Ero omasta lapsesta

Oletan, että jos lapsesi on ollut narkkari jo 15 vuotta, niin hän on todellakin jo reulusti aikuinen. Tämä taas tarkoittaa sitä, että vastuu hänestä on osaltasi päättynyt. Ymmärrän huolesi, mutta kuiville et häntä saa, jos hän ei sitä itse halua, Et mahda asialle yhtään mitään, vaikka kaikkesi antaisit.
Näin ollen sinun on ihan turha kantaa sielussasi sitä taakkaa, että olisit huono äiti.

Älä syyllistä itseäsi, varmasti kokeilit kaikki keinot. Aina se ei vain riitä eikä huumeita vastaan voi taistella ellei käyttäjä itse halua niistä luopua. Toisinaan nuoret vain sattumaltakin joutuvat huonoon seuraan kohtalokkain seurauksin mutta se on elämää vain. Joouduin itsekin huonoon seuraan nuorena mutta onneksi tajusin lopettaa sen ajoissa, nykyään suurin osa siitä jengistä on ollut linnassa vähintään kerran. En pidä heihin mitään yhteyttä, siitä lähtien kun niistä pääsin eroon. Jaksamisia sulle ap.

En usko, että juuri kukaan enää pitää narkkarien äitejä aina huonoina äiteinä. Huumeiden käyttö on yleistä ja niihin voi jäädä koukkuun monista syistä, olisi aivan älytöntä syyttää niin monimutkaisesta elämäntiestä vain äitiä.

On hienoa, että olet ymmärtänyt nyt pitää huolta itsestäsi. Lapsesi ja läheisesi tietävät miten paljon olet yrittänyt. Ja lapsesi etu on, ettet yritä niin paljon, koska hänen itsensä pitää yrittää. Et voi lopettaa kenenkään huumeidenkäyttöä, vaikka tekisit mitä, voit vain tuhota oman terveytesi. Ja sinä päivänä, jos lapsesi lopettaa käytön, olet häntä auttamassa hyvässä psyykkisessä kunnossa. Hommaa itsellesi terapia-apua ja juttele muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Kaikkea hyvää sinulle ja lapsellesi. Ehkäpä sinun ratkaisusi auttaa häntä oivaltamaan jotakin.

Kamala paikka äidille, mutta varmasti ainoa oikea teko, sillä äidin rakkaus on niin syvää, että siinä tekee "karhunpalveluksen" eli luultavasti lapsesi on käyttänyt hyväsydämisyyttäsi hyväkseen saadakseen aineita.

Joten nyt et ainakaan ole mukana millään tavalla auttamassa. häntä käyttämään aineita, nyt hän sitten on tienhaarassa ja pakon edessä, joka saattaa saada hänet jopa lopettmaan moisen elämän, mutta toinen on se että jatkuu entistäkin pahempana.

Me äidit emme aina ymmärrä auttamistamme, teemme todella virheitä. Eihän kukaan opeta äitinä eikä isänä oloa.

Rakastamme lapsiamme koko syämellä, mikään muu rakkaus ei ole yhtä syvää, joten niin helposti lähdemme siihen, että tavallaan elämme lasten puolesta, annamme heille rahaa ja huolenpitoa, niin että he eivät itse oikein ymmärrää edes ottaa täyttä vastuuta elämässään koskaan.
Lapsemme eivät osaa elää, joten heillä on paha olla.
Meidän pitäisi kannustaa, mutta ei elää heidän puolestaan.

Olen tätä miettinyt, miksi juuri nyt tätä tapahtuu ja tullutkin siihen tulokseen, että me heidän vanhempansa olemme eläneet paljon vaatimattomamissa oloissa ja nyt sitten yritämme tehdä lastemme tien liiankin helpoksi.

Tosin erojakin on paljon, silloin meidän aikaan ei media hallinnut elämää, ei ollut matkapuhelinta tai tietokoneita, ne tuhoavat ihmistä, vaikka niistä on hyötyäkin. Ovat kuin tuli, eli on hyvä renki, mutta huono isäntä.
Työpaikkoja meille oli enemmään, sillä juuri nuo toosat eivät vieneet niitä pois, nyt lapsillamme on paljon työttömyyttä, määräaikaisia töitä, paljon yrityksissa irtisanomisia, sillä ne toimivat tuon lausekkeen taloudellisten ja tuontannollisten syiden vuoksi.
Heidän elämästään on viety vakaus, elämä on aina "kiikkulaudalla", miten käy jos joutuu kortistoon, meneekö koti.
On suuri turfvattomuuden aika.