Outoa käytöstä

Nuorempana naisena, olin silloin 30 vee, eräs itseäni 15 v vanhempi mies tuputtautui seuraani ravintolassa. Ystävällisyydestä seurustelin tovin. Hän jäi seuraani, vaikka en ollut kiinnostunut, kohtelias kyllä. Nyt jälkiviisaana totean, että pitää kyetä kohteliaasti poistumaan seurasta, jos ei ole kovin kiinnostunut toisesta. Minä olin liian kohtelias.

Ihan mukava kaveri, juteltiin niitä näitä, ja annoin kaverihengessä puhelinnumeroni. Ajattelin, että kivaa tutustua kaverina eri ihmisiin.

Mies asui toisella paikkakunnalla. Ei aikaakaan, kun sain romanttisen kirjeen. Kirje oli todella upeasti kirjoitettu, mutta pointti oli se, että siinä ei jaettu yhteistä kokemusta, yhteistä todellisuutta. En vastannut kirjeeseen.

Hän tuli taas kaupunkiin, ja jätti vastaajaan viestejä. En vastannut. Ainoa konkreettinen tapaamisemme oli siis se ravintolassa istuminen (minä olin juonut yhden lonkun, hän ehkä enemmän). Asuin tuolloin keskikaupungilla katutason huoneistossa. Yhtäkkiä heräsin yöllä yhden jälkeen kamalaan meteliin. Joku hakkasi kadun puoleisen huoneen ikkunan lasiin. Muistan miten pellkäsin. Olin jähmettyneenä pelosta. Minulla oli koira, ja koska se vaistosi pelkoni, se makasi myös hiljaa jähmettyneenä vieressäni.

Ikkunaan hakattiin aikalailla. Hakkaaja käyskenteli ikkunan edessä, kuulin askeleet. Kuulin että kadulla lähestyi joukko nuoria rappuni sisäänkäyntiä. He avasivat oven. Ovi oli jähmeä ja sulkeutui hitaasti. Kuulin juoksuaskeleet, väijyjäni pääsi sisälle rappuun. Hän alkoi soittaa ovikelloani. Hän kuunteli postiluukusta. Hän seisoi pimeässä rapussa oven takana. Koska oli ravintoloiden sulkemisaika, toinenkin satunnainen asukas tuli rappuun. Kuulin, miten väijyjä meni piiloon. Hän sitten meni jopa hissillä ylös, ja tuli alas jälleen. Väijyi yhä oveni takana. Kuulin askeleista, että hän poistui. Tämä tapahtui vasta noin 1 h 45 min tai jopa 2tunnin kuluttua. Senkin jälkeen olin niin pelosta kankea, että olin aivan hiljaa liikkumatta, etten paljastuisi, että olin kotona. Huoneistoni sijaitsi ulko-oven vieressä, ja äänieristys oli kehno. Tuntui kuin rapussa seisova olisi seissyt sänkyni vieressä. (Kamala huonisto! Mahtava sijainti, mutta surkea yksityisyys.)

Seuraavana päivänä kirjoitin miehelle kirjeen. Olin kohtelias, mutta päättäväinen. Kirjoitin että mikäli hän lähestyy minua vielä, ottaisin yhteyttä poliisiin. En ollut kirjeessäni aggressiivinen, vain ystävällinen (koska tajusin, että oli ainakin tilapäisesti vailla harkintakykyä) ja kohtelias. En koskaan enää kuullut häbestä.

Jälkikäteen ajateltuna en tajua, miksi en mennyt oveni taakse ja sanonut että soitan poliisin, mikäli hän ei poistu välittömästi. En voi ymmärtää miksi en toiminut niin. Olin kaksi tuntia täysin paniikissa, pelosta jähmettyneenä. En ole koskaan elämässäni pelännyt niin paljon. Paitsi ehkä kaksi kertaa: kerran, kun olin nykissä jossain kahvilassa ja siellä alkoi riehua sellainen oikeasti mielenvikainen, joka todennäköisesti oli tappanut joskus ihmisen. Sen näki silmistä. Jokaikinen ihminen siinä kahvilassa istui kuin kusi sukassa, ja tuijotti jähmettyneenä pöytään. Kukaan ei olisi tullut apuun, jos mies olisi alkanut riepottelemaan jotakuta.

Toinen kerta oli, kun istuskelin hesan asemahallissa odottamassa kaveria. Viereeni tuli istumaan joku virolainen kaveri. Alkoi juttelemaan minulle. Alkoi sitten kertoa, että tyttöystävänsä oli pettänyt häntä ja jättänyt. Kertoi kuinka oli mennyt väijymään tyttöystävän asunnon ulkopuolelle (autoon tai portaikkoon, en muista) katkaistun haulikon kanssa. Aloin pelätä ihan tosissani. Pelkoni oli niin iso, että jotenkin tiesin, että jos näytän pelkoni, hän voi tehdä jotain. Itsesuojeluvaistoni takia kykenin näyttelemään normaalia. Heti kun voin, poistuin paikalta, ja kun pääsin pois näkökentästään, aloin juosta. Sen miehen silmistä näki, että hän oli hullu, kykenevä tappamaan. Sitä ei aluksi nähnyt, alkoi jutella niitä näitä. Ennen tyttöystävä -tarinaansa kertoi, että oli jäsen tai pomo virolaisessa mafiassa. Voi kakka sentään, mikä kokemus! En koskaan enää mennyt istuskelemaan asemahalliin. Silloinkin kello oli jotain 19 - 20. Ihmisiä oli paljon, meni ja tuli. Mutta sen miehen puheet ja silmät, en tiennyt sellaista olevankaan, paitsi se hullu nykissä kahvilassa.

Taidat nähdä saman asian aina ihimisten silmistä? Ajatus pyörii päässä?