Minulla on yksi ystävä Jonka olen tuntenut vuosia.
aikaisemmin nähtiin käytiin lenkillä ja juteltiin. Nykyään vain mailaillaan ja minä olen aina Se joka ottaa yhteyttä.
Hän on itse ottanut yhteyttä pari kertaa vuoden aikana.
kun mailaillaan niin kerron mitä minulle kuuluu ja kunnes kyselen hänen kuulumisia niin vastaa ympäri pyöreästi ja en oikein tiedä mikä on totta.
Hän on käynyt kyläilemässä luonani muutaman kerran, mutta en ole saanut vastakutsua kylään.
en ole kysynyt syytä ja en ole enää pyytänyt häntä vierailulle.
pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä, että hän haluaa vain udella tietoja minulta mutta ei kerro itse mitään.
ajattelin kokeilla, että en itse ota yhteyttä häneen ja katson Kuinka kauan menee jos hän ottaa yhteyttä.
minkä ajan kuluessa blokkaatte tuommoiset ns.ystävät jotka eivät ota yhteyttä?
aikaisemmin nähtiin käytiin lenkillä ja juteltiin. Nykyään vain mailaillaan ja minä olen aina Se joka ottaa yhteyttä.
Hän on itse ottanut yhteyttä pari kertaa vuoden aikana.
kun mailaillaan niin kerron mitä minulle kuuluu ja kunnes kyselen hänen kuulumisia niin vastaa ympäri pyöreästi ja en oikein tiedä mikä on totta.
Hän on käynyt kyläilemässä luonani muutaman kerran, mutta en ole saanut vastakutsua kylään.
en ole kysynyt syytä ja en ole enää pyytänyt häntä vierailulle.
pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä, että hän haluaa vain udella tietoja minulta mutta ei kerro itse mitään.
ajattelin kokeilla, että en itse ota yhteyttä häneen ja katson Kuinka kauan menee jos hän ottaa yhteyttä.
minkä ajan kuluessa blokkaatte tuommoiset ns.ystävät jotka eivät ota yhteyttä?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Et kertonut minkä ikäisestä on kyse.
Voihan olla että hänellä on ollut kiireinen vuosi, paljon stressiä, ehkä elämänmuutoksia ym.. ? Toisaalta voi olla että hänellä ei yksinkertaisesti ole mitään uutta kerrottavaa, siksi sinusta tuntuu että udellaan vain sinun asioita..
Tai onko sinun elämäsi kokenut jotain mullistuksia ja hän ei tiedä kuinka niihin suhtautua?
Varmaan ihan hyvä antaa hänen ottaa yhteyttä ..
=> kun mailaillaan niin kerron mitä minulle kuuluu ja kunnes kyselen hänen kuulumisia niin vastaa ympäri pyöreästi ja en oikein tiedä mikä on totta.
Tuon tason tuttavan voi saada melkein kenestä vaan. Kyse ei ole ystävyydestä, vaan pikemminkin siitä että olette sattuneet samaan paikkaan samaan aikaan eikä kummallakaan sattunut olemaan parempaa tekemistä.
Et taida käytännössä menettää mitään jos alat etsiä toisista ihmisistä (kenestä vain) parempaa seuraa.
Ollaan noin 50v. Ja aika samanlainen elämäntilanne.
Itsellä taas ystäviä, jotka puhuvat vaan itsestään ja omista kuulumisistaan, mutta eivät kysy mitä minulle kuuluu. Oletan, että heitä ei kiinnosta enkä sitten kerro kuulumisistani yhtään mitään. Ehkä ystävälläsi on sama juttu.
Toiset kun tykkää vaan puhua ja toiset kuunnella. Ehkä hän ajattelee, että olet näitä puhujatyyppejä, joita taas ei muiden asioiden kuuntelu pätkääkään kiinnosta ja näin haluaa tarjota sinulle kuuntelevan korvan.
Kovin yleistä kuvailemasi tilanne nykypäivänä on. Jos kyse on pitempiaikaisesta ystävästä, pitäisin hänestä kiinni. Onhan hän sitäpaitsi ottanut sinuun yhteyttä 2 kertaa vuoden aikana, mikä on loppujenlopuksi ihan hyvin.
Kyllä minä kuuntelen jos hän haluaa kertoa jotain, mutta ei Ilmeisesti halua kertoa henkilökohtaisia asioitaan.
minä kyllä kerron aika avoimesti omista asioistani hänelle.
Hän on kuitenkin luotettava ystävä.
yleensä menee niin , että minä otan yhteyttä jos tarvitsen apua jonkin asian suhteen.
=> Itsellä taas ystäviä, jotka puhuvat vaan itsestään ja omista kuulumisistaan, mutta eivät kysy mitä minulle kuuluu. Oletan, että heitä ei kiinnosta enkä sitten kerro kuulumisistani yhtään mitään.
Varmasti on tuollaisiakin ja parhaiten sen tunnista jos tapaa niin usein että aiheet ovat tuttuja. Ainakin minä kerron asioista joiden oletan synnyttävän keskustelua. Kysymysten asettelusta olen oppinut että google on paras kaveri, en ole luonteeltani haastattelija mutta keskustelemisesta pidän.
Toisaalta jos en saa suunvuoroa jos toinen latelee täytesanoja unohdan sitten mitä minun pitikään sanoa.
"Suomalainen kohteliaisuus on passiivista, toisen ihmisen rauhaan jättämistä."
http://www.kysy.fi/kysymys/syvallinen-kysymys-miksi-suomalaisuuteen-ei-kuulu-small-talk-venalaiset-ja
Jos otat yhteyttä aina, kun tarvitset apua, en yhtään ihmettele, että ystävyys on hiipunut. Ystävyys on vastavuoroista. Jos kerrot asioitasi, pyydät apua, mutta ystäväsi ei kerro asioistaan eikä pyydä apua, on melko todennäköistä, ettei hän katso olevansa läheinen ystäväsi.
Jos haluat pitää tämän ystävän, koeta muuttaa tuota roolijakoa. Tai sitten etsi uusia ystäviä, joiden kanssa voit aloittaa vastavuoroisen suhteen puhtaalta pöydältä.
No joskus kysyn neuvoa esim. Vaikka atk laitteista ei sen kummempaa. Autan itse tietenkin sen mukaan minkä voin.
voiko olla, että hän tuntee itsensä paremmaksi ja viisaammaksi niin siksi ei kysele minulta mitään?
No ei sen minusta sitä tarvitse tarkoittaa, että tuntisi itsensä paremmaksi ja viisaammaksi, onhan niitä paljon syitä, jonka takia ei vain halua kaikkien kanssa olla niin hyvä ystävä. Varmasti itselläsikin on tuollaisia kokemuksia.
Vastavuoroisuus on ystävyydessä tärkeää, jos ei sitä ole, niin olen samaa mieltä kuin nimimerkki molemmin puolin, anna tämän tuttavuuden olla äläkä kanna hänelle kaunaa. Tuttavuuksiakin tarvitaan. Ehkä jossain toisessa kohtaa elämää ystävystytte lähemmin.
Oma tilanteeni on ainakin se, että kärsin kroonisesta särystä, joka todella
vie voimia. Yritän olla näyttämättä sitä ulospäin, mutta olen ihan poikki
työpäivän jälkeen, hyvä kun saan pakolliset kotiaskareet tehtyä. Viikon-
loput käytän lepäämiseen, jotta jaksaisin taas seuraavana viikkona työssä.
Tämän tilanne on johtanut siihen, etten ota yhteyttä ystäviin samalla
lailla kuin aikaisemmin. Olen toki huomannut, etteivät hekään ota minuun
yhteyttä samalla lailla kuin aikaisemmin, se on minusta kuitenkin täysin
ymmärrettävää. Toivon tietenkin etten menetä ystäviäni lopullisesti sen
takia että niin harvoin jaksan tavata heitä.
Pelkään varmaan jollain tasolla ottaa yhteyttä, sitä että minulle ehdotetaan joku
meno tai tapaaminen ja joudun jälleen kerran torjumaan ehdotuksen koska olen
niin väsynyt, ja kun en haluaisi viitata väsymykseeni, en välttämättä halua että
kukaan tietää kuinka voimia vievä tämä krooninen särky on. En halua sääliä,
haluan, että ne harvat kerrat kun tapaan ystäviäni puhutaan kivoista asioista.
Toki minullakin voi olla parempia kausia, silloin yritän kutsua ystävät kylään ja
olla heihin yhteydessä. Toisaalta joudun myös käyttämään paljon aikaa rästitöihin kotirintamalla, jos minulla sattuu olemaan parempi kausi. Mikäli joku tämän perusteella päättää blokata minua,
en voi sille mitään, sääli, toivoisin, että he jaksaisivat ottaa minuun yhteyttä vaikka itse olen
niin huono siinä. Ilahdun kuitenkin kun saan mailin, on kiva kuulla mitä muille kuuluu, vaikka
ei itsellä olisi niin paljon uutta kerrottavaa.
Ihmisillä voi tosiaan olla elämäntilanteita, jolloin ei ole voimia panostaa ihmissuhteisiin samalla tavalla kuin ennen. Silti on olemassa aikuisten kesken hyviä tapoja, joihin kuuluu, että kyläilyt ovat molemminpuolisia. Jos kuvaamasi ystävä on jaksanut käydä luonasi muutaman kerran muttei kertaakaan ole jaksanut esittää vastakutsua, ymmärrän hyvin, että et enää pyydä häntä vierailulle. Minulla on joskus ollut samanlaisia kokemuksia ja olen antanut niiden ystävyys/tuttavuus/hyväksikäyttösuhteiden päättyä siihen.
Kyllähän se on harmittanut, kun on itse muutaman vuoden ajan kuvitellut tai toivonut, että ollaan ystäviä, mutta ei mikään terve ja tasapuolinen suhde voi perustua siihen, että vain toinen panostaa siihen. Mutta ihan järkevä ratkaisu sinulla ottaa nyt etäisyyttä ja katsoa, ottaako toinen osapuoli yhteyttä - niin minäkin olen tehnyt tällaisissa tapauksissa. Eihän sinun tarvitse enää tehdä tuolle suhteelle mitään, jos toinen ei reagoi. Jos ottaa yhteyttä, vaikka kuukausienkin päästä, niin se on sitten merkki, että sinä ja sinunkin asiasi kiinnostatte oikeasti. Mutta jos ei kutsu sinua kotiinsa eikä muuallekaan, älä sinäkään.
Jos otat yhteyttä vain kun pyydät apua ja tarvitset häneltä jotain, hän on voinut jo ajat sitten tulkita, että kyseessä on vain hyväksikäyttö/hyötymissuhde sinun puoleltasi ja alkanut ottaa omasta puolestaan etäisyyttä. Ota yhteyttä muulloinkin kuin vain ollessasi jotain vailla, niin toinen uskoo että olet oikeasti hänen ystävänsä ja alkaa ehkä itsekin panostaa.
Mie luulen että ystävyytenne on hiipunut. Harvat ystävyyssuhteet jatkuvat hyvin pitkään. Se on vähän niinkuin hiipunut rakkaus, ett sitä tulta voi yrittää viritellä, mutt sammuu aina. Taitais pitää vaan hankkia joku toinen ystävä. Miekin yli kymmenen vuotta, kyläiltiin erään tuttavan kanssa. Sitten alkoi vaan tympimään. Ei ollut enää puheen aiheitakaan.
Ystävyys on kanssa ihan kuin rakastuminen: Siinä on kiinteä vaihe, joka sitten väljähtyy. Tämä on kuvattu myös psykologian teoksissa. - Ei silti pidä masentua: kyllä tässä maassa yksinäisiä ihmisiä piisaa!
Tuntuu, että tämä ystävyys on sitten tässä. Ei enää ole yhteisiä keskustelun aiheita ja olen Huomannut, että hän välttelee minua.
on minulla muita ystäviä joitten kanssa kemiat pelaa. En tuputa omia asioistani jos toista ei kiinnosta.