Minä olen puolivälissä neljääkymmentä oleva maanviljelijä.
Olemme olleet 11 vuotta naimisissa ja meillä on kaksi kouluikäistä lasta.
Vaimoni kulkee tilan ulkopuolella työssä, minä hoidan maatilan työt.
Asumme eräänlaista yhteistaloutta anoppimme kanssa, tosin hänellä on omat sisäänkäynnit ja tilat täysin. Väliovi tosin avautuu päivittäin useitakin kertoja.
Viimeiset 3 vuotta ovat olleet ihmeellistä aikaa elämässäni.
Aloimme aamuisin juoda aamukahvia yhdessä kun olin saanut askareet tehdyksi karjan parissa.
Keskustelut syvenivät lastemme aloitettua koulunsa. Unohdimme kaiken muun ja homma tavallaan karkasi käsistämme.
56 vuotias anoppini on rauhallinen ihminen muuten, mutta kun jäämme kaksistaan ja on tilaisuus hän ei jätä sitä käyttämättä. En kyllä enää minäkään.
Olemme tehneet nyt yli kaksi vuotta sitä mihin ei olisi saanut ryhtyä.
Haluaisin lopettaa "suhteemme", mutta olen itseni vanki. Nautin täysin yhteisistä hetkistämme ja kadun jälkeenpäin tekojani.
Sama tilanne on anopillani, mutta ei hänkään kykene hillitsemään itseään.
Kun katseemme kohtaavat se riittää viemään meidät toistemme syliin, kunhan muita ei ole paikalla. Se on rakkautta ja intohimoa, molempia -sen ymmärrän. Niin myös anoppini.
Anoppini on puhunut vaimolleni, -siis tyttärelleen että muuttaisi kirkonkylään.
Tytär vastustaa äitinsä aikeita, tietämättä mikä on motiivina poismuutolle.
Toistaiseksi olemme pystyneet salaamaan suhteemme, mutta kuinka kauan.
Jos joudun valinnan eteen, en tiedä kummanko todellisuudessa valitsisin.
Lieneekö tämä hätähuutoni?
Olemme olleet 11 vuotta naimisissa ja meillä on kaksi kouluikäistä lasta.
Vaimoni kulkee tilan ulkopuolella työssä, minä hoidan maatilan työt.
Asumme eräänlaista yhteistaloutta anoppimme kanssa, tosin hänellä on omat sisäänkäynnit ja tilat täysin. Väliovi tosin avautuu päivittäin useitakin kertoja.
Viimeiset 3 vuotta ovat olleet ihmeellistä aikaa elämässäni.
Aloimme aamuisin juoda aamukahvia yhdessä kun olin saanut askareet tehdyksi karjan parissa.
Keskustelut syvenivät lastemme aloitettua koulunsa. Unohdimme kaiken muun ja homma tavallaan karkasi käsistämme.
56 vuotias anoppini on rauhallinen ihminen muuten, mutta kun jäämme kaksistaan ja on tilaisuus hän ei jätä sitä käyttämättä. En kyllä enää minäkään.
Olemme tehneet nyt yli kaksi vuotta sitä mihin ei olisi saanut ryhtyä.
Haluaisin lopettaa "suhteemme", mutta olen itseni vanki. Nautin täysin yhteisistä hetkistämme ja kadun jälkeenpäin tekojani.
Sama tilanne on anopillani, mutta ei hänkään kykene hillitsemään itseään.
Kun katseemme kohtaavat se riittää viemään meidät toistemme syliin, kunhan muita ei ole paikalla. Se on rakkautta ja intohimoa, molempia -sen ymmärrän. Niin myös anoppini.
Anoppini on puhunut vaimolleni, -siis tyttärelleen että muuttaisi kirkonkylään.
Tytär vastustaa äitinsä aikeita, tietämättä mikä on motiivina poismuutolle.
Toistaiseksi olemme pystyneet salaamaan suhteemme, mutta kuinka kauan.
Jos joudun valinnan eteen, en tiedä kummanko todellisuudessa valitsisin.
Lieneekö tämä hätähuutoni?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Valitse vaimosi. AJATTELE LAPSIASI! Ole epäitsekäs ja ajattele lapsiasi. Miltä heistä tuntuisi kun isi on heidän mummonsa kanssa..??? Valinnan pitäisi olla ihan selvä!