PERUSTULO

Miksi jotkut ihmiset vastustaa perustuloa? En näe järkeä vastustamiselle. Perustulo selkeyttäisi asioita ja vähentäisi ajattelua: "minä olen parempi kun te muut".

Perustulo maksettaisiin kaikille, työttömille, vakituisessa työsuhteessa oleville ja yrittäjille. Perustulo palkka. Perustulo kaikille. Perustulo palkka työläisille/yrittäjille. Perustulo vain opiskelijoille, sairaille tai "pummeille". Hyvin yksinkertaista. Kukaan ei jäisi täysin varattomaksi. Sossukin voisi laittaa lapun luukulle.

Ihmiset ovat muutenkin täysin riippuvaisia yhteiskunnasta ja muista ihmisistä. Kukaan ei täällä pärjää omillaan, yhteiskunta pyörii vain ihmisten avulla.

Hyvin harva jäisi oikeasti makaamaan kotiin perustulon avulla elämään. Ehkä vain sairaat ja tietty nistit ja juopot, jotka muutenkin käyttävät nykyistä systeemiä hyväksi.

Perustulo olisi kaikille suoja, jos esim. työnantaja alkaa pottuille, voi lähtee sen siliän tien, eikä ikinä tulot tipu nolliin. Joka kk napsahtaisi perustulo tilille ja rauhassa voi alkaa kattelee uutta duunia. Hyvävointiset ja terveet ihmiset ei jää löysäilee himaan, se on hyvin marginaali osa väestöstä jotka jäisi pelkän perustulon varaan elämään ja jos jää, niin mitä sitten? Keneltä se on pois, että joku haluaa kitua ja syödä jotain halpa ***** rainbow ruokaa? Ei ainakaan palkansaajat kannattaisi yhtään olla kateellisia köyhille reppanoille juopoille jotka on matkalla omaan hautaan.

Sitäpaitsi perustulo hyödyttää vain työssäkävijöitä, kokopäivätyöläisiä ja pätkätyöläisiä, yrittäjiä, ikinä palkkatulo vaikuta perustuloon, vaikka saisi yhden euron tai miljoona euroa työstä. Perustulo ei pätkääkää vaikuta: juoppojen, pummien, loisijoiden elämää, tai mitä sanaa haluataanki työttömistä käyttää. He saavat muutenkin rahaa joka kk.

Ehkä ne on ne juopot ja pummit jotka vastustaa perustuloa. Niin sen on pakko olla. Eivät halua että ihmiset tekevät edes pätkätyötä, haluavat vaikeuttaa työläisten elämää, että mahdollisimman hankalaa on ottaa työtä vastaan, edes tunnin hommaa, juopot ja pummit selvästi haluaisivat että kaikki olisi juoppoja ja pummeja..
19209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Vastaus on tuossa heti alussa. Kysymys on puhtaasti siitä että toiset haluavat tuntea itsensä paremmiksi ihmisiksi. Hinnalla ei ole mitään väliä, koska kysymys on tarpeesta. Uusi luokkajako on tätä päivää. Työssä olevat eivät tosiaankaan halua mitään työttömiä rinnalleen töihin. Vai onko joku kuullut työpaikan kahvipöydässä harmittelua siitä ettei omalle työpaikalle ole palkattu pitkäaikaistyöttömiä?

Alemmalle kastille ei kuulu palkka eikä oikeudet, vaan keppiä ja kärsimystä. Suomalainen uskoo kärsimyksen puhdistavaan voimaan. Vain kärsimyksen kautta toinen voidaan edes teoriassa hyväksyä. Jos on syyllinen: köyhyyteen, ulkomaalaisuuteen, nuoruuteen, vanhuuteen tai sairauteen, pitää ihmistä rangaista. Tosin aina löytyy uusi rangaistava, joten mitään palkitsevaa sadistisen mielihyvän lisäksi ei toiminnalla ole. Taloudellisilla näkökulmilla ei ole työttömyyskeskustelussa mitään sijaa.

Äänestä

järjetön ajatus koska heti muutamassa kk olisi kaikki hinnat nostettu sen 'palkan' yli eli tilanne olisi entistä huonompi kaikkien kannalta ja veronmaksajat joutuisivat tolkuttomien maksujen maksajiksi...kun sossuväki nostaisi entistä suurempia korvauksia vaikka kätteen jäävä raha olisi entistä pienempi... ajatelkaa nyt itse... vai kuvitteletteko ihan oikeasti ettei hinnat nousisi heti saman tien. etenkin vuokrat.....niissähän se 'palkka' heti ulosmitettaisiin.

Äänestä
  • Ei kait se palkka siitä nouse? Tarttee vaan tarkastella tulot uusiksi.. esim. Jos nyt tienaa palkkatöissä 2000. Ja sit perustulosysteemissä perustulo vaikka 500 palkka 1500, yht 2000e. Jos saa potkut tai irtisanoutuu, niin saat sen sun minimi perustulos 500 ilman että sun tarttee yhtään mihinkää ilmoitella ootko työtön vai töissä. Voit suoraan ettiä uuden työn välittämättä paskaakaa mistään byrokratiasta..

    työtön, juopot ja luuserit saa saman hikisen 500 käteen minkä voivat juoda tai ostaa rainbow paska ruokaa..

    Äänestä

jos saan potkut niin saan ansiosidonnaista 1070e/kk KÄTEEN.... en kai nyt sitä johonkin 500e vaiha... hulluko oot kun moisia ehdottelet....

Äänestä
  • Sähän saisit tietysti perustulon ansiosidonnaisen, jos olet maksellut kerta työttömyyskassaan.. Ansiosidonnainen tosin voisi olla pienempi, kun kerta pohjana on perustulo.

    Niin, ja itse sain ansiosidonnaista kun työttömänä olin, yli 2000€/kk. Mutta voisin milloin tahansa vaihtaa perustulo systeemiin joka on simppelimpi ja joka tarjoaa kaikille perustulon / kansalaispalkan ja mahdollistaa tekemään mitätahansatyötä, vaikka sitten menettäisinkin rahaa. Ei aina kannata olla niin itsekäs ja tuijotella vain sitä omaa napaa.

    Äänestä

no eikös se ole se oma napa joka sitä leipää vaatii... naapurilla taas omansa kuten sinullakin... kun nälkä tulee niin ajattelitkohan ihan rehellisesti ruokkia naapurisi ensin ja itsesi viimeksi... voit ruveta joksikin messiaaksi, vaikkakaan en usko edes sinun niin menettelevän.

Äänestä
  • Ei minulla niin huonosti ole mennyt ettenkö kykenisi ajattelemaan omaa napaani pidemmälle. Et taida antaa hirveästi arvoa yhteisöllisyydelle ja asioiden jakamiselle? Jos minun naapuri tai joku muu tästä lähi kylästä tarvitsee apua, esim myrsky hajottaa naapurini talon, niin tottakai autan, tarvittaessa voin tarjota yö paikan tai ruuan. Ei suomessa nälkää tarvitse kenenkää nähdä. Ihmisten kannattaisi olla kiitollisia joskus. Tai jos ei anna arvoa, niin kannataa matkustaa johonki köyhempään maahan missä ei mitään sosiaaliturvaa ole eikä liiemmin ruokaa, mutta sielläkin ihmiset jakavat vähistään..

    Äänestä

no en varmasti jaa mitään jos naapuri on semmonen jotta kaljaan ja viinaan rahansa mättää... erijuttu onkin oikea hätä joka voi sattua kelle vaan eri katastrofien takia...nyt oli kuitenkin puhe ihan jokapäiväisistä asioista eikä mistään luonnonmullistuksista...varmasti antaisin ainoan paitani jollekin oikeassa hädässä olevalle, mutta enpä ole valmis jakamaan 'pummeille' ilmaiseksi omasta osuudestani jokapäiväisessä elossa.

Äänestä
  • No joo, olenhan mäki samaa mieltä ettei helmiä pitäisi sioille antaa. Siis hyysätä nistejä ja juoppoja. Joskus tuli työskenneltyä heidän eteen, eivät osaa olla kiitollisia mistää. Niitä hyysätään ihan liikaa suomessa. Yksi tuttu joi itsensä sairaseläkkeelle, eikä päivääkää töitä tehnyt ja saa rahaa ihan mukavasti, onhan se aika järjetöntä tuollaisia hyysätä. Niiltä voisikin katkaista sosiaalituet ja siis kansalaispalkan jos sellainen olisi. Mut kuten sanottu, kansalaispalkka hyödyttää vain työtätekeviä. Sosiaalituki heikentää työntekemistä, kuten sen kaikki tietää. Ei työtä kannata ottaa vastaan koska menettää tuet. Mutta jos ei työntekeminen ei vaikuta perustuloon, niin jo lyhyempikin työ kannattaa.

    Äänestä

ärsytää politiikot tekevät huonoja päätöksiä, ja keskustelupalstojen ihmisillä on vielä huonompia vaatimuksia ja siten niitä plusataan, harmittaa niin kovin.

"Ilmaista rahaa kaikille" ei vältämättä ole niin hyvä idea pitkällä tähtäimellä kuin se aluksi tuntuu. Ja mistä rahat otetaan, miksei saman tien luvata ilmaisia autoja kaikkille

Äänestä
  • Mistä rahat otetaan sosiaalitukeen? Kansalaispalkka on mahdollinen ja laskelmat siitä on tehty.. tietysti työtulo pienenee mut vastaavasti kansalaispalkka kompensoi tuloja..

    Äänestä

  • Kyllä jos ilmaista rahaa jaetaan, niin fiksumpaa on antaa ihmisille perustulo, kuin että annetaan sosiaalituki. Sosiaalituki ei kannusta töihin. Kansalaispalkka taas kannustaa töihin, et menetä kansalaispalkkaa vaikka tekisit 15 tunia töitä tällä viikolla ja 19 tunia ensiviikolla jollekki toiselle. Tai vaikka tekisit 250 tuntia töitä tässä kuussa ja ensikuussa 100 tuntia, niin et menetä mitään. Työtulot onvain plussaa ja plus että sun ei tarvitse ilmoitella kelaan työtuntejas ja lähetellä papereita.

    Äänestä

  • joustava systeemi kirjoitti:

    Kyllä jos ilmaista rahaa jaetaan, niin fiksumpaa on antaa ihmisille perustulo, kuin että annetaan sosiaalituki. Sosiaalituki ei kannusta töihin. Kansalaispalkka taas kannustaa töihin, et menetä kansalaispalkkaa vaikka tekisit 15 tunia töitä tällä viikolla ja 19 tunia ensiviikolla jollekki toiselle. Tai vaikka tekisit 250 tuntia töitä tässä kuussa ja ensikuussa 100 tuntia, niin et menetä mitään. Työtulot onvain plussaa ja plus että sun ei tarvitse ilmoitella kelaan työtuntejas ja lähetellä papereita.

    Positiivista olisi myös se että kelan, työkkärin ja sossun työntekijät vapautettaisiin yksityiselle sektorille töihin.

    Äänestä

  • Kaikki voittaa kirjoitti:

    Positiivista olisi myös se että kelan, työkkärin ja sossun työntekijät vapautettaisiin yksityiselle sektorille töihin.

    Nimenomaan, sossu ja kela voisi laittaa lapun luukulle ja työvoimatoimiston nimen voisi vaihtaa työnjakopiste, tai työnvälitys, josta ihmiset voisi käydä kattoo minne seuraavaksi töihin.

    Äänestä

Perusmeno kaikille. Kukaan ei saa kuluttaa vähempää kuin 400€/kk kävi töissä tai ei. Jos ei kuluta, otetaan raha tililtä. Miten kukaan voi vastusta tätä, koska kaikkihan kuluttavat enemmän kuin 400.

Äänestä
  • Kaikille perustulo 1000€/kk, ei penniäkään enempää saa tienaa. ja perusmeno 2000€/kk, eikä penniäkää vähempää saa kuluttaa. Ja jotta voi menot maksaa on otettava lainaa...

    Äänestä

Luoko perustulon käyttöönotto lisää työpaikkoja? Jos niitä ei ole edes nyt kaikille töihin haluaville niin kuinka niitä syntyy perustulon myötä?
Asuminenkaan ei maksa kaikille samanverran. Perustulon tulisi olla sen verran suuri että se kattaa asumisen,ruoan ja muut perustarpeet.

Ja miten sitten työkyvyttömät? Jos saa työkyvyttömyyseläkettä vaikkapa 700€ niin pitäisikö heiltä nostaa tuo summa perustulon tasolle? Entä ne jotka saavat työk.eläkettä vaikkapa 2000€,lasketaanko se perustulon tasolle? Entä ne sairaat jotka ovat työkyvyttömiä mutta eläkettä ei ole myönnetty?

Ei yksinkertainen asia ollenkaan.

Mikä olisi sitten kohtuullinen perustulo?

Äänestä
  • Kansalaispalkka voisi olla esim sosiaaliturvan suuruinen. Siihen lisäksi sitten muut.. palkka tai eläke tai sairaseläke. Kansalaispalkka voisi lisätä osa-aikaisia työsuoritteita ja vähentää pimeetä duunia koska se on joustava ja kaikki mitä teet on vain plussaa. Et menetä mitään, vaikka tekisit tunnin työsuoritteen tänään, 5 tuntia huomenna. Työnantajia ja työntekijöitä rangaistaan liikaa töiden tekemisestä. On tessit joita noudatetaan, on kaikenmaailmanmaksuja mitä työnantajat maksavat palkan lisäksi. Kansalaispalkan lisäksi Työnantajan voisi vapauttaa näistä ylimääräisistä maksuista, tietysti työnantajan velvollisuus on taata työn turvallisuus. Mutta Miksi työnantaja velvoitetaan maksamaan, sosiaaliturvamaksun ja tapaturvavakuutus? Ihan turhia, kun verorahoilla kuitenkin pidetään yllä terveydenhuolto mistä saa ihan hyvää hoitoa. Itsellä mitää henk koht vakuutuksia, otan vastuun itsestäni. Muutaman päivän sairaslomapäiviä ei myöskään tarvitsisi korvata. Miksi hitossa sängyssä makaamisesta saa korvauksen?

    Äänestä

  • peruspalkka joustoa kirjoitti:

    Kansalaispalkka voisi olla esim sosiaaliturvan suuruinen. Siihen lisäksi sitten muut.. palkka tai eläke tai sairaseläke. Kansalaispalkka voisi lisätä osa-aikaisia työsuoritteita ja vähentää pimeetä duunia koska se on joustava ja kaikki mitä teet on vain plussaa. Et menetä mitään, vaikka tekisit tunnin työsuoritteen tänään, 5 tuntia huomenna. Työnantajia ja työntekijöitä rangaistaan liikaa töiden tekemisestä. On tessit joita noudatetaan, on kaikenmaailmanmaksuja mitä työnantajat maksavat palkan lisäksi. Kansalaispalkan lisäksi Työnantajan voisi vapauttaa näistä ylimääräisistä maksuista, tietysti työnantajan velvollisuus on taata työn turvallisuus. Mutta Miksi työnantaja velvoitetaan maksamaan, sosiaaliturvamaksun ja tapaturvavakuutus? Ihan turhia, kun verorahoilla kuitenkin pidetään yllä terveydenhuolto mistä saa ihan hyvää hoitoa. Itsellä mitää henk koht vakuutuksia, otan vastuun itsestäni. Muutaman päivän sairaslomapäiviä ei myöskään tarvitsisi korvata. Miksi hitossa sängyssä makaamisesta saa korvauksen?

    Eläke ja sairaseläke vain siinä tapauksessa, jos on sitä kartuttanut. Eli ei mitään kansaneläkettä.. pelkkä kansalaispalkka jolla just ja just tulee toimeen. Vaikka mun puolesta juopoilta ja aivonsa narikkaan juoneilta tai aineita käyttäneiltä tai käyttäjiltä kaikki tuet pois.. tietysti jos parantaa tapansa niin jälleen perustulo juoksee. Ei ole järkeä edesauttaa käyttöä.. eli kaikki kuuluu perustulopiiriin tietyin säännöin..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


perustulo kaikille kirjoitti:

Miksi jotkut ihmiset vastustaa perustuloa? En näe järkeä vastustamiselle. Perustulo selkeyttäisi asioita ja vähentäisi ajattelua: "minä olen parempi kun te muut".

Perustulo maksettaisiin kaikille, työttömille, vakituisessa työsuhteessa oleville ja yrittäjille. Perustulo palkka. Perustulo kaikille. Perustulo palkka työläisille/yrittäjille. Perustulo vain opiskelijoille, sairaille tai "pummeille". Hyvin yksinkertaista. Kukaan ei jäisi täysin varattomaksi. Sossukin voisi laittaa lapun luukulle.

Ihmiset ovat muutenkin täysin riippuvaisia yhteiskunnasta ja muista ihmisistä. Kukaan ei täällä pärjää omillaan, yhteiskunta pyörii vain ihmisten avulla.

Hyvin harva jäisi oikeasti makaamaan kotiin perustulon avulla elämään. Ehkä vain sairaat ja tietty nistit ja juopot, jotka muutenkin käyttävät nykyistä systeemiä hyväksi.

Perustulo olisi kaikille suoja, jos esim. työnantaja alkaa pottuille, voi lähtee sen siliän tien, eikä ikinä tulot tipu nolliin. Joka kk napsahtaisi perustulo tilille ja rauhassa voi alkaa kattelee uutta duunia. Hyvävointiset ja terveet ihmiset ei jää löysäilee himaan, se on hyvin marginaali osa väestöstä jotka jäisi pelkän perustulon varaan elämään ja jos jää, niin mitä sitten? Keneltä se on pois, että joku haluaa kitua ja syödä jotain halpa ***** rainbow ruokaa? Ei ainakaan palkansaajat kannattaisi yhtään olla kateellisia köyhille reppanoille juopoille jotka on matkalla omaan hautaan.

Sitäpaitsi perustulo hyödyttää vain työssäkävijöitä, kokopäivätyöläisiä ja pätkätyöläisiä, yrittäjiä, ikinä palkkatulo vaikuta perustuloon, vaikka saisi yhden euron tai miljoona euroa työstä. Perustulo ei pätkääkää vaikuta: juoppojen, pummien, loisijoiden elämää, tai mitä sanaa haluataanki työttömistä käyttää. He saavat muutenkin rahaa joka kk.

Ehkä ne on ne juopot ja pummit jotka vastustaa perustuloa. Niin sen on pakko olla. Eivät halua että ihmiset tekevät edes pätkätyötä, haluavat vaikeuttaa työläisten elämää, että mahdollisimman hankalaa on ottaa työtä vastaan, edes tunnin hommaa, juopot ja pummit selvästi haluaisivat että kaikki olisi juoppoja ja pummeja..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu