Hallitus on päättänyt, että kotihoidontuki jaetaan perheen isän ja äidin kesken. Samalla se on päättänyt myös, että isien on pidettävä puolet isyys-, vanhempain- ja hoitovapaasta. Jos isä ei pidä hänelle kohdennettua vapaata, perhe menettää hänen rahallisen osuutensa kotihoidontuesta.
Tässä ei ole lainkaan huomiotu muslimien kulttuuria. Muslimeilla, esim. somaleilla ei heidän uskontoonsa perustuen ole olemassa sellaista tapaa, että mies jäisi kotiin hoitamaan lapsia. Sen tekee vain ja ainoastaan nainen. Aina.
Suomi ei voi pakottaa somaleja mukautumaan tähän suomalaisen yhteiskunnan poliittiseen päätökseen. Se rikkoo jo uskonnonvapauden rajojakin. Miten hallitus aikoo huomioida somalien kulttuurin tässä asiassa? Ainakaan ei voida lähteä siitä, että somaliperhe menettää uskonnollisen vakaumuksensa takia puolet kotihoidontuesta.

Vastaukset 20
Vanhimmat
mitä tällä on tekemistä uskonnon kanssa
Mistä työstä somalit "jäisivät kotiin"? Itiksellä notkumisestako?
RASISTI!
Eikö niistä naisista 80% ole yksinhuoltajia.
Jos ei löydy linkkiä todisteeksi, ei pidä paikkaansa!
Ovat jalkavaimoja, eivät mitään yksinhuoltajia.
http://yle.fi/uutiset/somaliaideista_suuri_osa_yksin_lastensa_kanssa/5920865
Ööö!?!
Ai somalit voi aivan hyvin olla yhtäaikaa naimisissa, ja yksinhuoltajina!?! En tiennytkään, että niillä moniavioisuus meneekin niinpäin, että naisella voi olla monta MIESTÄ!?!
(vai MITEN ihmeessä?!)
Miksei voida? Ihan hyvin voidaan?
Olkoon hoitamatta sitten, jos ei raha/vapaa kelpaa?
Ei kukaan PAKOTA, eihän?
viedäänkö heiltä myös subjektiivinen päivähoito oikeus?
Viedään vaan!
Viedään vaan!
EI koske erityisryhmiä kuten maahanmuuttaja, vähemmistö ja sateenkaariperheitä!!!
SDP,Vihreät,Vasemmistoliitto ja RKP - miksi salasitte tämän varauman kansalta?
näissä ns. sateenkaariperheissähän lapset kasvavaat - KIEROON!
...
Ei somaleilla mikään muutu päätöksen takia, koska molemmat vanhemmat ovat kuitenkin kotona oleskeluyhteiskunnan kunniajäseninä.
Ainoastaan tilinumero, johon tuki maksetaan, muuttuu 1,5 vuoden jälkeen. Käytännössä sama peli jatkuu, isä notkuu päivät kaupungilla ja äiti istuu lasten kanssa kotona.
Mikäli subjektiivinen päivähoito-oikeus poistuu ja sitä todella noudatetaan kaikissa kunnissa, tulemme näkemään sellaisen ihmeen, että lähes kaikki maahanmuuttaja-lapset katoavatkuin salamaniskusta päiväkodeista. Muutama pizzayrittäjä -ja bussikuskiperheen mukula voi jäädä, koska heillä on työtätekevän perheen vesana siihen täysi oikeus.
RKP on kierä
Suomessa sorretaan suomalaisia, valkoihoista kantaväestöä. Somaleja ja muita muslimeja hyysätään ja mielistellään.