Mitä ihmettä pitäisi tehdä,ollaan naimisissa 1 lapsi (n.3v)
Pitkään on jatkunut suhteessa vaimon puolelta eroilla uhkailu.On viime aikoina työ vienyt mennessään,tekee pitkää päivää yleensä 08-17.30-19.00.Työ on aina ollut hänelle kaikki kaikessa koko suhteen ajan muodossa tai toisessa.Nyt vielä sekin että hänen työsuhteensa loppuu yllätäen vuoden vaihteessa(piti kestää useita vuosia vielä,pätkätyö) Hän on äärettömän ahdistunut uuden työn löytymisestä,hätäilee useita kertoja viikossa jos ei mitään löydy niin se on hänelle mailmanloppu.
Siinä sivussa on avioliittomme kärsinyt monella tavalla,illat tekee töitään tai sitten istuu netissä kun lapsen on saanut nukkumaan.Seksielämä on lähes 0 tällä hetkellä,tai jos harrastetaan sitä niin saan kyllä kuulla kommentit sen sujumisesta/sujumattomuudesta.Kesällä karkaili aamuisin vanhenpiensa luo lapsen kanssa jos ollut illalla riittaa,ja muutenkin keksii jatkuvasti syitä hakeutua sinne.Vihoissaan jatkuvasti huutanut että lopetataan tämä tämmoinen suhde muuta rauhoittuaan kiistänyt koko asian.Kotona ollessaan leikkii ja hoitaa lasta illat,sen mikä siitä on vielä jäljellä kun töistä saapuu.Siis etäinen ja kaukainen mielestäni kaikin puolin.Kaikki asiat ovat MINUN syytäni,jos jostain sanoo niin heti tulee bumerangina takaisin ettkun sinä sitä ja tätä...Olen äärettömän masentunut siitä miten hän minua kohtelee.Kun erosta tulee puhe niin vielä sadistisesti kiusaa sillä miten hän ja lapsi muuttavat mahdolisimman kauas tai minun pitäisi palata kotiseudulleni(matkaa vajaa 200km).Siinä sitten päivät pitkät mietin ett kuinka lastani näkisin ja tapisin ja kuinka usein,ei halua kuuluu yhteishuoltajuutta missään tapauksessa.Onko tosiaan niinett hän voi toimia eron tullessa miten vaan haluaa lapsen kanssa.Varsinkin yöt ovat olleet mielipuolisia,kiusaa ja moittii mitä vaan ikinä keksii ja sit vaan hyvää yötä...mitään ei voi kommentoida tai tilanne vaan pahenee...Toki on minussakin syytä kun yritän puhua mieltä ahistavista asioista,hänen
suhtautumisensa on vaan se ett ärtyy ja tilanne on taas valmis...Eron tullessa tiedän ett en kestä sitä että en voi lastani tavata,kun haluaa tehdä senkin äärettömän vaikeaksi.Kauheaa olla lapsen kanssa esim leikkimässä ja ajatella ett kohta en ehkä tässä ookkaan.Lapsi pitää minusta ja minä hänestä...Kauheinta on vaan tämä jatkuva epävarmuus,itse en haluaisi erota kuitenkaan hänestä.Illalla vaimo lähti taas käymään vanhempiensa luona,pääsi taas järkyttämään soittamalla että haittako jos he ovat siellä yötä ivallinen sävy äänessään,vaikka moisesta ei mitään puhuttu.No tulevat kuitenkin pois illan mittaan????Anoppi on tyyppiä ett eessäpäin mielin kielin ja kun selän kääntää niin....olenkin aivan hirveä.Hyvähän heidän on kimpassa juonia ja vielä käyttää lasta siinä aseena...En tiedä mitä tehdä ja ajatella...AHDISTAA
Pitkään on jatkunut suhteessa vaimon puolelta eroilla uhkailu.On viime aikoina työ vienyt mennessään,tekee pitkää päivää yleensä 08-17.30-19.00.Työ on aina ollut hänelle kaikki kaikessa koko suhteen ajan muodossa tai toisessa.Nyt vielä sekin että hänen työsuhteensa loppuu yllätäen vuoden vaihteessa(piti kestää useita vuosia vielä,pätkätyö) Hän on äärettömän ahdistunut uuden työn löytymisestä,hätäilee useita kertoja viikossa jos ei mitään löydy niin se on hänelle mailmanloppu.
Siinä sivussa on avioliittomme kärsinyt monella tavalla,illat tekee töitään tai sitten istuu netissä kun lapsen on saanut nukkumaan.Seksielämä on lähes 0 tällä hetkellä,tai jos harrastetaan sitä niin saan kyllä kuulla kommentit sen sujumisesta/sujumattomuudesta.Kesällä karkaili aamuisin vanhenpiensa luo lapsen kanssa jos ollut illalla riittaa,ja muutenkin keksii jatkuvasti syitä hakeutua sinne.Vihoissaan jatkuvasti huutanut että lopetataan tämä tämmoinen suhde muuta rauhoittuaan kiistänyt koko asian.Kotona ollessaan leikkii ja hoitaa lasta illat,sen mikä siitä on vielä jäljellä kun töistä saapuu.Siis etäinen ja kaukainen mielestäni kaikin puolin.Kaikki asiat ovat MINUN syytäni,jos jostain sanoo niin heti tulee bumerangina takaisin ettkun sinä sitä ja tätä...Olen äärettömän masentunut siitä miten hän minua kohtelee.Kun erosta tulee puhe niin vielä sadistisesti kiusaa sillä miten hän ja lapsi muuttavat mahdolisimman kauas tai minun pitäisi palata kotiseudulleni(matkaa vajaa 200km).Siinä sitten päivät pitkät mietin ett kuinka lastani näkisin ja tapisin ja kuinka usein,ei halua kuuluu yhteishuoltajuutta missään tapauksessa.Onko tosiaan niinett hän voi toimia eron tullessa miten vaan haluaa lapsen kanssa.Varsinkin yöt ovat olleet mielipuolisia,kiusaa ja moittii mitä vaan ikinä keksii ja sit vaan hyvää yötä...mitään ei voi kommentoida tai tilanne vaan pahenee...Toki on minussakin syytä kun yritän puhua mieltä ahistavista asioista,hänen
suhtautumisensa on vaan se ett ärtyy ja tilanne on taas valmis...Eron tullessa tiedän ett en kestä sitä että en voi lastani tavata,kun haluaa tehdä senkin äärettömän vaikeaksi.Kauheaa olla lapsen kanssa esim leikkimässä ja ajatella ett kohta en ehkä tässä ookkaan.Lapsi pitää minusta ja minä hänestä...Kauheinta on vaan tämä jatkuva epävarmuus,itse en haluaisi erota kuitenkaan hänestä.Illalla vaimo lähti taas käymään vanhempiensa luona,pääsi taas järkyttämään soittamalla että haittako jos he ovat siellä yötä ivallinen sävy äänessään,vaikka moisesta ei mitään puhuttu.No tulevat kuitenkin pois illan mittaan????Anoppi on tyyppiä ett eessäpäin mielin kielin ja kun selän kääntää niin....olenkin aivan hirveä.Hyvähän heidän on kimpassa juonia ja vielä käyttää lasta siinä aseena...En tiedä mitä tehdä ja ajatella...AHDISTAA
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen seurannut hiukan samanlaista tilannetta vierestä ja empä uskalla sinulle hirveän positiivisiä tulevaisuuden näkymiä luvata. Vaimosi varmasti kokee tuskaa työtilanteestaan ja varmasti muustakin ja on äärettömän stressaantunut mutta on siinä kyllä muutakin? Hän ei pysty epätoivoaan purkamaan mitenkään järjellisesti vaan purkaa kaiken sinuun ,kaiken lisäksi lasta apuna kayttäen ja anoppi heittää lisää löylyä.
Pariterapiasta voisi olla apua mutta en usko että saat vaimoasi sinne kuitenkaan. Jokaisen meistä on vaikea tunnustaa omaa heikkouttamme toiselle.
Jos eroat niin elämäsi kyllä paljon helpottuu mutta lastasi kyllä et paljon ainakaan vaimosi suostumuksella näe..sillä hän pystyy pompottamaan ja uhkailemaan sinua mielinmäärin. Eteen tulee varmasti uhkailut itsarilla ja sekä että lapsen hengellä.
Sinun vain pitäisi pystyä kylmettämään itsesi ja sanoa suoraan että lähdet lätkimään jos tämä nykyinen tilanne ei muutu miksikään. Sanot että on turha uhkailla lapsella tai muullakaan. Älä taivu uhkailun edessä tai mikään ei muutu.
Toivotan koko sydämmestäni jaksamista sillä sitä sinä tulet tarvitsemaan!!
voit jatkaa joko entiseen malliin ja lopulta ero on edessä. Tai katkaista naisesi keskenkasvuisen ja ahdistuneen käytöksen: menette parisuhdekurssille oppimaan ongelmien ratkasua, nainen puhumaan jonnekin masennuksesta ja mahdollisesti lääkitystä. Jos työ ahdistaa hänen on itse hoidettava ahdistus eikä peilattava itseään sinun kautta. Puhuttava, oltava ystävien kanssa, harrastettava.
Jos ero tulee tutustu netissä yhteishuoltajien sivuihin, laita KAIKKI lasten tapaamiset tarkasti sopumukseen (ajat, päivät, kuka maksaa matkat jne.) sillä jos ero tulee ei voi yhteiseen ystävyyteen luottaa ja se paperi on ainut mihin ongelmissa voit vedota.
Joillakin ero ystävinä onnistuu, mutta siihen tarvitaan kaksi.
Toisaalta tiedän aika hyvin tilanteesi, itselläni samanlaista ja lähdin lopulta siitä. Naisesi ei ajattele teitä perheenä, eli sinä ja hän ja lapsi, vaan hän ja lapsi on perhe hänelle ja sinä et osaa sitoutua tai olla siinä. Voitte yrittää hakea yhteistä aikaa ja tehdä yhteisiä muistoja kuten suhteen alkuaikoina. Mutta suurin este sille lienee kummankin jo jumiutuneet ajatukset toisesta. Kannattaisi muistaa että toinen on ihan samanlainen ajatteleva ihminen, ja jos käyttäytyy huonosti siihen on joku syy. Puhumattomuus ei liene miesten synti suhteessa, naisilla ilmenee erilaisena kielenä. Ongelmien ratkaisukyky ja asioiden jakaminen on parisuhteen oleellisin asia. Puhua pitää vaikka vereslihalla.
Jos eroat niin mikä muuttuu? Taloudellisesti joudut ehkä ahtaammalle elatusten ja puoliksi kalliimpien olojen takia, lastasi on ikävä ja et pääse hänen arkeen kuin parina viikonloppuna kuukaudessa. Yksinhuoltajuus tai yhteishuoltajuus ei merkitse tapaamisten kannalta eroa, yhteishuoltajana tosin saat lapsesta tietoja sairaalassa ollessa ja jos naisesi kuolee, et joudu tappelemaan huoltajuudesta suvun kanssa. Muuten nainen voi hoitaa lapsen asiat kummassakin aika mielensä mukaan. Eron jälkeen jos tapaat toisen, niin elo on varmaan aika samanlaista, ongelmat vain erilaisia ja siksipä juuri tuo ongelmien ratkaisutaito ja toisen kunnioittaminen silloin onkin tärkeää. Voi olla että elämäsi ei eron tuoman ahdistuksen vuoksi ole paljon parempaa, mutta toisaalta jos toinen sitoo ahdistuksellaan vuosiksi niin miksi kietoutua siihen. Se ei ole rakkautta jos kummatkin eivät halua muutosta.
Paha on tilanne, joskin kuvauksesi on sinun oma hyvin subjektiivinen näkemys tilanteesta. Jos puolisosi tänne sattuisi kirjoittamaan, tuskin kukaan osaisi näitä kahta absoluuttista totuutta yhdistämään samaksi kriisiksi.
Ulkopuolisen avun hakeminen on aiheellista, eikä pidä nähdä eroakaan pahimpana mahdollisena asiana. Jos puolisollasi on paha olla kanssasi, ja olotila ei pelkkä "alamäki" ... niin miksi sinäkään tahtoisit olla "riippana".
Vanhemmuus on sitten eri asia, ei se eroon lopu... tapaamiset voivat olla hvinkin laajat. Ja melko painavat syyt pitää olla vaimollasi perustellaakseen yksinhuoltajuuden. Molempien nähtävä lapsen etu, mikä ei myöskään välttämättä ole elää pahasti oirehtivassa kulississa (jossa jonkun pää kohta kunnolla hajoo).
Ota ero puheeksi, kerro että voisi olla kaikille paras ellei meno muutu ja apua haeta ... mutta vanhemmuudestasi et luovu. Voit sanoa hyvinkin selvästi, ettet näe syitä miksi yhteishuoltajuus ei toimisi. Jos näin todella koet, ja asian tila ei yksinhuoltajuutta edellytä.