Mies ei päästä

Juuda

Meidän työporukan naisille järjestetään virkistäytymis päivä. Ilmoitin asiasta kotona, että olen tuonne lähdössä, tuli vastaus "et muuten varmaan lähde". Mitä olette mieltä? Miksi jättäisin väliin, kun sisältää ruoat ja yöpymisenkin.

27

2217

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uhuuu

      Mikä buumi tää on. Provisteja liikkeellä joka ryhmässä. Ei yksikään mies oikeasti uskalla enää sanoa naiselleen noin.

      • N.T.

        Ai ei vai? Meillä oli työkaverilla (miehellä) tuparit, ja tupareihin osallistui vain työpaikkamme porukat (muille kavereille piti erikseen juhlat) ja kaikki työpaikkamme naiset (naisvaltainen ala) totesi, että pitää kysyä lupa kotoolta. Miettivät suureen ääneen kuinka saisi anottua/kiristettyä/vaadittua "vapaailtaa" kotoolta. Naisena en voi kuin IHMETELLÄ tätä luvan kysymistä. Olen ollut henkisesti väkivaltaisessa suhteessa, mutta edes siinä suhteessa en ole koskaan lupaa joutunut kysymään menemisilleni. Siinä suhteessa saattoi tulla kiukuttelua menoista, mutten noteerannut.

        Nykyinen mieheni näistä tupareista oli karhea, muttei riehunut asiasta tms. En kysynyt lupaa, ilmoitin että menen.

        Kerran baarissa ollessa (kaverin polttarit) sain joltain mieheltä ruusun, vaikkemme olleet edes puhuneet koko illan aikana ja kaikki polttariporukasta vuorotellen tuli supattamaan korvaani, että USKALLANKO viedä ruusun kotiin??!! Eh, no ruusu oli kaunis ja tykkään kukista ja halusin ottaa sen kotiin.. Miksen? Ei mies siitä edes kysynyt seuraavana päivänä, ei edes maininnut. Ei mitään draamaa.

        Yksi exäni sitten olikin yliomistuksenhaluinen ja sekosi ihan pienistäkin jutuista. Oli kerran bussia vastassa, kun olin toisesta kaupungista tulossa häntä katsomaan. Bussi oli täysi ja "jouduin" istumaan jonkun miehen vieressä. Bussipysäkille saapuessamme mies kysyi kelloa, ja sanoin paljon se on. Exäni näki kun puhuin tälle miehelle. Koko viikonlopun mykkäkoulu ja viikkojen kiukuttelu aiheesta. No, suhde kaatui nimenomaan tähän mustasukkaisuuteen ja kyttäämiseen ja epävarmuuteen..

        Vaikka olen ollut pitkässä suhteessa henkisesti satuttavan miehen kanssa, en koskaan ole menemisiäni rajoittaa. Jos minun menot tuntuvat pahalle, en ole vastuussa mistään, uskollinen ihminen kuin olen. Jos ahdistaa ystävien kanssa menemiset, se on oma ongelma.

        Ap:lle.. Mitä mieltä? No MENE virkistymään, olet sen varmasti ansainnut. Ei se mies sinua varmaankaan jätä, vaikka niin ehkä uhkaakin. Nauti reissusta!


    • lifemocker

      itseppä olet tuollaisen miehen itsellesi ottanut

      • Moiflacker

        Ennustaako se pitäis, että mies ei päästä työporukan virkistäytymispäivään, saatikka mihinkään muuallekaan varmaan kun on noin omistushaluinen? Varmaan sitä joku etukäteen tietää mitä se mies siihen sanoo. Haloo järki?

        Ongelma on, hyvä lifemocker siinä, että mies ON JO OTETTU, mutta sen käytös on kuin kakaralla, mitä taas ei voi etukäteen tietää, ymmärsitkö? Osaatkohan kommentoida sitä todellista ongelmaa edellä mainitussa tapuksessa mitenkään? Osaatko ite varmuudella ennustaa, miten ihmiset käyttäytyy ennen yhteiselämää?


      • lifemocker
        Moiflacker kirjoitti:

        Ennustaako se pitäis, että mies ei päästä työporukan virkistäytymispäivään, saatikka mihinkään muuallekaan varmaan kun on noin omistushaluinen? Varmaan sitä joku etukäteen tietää mitä se mies siihen sanoo. Haloo järki?

        Ongelma on, hyvä lifemocker siinä, että mies ON JO OTETTU, mutta sen käytös on kuin kakaralla, mitä taas ei voi etukäteen tietää, ymmärsitkö? Osaatkohan kommentoida sitä todellista ongelmaa edellä mainitussa tapuksessa mitenkään? Osaatko ite varmuudella ennustaa, miten ihmiset käyttäytyy ennen yhteiselämää?

        kyllähän se jo TUTUSTUTTAESSA tulee selville MINKÄLAINEN toinen oikein on. jos ei miellytä niin ei pidä alkaa hänen kanssaan suhteeseen


      • Moiflacker
        lifemocker kirjoitti:

        kyllähän se jo TUTUSTUTTAESSA tulee selville MINKÄLAINEN toinen oikein on. jos ei miellytä niin ei pidä alkaa hänen kanssaan suhteeseen

        Katsos kun jotkut ei tällaista v-mäistä puoltaan juuri siinä tutustumisvaiheessa paljasta vaan se tulee yllätyksenä sitten kun suhteessa ollaan ja kenties asutaankin yhdessä. Näin se vaan menee siinä oikeassa elämässä, josta lifemocker ei ole tainnut kuullakaan. Ei ne asiat mene tietyn kaavan mukaan, vaikka sä kuinka niin väittäisit, kun se v-pää alkaa kusettamaan niin se voi sen silloin tehdä heti tai sitten se tekee sen ehkä vasta pitkän ajan päästä. Ei sitä voi ennustaa. Yritä edes ymmärtää, että ihmisistä ei koskaan tiedä milloin ne rupeaa ryttyileen. Tiedätkö itse täysin varmuudella, että se hemaiseva, kiltti, ihana, rakas nuppusesi johon olet niin rakastunut ei ala KOSKAAN k-pääksi? ET sinä sitä voi tietää.


      • lifemocker
        Moiflacker kirjoitti:

        Katsos kun jotkut ei tällaista v-mäistä puoltaan juuri siinä tutustumisvaiheessa paljasta vaan se tulee yllätyksenä sitten kun suhteessa ollaan ja kenties asutaankin yhdessä. Näin se vaan menee siinä oikeassa elämässä, josta lifemocker ei ole tainnut kuullakaan. Ei ne asiat mene tietyn kaavan mukaan, vaikka sä kuinka niin väittäisit, kun se v-pää alkaa kusettamaan niin se voi sen silloin tehdä heti tai sitten se tekee sen ehkä vasta pitkän ajan päästä. Ei sitä voi ennustaa. Yritä edes ymmärtää, että ihmisistä ei koskaan tiedä milloin ne rupeaa ryttyileen. Tiedätkö itse täysin varmuudella, että se hemaiseva, kiltti, ihana, rakas nuppusesi johon olet niin rakastunut ei ala KOSKAAN k-pääksi? ET sinä sitä voi tietää.

        jos toisen käytös ei miellytä niin sittenhän on syytä etsiä sellainen kumppani joka mieleinen on, eikä valittaa asiasta tai koittaa muuttaa toista


    • vcx g x

      Jätä sellainen mies.

      • N.T.

        Ei sitä jättää heti tarvitse kun tulee vaikeaa. Sitä voi keskustella asiasta ja oppia / opettaa. Ja sitten ihmetellään korkeita erotilastoja... "Jaaaa, et heti toimi kuten haluan, -PAM- ero.. Hyvässäkin suhteessa voi joutua vähän hakemaan / näyttämään rajoja.


      • samatilanne
        N.T. kirjoitti:

        Ei sitä jättää heti tarvitse kun tulee vaikeaa. Sitä voi keskustella asiasta ja oppia / opettaa. Ja sitten ihmetellään korkeita erotilastoja... "Jaaaa, et heti toimi kuten haluan, -PAM- ero.. Hyvässäkin suhteessa voi joutua vähän hakemaan / näyttämään rajoja.

        Hyvä idea, jota varmasti aina ensin kokeillaankin. Se tiedetään, että keskustelu ei yleensä tällaisissa tapauksissa tuota tulosta. Mustasukkaisuus on luonnevika, joka ei puhumalla parane ja joka vain pahenee ajan myötä. Mitä enemmän antaa periksi, sitä tiukemmalle joutuu. Harvat sellaista määräänsä kauempaa kestää.


    • been there

      Sitä paremmalla syyllä lähdet! Miksi jäisit kotiin, varsinkaan kun asenne on tuo.

    • asdgsadgs

      Tyypillinen kontrolloiva ja epäluuloinen mies sulla, jos ajattelee että meet tyttöjen kans pettämään sinne.

    • mek

      Puoliso ei voi työjuttuja kieltää ja sanoppa siipallesi että tämä on pakollinen kun siitä palkka maksetaan ja jätä tuo miehesi kommentti omaan arvoonsa ja menet sinne virkistäytymispäiville. Jos tulee sanomista niin kerrot että olet täysi.ikäinen henkilö ja päätät itse menoistasi ja sitä ei voi puoliso kietää.

    • lööppitarinoita

      Alistamista, kontrollointia, mustasukkaisuutta... Väkivaltaa, henkistä väkivaltaa. Ja tuo menojen kieltäminen on varmasti vasta pientä alkua. Nyt on aika selvittää mikä miehesi on miehiään. Jos ette voi tästä asiasta puhua keskenänne, niin koittakaa hommata ammattiapua. Muuten edessä on ero. Ellet halua loppuelämääsi elää vankina.

    • Sikailua ovat

      No on siihen miehellä aihetta, jos olisi naisellakin kieltää moiset menot.

      Mutta voivat ne olla opetuskin, sillä siellä todennäköisesti näkee paljon, joiltakin aina karkaa mopo käsistä.

      Olen itse saanut mennä mukaan, toki silloin kun ei ole kuulunut mukaan koulutusta, en ole mennyt, sillä en itse välitä moisesta riettaudesta, sillä sitähän se on, siinä AP.n mies on oikeassa. Lieneekö itsekin nähnyt, kokenut sen.

      Joka kerta kun olin mukana näisääs matkoissa, ja olin aika monesti, sillä koulutusputki vaati sen. Ain oli näitä ylilyöntejä, aika usein huonekumppani yöpyi petosvuoteeessa. Ihmettelen kyllä todella, miksi nainen moista tekee. Tarjouksi kyllä satelee, mutta m,inulle ei tullut mieleenkään, että olisin lähtenyt jonkun mukaan yhden yön -------.
      Onhan niissä usein todella hyvät ateriat ja juhlliset olot, viinaakin saat niin paljon kuin haluat, mutta sen voi itse päättää juoko vai ei.
      Otan useimmiten lasillisen tällaisissa tilaisuuksissa ja sitten onkin vesi juomana, olen ollut melko ylellisissäkin paikoissa. Joten on ollut mielenkiintoista selvänä tutustua monenlaiseen historiaain niin täällä kotimaassa kuin naapurimaissakin.

      Kenenkään ei kannattaisi sotkea elämäänsä noilla reisuuilla, sillä kyllä siitä varmasti jää elinikäinen morkkis ja lisäksi työtoverit tietävät.
      No näilläkin reissuilla tapahtui hyvinkin räikeitä juttuja, yleensä liian alkoholin vaikutuksen tuotteena, kelpasi kuka tahansa joillekin naisille. Mutta riittihän noita miehiäkin, tuskin he kaikki perheetömiä olivat, sikailua toden totta.

      En ole koskaan pettänyt, enkä täällä järjellä sitä koskaan tule tekemään, niin miehen puutteessa en ole. Ja kuka tahansa ei minulle ei koskaan myöskään kelpaa.

    • Mikä oikeus hänellä on kieltää sinua lähtemästä?

    • ei ihana reissu

      Moi , me olimme 4 n ja 4 m työporukalla viime viikko yksinäisellä mökillä pohtimassa yt-lakia. Siinä rentoiltiin koko viikko kaikki naiset olimme varattuja ja 2 miehistä. Kävi silleen , että käytiin jokainen mies lävitse ja tänään riensin lekuriin kun kova kutina alapäässä. En uskalla miehelle antaa ennen kuin koe selviää.

      • yks n

        Tyypillinen huorien huora niinku 85% naisista nykyään.Olet etova ja oksettava käytetty lumppu.


    • Mindfucker

      Suhun ei luoteta.
      Kelaa historiaasi ja mieti miksi.

    • Tämmöisiä on

      Oon kyllä kuullut, että on puolisoita (vaimoja ja miehiä), jotka ei päästä toista reissuun. On mustasukkaisia ilmeisesti. Voi käydä myös niin, että toinen antaa kyllä lähteä, mutta antaa kuulua jälkeen päin.

      Ja joillakin työporukoilla ne firman kekkerit ja reissut on kyllä aika ryyppäämistä, bussimatkalla aamulla jo aloitetaan. Ei aina uskoisi, että on aikuiset ihmiset kyseessä. Naiset istuu miesten sylissä, on flirttiä, härskien puhumista, kähmimisiä jne. Itse lähden aina ajoissa pois, ennen kun kukaan alkaa lähennellä. Yöreissuille en lähde ollenkaan. Enkä ole ainoa työporukasta, joka ei lähde samasta syystä. Tuo on ehkä eri juttu, kun kaikki on naisia.

      Ihmiset voi myös muuttua, ei kaikki asiat tule suhteen alussa ilmi...

      • Virkistystä?

        Edellisessä työpaikassani oli työreissuja mitkä oli ihan ammatillisia opintomatkoja, eikä kukaan ryypännyt. Mutta uudessa työpaikassani hämmästyin kun menomatkalla joka oli vielä työaikaa jotkut jo joi. Ja olivat juovuksissa kun menimme yhteen firmaan tutustumaan. Noloa? (Nyt ei ole enää sen jälkeen menomatkalla juoneet, kun on tullut ohjeet, että vasta työajan jälkeen saa ottaa. Ohjeistetaan kuin luokkaretkellä). Lisäksi ns. virallisen osuuden jälkeen illalla oli saunailta, josta sain tietää vasta lähtöpäivänä ja en enää viitsinyt perua. Tulimme kyllä takaisin saman päivän aikana, ei oltu yötä.


    • Oletko aaatellut ?

      Miksi aikuinen ihminen tarvitsee omille asioilleen luvan? Olettaen, että olet aikuinen, ikä pelkästään ei sellaiseksi tee.

    • kiltti mies.

      Onk miehes narsisti. Saatko käydä töissä tai kaupassa yksin. Ensinnäkin sun ei pidä kysyä lupaa vaan sanot että sinä lähdet. Jos miehes ei sitä tajua niin vaihda miestä. Suhteessa pitää olla vapauksia kuten retkelle menemistä työkavereiden kanssa ja silleen.

    • No et tietenkään jätä menemättä. Jos haluat mennä ja kyseessä on duunin virkistysreissu, niin ukolla ei ole nokan koputtamista asiaan. Suhteessa on oltava harrastamisen ja liikkumisen vapaus molemmilla. Hyvää käytöstä osoittaa, että ilmoittaa ajoissa kaikista menemisistä. Toki puolisoa on syytä kuulla noiden menojen kanssa, josko jotain pällekkäisyyksiä meinaa tulla. Aikaa on raivattava myös yhdessäoloon, joten ymmärrän "kiellon" jos toinen on aina menossa jonnekkin.

    • mimimomo

      Minä en antaisi toisen käskeä minua noin. Toinen voi kyllä sanoa, jos toivoisi minun viettävän illan mieluummin kotona ja voisin harkita asiaa ja tilanteen mukaan joskys jäädäkin. Mutta kielto? Ei muuten vetele.

      • sdf sdf df

        Joo, ei kannata kieltää, mutta jos toinen lähtee pyynnöstä huolimatta niin se on semmoien misätän välittämätön hulivili että ero vaan samantien...?

        (kun kieltäjä on niin mustis että erota pitää..)


    • menet

      Ilman muuta lähdet. Älä kysy lupaa, vaan kerro että menet. Jos hän vastustaa, sano että menet kuitenkin. Ilmoita päätöksesi selkeästi äläkä rupea puolustelemaan tekoa, jossa ei ole mitään pahaa. Jos hänellä on kertoa selvä syy kieltoon, perustele, miksi se syy ei ole riittävä. Kyllä hän aikuinen ihminen pystyy olemaan illan kotona yksinkin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1795
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1504
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1193
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1184
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1172
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1136
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1121
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1109
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1104
    Aihe