Tämä surullinen juttu on parempi kertoa aivan alusta.
Minulla oli vuosi sitten asiat melko hyvin. Aloitin opiskeluni toisessa ammattikoulussa kun ensimmäinen ei ollut ihan sitä mitä luulin. Minulla oli myös silloin tyttöystävä jonka kanssa oli tiettyjä hetkiä mitä en varmaan tule koskaan unohtamaan.
Siinä sitten opiskelin ja suhdekin oli aika hyvällä mallilla. Mitä nyt joskus riideltiin mut riidat kuuluu (ainakin käsittääkseni) hyvään suhteeseen. Joskus hyvässäkin suhteessa on erimielisyyksiä. Useimmiten niistä tilanteista päästiin ihan keskustelemalla. Ilman "turhaa" huutamista.
Meillä molemmilla oli tosi hauskaa yhessä suuri osa ajasta mitä olimme yhdessä.
Sitten tuli kevät suunniteltiin jo että mitä voitaisiin kesällä tehdä. Kaikkea hauskaa tietenkin. :) Molemmat opiskelimme omaa alaamme. "Koulu loppuu niin sit on aikaa olla yhessä." tuota kuuli usein jommankumman suusta.
Mutta mikään noista hienoista suunnitelmistamme ei koskaan toteutunut.
Tyttöystäväni teki itsemurhan samalla viikolla kun olisimme päässeet kesälomalle.
Syytä en tiedä mutta antaisin paljon jos saisin tietää.
Olin todella surun murtama koko seuraavan kuukauden. Nyt kun tuo "pahin" suru on takana päin niin olen todella kiitollinen niille OIKEILLE ystäville jotka mut on pitäny elossa. Ihmeellistä kyllä se suurin apu on tullut naispuolisilta ystäviltäni.
Tuosta surusta on tällä hetkellä enään "jäljellä" se järkyttävä ikävä ja suru. Sain kerrankin olla jollekin se "MAAILMAN TÄRKEIN" kuten tyttöni sen sanoi. Nyt siitä ei ole mitään jäljellä paitsi muistot. Suhteemme kesti noin 9 ja puoli kuukautta.
Ennen kaikkea tuo traagisuus tuossa painaa. MITÄ MINÄ EN TIENNYT?
Olisinko voinut kenties pelastaa hänet?
Kaiken kaikkiaan tällä hetkellä olen loppuen lopuksi aika yksinäinen. Kyllähän jalkapallo joka on rakas harrastukseni auttaa kyllä. Sitä pitäisi jaksaa pelata koko ajan. Ihmisen fysiikka ei edes maailman huipulla kestä kun ehkä 4h putkeen pelaamista. Pelaan jalkapalloa ennen kaikkea pelaamisen ilosta.
Koulussa olen kavereideni kanssa mutta kotona olessa mieleni menee väkisinkin maahan kun en saisi jäädä tässä surun keskellä yksin.
Oli vähän pitkä teksti mutta pakko tätä pahaa oloa on johonkin purkaa. En haluaisi aina vaivata ystäviäni heilläkin on oma elämänsä.
Asiallisia vastauksia kiitos.
Minulla oli vuosi sitten asiat melko hyvin. Aloitin opiskeluni toisessa ammattikoulussa kun ensimmäinen ei ollut ihan sitä mitä luulin. Minulla oli myös silloin tyttöystävä jonka kanssa oli tiettyjä hetkiä mitä en varmaan tule koskaan unohtamaan.
Siinä sitten opiskelin ja suhdekin oli aika hyvällä mallilla. Mitä nyt joskus riideltiin mut riidat kuuluu (ainakin käsittääkseni) hyvään suhteeseen. Joskus hyvässäkin suhteessa on erimielisyyksiä. Useimmiten niistä tilanteista päästiin ihan keskustelemalla. Ilman "turhaa" huutamista.
Meillä molemmilla oli tosi hauskaa yhessä suuri osa ajasta mitä olimme yhdessä.
Sitten tuli kevät suunniteltiin jo että mitä voitaisiin kesällä tehdä. Kaikkea hauskaa tietenkin. :) Molemmat opiskelimme omaa alaamme. "Koulu loppuu niin sit on aikaa olla yhessä." tuota kuuli usein jommankumman suusta.
Mutta mikään noista hienoista suunnitelmistamme ei koskaan toteutunut.
Tyttöystäväni teki itsemurhan samalla viikolla kun olisimme päässeet kesälomalle.
Syytä en tiedä mutta antaisin paljon jos saisin tietää.
Olin todella surun murtama koko seuraavan kuukauden. Nyt kun tuo "pahin" suru on takana päin niin olen todella kiitollinen niille OIKEILLE ystäville jotka mut on pitäny elossa. Ihmeellistä kyllä se suurin apu on tullut naispuolisilta ystäviltäni.
Tuosta surusta on tällä hetkellä enään "jäljellä" se järkyttävä ikävä ja suru. Sain kerrankin olla jollekin se "MAAILMAN TÄRKEIN" kuten tyttöni sen sanoi. Nyt siitä ei ole mitään jäljellä paitsi muistot. Suhteemme kesti noin 9 ja puoli kuukautta.
Ennen kaikkea tuo traagisuus tuossa painaa. MITÄ MINÄ EN TIENNYT?
Olisinko voinut kenties pelastaa hänet?
Kaiken kaikkiaan tällä hetkellä olen loppuen lopuksi aika yksinäinen. Kyllähän jalkapallo joka on rakas harrastukseni auttaa kyllä. Sitä pitäisi jaksaa pelata koko ajan. Ihmisen fysiikka ei edes maailman huipulla kestä kun ehkä 4h putkeen pelaamista. Pelaan jalkapalloa ennen kaikkea pelaamisen ilosta.
Koulussa olen kavereideni kanssa mutta kotona olessa mieleni menee väkisinkin maahan kun en saisi jäädä tässä surun keskellä yksin.
Oli vähän pitkä teksti mutta pakko tätä pahaa oloa on johonkin purkaa. En haluaisi aina vaivata ystäviäni heilläkin on oma elämänsä.
Asiallisia vastauksia kiitos.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Olit paska poikaystävä jos kerran piti itsemurhaan turvautua.
Onko sun nerokkuudella mitään rajaa? Laitas taas yksi ähkijäjyystäriprovo palstalle, kun niitä ei voi olla yhtään liikaa, vai poistitko sen janica-profiilin homoepäilyjen pelossa?
Eikös Periaatteen Mies ollut alkuaikoina sellainen harmiton paskanjauhaja joka selitti humoristisesti jostain Mäntyharjun panoverkostosta ja siitä kuinka kieltäytyy vapaaehtoisesti seksistä itseään kokeneempien naisten kanssa. Nykyään tuntuu ettei kyseisin henkilön törkeydellä ja ilkeydellä ole enää mitään rajaa kun lukee tällaisia viestejä ja hänen kommenttejaan esimerkiksi perhesurmiin liittyen.
Mitä osaa et aloittajan viimeisestä lauseesta ymmärtänyt, peris?
Kyllä mä seison sanojeni takana. Jos poikaystävä on naiselle mieleinen, suhde voi hyvin ja seksiä harrastetaan runsaasti. Jos poikaystävä on tylsä, mitäänsanomaton ja mikkihiiri, nainen jättää hänet. Näin on käynyt minullekin monta kertaa. Jos poikaystävä on aivan sietämättömän vastenmielinen ihminen, on itsemurha ainoa vaihtoehto.
Miksei sun tyttöystävät sitten ole tappaneet itseään?
Olisin korottanut viidestä jos et olisi iskenyt suoraan vyön alle.
Ironista on se, että mieluisan miehen ja vastenmielisen miehen ominaisuudet ovat monesti hyvin lähellä toisiaan. Itse asiassa yksi mies voi olla samanaikaisesti molempia. Pahin ahdinko on minun kaltaisilla kilteillä ja fiksuilla miehillä jotka eivät herätä naisessa mitään tunteita.
Pyysin tietääkseni ASIALLISTA kommenttia tähän asti on tullut kaikkea muuta.
Eniten tässä auttaisi kommentti joltain saman kokeneelta
Väärä palsta, vaikka sinkku oletkin. Itsemurha palstalla on varmaan enemmän aiheesta tietäviä.
Tai siis "kuolema ja suru"-palstalla:
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3838
periaatteen-mies ei nyt välitä kenestäkään muusta kuin itsestään, eli suomeksi sanottuna se on läpeensä vittumainen paska joka tekee kaikkensa että muillakin olisi yhtä paha olla kuin hänellä. Niitä ei voi tältä(kään) foorumilta valitettavasti poistaa vaikka mieli toisinaan tekisi.
Eipä liene moni palstalainen kokenut vastaavaa, jos ei ole edes ollut oikein tyttöystäviäkään, ja ihmettelen itsekin miksi kysyä tätä juuri tällä palstalla. Ei liene sinkkuihin juurikaan liittyvä asia? Parisuhdepalstakin lienee parempi paikka kysyä.
On tietääkseni aika harvinaista että itsemurha tapahtuu yllättäen ja vieläpä ilman minkäänlaista viestiä. Et yksinkertaisesti kerro riittävästi, minkä perusteella voisi arvailla mitään. Siltikään en usko, että olisit voinut tyttöä pelastaa, eiköhän tällainen ratkaisu ole monen tekijän summa.
Jep, ei välttämättä oikea palsta, oletko tietoinen Surunauha ry:stä:
http://www.surunauha.net/vetury.html (tarkoitettu nimenomaan itsemurhan tehneiden läheisille, maanlaajuinen verkosto).
Jaksamista!
Joo kopioin tämän saman tekstin tuolle "Kuolema ja suru" palstalle laitoin tämän tänne vaan koska tuli ensimmäisenä mieleen.
En ollut tuollaisesta yhdistyksestä edes tietoinen. Kiitos kun kerroit.
Olen lukenut tämä joltain muulta palstalta aiemminkin, olisiko ollut Yksinäisyys. Silloin sait myötätuntoni, mutta nyt tämä meni vain huomionhauksi.
Tämä Sinkut-palsta on vihoviimeinen palsta, johon kannattaa kirjoittaa jotakin itseään syvästi satuttavaa asiaa, koska täällä päivystää 24/7 kourallinen ihmisiä, joilla ei ole elämässä mitään muuta merkitystä, kuin aiheuttaa mahdollisimman paha olo mahdollisimman monelle.
Olen tosi pahoillani tyttöystäväsi kohtalosta. Ilmeisesti hänellä on ollut niin paha olo, että hän ei ole uskonut minkään enää auttavan, kun on kerran päätynyt tuollaiseen ratkaisuun. Ehkäpä voisit jutella hänen vanhempiensa tai tyttökavereittensa kanssa, jos se auttaisi pääsemään surusta yli ja toisi lohtua?
Suosittelen, että muistelet kaikkea kaunista, jota teidän välillänne oli. Anna surun tulla ja murehdi rauhassa. Vaali hänen muistoa ja ole tietoinen, että sanomisesi tai tekemisesi ei ole vaikuttanut hänen ratkaisuunsa. Etsi tarvittaessa apua ulkopuoliselta vaikkapa terveyskeskuslääkärin tai terveydenhoitajan kautta.
Anna ajan kulua ja katso, mitä elämä tuo tullessasi. Sinulla on ollut ihana ensirakkaus, jossa on ollut äärettömän surullinen loppu. Voit kuitenkin ottaa opiksesi asiasta ja pitää huolen, että et itse päädy samaan ratkaisuun ja jotta itse voit tarjota apuasi jollekin, joka tarvitsee pahana hetkenä apua ja tukea.
Eräs rakas ystäväni kuoli syöpään jotakin vuosia sitten. Käyn yhä hänen haudallaan silloin tällöin juttelemassa ja kertomassa hänelle elämästäni. En tiedä, että miksi teen niin, mutta se tuo lohtua ja haluan uskoa, että hän kuuntelisi yhä, mitä minulla on sanottavana. Haluan myös pitää hänet kuolleenakin osana elämääni, jotta en unohda sitä, mitä hän on minulle merkinnyt. Tukahduttava suru on muuttunut kaihoisiksi kauniiksi muistoiksi.