaa autojobbarit paska, matka jatkuu edelleen vanhalla Mersulla.
Lastutetut sokotat ja volkarit jotka savutta, kuin savukehitin? Kaiki vanhat diseli, hiasien lisäksi..
Onkohan tuo Pekka Rissa aivan oikeasti noin tyhmä ja tietämätön?
Pakoputkesta tulevan hiilidioksidin määrään vaikuttaa vain ja ainoastaan poltetun polttoaineen määrä.
On aivan sama, palaako se polttoaine uuden hybridin moottorissa vai 50 vuotta Cadillacin moottorissa. Aina jokaisesta litrasta tulee 2350g hiilidioksidia.
Ja kaiken lisäksi katalysaattori lisää hiilidiokdin tuottoa, ei suinkaan vähennä sitä.
Diseli ne vaarallisimmat kaasut työntää..
Eihän se Rissa sellaista väittänyt, että katalysaattori puhdistaisi hiilidioksidia. Siinä oli vain toimittajaneiti laittanut lauseita peräkkäin, eikä välttämättä edes ollut tekniikasta kovin kiinnostunut.
Minä puolestani tankkasin heti lyijytöntä bensiiniä kun se tuli markkinoille ja ostin heti katalysaattorilla varustetun auton kun rahat riittivät sellaiseen. Se oli vm. 1990 oleva Sierra 2,0i dohc, ja minulle se tuli joskus v. 1997. Sen jälkeen on ollut mahdollisuus ajaa paremmilla EURO3, eli 1998-1999 valmistetuilla autoilla.
CO2-ilmastonmuutospäästöihin, eli bensalaskuun voi vaikuttaa omalla autonkäytöllään, mutta pakokaasut valitettavasti ovat ensisijaisesti muiden kuin autonkäyttäjän oma ongelma. Pakoputkihan on auton takana, ulkopuolella.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Katalysaattori#Katalysaattori
"CO2-ilmastonmuutospäästöihin, eli bensalaskuun voi vaikuttaa omalla autonkäytöllään"
Bensalaskuun voi vaikuttaa itse, hiilidioksidi"päästöihin" voi vaikuttaa itse, mutta ilmastonmuutospäästöihin ei voi vaikuttaa kukaan.
Käytännössä ainoa kaasu, joka jollain tavalla vaikuttaa ilmaston lämpötilaan, on vesihöyry ja sen määrään emme voi vaikuttaa mitenkään.
=> Käytännössä ainoa kaasu, joka jollain tavalla vaikuttaa ilmaston lämpötilaan
http://fi.wikipedia.org/wiki/Venus
"Venus on jopa lämpimämpi kuin kaasukehätön Merkurius, joka kiertää Aurinkoa lähes puolta lähempänä ja vastaanottaa siten lähes neljä kertaa suuremman säteilymäärän."
Itse en koe suurta huolta suomalaisten liikenteen CO2-päästöistä (metsää on paljon, väkeä vähän), mutta muutoin on järkevämpää kuluttaa ja saastuttaa vähemmän - kun kerran tiedetään miten sen voi tehdä.
no, jokainen ajaa sillä, mistä pitää ja mikä omiin arvoihin sopii. Jotkut arvostavat pieniä hiilidioksidipäästöjä, toiselle on sydämen asiana katilla torjuttavien lähipäästöjen vähäisyys ja sitten on vielä minun kaltaisiani, jotka arvostavat yksinkertaista tekniikkaa. Toki vähäiset hiilidioksidipäästöt kiinnostavat itseänikin, ne kun merkitsevät pientä kulutusta ja corolla syö makuuni riittävän vähän.
uuden auton valmistus kuin vanhalla ajo, sama kodinkoneissa sähkönkulutuksen kannalta.
Turvallisuuden puolesta olisi uudet autot paremmat, mutta täytyisi pienentää verotusta, ei muuten kannata vaihtaa.
Jos tekisivät niin kuin USA:ssa, että maksavat riittävän korvauksen kun romuttaa niin johan alkaisi kauppa käydä. Suomessa vaan ei ole juuri autoteollisuutta, että hyödyttäisi valtiota sitä kautta.
Auton päästöistä noin 90 prosenttia tulee sen käytöstä, joten uuden auton valmistuksesta aiheutuvat päästöt kuittaantuvat jo 30 000 kilometrin ajolla. Tämän jälkeen uudella autolla ajetut kilometrit tuottavat vähemmän päästä kuin vanhalla ajetut.
Siitä uudesta ei tule yhtään vähempää päästöjä, kuin uudestakaan. Jos uusi auto kuluttaa 6l/100km ja vanha auto kuluttaa 6l/100km, niin päästöjä tulee tasan yhtä paljon.
Ihmettelin tuota jo Iltiksen jutussa, jonka lainasit.
Siis mitä kettua? Tuossa ei ole mitään järkeä. Tuo 90% tarkoittaa mitä? Eli kun kävelen kauppaan, niin siinä on uusi auto, jonka siihen asti aiheuttamista päästöistä 90% on tullut sen käytöstä? Alkaa merkkaamaan, onko satamasta kauppaan kaksi vai kolme kilometriä...
Ja vaikka tuo 90% pitäisi paikkansa (mitä se ei missään nimessä pidä), niin siitä ei seuraisi mitenkään, että päästöt kuittaantuvat jossain tietyssä kilometrimäärässä.
Lopputulos voi toki olla suurin piirtein oikein. Eli jos uusi auto kuluttaa vaikka 7 l/100 ja vanha 10 l/100, saadaan tästä laskettua valmistuksen aiheuttama hiilidioksidimäärä. Se on 3 l/100km * 30 000 km = 900 l. Siis 900 bensalitran polttamisen verran tulee hiilidioksidia tässä tapauksessa auton valmistuksesta ja kuskaamisesta paikalle (huppista, mitäköhän se 90% käyttö nyt taas tarkoitti????).
Sanoisin, että paskat.
Noi tarinat sopii hyvin ihmisille jotka eivät ikinä ajattele omilla aivoillaan, eivätkä ikinä kyseenalaista mitään. Toistavat opittuja fraaseja kuin papukajat, ymmärtämättä niistä yhtään mitään.
Mutta pitää muistaa, että kansasta puolet on keskimääräistä tyhmempiä.
Onneksi on myös teitä jotka luulevat olevansa keskimääräistä viisaampia.
Autotuojat ry (AT), toimitusjohtaja Tero Kallio, Autoalan Keskusliitto ry (AKL), toimitusjohtaja Pekka Rissa.
Noilta herroilta voi pyytää asiasta lisätietoa. Ovat ilmeisesti sitä keskimääräistä tyhmempää kansanosaa.
Mieti alusta alkaen malmin louhiminen, siihen käytettävien koneiden valmistus, sulatus, tehtaat. Uusissa autoissa on paljon enemmän harvinaisia metalleja, muoviosien, lasien ja kaiken muun valmistus...
Tietysti jos lasketaan, että sähkö tuotetaan ydivoimalla niin hiilidioksidiapäästöjä ei synny kovin paljon, mutta energiaa kuluu joka tapauksessa. Lisäksi kuluu paljon energiaa ennen kuin on saatu kasaan uuteen autoon tarvittavat rahat.
Omistajalle on edullisempaa ajaa vanhalla autolla kunnes korjaus korjauskulut tulee liian kalliiksi, enkä usko, että ympäristön kannaltakaan olisi edullisempaa vaihtaa aikaisemmin. Joka tapauksessa valtion pitäisi tehdä saastettomampaan autoon vaihtaminen kannattavaksi myös käyttäjälle.
autoista suurin osa on pikkuautoja jotka eivät kuluta läheskään kymmentä litraa satasella. Minulla vähiten kuluttava auto on ollut -83 Accord 6-7 l/100km.
Perustuuko tuo väittämä sitten mihin? Vanhoja Volvoja sekä Mersuja näen itse päivittäin. Ja noissa kulutus on helposti tuo 10l/100km. Sitten on paljon autoja joissa ei ole katalysaattoria. Katalysaattori vähentää haitallisia yhdisteitä pakokaasusta 80%.
Itse tosin ajan v.2005 autoa jossa päästöt ovat 208g/km ja keskikulutus n.8.3l/100km. Moni 90-luvun kulkine menee pienemmällä polttoaineella ja päästötkin ovat pienemmät.
Artikkelin perusteella on hyvin perusteltua olettaa Pekka Rissan kuuluvan nimenomaan siihen tyhmempään kansanosaan.
Heiltä minun ei todellakaan tarvitse pyytää lisätietoa autotekniikasta, eikä sen paremmin pakoputkesta tulevien kaasujen määristä tai niiden vaikutuksesta ilmakehään.
"Suomalaiset ajavat samalla autolla keskimäärin 11 vuotta."
Tämä nyt on selvää kakkelia. Eli keskimäärin auton toinen omistaja ajaa kotteron paalaamoon? Ja kun suuri osa uusista autoista menee työsuhdeautoiksi jotka uusitaan parin-kolmen vuoden ikäisenä niin seuraavan omistajan täytyy sitten pitää autoa se parikymmentä vuotta. Olisikohan kuitenkin tarkoitettu, että autokannan keski-ikä on 11 vuotta?
"Hyvä auton vaihtoväli on noin 4-6 vuotta. Tällöin autokanta pysyy tuoreena ja turvallisena."
Tarkoitetaanko tässä, että vanha auto viedään romikselle ja ostetaan kaupasta tehdasuusi vai miten se vaihtoväli autokannan ikään vaikuttaa? Jos noin on, niin rouvan 2005-mallinen kärry olisi pitänyt siis romuttaa jo kahteen kertaan. Jostain syystä se kumminkin vielä pelaa aivan hyvin, eikä liene viiden NCAP-tähtensä kanssa aivan kestämätön surmanloukkukaan.
Sen lauluja laulat kenen leipää syöt, mutta joku tolkku näissä silti olisi hyvä olla.
Mitä jos vanha auto toimii viinalla, siis 80-luvun auto? Vaikuttaako se lobbarien ja romu-ukkojen mieleen, kun hiilidioksidipäästöt ovat pienemmät kuin uusissa autoissa?
Kaikki autot ovat saastekotteroita Toiset enempi toiet vähempi.
Hiilidioksiidin määrähän riippuu kokonaan siitä minkä verran bensaa palaa.
Vanhoja autoja omistavat enempi eläkeläiset jotka yleensä ajavat vähän.
Ei se ottomoottorin hyötysuhde kovin paljon vuosikymmenessä ole parantunut taitaa olla jossai 25% tienoilla.
Eikä ne uudet autot ilman hiilijalanjälkeä tule rakennetuksi.
Minulla on kaksi vanhaa ''saastekotteroa''. Toinen on -83 Mazda 323 1.3 kaasari ja toinen -90 Mazda 323F 1.6 kaasari. Kulutuksen perusteella hiilidioksidipäästöt ovat pienet. Vanhempi niistä kuluttaa 7,5 l/100km mikä vastaa hiilidioksidipäästöä 176 g/km ja uudempi kuluttaa 6,3 l/100km mikä vastaa 148 g/km. Päästöt eivät siis ole kovin isot. Kummassakaan autossa ei ole kattia. Molemmat autot ovat erittäin luotettavia eikä ole mitään syytä vaihtaa niitä uudempaan, vaikka joku valittaa että ne saastuttaa. Maailma ei sillä pelastu vaikka kaikki suomalaiset hankkisivat pienipäästöisen uuden auton.
Moi, kyllä oli aika räikeä esimerkki siitä, että vanhoja autoja halutaan sortaa, ainakin minusta se kuulostaa siltä.
On nimittäin vaikea uskoa että maailma pelastuu, kun kaikki ihmiset ajavat vain uusilla turvallisilla autoilla, jotka eivät muka saastuta, eikä kukaan muka loukkaannu kolarissa.
Ylipäätänsä ajatus siitä että vanhat autot ovat täysin turvattomia, ja uudet täysin turvallisia on naurettava, monissa uusissa autoissa pelti on ohutta ja ruostuu jo muutaman vuoden ikäisissä, joten turvallisuus heikkenee nopeasti.
Sitäpaitsi on paljon vanhoja turvallisia autoja, esim. Volvot, Mersut, ja muut isot autot, 90- luvulta löytyy näitä merkkejä ja osalla on euroncap tähtiä 4.
Lopuksi olen sitä mieltä, että autossa on paljon muutakin tärkeää kuin vain päästöt ja turvallisuus, esim. kestävyys ja luotettavuus, jotka ovat uusissa autoissa huonompia kuin omassa vanhassa autossani.
Kaikki Suomen teillä liikkuvat autot ovat saastekotteroita.
Mitä vanhempi auto, sitä vähemmän keskim. ajetaan, joka tietysti vaikuttaa kokonaispäästöihin.
Turvattomuuskin on vähän kuinka asiaa tutkitaan ja mitä huomioidaan. Vanhemmilla autoilla ajavat usein kokemattomat kuljettajat ja toisessa päässä ne kokeneimmat mutta vanhemmat kuljettajat. Molemmat (etenkin ensin mainittu ryhmä) ovat niitä riskiryhmiä, joiden osuus näkyy kolaritilastoissa.
"kymmenen vuotta vanha auto voi olla jopa 50 turvattomampi kuin uusi auto."
Tätähän tässä nyt painotetaan mutta vastaavasti ero voi olla marginaalinen.
Tuossa ihan mielenkiintoinen vahinkotilasto: http://www.iltasanomat.fi/autot/art-1288453202653.html
No haloo, 2000-luvun autojen turvallisuudessa nyt ei hirmuisia eroja olekaan, mutta nyt mainostettiin jopa katalysaattorikautta edustavia autoja!
Sen ajan pikkuautot olivat ihan täysiä ruumisarkkuja pyörillä eikä ns. turvallisetkaan nykyautoille pärjää. Juutuubista löytyy parikin videota, missä ajetaan essonbaarinmiesten mielestä turvallisuuden huipentumaan edustava farkkuvolvo nokikkain uudemman pikkuauton kanssa ja kuinkas kävikään?
siis piti sanoa katalysaattorikautta edeltanyttä aikaa..
Kyllä katittomat 80-luvun vehkeet ja vanhemmat ovat pääosin jo aktiivipalveluksensa hoitaneet ja eloonjääneet siirtyneet harrastuskohteiksi. Itselläkin on yksi hyvää vuosikertaa 1979 edustava kampe mutta ei sillä kesässä montaa tonnia ajeta, työmatkoja varten on vähän uudempi tötterö. Silti tuo seiskaysi näkyy tilastoissa noiden 190 tuhannen "saastekotteron" joukossa.
Kesäautosta ei muuten tule niitä kuuluisia CO2:sia sen enempää kuin melkein 30 vuotta uudemmasta perhefarmarista vaikka tuo ensin mainittu on aikanaan noteerattu jonkin sortin urheiluautoksi. Ja ihmekös tuo, kun uudempi on kerännyt 600 kiloa enemmän laardia itseensä.
"No haloo, 2000-luvun autojen turvallisuudessa nyt ei hirmuisia eroja olekaan"
Siinä jutussa luki sanasta sanaan:
"kymmenen vuotta vanha auto voi olla jopa 50 turvattomampi kuin uusi auto."
Tuollaisia ... - 90-luvun alun autoja on aika turha verrata oikein mihinkään enää koska niiden määrä on vähäinen, niillä ajetaan vähän jolloin niillä ei ole oikein mitään merkitystä saasteiden määrään tai onnettomuuksiin. Suhteessa myös niillä ajetaan vähiten kolareita.
Niistä vaarallisin saate. Niitä, pikkuautoja, ilman kattia, myytiin, kuin häkää. Ne kohta vanhenee!
Jokuhan se ostaa ne 4-6 vuotiaat autot, ei ne mihinkään häviä...
Mun mazda6 vm:2011 kuluttaa 10,3L satasella kaupunkiajossa,
eli ei ne uudenkarheetkaan oo mitään pieniruokasii.......
Se on se paino, 70-luvun autot oli puolet kevyempiä ja ei vienyt sen enempää...
Autotojat ja -koulut rahastavat aivan millä perusteella tahansa.
"Kaulaton" kyllä hyväksyy kaikki vaatimukset, vaikka auton paalauksen neljän vuoden välein.Perusteeksi käy vaikkapa verotusperuste ILMASTOHUIJAUS.
Kaikki pitäisi kieltää!!!! Hengittäminenkin, Kun ulostulossa on hiilidioksidia..............
"sopiva auton vaihtoväli on 4-6 vuotta"
Esimerkkinä Rellu laguna2 vm2001 joka sai uutena 5tähteä euroncap testisä ja oli vähäpäästöinen, vuonna 2005 se ei ollut enää turvallinen, ja vuonna 2007 hengenvaarallinen romu jonka pakokaasut tappaa kaikki pienet eläimet kilometrin säteellä.
Laguna 2 mallia valmistettiin samalla muotilla 2001-2007(pieni facelift välissä), eli ne jotka luulivat ostaneensa uuden turvallisen ja vähäpäästöisen lagunan vuonna 2007, ostivat vanhentuneen ja hengenvaarallisen saastuttajan. ????
Rautalangasta väännettynä: jos automallia on valmistettu 6vuotta niin uusikin on vanha.
Autokauppiaiden kannattas hieman tarkemmin miettiä mitä puhuvat, aika montaa automallia on valmistettu jopa yli 6 vuotta...
Teinipoikien ei sitten tarvi ruveta v.....leen ranskalaisista, olen kuullut jo kaiken.
Kattokaas ajatuksen kans autoverolappua, "trafi ja valtio kannustaa verotuksella valitsemaan vähäpäästöisiä autoja" MIKSI SITTEN SÄHKÖAUTOILLAKIN ON DIESELVERO.
Ennen oli diesel vero joka koski diesel autoja, nykyään on käyttövoimavero joka koskee "muita kuin bensiini käyttöisiä"
Vero kerättävä. Vaikka sähköautoista, jos muita ei ole.
Alkaa jo oksettaan tuon Autotuojat mafian propaganda, samaa paskaa vuodesta toiseen.
Ei ne ihmisten rajhat lisäänny vaikka kuinka toimitusjohtaja Pekka Rissa virkansa puolesta syyllistää ja painostaa.
Muitakin menoja on kuin auton vaihto 4:n vuoden välein.
Niiden vanhojen miinojen osuus liikennesuoritteesta on olematon. Ovat usein harrasteautoja, tai muuten vain vähällä käytöllä. Ei niillä kauppamatkustajat aja. Näin ollen on ihan turha puhua hiilidioksidipäästöistä. Toki viimeisiään vetävä öljynpoltin voi paikallisesti liata ilmaa aika tavalla, mutta se loppuu viimeistään seuraavaan katsastukseen. Eivätkä näiden autojen omistajat ostaisi uusia, viimeisellä turvallisuustekniikalla varustettuja autoja muutenkaan.
Jos positiivista hakee, niin suuripäästöisen ja tuoreen harrasteauton autovero laskee rankasti tai nykyisen suomi-auton omistajan auton arvo romahtaa..., mutta viikonloppukaahauksessa ei tule kovin paljon kilometrejä.