Sattui tänään töissä: minä (mies) ja kolme naista istuimme kahvitauolla. Vieressä istuva nainen jutteli muitten naisten kanssa jostain hiustensiloitus aineesta ja sitten kysyi "eikö nämä olekin niin sileät", katsoen suoraan minuun. Kosketin sitten hiusta ja sanoin että onhan ne. Oli ilmeisesti virhe. Naiset katsoivat minua kuin olisin käynyt sen tisseihin kiinni. Join kiiresti kahvini loppuun ja poistuin paikalta.
Onko naisen hiuksiin koskeminen sopivaa?
Singaalit hukassa
151106
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Hiuksiin koskeminen on ehkä vähän herkkä tilanne, ja riippuu kokonaan naisesta, miten hän siihen suhtautuu. Mennäänhän siinä lähelle, ja ainakin sen kerran kun minä olen naista hiuksiin koskettanut, on tapahtuma johtanut (lopulta) suuteluun.
Kaikki naiset tuskin ovat samanlaisia. Ainakin minulla on muutama naistyökaveri, jotka jos kommentoisivat hiustensa laatua ja katsoisivat minua kysyvästi, en pelkäisi koskettaa heitä hiuksista. Tietäisin, etteivät he pillastuisi. Trikki on kai vain tuntea toista sen verran että pystyy arvaamaan suurella todennäköisyydellä reaktion.
Teit ihan oikein kun koskit, mutta teit varmaan sen liian epävarmasti. Sun olis pitänyt enemmän huumorilla silitellä. Itsepähän kysyi.
Jos naiset kovin järkyttyivät, sinä taisit koskea niitä hiuksia jollain muulla kuin sormella.
Varmaan saivat muijat hyvät naurut jälkeenpäin kun olit poistunut. Ei pitäis alkaa häpeilemään tekojaan.
Jos olisit jännämies olisi seuraavaksi varmaan työntänyt antavasti rintamustaan eteenpäin mutta koska ilmeisesti olet vain kaveri niin olisi pitänyt pyytää lupa enne koskemista. Jos istuit kahden naisen välissä ja hän katsoikin sitä toista naista eikä sinua teit etikettivirheen ja säikäytit, luultavasti työpaikallasi nyt kuiskutellaan että olet potentiaalinen raiskaaja.
Istuin ihan siinä pöydän reunalla, joten kyllä se minua katsoi. Siltin, juuri sitä jälkipuhetta tässä nyt mietin. Milloinka tulee pomolta kutsu puhutteluun seksuaalisesta häirinnästä?
On sopivaa ja suotavaa, jos olet ytm. Jos olet atm, se on sopimatonta ja vastenmielistä.
Kysymyksesi kyllä jo osoittaa, ettet ole ainakaan mikään ytm. Ytm ei kysele muilta, ovatko hänen tekemisensä sopivia tai saako hän koskettaa naista.
No kyllä tuosta kuvauksesta voisi päätellä että teit oikein, reagoit kun kerran pyydettiin.
Mulla on vähän "en tykkää koskea" -asennetta, joten reagoisin todenäköisesti tuollaiseen pyyntöön vain sanomalla "joo", mutta en olisi koskenut.
Nuorien naisten reaktiosta et voi koskaan tietää, varsinkin jos siinä tilanteessa on ollut kolme kuppikuntalaista, eli heillä on jotain omia sisäpiiri käytössääntöjä. Tai jos heistä oli outoa että mies ylipäätään reagoi hiuskeskusteluun? Kuka tietää.
Naisten paheksuvat katseet voivat olla myös tuollaisissa tilanteissa vähän loukkaavia. Myönnän, että välttelen tietynlaisia nuorten naisten seuraa kun se voi joskus olla niin absurdia. He itse tekevät siitä niin vastenmielistä. Joko hysteeristä kikatusta tai överiä paheksuntaa.
Normi rauhallinen aikuinen ja teinityttölauma ovat kaksi eri planeettaa.
O_o aamh no jos pyöräytän tämän sitten ympäri eli joku mies porukassa kehaisisi että ööh ööh :D ei en pysty alkaa naurattamaan liikaa ja tilanne on täysin absurdi..
Hmm no jos nyt olisin työkaverilleni et ai kun mun hiukset on ihanat kun just tulin kampaajalta, kokeile! niin on se aika suora kehotus että nyt ne kädet vaan hipelöimään... En kyllä koskaan tekisi näin mutta siis kuvauksen perusteella oli kyllä ihan selkeä mutta ilmeisesti ei sitten ollutkaan..
Hiusten koskeminen mielletään usein hyvinkin intiimiksi tapahtumaksi. Kertomasi perusteella nainen kuitenkin itse hiukan ohjasi tilannetta siihen suuntaan, ettei mielestäni hiusten koskemisen olisi pitänyt aiheuttaa sen suurempaa reaktiota, ainakaan negatiivista sellaista..
Kyllä maailmaan silittelyä ja koskettelua mahtuu, älä ole niin huolissasi :) Kunhan nyt tietyt rajat pidetään, mutta ei tuossa nyt mitään dramaattista tapahtunut.
Kaipa koskettaisit yhtä luontevasti miestä, jos hän toteaisi hiuksistaan samaa, tai haistaisit hänen partavettään läheltä, että "joo, herkullinen"?
Ei nyt sentään homoilemaan ruveta! Sehän oli täysin eri tilanne, naisella on nimittäin pllureikä.
Kaveri pieraisi ja totesin aromin olevan aika jämäkkä ;)
Kannattiko sitä pakoon lähteä? Se nimittäin teki tilanteesta nolon. Jos kaikki olivat järkyttyneitä, olisit voinut vain tokaista "Sori, ei ollut tarkoitus kiusaannuttaa".
Nykyään kun naiseen vain hipaiseekaan, niin se on raiskaus.
Jos aikoo naiseen koskea, niin on parasta vaatia sitä allekirjoittamaan ensin lupalappu kahden todistajan läsnäollessa.