Mä tapasin nykyisen rakkaani täällä Suomi24:ssa. Chatissa tutustuttiin, ihastuttiin ja rakastuttiin. Ensin kumpikin ajatteli, että ollaan kavereita vaan, mutta kuin varkain rakkaus tuli välillemme.
Pian tapasimme ja siitä se lähti. Olemme seurustelleet nyt puoli vuotta ja suhde "virallinen". Olemme tavanneet kummankin sukulaiset mummoja myöten.
Eli näinkin voi käydä! :)
Pian tapasimme ja siitä se lähti. Olemme seurustelleet nyt puoli vuotta ja suhde "virallinen". Olemme tavanneet kummankin sukulaiset mummoja myöten.
Eli näinkin voi käydä! :)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Oli mullakin kolme chatmiestä ja noin vuoden kesti per suhde ja sitten annoin kenkää. Sukulaiset tuli myös käytyä läpi siinä rumbassa. Muualta kun olivat niin ei tarvitse jännittää että tulevat kadulla vastaan.
Nykyiseni tapasin ihan livessä muutama vuosi sitten ja nyt tuntuu siltä että voisi lopettaa pelleilyn. Chättiin en ole sen jälkeen sekaantunut. Vähän omatunto kolkuttaa kun pyöritin miehiä yksi kerrallaan melkein alttarille asti ja sitten monotin ovea kohti. Sain kai siitä jotain ihme kiksejä.
Sitä vaan tässä että ole varpaillasi koska meitä tällaisiä "tunteiden hyväksikäyttäjiä" on chätit pullollaan. Älä innostu liikaa.
...kävi minullekkin.Vain se erotuksena että tapasimme vasta yli puolivuotta juteltuamme.
Niin vain ihana suhde sai alkunsa täältä ja tosi rakastuneita olemme molemmat!
Ihanaa että muillekin on tapahtunut niin ihanasti kuin itselleni :)
Onea teille! :)