Olen aina ollut melko itsevarma, varsinkin miesten suhteen. Ennen nykyistä suhdetta elin aika villiä sinkkuelämää ja nuoruutta. Särjin poikaraukkojen sydämiä, ja kuten sanottu, itsevarmuuteni oli melko huipussaan. Olin 17-vuotias kun aloin seurustelemaan itseäni monta vuotta vanhemman miehen kanssa, jolla oli takanaan lähes 7 vuoden suhde entisen tyttöystävän kanssa. Aluksi, kun juttu ei ollut vielä kovin vakava, oli ihan helppo katsella heidän yhteiskuvia ja ajatella, että se on vain elettyä elämää ja että meillä kaikilla on oma menneisyytemme. Kuitenkin jossain vaiheessa entinen suhde alkoi ahdistaa, kun todella rakastuin poikaystävääni. Varsinkin aluksi kyselin kaikkea heidän suhteestaan. Tiesin, että entinen tyttöystävä on ollut rakastettu poikaystäväni perheessä ja kaveripiirissä. Häntä on kuvailtu rempseäksi ja hauskaksi. Ja onhan hän myös laiha ja nätti. Olemme nyt seurustelleet kaksi vuotta poikaystäväni kanssa, ja meillä menee hyvin. Mutta aina jostain putkahtaa jotain; ystävänpäiväkortti, kirje tai joku sanoo jotain tästä entisestä ja minulle tulee ahdistunut olo. Ehkä eniten siitä, että tämä tyttöystävä on ollut yhtä tärkeä kuin minä nyt, mutta aiemmin, ja poikaystäväni ensimmäinen kaikella tapaa. Vaikka tiedän olevani poikaystävälleni se ainoa, menneisyys kummittelee mielessäni. Loppuuko tämä vasta haudassa? Tuntuu pahalta, olenko todella näin epäitsevarma että pitää aina pahoittaa mielensä entisestä elämästä?
Poikaystävän entinen tyttöystävä ahdistaa.
aurora-annikki
41071
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kaikilla meillä on menneisyytemme ja entiset suhteemme. Ne on osattava vaan hyväksyä ja jättää omaan arvoonsa.
Mies ei voi omalle historialleen mitään. Etkä sinäkään. Parempi, että solmit itsesi kanssa rauhan tuohon asiaan liittyen. Teet itsellesi ja suhteellenne vain hallaa miettimällä tuollaisia asioita, jotka sinua masentavat.
Keskity mielummin sinun ja miehesi YHTEISEEN tulevaisuuteen.
Ah tämä aina niin klassinen "suhteessani menee hyvin, pakko kehittää tähän nyt jotain draamaa". Joillakin naisilla tuntuu olevan niin ihmeellinen käsitys että jos suhde on tasaista ja vailla ongelmia niin niitä pitää sitten jostain repiä, koska suhde ei voi muuten olla hyvä.
Poikaystäväni on niin täydellinen ja minä en ole!
En ollut hänen ensimmäisensä!
Kaikki sen entiset tyttöystävät on ollu mua niin paljon parempia miks se on mun kaa?!
Ei se aina ihan pelkkää dramaattisuutta ole. Itse jätin exäni viiden vuoden suhteen jälkeen, viisi vuotta sitten, ja koko tämän ajan hän on soitellut, lähetellyt kortteja, viestejä, maileja ym, siitä miten paljon edelleen mua rakastaa. Uusi tyttö hänellä on ollut kuvioissa neljä vuotta.
Olimme läheisiä, lähes kuin aloittajan kuvailut miehestään ja tän exästä, mutta myös paljon paljon enemmän... Rakastan myös itse häntä, aina. Suhteemme oli täydellinen, niin pitkään kun sitä kesti. Koskaan en häntä unohda, miten voisinkaan koskaan unohtaa jotain joka kerran oli kaikkeni.
Kuitenkin suhteemme on ohi, ja vaikka yhteyttä edelleen pidämmekin, en koskaan voisi aloittaa hänen kanssaan uutta suhdetta. Toivon sydämestäni, että hän tulisi uuden tyttönsä kanssa onnelliseksi. Jokainen suhde on erilainen, yhtälailla heidän suhteessaan on hyvät ja huonot puolensa, niinkuin teilläkin. Toisen menneisyys on vain hyväksyttävä, sille ei mitään voi.
a) viestini oli aloittajalle
b) jos luit tarkkaan sanoin että JOILLAKIN, lisäksi puhuin yleisellä tasolla JOISTAKIN naisista
c) tilanteesi ei mitenkään tunnu liittyvän viestiini, en tiedä mitä muurahaispesää sohaisin