Anneli Auer tapaus

Tuli vaan mieleen,kun uhrissa on ollut paljon ruhjeita.Mutta kun uhri on pienikokoinen mies,ja taas tekijä (mies?) on ollut muka iso kokoinen.Ei luulisi isokokoisen miehen paljon voimia käyttää.että olisi paljon ruhjeita tullut.Mutta jos on ?nainen tekijä,mielestäni tämä pätee paremmin.
8240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Auerin pukeutumien hempeisiin vaatteisiin ja hameisiin ,jotenkin imartelevaa.Kuin haluaisi näytää sillä viautt
amuuttaan.

Äänestä

tuli vaan mieleen, kuinka paljon tuohon oikeusjuttuun on sössitty RAHAA?!

suomi on kyllä loistava oikeusvaltio.

loppujen lopuksi kuitenkin päätös on, että akka passitetaan psykiatriseen hoitoon oli tuomio mikä tahansa. joten miksi sitä ei voitu tehdä alunperin jo vaan vetkutellaan ja kulutetaan rahaa siihen?!

Äänestä

Miksi valtion piti maksaa turhaa syyttömänä istumisesta kun tutkinnan johtaja lähetti kuvan ennen tunnistamis silaisuutta.Senhän pitäis maksaa ,samoin kunAuer kertoo videolla veitsien käytöstä eli kumpikin heilutti surma yönä ja sitten väittää että poliisi harhautti puhumaan he vain kuulustel ,kuin heillä oli tavallista onnellisempi avioliitto.Onkohan Auer vanhastaan tuttu tutkinnan johtajan kanssa .

Äänestä
  • Mistä näistä tietää,mutta sekin kommentti tuli Auerilta tapahtuman jälkeen(muistaakseni ?eikö tämä asia voi olla näin,niin kuin ei tarvitse edes tutkia koko surmaa.

    Äänestä

Eikös suomessa ole laki hautarauha tai häpäisy laki kun jossain oli että Auer säilytti Lahden tuhkauurnaa komerossa 2v .Tuliko saatananpalvonta epäily siitä.Olikohan tyhjä uurna jonka laski hautaan.Tätä mä usein pohdin,vai sirotteliko,maahan. Karmivaa lasten kannalta kun heidän ajatus maailma on erinlainen.Nyt tuntuu että poliisien todellinen tutkinta on huonoa,niin kun ei uskottu että vaimo oli surmaaja ja sai hävitettyä pakastimesta jotain samoin kengät.ym.Oppia ikä kaikki jaa jaa

Äänestä
  • Mielestäni vainajan tuhkan saa laittaa vaikka takan koristeeksi.Jenkeissä ainakin
    vainajan tuhkat saa säilyttää kotitiloissa.Minulla on 2 kisun ja yhden hauvelin tuhka uurnassa ja ovat vitriinissä.Samoin kun minäkin kuolen tuhkani saa säilyttää, tai ripotella vaikka Saimaaseen.
    Niin, poliisien tutkinta on huono, sillä uskoisin Auerin olevan syytön!

    Äänestä

Jos tää Auer on suunnitellut tän tapon,voihan hänellä voinut olla apuri mukana ,kuka?Siis tää oletettu isokokoinen hekilö ,joka on poistunut asunnosta.

Äänestä

hätäpuhelussa Jukka: la-la-la-la-la-la-la-la. Onko ollut älä älä älä, vaikea sanoa kun keuhkot puhkottu ja kurkussa verta....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mielipide vaan kirjoitti:

Tuli vaan mieleen,kun uhrissa on ollut paljon ruhjeita.Mutta kun uhri on pienikokoinen mies,ja taas tekijä (mies?) on ollut muka iso kokoinen.Ei luulisi isokokoisen miehen paljon voimia käyttää.että olisi paljon ruhjeita tullut.Mutta jos on ?nainen tekijä,mielestäni tämä pätee paremmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu