Viimeistään kun mennään 50 v tuolle puolelle, niin alkaa ikä näkymään liitossa - monellakin tapaa.
Miten koette sen, että vaimonne vuosi vuodelta mummoutuu, samoin kuin mies harmaantuu ja wanhenee? Tuleeko koskaan tunnetta, että tässäkö tämä nyt oli? Eikö koskaan enää mitään mukavaa, mitä nuorempana oli?
Miten koette sen, että vaimonne vuosi vuodelta mummoutuu, samoin kuin mies harmaantuu ja wanhenee? Tuleeko koskaan tunnetta, että tässäkö tämä nyt oli? Eikö koskaan enää mitään mukavaa, mitä nuorempana oli?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Voi jestas sun kysymystä! Oon nainen ja pian 60-v. Mies jo yli tuon iän. Ikä ei näy tai paremminkin tunnu liitossa mitenkään, ei ainakaan negatiivisesti. Tottakai miehen päälaki paistaa, eivätkä omat hiuksenikaan kiillä kuin nuorena, mutta käynti kampaajalla auttaa saamaan sävyä. Isovanhempia olemme, mutta huvittaa tuo ajatuksesi mummoutumisesta yli 50-v.na. Mies on hoikka, reipas ja yhtä toimelias kuin nuorena. Harrastaa näet liikuntaa ja tekee töitä. Itekin oon suht. hoikka. Ei tule oloa, et tässäkö tämä oli, miksi tulisi? Elämäniloa on kuten nuorena, makuuhuoneessakin yhtä vilkasta kuin nuorempanakin. Mikäs tässä ollessa. Ollaan kai oikeat kumppanit toisillemme. Vanheneminen kuuluu elämään, muttei välttämättä tylsyys.
Näinhän se elämä menee. Ja mitä paremmin sen ymmärtää, sitä paremmin sitä käsittelee. Minä vanhenen ja mieheni vanhenee. Mieheni on harmaantunut, osittain kalju ikäisensä näköinen mie. Samoin minä olen venynyt ja vanunut monestakin kohtaa.
Mitäs sitten? Meillä on yhä hauskaa keskenämme, viihdymme toistemme seurassa ja omaakin elämää omiksi tarpeiksi on. Seksi sujuu ja yhä edelleen olemme "ne oikeat" toisillemme. Olemme kasvattaneet kolme upeaa lasta ja innolla odotamme isovanhemmuutta.
Meillä on paljon sosiaalista elämää ja muutoinkin elämä on todella kivaa ja leppoisaa. Ei ole rahahuolia ja aikaa on toteuttaa itseään vaikka kuinka.
Usein tulee tunne, että tässäkö tämä oli ja olen erittäin onnellinen, että tämä on todellakin tässä. Olen idealisti ja jonkun sortin taivaanrannan maalari mutta romanttinen typerys en koskaan ole ollut.
Kuulostaa onnekkaalta! Rohkaisevalta! Olen itse vanhentunut ja 'rumentunut' liitossani, joka on ollut alusta asti vaikea. Ennen liittoa nauru oli herkässä, optimistinen näköala... Oma muuttuminen ja elämän alasmeno saivat järjen valon syttymään. Minäkin tästä vielä nousen, kun pääsen pois huonosta ihmissuhteesta, mikä ei edes sinnikkäällä yrittämiselläni muuttunut.
Voi kuule, itse vielä nelikymppisenä olen väärää ikäluokkaa vastaamaan, mutta kolahti tuo mummoutuminen. Mies siis kuuskymppinen ja alkoi höpöttämään mummoista, ensin en tajunnut, mutta sitten sain selville, että pettää ikäisensä mummon kanssa ja siitä siis johtui se minun mummotteleminen. Eli ihan vinkiksi vaan kaikille mummottelun takana voi olla mitä vaan.
Vastaan nyt kysymykseen, miten koen sen, että mies harmaantuu. Kaikkea mukavaa ja ei niin mukavaa toi harmaantuminen tullessaan. Hänen ikäkriisinsä oli pahin, joka melkein hajotti perheen ja sai lapsistaan ikuiset vihollisensa. Silloin ajattelin, että tämä oli tässä, mutta en ajattele enää. Alkoi uusi vaihe, jossa on mukavampaa kuin koskaan ennen, muut mummot karistettiin liepeistä ja odotan nykyisin seuraavaa päivää harmaantuneen mieheni kanssa innolla. Olen Cloetta ja Pilkettä -nimimerkkien kanssa samoilla linjoilla ja innolla odottamassa isovanhemmuutta juuri oikean puolisoni kanssa. Elämän suola maistuu ja niin sen kuuluukin. Onneksi siis minäkin vanhenen, vaikka vielä ei harmaita hiuksia näy, teinitouhu kuuluu teineille.
Mitä h-ä!, olen kohta kuusikymppinen enkä ole mummoutunut. Elätkö sinä vielä pimeällä keskiajalla? Harmaata kasvaa molemmille, mutta hiuksissa, ei mielen puolella, joka elää ja menee eteen päin yhä vain eikä ole jämähtänyt sen enempää menneisiin kuin tähänkään hetkeen.
Kantsisko muuttaa ajattelutapaa ja asennetta, ettei vanhuus ala vaivata ennen aikojaan.
No kakarana luulee, että elämä loppuu parisuhteessa jo viidenkympin paikkeilla, vaikka vastahan se oikein todella silloin alkaa, turha pönötys on poissa ja voi elää paljon rennommin.
Terveen ihmisen elämä on täyttä elämää vielä kahdeksankymppisenäkin, tietenkin sairaudet saattavat saada aikaan vaijona ja vikoja, mutta kun ihmisen mieli pysyy elämänmyönteisenä parisuhde voi näistäkin huiolimatta ihan hyvin ja sitä parisuhde elämää on.
Minusta joakisen ihmisen pitäisi pitää huolta kunnostaan ulkonäöstään.
Kun nuoresta alkaen hoidat ihosi joka päivä, huolehdit hiuksistasi, käyt kampaajalla, työterveyden vuosihuollot kuuluvat monen työapaikkaan, hammaslääkärillä pitää käydä vähintäänkin kerran vuodessa.
Iho ei ryppäänny kun olet huolehtinut, hampaasi ovat kunnossa kun olet huolehtinut niiden hoidosta, houstesi värikin pysyy kauemmin omanaan kun käyt säännöllisesti kampajaajalla ja käytät laatutuotteita niiden hoitoon.
Jalkahuoltkin pitää muistaa. KUkaan ei osaa arvata ikääni oikein, ikä ei todellakaan näy jos huolehdit itsestäsi.
Ja ikäihminenkin pystyy käyttämään niin tietokoneita, älypuhelia ja monia laitteita, kun ei demontoidu.
Teistä nuorisa kukaan ei tiedä, miten oman kohtalon kanssa käy, joten arvostakaa vanhempia ihmisiä, itsekin joskus olette samassa pisteessa, silloin varmasti toivotte, että teidätkin hyväksytään ilman ikärasismia mukaan kaikkeen.
Wanheneva on pelästynyt ajan kulua ja aistii katumusta tekemättömistä & kokematta jääneistä asioista. SITKU - elämää eläneillä ikääntymiseen liittyvä ahdistus on varmaan paljon herkemmässä kuin muilla.
Muutoin vanhenemisessa, tuossa auringon nousuun varmuuteen verrattavissa olevassa varmassa faktassa ei ole mitään pahaa tai pelättävää. Vaimoni oli upea kun tapasin hänet, tänä päivänä 13 vuotta myöhemmin hän on vain upea ja toivon, 30 vuoden päästäkin rinnallani on nainen joka on upea, eli hän.
Ihminen muuttuu ikääntyessään, huonosti syövät ja elävät nopeammin ja fiksusti elävät hitaammin.