18-19 vuotiaana odotin aina innolla viikonloppua, jotta pääsisin baariin. Fiilikset olivat täysin erilaiset kuin tunnelma myös. Maailma näytti toisenlaiselta, valoisalta paikalta. Tuossa iässä naisia oli hyvin tarjolla, jopa niinkin paljon että ei ollut mitenkään ihmeellistä että tytöt tulivat iskemään mua. Oli jotenkin helppoa lähestyä naisia vaikkei mitään järkevää sanottavaa edes ollut. Sitä vain meni virran matkassa ja hauskaa oli. Intoa riitti olla viikonloput yökerhoissa. Sitten varsin pian pokasin tytön, jonka kanssa seurustelin vuosia. Hän ei lopulta tuntunut olevan se nainen, jonka kanssa halusin nähdä tämän elämän läpi. Erottiin. Tuntui että pieni ikuisuus oli kulunut suhteen alkamishetkestä eroamispäivään.
Useamman itsenäisen kuukauden jälkeen kunnostauduin naisten ilmoille. Kuitenkin melko pian huomasin, ettei meno tuntunut enää samalta. Jokin oli muuttunut. Ei ollut enää sellaista intoa kuin intti-iässä. Ei tullut sitä perjantai-fiilistä. Jokin puuttui. Naisten pokaaminen oli muuttunut haastavaksi omien fiiliksien puuttuessa ja sen vuoksi, että naistarjonta oli supistunut huomattavasti nuoruusvuosistani. Oma asenne teki asian vaikeaksi. Puuttui mielenkiinto jauhaa tuntemattomille ihmisille tyhjänpäiväisyyksiä. Tunsin olevani baarielämästä ulkona. Ne jutut mitkä nuorena kiinnosti, eivät enää tuntuneet juuri miltään. Pilke mun silmästä oli kadonnut.
Näin kolmikymppisenä, täydessä työelämän tahdissa viikot vaihtuvat nopeasti toiseen ettei oikein osaa tehdä eroa onko huominen maanantai vai perjantai. Elämä vain lipuu ohitse tasaista tahtia. Liikuntaharratukset vievät suuremman osan vapaa-ajastani. Aika tuntuu kuluvan nopeasti ettei sitä työn, kodinhoidon, liikunnan ja nukkumisen jälkeen ole muuhun käytettävissä.
Näiden asioiden ynnäämisen jälkeen lopputulokseksi jää vain ihme, se seitsemän-oikein-tulos, että "se" nainen osuu kohdalleni. Näin se vain on. MIelestäni itsessäni pahin puute on se, ettei mussa sitä nuoruudenintoa enää ole. Elämä vain on. Tässä iässä kaikki tuntuu, näyttää ja kuullostaa samalta. Niin kuin asiat tapahtuisi ilman tarkoitusta.
Tässä vain pohdin, että mitä mun elämälle on tapahtunut.
Useamman itsenäisen kuukauden jälkeen kunnostauduin naisten ilmoille. Kuitenkin melko pian huomasin, ettei meno tuntunut enää samalta. Jokin oli muuttunut. Ei ollut enää sellaista intoa kuin intti-iässä. Ei tullut sitä perjantai-fiilistä. Jokin puuttui. Naisten pokaaminen oli muuttunut haastavaksi omien fiiliksien puuttuessa ja sen vuoksi, että naistarjonta oli supistunut huomattavasti nuoruusvuosistani. Oma asenne teki asian vaikeaksi. Puuttui mielenkiinto jauhaa tuntemattomille ihmisille tyhjänpäiväisyyksiä. Tunsin olevani baarielämästä ulkona. Ne jutut mitkä nuorena kiinnosti, eivät enää tuntuneet juuri miltään. Pilke mun silmästä oli kadonnut.
Näin kolmikymppisenä, täydessä työelämän tahdissa viikot vaihtuvat nopeasti toiseen ettei oikein osaa tehdä eroa onko huominen maanantai vai perjantai. Elämä vain lipuu ohitse tasaista tahtia. Liikuntaharratukset vievät suuremman osan vapaa-ajastani. Aika tuntuu kuluvan nopeasti ettei sitä työn, kodinhoidon, liikunnan ja nukkumisen jälkeen ole muuhun käytettävissä.
Näiden asioiden ynnäämisen jälkeen lopputulokseksi jää vain ihme, se seitsemän-oikein-tulos, että "se" nainen osuu kohdalleni. Näin se vain on. MIelestäni itsessäni pahin puute on se, ettei mussa sitä nuoruudenintoa enää ole. Elämä vain on. Tässä iässä kaikki tuntuu, näyttää ja kuullostaa samalta. Niin kuin asiat tapahtuisi ilman tarkoitusta.
Tässä vain pohdin, että mitä mun elämälle on tapahtunut.
Vastaukset 107
Vanhimmat
Kun kolmekymppinen mies puhuu "kodinhoidosta" ja siitä että parikymppisenä ei ollut fiilistä käydä baarista niin jokin on pahasti pielessä.
Sehän on vain hyvä juttu ettei tunnista onko maanantai vai perjantai. Eri asia jos jokainen päivä tuntuu maanantailta.
Itsellä taas kävi niin että en koskaan seurustellut vuosia. Vain lyhyitä pätkiä koska tajusin aina ettei se toinen ole minua varten. Enkä kovin montaa kertaa koska kesti aikansa aina kun etsin "jotain" kunnes tyydyin johonkin.
Sitten tuli aika jolloin tuli uusia kuvioita ja tapasin uusia ihmisiä. Se ajatus normi parisuhteesta hävisi jonnekin.
En hemmetissä tahdo jotain naista joka tuntuu samalta kuin kaikki muut. Tahdon säihkyvän persoonan joka tuntuu munaskuissa asti olipa hän sitten ekstrovertti tai introvertti.
Sellaisen löytäminen vain nykyajan ihmissuhdeviidakoissa on hankalaa. Nuorempanahan se oli helppoa kun oli ne pienemmän piirit. Nyt taas huomaan etten tahtoisi olla noissa piireissä mukana joissa pyöritellään samoja ihmisiä edes takaisin.
Kolmekymppisenä olen alkanut todellakin elää ja tunnen olevani elossa kun ei tarvitse enää väkisin olla jotain. Teen työtä siinä tahdissa kuin teen ja lopun ajan teen sitä mitä huvittaa.
Totta kai se vaatii se minunkin kohdalla lottovoiton että se oikea sattuu kohdalle koska suurin osa naisista on näitä peruspipsoja ja tavisteijoja. Tiedän mitä he haluavat miehestä, suhteesta ja elämältä sekä näen heissä tuota samaa luovuttamista kuin mitä luen sinun tekstissäsi.
Elämä on mukamas jo eletty ja on aika asettautua aloilleen blah-blah-blah.
Ei vitussa ole.
Jos osaisin olla kevyissä suhteissa ja seksisuhteissa niin niitä hakisin baareista, mutta valitettavasti etsin jotain spesiaalimpaa ja se ei moisesta härpäkkeestä ala.
Sen lisäksi naiset ovat nykyään parisuhteissa ja pyrkimyksissä niin suorituskeskeisiä että se rentous puuttuu tai sitten he ovat jotain täysiä baariruusuja.
Kohtasin muutama vuosi sitten naisen joka kolahti ja hän tavallaan herätti minut siitä toivottomuudesta jota olin kokenut aiemmin sekä siitä että elämä muka oli ajamassa jotenkin ohi kun kaikki tuntui samalta.
Paskat tuntuu. Laita asioita tapahtumaan ja repäise. Äläkä keksi tekosyitä mikset tee niin.
Itse olen väsynyt omiin tekosyihini.
Sinun täytyy vain oppia uudelleen uimaan siinä virrassa eikä vain menemään ajopuuna tai viruilemaan jollain kivellä.
Minäkin pohdin samaa kuin sinä tuossa viimeisessä lauseessa kunnes tajuan miten kauas se elämä karkaa juuri sillä hemmetin pohdinnalla.
Anna murheiden olla ja mennä.
Kokeile, ole hullu ja katso mitä tapahtuu.
Voit yllättää itsesi.
Niin ja olen ollut tuollaisessa "vapaassa pudotuksessa".
Odottelet että laskuvarjo aukeaisi ettet vain mätkähtäisi maahan.
Hemmettiin laskuvarjot, opettele lentämään!
Ihan hyvä kirjoitus.
Naishaaveesi ovat hyvin samankaltaisia kun paljon palstalla parjatut naisten mieshaaveet, mutta minua se ei haittaa.
Kokemukseni mukaan erikoisilla naisilla ei ole juurikaan vientiä. Usea haluaa juuri sen mielikuvituksettoman tavispipsan tai tyhjäpää-trendimissukan. Helpompaa kai siten. Ja lika barn läker best..vai miten se nyt kirjoitettiin..
"Naishaaveesi ovat hyvin samankaltaisia kun paljon palstalla parjatut naisten mieshaaveet, mutta minua se ei haittaa."
Ei toisten haaveiden tulisi ketään haitata eikä vaatimusten tai kriteerien. On eri juttu sitten ovatko ne kovinkaan realistisia tavoitteita tai miten henkilö suhtautuu niihin toisen sukupuolen edustajiin joka ei täytä noita, esimerkiksi antaako yhtään mahiksia vai ei?
"Kokemukseni mukaan erikoisilla naisilla ei ole juurikaan vientiä. Usea haluaa juuri sen mielikuvituksettoman tavispipsan tai tyhjäpää-trendimissukan. Helpompaa kai siten."
Riippuu vähän luonteestakin. Itselle kelpaisi nimenomaan erikoinen nainen, sillä erotuksella että tapasin tuossa taannoin sen verran erikoisia että sekopäitä että en tiedä miten olisi heidän kanssaan onnistunut olemaan.
Jossain vaiheessa sitten ajattelin kuten keskivertomies että mukava, fiksu, normaali ja suht hyvännäköinen nainen olisi se oikea koska oli fiilis etten sellaista ollut koskaan tavannut.
Sitten vain tajusin ettei sellainen minulle koskaan riittäisi jos en tuntisi että nainen on erikoislaatuinen ja meidän välillä olisi jotain erityistä.
"Ja lika barn läker best..vai miten se nyt kirjoitettiin.. "
Tuohon suuntaan. Eihän ihmisten toistensa kopioita tarvitse olla, mutta kyse on siitä että leikkiikö lapset luonnostaan samanlaisia leikkejä ja hakevat samanlaisia kokemuksia ja saavat irti samanlaisia juttuja noista leikeistä.
En väitä olevani itse erityisen erikoinen ainakaan ulospäin äkkiseltään, mutta pakkohan se on olla kun norminainen ei vain minua erityisesti väräytä. Voihan olal että mussa on joitan vikaa?
Olen 40 v. nainen ja ihan samassa tilanteessa. Sen oikean etsiminen vaatisi valtavasti aikaa, mitä ei kertakaikkisesti ole. Ja siltikin on riskin että yksin jäisi.
Jaa. Ei säälitä yhtään. Sinulla sentään oli silloin nuorena naisia tarjolla mielin määrin. Minulle ei ollut niitä naisia edes nuorena. Ei tullut naiset iskemään, kuten sinua.
Niin just! Aloittaja on oman kiintiönsä jo nussinut. Nyt on muiden vuoro.
miksi pitäisi juosta iskemässä ketään jos ei kiinnosta?
sehän nyt on vain epätoivoisten ihmisten puuhaa... joko sitä tutustuu "reissuillaan" ihmisiin joitten kanssa tulee juttuun tai sitten ei
mutta silti kyllähän sitä nyt kannattaisi jo oman mielenterveyden takia käydä silloin tällöin "ihmisten ilmoilla", että saa rikottua sitä arkirytmiä, eikä jokainen viikko tunnu täysin samalta!
Eikö töissä sitten ole ihmisten ilmoilla? Taikka niissä liikuntaharrastuksissa?
Tarkoittaako "ihmisen ilmoilla" aina jotain baaria tai muuta iskupaikkaa?
Jotain sellaista, jossa voi tulla vastaan vapaita ja kiinnostavia naisia. Ymmärsin, että työpaikka ja harrastus ei niitä tarjoa.
Väestöliitosta joku taisi kutsua tuollaista täysin ilman mahdollisuuksia käytettyä aikaa nolla-ajaksi. Sitähän se parisuhteen muodostamisen kannalta tarkastellen onkin.
Kiinnostava termi tuo nolla-aika, ja googlettamalla löysin tämän:
http://www.avatv.fi/rakkausjaseksi/artikkeli.shtml/nain-ikisinkku-loytaa-kumppanin/2013/08/1797671
Lienee juuri mainitsemasi tapaus.
Mielenkiintoista jutussa on, että Heli Vaaran mielestä "Se on aikaa, jolloin sinkuilla ei ole mahdollisuutta tavata tulevaisuuden kumppaniaan. Käydään ulkona suljetussa kaveripiirissä tai vanhempien luona. Myös työpaikka-aika voi olla nolla-aikaa."
Mielenkiintoista siis että myös kavereiden ja sukulaisten kanssa vietetty aika lasketaan nolla-ajaksi.
Heitän katkeraa kärjistettyä kommenttia vaikka mistä, mutta tuo kuulostaa brutaalimmalta mitä minä olen koskaan sanonut.
Jos kumppania ei olekaan, niin silti voi löytää iloa elämäänsä esim. kavereiden seurassa ja mm. omien vanhempien laiminlyönti kun pitäisi käyttää sekin aika kumppanin hakuun, kuulostaa aika pöyristyttävältä.
Mitä tähän enää pitäisi edes sanoa. Kumppania on etsittävä vaikka se tekisi koko muusta elämästä helvettiä?
töissä ollaan töissä, eikä täten olla vapaasti rentoja omia itsejään.
liikuntaharrastuksissa yleensä KUNTOILLAAN ja keskitytään siihen omaan suoritukseen eikä jauheta ihmisten kanssa pa$kaa
" Tarkoittaako "ihmisen ilmoilla" aina jotain baaria tai muuta iskupaikkaa? "
kyllä
riippuu onko kavereilla kavereita, että voiko heidän kauttaan tavata ketään vai ei
Mä olen kyllä vapaa rento itseni kaikkialla, myös työpaikalla.
mutta toiset saattavat olla siellä "vain töissä", ei työaikana kaikkia kiinnosta alkaa virittelemään mitään henk koht kontakteja työkavereihin nyt kannata muutenkaan sekaantua
Jaa, tiedä häntä. Varsinkin yhdessä työpaikassa missä olin, tapahtui paljon kaiken sortin pariutumisia: irtopanoja, semivakavia juttuja, syrjähyppyjä, ainakin kolme pariutumista jotka ovat yhdessä vielä tänäänkin, monien vuosien jälkeen.
Minulle henkkoht ei tietysti tapahtunut mitään mikä ei ole yllätys.
Nykyisessä työpaikassa ei ole meidän yksikössa ole tapahtunut oikeastaan mitään tällä saralla, mutta muista en tiedä. Yksi syy siihen miksi meillä ei mitään ole tapahtunut, on ettei meillä melkein kaikki ovat pariutuneet eikä meillä taida olla muita naimattomia miehiä kuin minä.
Mutta kyllä työpaikoilla säpinää on joten se ei todellakaan ole nolla-aikaa, paitsi tietysti meille joille kaikki aika missä vaan on nolla-aikaa.
Se olisi outoa, jos elämä tuntuisi ihan samalta 20-v kuin 30-v ikäisestäkin. Ihan taatusti ikääntyminen vaikuttaa ja se, että työ turruttaa tavalla tai toisella. Kun kakskymppisenä jaksoi valvoa yökaudet ja puhua tauotta ihmisten kanssa ja miettiä elämän ihmeellisyyttä, niin kymmenen vuotta myöhemmin elämä on niin hektistä, ettei millään jaksa. Ennen rentouduin juttelemalla syvällisiä, lukemalla laatukirjallisuutta, katsomalla myös taideleffoja yms. Nyt illat menee kotisohvalla jotain BB:tä katsoessa.
Joskus kun saa kerrankin nukuttua univelkoja pois ja pääsee irrottautumaan työstressistä, niin huomaan, että sitä vanhaa tuttua ihmistä löytyy, kun pintaa raaputtaa. Kaikki ne ajatukset, filosofoinnit ja unelmat on olemassa yhä.
Jos joku haluaa etsiä hohdokasta omaa muusaansa, niin totta kai voi niin tehdä, mutta aika usein se muusakin menettää hohtoa sädekehästään arjen aherruksessa. Se täydellinen persikkaihokin nahistuu vuosien myötä. Moni mies ja nainen etsii täydellisyyttä unohtaen sen, etteivät he itsekään ole täydellisiä. Ehkä sitä kuvittelee itsensä niin ainutlaatuiseksi ja nostaa itseään muiden yläpuolelle, jolloin helposti käy niin, ettei kukaan kelpaa.
Nykyään ei myöskään anneta asioille aikaa kypsyä. Jo ensivilkaisulla päätetään, että dumpataanko joku vai ei. Onko siis ihme, että treffejä jännitetään hirveästi, kun tiedetään, että miten nopeasti se vastapuoli päättää, että onko mitään toivoa jatkon suhteen.
Mites fyysinen kunto? Olen itse pikemminkin nelikymppinen mutta jaksan mennä ihan eri malliin kuin nuorempana vähemmilläkin yöunilla vaikkei toki enää mihinkään ryyppyputkiin taivukaan. Kiitän tästä pitkälti rankkaa kuntoilua, siis oikeasti rankkaa, ei mitään kolme tuntia viikossa pururadalla tai salilla.
Jaa-a, minua taas ei kaksikymppisenä esim. liikunta, lukeminen ja taideleffat juuri kiinnostaneet. Nykyään olen 32, olen joka aamu puoli seiskalta salilla, luen klassikkokirjallisuutta, filosofiaa, psykologiaa ja historiaa ja katson pääasiassa vain niitä leffoja, joista voi löytää jotain merkittävää sisältöä.
Kyllähän ihmisen kannattaa harrastaa järkeviä asioita koko elämänsä. Minua harmittaa se, että aloitin vasta muutama vuosi sitten.
Aloittaja sanoi että suurin osa vapaa-ajasta menee kuntoa hoitaessa. Edellä kirjoitit (tai niin ainakin ymmärsin) että se liikunta on sitä nolla-aikaa.
Päätä nyt jo, tai pitäisit edes jokseenkin johdonmukaista linjaa.
No enhän mä töistäkään pois kehoittanut olemaan vaikka se on pariutumisen kannalta monella juuri sitä nollaa. Ei kai sitä kokoajan tarvitse jotain etstiä?
Mutta sitten kun on treenit treenattu ja työt tehty niin ei jäädä sohvalle möllöttämään, mennä yksin metsään tai kaveriporukalla jonkun luo istumaan vaan just sinne "ihmisten ilmoille.
Olihan tuo nolla-aika vertaus todella huono. Jotkut ihmiset eivät vaan tajua sitä että kaikki eivät halua seurustella kuten minä. Minusta nolla-aikaa on olla arkistuneessa suhteessa kotona. Juttu oli kuitenkin kirjoitettu lähinnä niille ketkä ettii suhdetta, joten vertauksena nolla-aika oli ihan osuva. Olen 26 ja serkkuni 30 ja kyllä on huomannut miten hankalaa senkin on löytää miestä joka ois valmis perustamaan perheen. Kyllä senkin on pitäny olla liikenteessä aika paljon ja tutustua ihmisiin joten "nolla-ajan" vietto ei tule kysymykseen.
Onneks mua ei kiinnosta mikään perhe tai parisuhde. Vaatii paljon aikaa ja vaivaa :D
Nolla-aika = aika, jolloin ei ole mahdollista kohdata muita sinkkuja. Omalla kohdallani tällaista nolla-aikaa on paljon, koska olen töissä, jossa en kohtaa sinkkuja. Myös harrastukset ovat pääsääntöisesti sellaisia, joita harrastan yksin tai naisten kesken (esim. naiskuntosali). Naapurustossakaan ei tunnu olevan ketään potentiaalista sinkkua.
Tällä hetkellä ongelmana onkin juuri se, että mistä keksisin raskaan työn vastapainoksi sellaisen sosiaalisen harrastuksen, jossa voisi luontevasti tavata muita ikäisiäni sinkkuja. Baarit ei kiinnosta tippaakaan eikä kyllä seurakuntatoimintakaan. Sinkkuristeilyt ja vastaavat ovat sellaisia, että niissä ehtii kovin huonosti tutustumaan miehiin ja sielläkin ongelmana on se, että ujommat eivät ota kontaktia ja lähestyvät ovat liian humalassa. Tässä olisi iso markkinarako, että joku keksisi livefoorumin, jossa luontevasti voisi tavata muita sinkkuja ja auttaa pariutumisessa.
Niimpä, minullakaan ei oikeastaan ole muutakuin nolla-aikaa. Töissä ei ole vapaita naisia, kaveripiirissä ei ole vapaita naisia ja harrastuksissakaan ei tapaa vapaita naisia. Olen tekemisissä pelkästään varattujen naisten kanssa, heitä kyllä on jonkin verran töissä, vapaa-ajalla ja harrastuksissa.
Pari naispuoleista tuttavaani on jopa ihmetellyt miten kuljen vuodesta toiseen ilman naisystävää - heille olen sanonut vain, että en tapaa vapaita naisia missään muualla kuin sen pari kertaa vuodessa kun käyn baarissa. Ja baarissa kaltaisellani miehellä ei ole mitään mahdollisuuksia, naiset vain haistattelevat ja vittuilevat.
Ehkä kannattaisi katsella omanikäisiä naisia eikä vaan niitä parikymppisiä hottiksia, mut kun ei kelpaa.
Miksi?
Miksi miehen parhaassa iässä eli kolmekymppisenä pitäisi katsella jo elähtäneitä, itseään edelleen maailman kauneimpana pitäviä, turvonneita, mahdollisesti lapsia jo hankkineita naisia joiden elämä pyörii pesän perustamisen ja uran luomisen ympärillä?
Missä on se hauskuus niissä asioissa?
Olen huomannut kuinka nuutuneita kolmekymppiset naiset ovat ja monella on myös pitkä parisuhde takana ja odottavat samaa myös mieheltä.
Näillä naisilla on mahdottomasti rutiineja ja sääntöjä joiden mukaan elävät.
Huomaan että kolmessa kympissä naiset vaikka muuten alkavat olla varmempia itsestään joka on hyvä ominaisuus niin he roikkuvat joko epätoivon tai täydellisen miehen tavoittelun välimaastossa.
Lopulta miehenä saatat huomata että nainen valitsee sinut jos sovit siihen nallekarhuosastoon joka naista silloin haluttaa kun nuorempana taas pidettiin hauskaa.
Miksi pilata kolmekymppisenä miehenä elämänsä ja etsiä saman ikäinen nainen?
Sori, otan mieluummin sen hotin tyttären kuin elähtäneen not-hotin tätylin.
Ja turha pelotella yksin ololla.
Totta helvetissä sitä on mieluummin yksin kuin 30 ja plussa naisen kanssa suhteessa joka on väsähtänyttä ja pohjaanpalanutta kaurapuuroa.
Ei se mittään, elämä on valintoja ja toki olet ennemmin yksin jos siltä tuntuu. Jokainen meistä valitkoot siten miltä parhaiten tuntuu.
Tottakai kolmekymppinen nainen on väsähtäneempi kuin parikymppinen, ihan samalla tavalla kuin kolmekymppinen mies on väsähtänyt parikymppisen naisen silmissä. Raaka totuus.
Kolmekymppisillä on elämän ruuhkavuodet meneillään sekä työ- että perhe-elämässä. Ei sitä jaksa enää hihkua parikymppisen lailla jokaisen uuden aamun ihmettä.
Kaks ylempää mieskirjoittajaa todistaa sen että miesten sinkkuuden ainoa syy on nirsous ei mikään muu.
ei miehiä pahemmin naiset lähesty, että miehet voisivat olla "nirsoja" kuten naiset
Voin allekirjoittaa tämän omalla kohdallani.
Mutta tahtoisitko sinä olla minulle tai jollekin miehelle se "kuka tahansa" joka valittiin sitten kun ei oltu enää niin nirsoja?
Sekö on sitä onnea?
"ottakai kolmekymppinen nainen on väsähtäneempi kuin parikymppinen, ihan samalla tavalla kuin kolmekymppinen mies on väsähtänyt parikymppisen naisen silmissä. Raaka totuus."
Roskaa. Huomaan monissa ikäsiissäni miehissä halun elää kun taas tietysti biologisesti naiset haluavat lapsia. Ja jos he eivät halua ihan heti lapsia niin sosiaalisesti silti pitäisi vaikuttaa kolmekymppiseltä eli olla se poroporvarillinen tai työläisperheen edustava julkisivu kunnossa.
"Kolmekymppisillä on elämän ruuhkavuodet meneillään sekä työ- että perhe-elämässä. Ei sitä jaksa enää hihkua parikymppisen lailla jokaisen uuden aamun ihmettä. "
Tuo on valinta.
Elämänasenne kysymys jota en tule koskaan ymmärtämään.
Olen tavannut viisikymppisiä ihmisiä jotka ovat virkeämpiä kuin nämä kolmekymppiset jotka osaavat vain mennä suorituksesta toiseen ja ollaan niin "ei parikymppisiä".
Se alkuperäinen elämän idea on unohtunut. Tilalle ovat tulleet kolmekymppisen harmaat arki kulissit.
Miksi valita sellaista elämäänsä?
Et taida tehdä fyysisesti raskasta kolmivuoroa naisvaltaisella matalapalkka.alalla. Katsos jonkun täytyy tehdä nekin työt..
Vaihda alaa tai keksi tapa vetää itsesi irti vapaa-aikoina duunistasi.
Minäkin voisin tehdä puuduttavaa kolmivuoroduunia paremman palkan toivossa.
" Katsos jonkun täytyy tehdä nekin työt.. "
Voih, ihana. Pidä tuo uhri-, marttyyri- ja työmoralisointiasenne.
Vetoaa miehiin. Varmasti. Vedä samaa roolia sitten yhteisessä kodissa niin varmasti mies tuntee itsensä arvostetuksi ja tulee ihan olo että sua vois rakastaa.
Ihan sairasta valittamista. Älä syytä olosuhteita jos et nauti enää elämästäsi.
Niin kun syödäkin täytyy ja haaveilla ei elä.
Ehkä olisin onnellisempi työttömänä vaikkakin rahattomana. Sitäkin vaihtoehtoa olen ajatellut.
En aio vedota uhriasenteella miehiin, minulla ei ole energiaa käydä ihmisten ilmoilla. Enkä tahdo edes jutella miehelle joka ei ymmärrä raskaasta työstä ja ei niin haave-elämästä. Kaikilla kun ei ole mahdollisuutta tehdä elämässään sitä mitä haluaa.
Työelämä käyttää naisen kiltteyttä armotta hyväksi. Ehkä todellakin alan pummiksi. Ei tästä todellakaan niin paljon rahaa tule että tämä kannattaisi pidemmän päälle.
Tekosyitä siis riittää. Tajuathan että olotilasi ei kehity mihinkään tuosta nykyisestä tuiolla tavoin? Miten pitkään kuvittelet jaksavasi noin ja jos kysyt itseltäsi oikeasti niin tahdotko edes jaksaa noin?
Tuo uhriasenne oli sarkasmia. Tuollainen "jonkun täytyy tehdä sun ruuat" kuulostaa niin luontaantyöntävältä kuin olla ja voi.
" Enkä tahdo edes jutella miehelle joka ei ymmärrä raskaasta työstä ja ei niin haave-elämästä. Kaikilla kun ei ole mahdollisuutta tehdä elämässään sitä mitä haluaa."
Mikäs sinua estää? Mieti miten päädyit alalle?
"Työelämä käyttää naisen kiltteyttä armotta hyväksi. Ehkä todellakin alan pummiksi. Ei tästä todellakaan niin paljon rahaa tule että tämä kannattaisi pidemmän päälle. "
Olen kokeillut omassa elämässäni sitä sun tätä. Opiskellutkin. Sen jälkeen siirtynyt alalle jossa ei tienaa toistaiseksi paljoa. Ei tosin ole fyysisesti raskasta, mutta ajatellen kokonaisuutta olen käynyt aika kovan reissun että olen tänne päätynyt.
Eikä tämäkään kannata pidemmän päälle.
Ihan tämän keskustelun ulkopuolelta sanon sinulle ihmiseltä ihmiselle että älä hemmetissä tee itsestäsi tuollaista työmarttyyria ja toisekseen älä ala tuohon "työelämä käyttää naisen kiltteyttä". Älä ole sitten kiltti siltä osin.
Voit olla ystävällinen ihmisiä kohtaan mutta siltä osin kun järjestelmä ei sinua palvele puolestaan voit haistattaa paskat. Ei sinulla ole mikään velvollisuus olla töissä. Siitä vain sattuu saamaan rahaa.
Vaikutat olevan lähes masentunut ja itse tein asialle jotakin kun huomasin itse olevani kierteessä.
Mutta kuinka moni mies (en ainakaan minä!!!) jaksaa kuunnella juttuja siitä miten raskasta työ on ja elämä ei ole niin haavetta?
Kuulostaa karmealta kohtalolta.
Jos et pääse noista töistä eroon (tiedän hoitoalan ihmisiä) niin sinun täytyy pyrkiä saattamaan elämääsi muuten siihen kuntoon että nautit siitä. Sen jälkeen saattaa olla energiaa niitä miehiäkin varten.
Jos kuvittelet että olen joku hopealusikka ahterissa syntynyt niin arvaa uudelleen. Kesti parikymppisenä kaikki vuodet päästä tähän pisteeseen ja nyt sitten joku huilakki ehdottaa että pitäisi asettautua aloilleen sekä jäädä tuleen makaamaan?
Hahah. Aivan varmasti.
Älä sinäkään tee niin. Löydät keinot kyllä.
Kiitos tsempistä.
Oman alan töitä ei ole tarjolla, jotenkin tänne ajauduin kun en muutakaan työtä löytänyt.
Kaikki yritykseni tässä elämässä ovat epäonnistuneet työstä ja ihmissuhteista lähtien. Masentaahan se, en kiellä.
Ikävä kyllä olen tällä hetkellä niin uupunut etten voi harkitakaan opiskelua. Ainut tie on jättäytyä työttömäksi ja sitä kautta saada itselleni aikaa palautua ja ajatella seuraavaa siirtoa. Tätä olenkin jo ajatellut alkukesästä lähtien.
Hyvää jatkoa sulle. Toivottavsti löydät etsimäsi.
Itse olen kolmekymppinen ja saan paljon enemmän huomiota parikymppisiltä naisilta kuin oman ikäisiltä, eikä harmita yhtään. Naisia kiinnosta aika usein vähän itseä vanhemmat miehet. Nelikymppinen on liian vanha heidän mielestään, mutta kyllä niitäkin tytteleitä löytyy joille senkään ikäinen ei ole ongelma.
Mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa väsähtäneen tädin kanssa.
Miten vaihdat aikuisiällä alaa kun sinulla on asuminen ja kaikki maksettavana. Ei sitä opintotuilla vuokria maksella, ja töitä opiskelujen ohessa voi tehä niin paljon että pärjää. Taidat olla kultalusikka suussa syntynyt hemmoteltu rikkaiden penikka sinä ota elämä takaapäin!
Nekin tyttelit ovat vain ja ainoastaan rahan perässä. Ei kukaan parikymppinen hottis rakastu oikeasti kolmi tai nelikymppiseen mieheen.
Miksi pilata kolmekymppisenä miehenä elämänsä ja etsiä saman ikäinen nainen?
Aika erikoinen kanta..kai tässä valossa ymmärrät paremmin mitä parikymppiset tytöt sinusta, huomattavasti vanhemmasta miehestä ajattelevat, jos sinulle ei kelpaa edes omanikäinen nainen.
Sori, otan mieluummin sen hotin tyttären kuin elähtäneen not-hotin tätylin.
Jos saat, ei hotteja tyttäriä noin vain oteta. Nuoremmat hotimmat kundit pitävät siitä huolen. Sedälle jää jotain jämiä jos on jäädäkseen.
Kumman hyökkäävä olet näissä kirjoituksissasi. Riitelemässä? Provoamassa? Mies 32 veli?
"Aika erikoinen kanta..kai tässä valossa ymmärrät paremmin mitä parikymppiset tytöt sinusta, huomattavasti vanhemmasta miehestä ajattelevat, jos sinulle ei kelpaa edes omanikäinen nainen."
Suotta kai sitä kertoo ääneen niille parikymppisille "tytöille"?
"Jos saat, ei hotteja tyttäriä noin vain oteta. Nuoremmat hotimmat kundit pitävät siitä huolen. Sedälle jää jotain jämiä jos on jäädäkseen."
Jämillä tarkoitat 30-vuotiaita elähtäneitä haaskoja josta palataan asiaan josta puhuin eli miksei se 30-vuotias tunnu missään.
"Kumman hyökkäävä olet näissä kirjoituksissasi. Riitelemässä? Provoamassa? Mies 32 veli? "
Ei, kannustamassa ihmisiä elämään elämäänsä ja olematta antautumassa.
Joo, tosiaan. Ei pysty. Ei kykene. Vaikeaa. Parempi vain itkeä ja valittaa. "Eletään" tässä kunnes kuolema onneksi korjaa pois.
"Kaikki yritykseni tässä elämässä ovat epäonnistuneet työstä ja ihmissuhteista lähtien. "
Työt ovat alkaneet itsellä sujua vasta viime aikoina ja minullakin ihmissuhteita ajatellen kaikki ovat epäonnistuneet. Muttei se masenna. ;D
Nythän eläminen vasta alkaa. Sama toistuu vuoden tai kymmenen vuoden kuluttua. Elämä alkaa nyt!
Muut hirnumiset kuuluvat nahistumassa olevilta aivokuolleilta nauriilta.
Siellähän se kurppa katkerana selittää. Eivät kaikki naiset ole sellaisia rahan perässä juoksijoita kuin sinä, eikä kaikilla niillä ole rinnat alkaneet roikkua niin kuin sinulla.
Miehille ei kelpaa omanikäiset ja omantasoiset naiset. Ollaan sitten yksin kaikki.
puhut naisista. yleensä miehille ei ole tarjolla yhtään mitään, joten sillä mikä "kelpaa" ei ole oleellista
Esittele minulle päälle 30 vuotias lapseton ja itsestään huolta pitävä liikunnallisen tai hoikan vartalon omaava fiksu nainen joka on vielä pirteä ja huumorintajuinen sekä ymmärtää jostain muustakin jotain kuin kodin laittamisesta kuntoon, uran kehittämisestä ja punaviherpiipertämisestä niin jutellaan.
Itse näen ongelman sellaisena että olen kaiketi mieleltäni liian nuori oman ikäisille väkisin aikuista leikkivälle naiselle jonka elämäntehtäväksi on muodostunut olla se keski-ikäinen nainen jo kolmekymppisenä.
Tykkäsin eilisiltaisesta tekstistäsi, paljon. Se oli virkistävää luettavaa tällä palstalla. Niinpä fiilis hieman nuupahtikin luettuani ajatuksiasi omaikäisistäsi naisista. Olet varmaan oikeassa siinä, että monella perhekuviot yms. vakiintumissuunnitelmat ovat mielessä – juurikin, kuten toteat, biologisista syistä johtuen. Muttei taas(kaan) kaikilla.
”Esittele minulle päälle 30 vuotias lapseton ja itsestään huolta pitävä liikunnallisen tai hoikan vartalon omaava fiksu nainen joka on vielä pirteä ja huumorintajuinen sekä ymmärtää jostain muustakin jotain kuin kodin laittamisesta kuntoon, uran kehittämisestä ja punaviherpiipertämisestä niin jutellaan.”
Näin voimakkailla ennakkokäsityksillä epäilen tunnistaisitko tällaista naista vaikka sellaisen tapaisitkin? Jotenkin siis mielestäni ristiriitaista puhua lentämisestä, tekosyistä luopumisesta jne. samanaikaisesti omaten vahvat ennakkoasenteet.
Itse olen enenevässä määrin, että mitä enemmän pystyn omia ennakkoasenteitani ja ajatusmallejani kyseenalaistamaan ja hylkäämään, sitä korkeammalla itse lennän.
En tarkoita kritisoida, kunhan ihmettelin. Ja kukin tyylillään - toiv. löydät sen munaskuja myöten ravistuttavan tapauksesi.
"Olet varmaan oikeassa siinä, että monella perhekuviot yms. vakiintumissuunnitelmat ovat mielessä – juurikin, kuten toteat, biologisista syistä johtuen. Muttei taas(kaan) kaikilla. "
Ei kaikilla, mutta kerroinkin miten vaikea se poikkeus on löytää.
Mutta biologiaa siitä kokonaisuudesta on täysin turha syyttää. Vaan sitä että varsinkin naiset vedetään sosiaalisesti mukaan tuohon umpitylsään kuiluun. Eikä tämä ole vain minun yksittäisen miehen mielipide vaan monen miehen kuin naisenkin jotka kommentoivat omia tuttaviaan miten tietyt asiat alkavat viedä naisen aikaa mukamas aivan yhtäkkiä. Ei ole aikaa itselle eikä kavereille eikä oikein millekään kun ollaan suorittamassa.
Osalle taas kokemusten hankkimisesta on tullut jokin hienous. Käydään jossain lomalla ja kun jälkikäteen kysytään niin "se oli hieno kokemus". Mitään muuta ei saada irti.
Vähän kuin olisi talletettu jotain bonusta jollekin automarketin bonuskortille kun käytiin jossain kaupunkilomalla.
"Näin voimakkailla ennakkokäsityksillä epäilen tunnistaisitko tällaista naista vaikka sellaisen tapaisitkin?"
Kokemuksen syvä rintaääni puhuu tässä eivätkä mitkään "ennakkokäsitykset".
"Jotenkin siis mielestäni ristiriitaista puhua lentämisestä, tekosyistä luopumisesta jne. samanaikaisesti omaten vahvat ennakkoasenteet. "
Ei siinä ole mitään ristiriittaa.
Puhuin miehelle siitä että hänen tulee lentää ja unohtaa se paska johon mm. suurin osa 30 vuotiaista naisista on vajonnut. Miehistä en puhunut enempää koska oletan että aloittaja kuten itsekin olemme heteroja.
"Itse olen enenevässä määrin, että mitä enemmän pystyn omia ennakkoasenteitani ja ajatusmallejani kyseenalaistamaan ja hylkäämään, sitä korkeammalla itse lennän."
Tuo nyt ympäripyöreyttä pahimmillaan.
Seuraavaksi kai kerrot että minun tulisi suhtautua ennakkoluulottomasti 35 v. kissaa ja pientä lasta hoitavaan lihavaan sohvaperunaan sekä pyrkiä oppimaan lentämään hänen kanssaan katsoen euroviisuja&linnan juhlia katsellen ja pukuja arvioiden yhteistä sipsipussia rapistellen.
"En tarkoita kritisoida, kunhan ihmettelin."
Ihmettele vapaasti, mutta on eri asia perustuvatko ajatuksesi vankalla kokemukselle vai "ennakkoluuloille".
ITse olen väsynyt sanaan "ennakkoluulot" koska sillä perustellaan nykyään kaikki asiat aivan kuin jotain asiaa ei voisi koskaan tietää tai tuntea ennen kuin sen on kokenut.
On pikkaisen eri asia sanoa tummaihoisia ihmisiä typeriksi nekruiksi kuin suurinta osaa 30-vuotiaista naisista tylsimyksiksi jotka itse ovat tehneet elämästään tylsää ja kurjaa.
Yksi on ennakkoluulo ja toinen on totuus. Arvaappa kumpi?
Jos kyseessä aloittajan tapauksessa olisi ollut nainen niin olisin sanonut hänelle täsmälleen samaa -älä keksi tekosyitä vaan tee asioille jotakin.
" Ja kukin tyylillään - toiv. löydät sen munaskuja myöten ravistuttavan tapauksesi. ""
Se on epätodennäköistä koska siinä täytyy aika monta taivaan kappaletta osua samaan linjaan ja kaiken lisäksi toisen tulisi olla edelleen vapaa.
Todennäköisempää on lyhyempi huvitus joka ei johda sen erikoisempaan ja vähitelleen siirtyminen Suomen ulkopuolelle seuraa etsimään.
Mutta palailen nyt ennakkoluulojen iloiseen maailmaan lukemaan kolmekymppisten naisten treffi-ilmoituksia joita ei erota toisistaan. Keywords: aloilleen asettuminen, akateeminen, omillaan toimeentuleva, aikuinen -bllaaaaaaaaaaaaaaaahhhhhhhhhhhh
Kiitos teille sipsipussia rutusteleville yh-mammoille/lihaville siellä sohvillanne miinuksista.
En edelleenkään ole kiinnostunut teistä.
Mielenkiintoinen kirjoitus. Itse olen reilusti yli 30 v nainen ja olen tehnyt juuri vastaavanlaisia päätelmiä ikäisistäni miehistä. Todella harvassa ovat miehet, jotka ovat säilyttäneet elämänilonsa ja pilkkeen silmäkulmassa. Olen tavannut lähinnä totisia, vakavia, tylsiä, keski-ikäisiä ihmisiä. Tai sitten kaljaa kittaavia, sohvannurkkaan jämähtäneitä luusereita. Miehiä, jotka etsivät kumppaniksi kodinhoitajaa, kunnollista ja nuhteetonta naista.
Minusta ei mitään perusvaimoa saa, tosin elämäntilanteenikin on sellainen, että koti ja lapsi on hankittu. Mitään paineita pesänperustamiseen ei siis enää ole. Haluan ottaa rennosti ja viettää aikaa iloisten ihmisten kanssa, jutella jostain muusta kuin lapsista ja siihen liittyvistä kuvioista. En mitenkään koe kuuluvani siihen muottiin, joka tämän ikäiselle ihmiselle on asetettu.
Olen tapaillut ja aioin jatkossakin tapailla nuoria miehiä, koska sekä ulkoisesti että sisäisesti olen edelleen about kolmekymmentävuotias, enkä aio vielä pitkään aikaan muuksi muuttua. Nuoret miehet osaa vielä nauraa ja ottaa rennosti, mutta eivät sitoutua.
Eli kumppania ei ole löytynyt, oman ikäiset ei tahdo tällaista rämäpäätä ja nuoret haluaa lennellä kukasta kukkaan. Mutta toivoa en missään tapauksessa ole menettänyt. Eihän tarvita kuin se yksi (1) oikea ihminen.
Sinuna en ajattelisi ikää numeroina. Kyllä se oikea voi löytyä myös siinä ikäryhmästä jonka olet jo hylännyt. Kunhan et kiinnitä asiaan liikaa huomiota.
Hmm, nyt taisi mennä hieman puurot ja vellit sekaisin...
Ymmärsin aiemmista teksteistäsi ettet edes harkitse omanikäisiä naisia? Oma kommenttini koski ainoastaan tätä näkökulmaa tekstissäsi. Jos et usko että tietyssä ikäryhmässä ei voi löytyä tietyn tyyppistä ihmistä, niin minusta se on ennakkoluulo – tykkäät sitten sanasta taikka et. Sanot että käsityksesi pohjautuu kokemukseesi, joten se on totuus. Minä sänon että se on edelleen (omaan kokemukseesi pohjautuva) ennakkoluulo – muttei se ole totuus, koska sinulle ei voi olla kokemusta kaikista naisista – etkä ole (ilmeisesti?) siihen poikkeukseen törmännyt.
En siis käskenyt sinua katselemaan sohvaperunaa tms. kissamammaa – vaan puhtaasti tarkoitin että nuo muut mainitsemasi kriteerit voit löytää myös kolmekymppisestä. Kuinka todennäköistä se on, en tiedä. Mutta laput silmillä kulkien sitä ei ainakaan löydä.
Kyllähän nuori mieskin haluaa sitoutua jos nainen herättää sellaisia tunteita. Rämäpään kanssa pidetään hauskaa, hellyyttää ja äidillisiä tunteita viestittävä nainen viedään vihille.
"Kuinka todennäköistä se on, en tiedä. Mutta laput silmillä kulkien sitä ei ainakaan löydä. "
Se on todella harvinaista jonka takia yleistys on paikallaan.
Minulla on ainoastaan laput silmillä silloin kun eteeni tulee väsähtänyt eukko tai selkeästi 30 plussa nainen josta heti huomaa millaista elämää hän elää.
Se ei vain sytytä kun parempaakin ja sopivampaa on tarjolla.
En tiedä tarvitseeko nainen olla räväkkä itselleni (ja kunnollisuus ja nuhteettomuus ovat hyviä piirteitä), mutta sinulla on hyvä asenne elämääsi. Siitä kannattaa pitää kiinni.
Itselleni tuo lapsi on kynnyskysymys aina. En voi yksinkertaisesti olla suhteessa naisen kanssa jolla on jo lapsi. Se ei ole minun elämääni varten.
Lapsen teko ei sinällään haittaa, mutta ei lähiaikoina ja toisten lapsiin en ala sopeutumaan.
Ajattelen ikää numeroina koska todennäköisyys että nainen on kuvaillun kaltainen kasvaa vuosi vuodelta ja heti kun luku alkaa kolmosella niin jotain tapahtuu taikaiskusta.
Toisekseen itselläni on vähän se fiilis että ikäero toiseen suuntaan alkaisi näkyä muutaman vuoden kuluttua enemmän suhteessa.
Olen joskus ollut aikeissa muuttua jo parikymppisenä kalkkikseksi kunnes tajusin miten typerää se on. Loppuelämä vedetäänkin sitten toisin! Tee sinä samoin!" :D
No tuon voin allekirjoittaa aika lailla kokonaan (vaihtaen sukupuolet toisinpäin). Joskus on pakko yleistää – ja vaikka (ainakin idealisti minussa) sisälläni kirkuu että älä yleistä, niin joskus on vaan pakko. Suurinosa ajasta menee sen kokemuspohjan mukaan. Ja ainakin minä olen välillä aika lailla pettynytkin, että ”saatana, kyseenalaistakaa/rikkokaa tämä yleistys, todistakaa käsitykseni vääräksi”, niin aika usein, valitettavasti ei...
Mutta se minun pääpointti oikeastaan olikin se, että vaikka vuosien mukaan sitä kokemusta kertyy, ja sitä kautta on – yhä enenevässä määrin, näitä ajatuksia omassa pääkopassa (-M- mielestäni totesi aika hyvin alla tuosta ”töhnästä joka kertyy elämän suodattimeen”) – niin, että YRITTÄISIN aina työntää ne omat ennakkoluuloni ja töhnäni jonnekin taka-alalle ja ajatella avoimesti, kaikista kokemuksistani huolimatta. Aika monesti, kun olen niin tehnyt, niin joku on minut yllättänyt ns. takavasemmalta.
Mutta ehkä sinä pystyt kontrolloimaan noita omia ”lappujasi” paremmin kuin minä? Ts. pistämään ne päälle/pois päältä? Jos kyllä, olen vähän kateellinen.
Joo, tässä ny leikitään kielikuvilla. Mikä nyt on ennakkoluuloista ja mikä ei.
En minä osaa sanoa toisten elämästä sen enempää kun voi vain todeta että ihmiset on erilaisia. En minä ole sen parempi kolmekymppisenä kuin nuo naisetkaan, ihmettelen vain sitä monoliittista samankaltaisuutta ja asennetta joka monilla on. Jopa sinkkuina osa tuntuu asettuneen aloilleen siihen virtaan vain kelluskelemaan ja odottamaan.
Ehkä se on väärin tai joudun itse kärsimään siitä, mutta minusta vain ei ole siihen. Paitsi sen oikean naisen jolla on minun puoliani tukeva persoona. Sitten sitä voi jaksaa elämän rutiineja jne. yhdessä.
Mutta ajatus että kolmekymppisenä tulisi olla kolmekymppinen ja tehdä elämästä joku kilisee? Hei, haloo Helsinki!
Katselen ympärilleni kyllä avoimesti, mutta jos summaa näitä kokemuksia niin aina hypähtää samoja juttuja esiin.
Ei kannata olla kateellinen. Osa meistä kuten minä voimme etsiä lopulta mahdottomuuksia. Ehkä jopa naista jota ei ole olemassa muussa kuin kuvitelmissa.
Voisin minäkin toisaalta ajatella että yleistyksiä ei tulisi tehdä, mutta jos on tavannut tietyn tyyppisiä naisia (ei ikä-juttu) niin huomaa heissä kaikissa sitä samaa enkä löydä heidän kanssaan mitään yhteistä olipa ne muut ominaisuudet kuten ulkonäkö jne. mitä hyvänsä.
Lopulta kuitenkin sitä etsii sellaista joka loksahtaa kohdalleen niihin omiin henkisiin koloihin ja lukittuu ei välttämättä välittömästi mutta ajan kanssa paikoilleen.
Alustavasti jos se vaatii sitä että ollaan yhteensopivia ja yleistyksenä näen että yleensä naiset jotka ovat kolmekymppisiä eivät siihen vain sovi. Sille ei mahda mitään omalta puoleltani tai sitten sen toisen puolelta. Eihän naiset nyt yleensä ikälappuja mukanaan kantele, mutta tietysti olipa ihminen minkä ikäinen tahansa niin ihmisen olemus ja käytös kertovat paljon kuka hän on.
Ei minulla ole sinällään mitään ongelmia olla ennakkoluuloton, mutta kauemmaksi katsoen -sinne horisonttiin, tahdotko miten paljon tulla toista vastaan jos vaikka tunnetkin että ihminen olisi mielenkiintoinen jos tajuat hänen olevan toisenlainen kuin itse olet?
Entä jos se "ennakkoluuloisuus" suojelee sinua kuluttamasta sitä kallisarvoista aikaa ja energiaasi "vääriin" valintoihin ja ihmisiin?
Mitäpä tuohon voisi lisätä? Minun näkökulmastani – huom, siis vain tästä suppeasta näkökulmasta ja näihin teksteihin perustuen – pääsit taas lentoon :)
Mutta vakavammin, minusta tuo viimeisin kysymyksesi on yksi oleellisimmista
”Entä jos se "ennakkoluuloisuus" suojelee sinua kuluttamasta sitä kallisarvoista aikaa ja energiaasi "vääriin" valintoihin ja ihmisiin?”
Minä oikeastaan kysyisin, jos/kun kerran lennät – onko silloin ”ennakkoluuloille” tarvetta? Jos kyllä, onko ennakkoluulosi suojelumekanismi vai rajoite? Jos se on suojelumekanismi, miltä se sinua suojelee? Onko mahdollista, että suojelumekanismiksi luulemasi onkin rajoite ja ylimääräistä painolastia lennollasi?
Kuten joku edellä mainitsikin, minusta(kin) tuntuu että nykyään päätös ihmissuhteissa tehdään ”taloudelliseen tapaan” nopeasti että kuka on mahd. oikea tai väärä, kuka on aikani arvoinen. Se on ehkä nykyaikaa, mutta toinen kysymys sitten on se, että kuinka hyvin itse kukin pystyy ”kustannustehokkaan” arvion toisesta ihmisestä tekemään lyhessä ajassa? Miten voi tietää mitkä osat, tai ketkä ihmiset, ovat omassa elämässä ”vääriä” tai ”oikeita” ilman syvempää tutustumista? Mikä aika on ”siedettävä investointi” jonka voi yhteen ihmiseen ”uhrata”?
Kärjistetysti sanoen, minusta puhutaan lihamarkkinoista. Kannattaako tämä ihminen minulle, investointina elämääni/ajankäyttööni?
Ja näin ollen, omasta näkövinkkelistäni on kaksi oleellista kysymystä: 1) miten nopeasti pystyn kustannustehokkaan arvion toisesta tekemään JA/TAI 2) haluanko olla ylipäätään osa lihamarkkinoita vai ei? Ovatko kaikki ihmissuhteet mitattavissa taloudellisten mittareiden tapaan hyöty-riski akselilla? Onko olemassa vaihtoehtoa? Olenko tässä asiassa nyt laput silmillä?
Suoraan sanottuna – ja sori, tiedän että tämä kuulostaa itserakkaalta – tiedän olevani ”hyvä investointi” joten olen sikäli hyvässä asemassa näillä lihamarkkinoilla. Niinpä minuakin on jo vuoden sinkkuuden aikana kosinut kaksi miestä. Molemmilla oli kiire ”täyttää yhteiskunnallista kuvaa oikeasta, täydellisestä perheestä”. Kumpikaan heistä ei tajunnut käsitettä ”voidaanko ottaa päivä kerrallaan nauttien elämästä ja toisistamme ja katsoa miten asiat kehittyy?” . Ts. minun kokemukseni mukaan miehet käyttäytyvät aika samalla lailla kuin sinun kokemasi naiset, ts. täytetään sitä jotakin ulkoa annattua muottia oikeasta elämästä, ihan niin kuin yritettäisiin ruksata yksi rasti CV:ssä... Aikalisän ottaminen ja syvällinen ihmiseen tutustumiseen näyttäisi olevan pois muodista... Kuka toisi käsitteen ”slow-love” ihmissuhteisiin, slowfoodin, downshiftauksen ja muiden rinnalle?
No joo, meni vähän sivuraiteille, mutta pointtini on se, itse ainakin menen omassa elämässäni mahd. avoimin ajatuksin koska en usko että voin onnea löytää hyöty-riski-periaatteella (ts. taloudellisilla lainalaisuuksilla). Minä ajattelin vain liidellä/lennellä ympäriinsä, niin vapaana kuin omilta asenteiltani pystyn – jos johonkin sopivaan törmään, niin se on hyvä – mutta jos en, niin minulla on silti ollut hel*etin hyvä lento. Ei se päämäärä, vaan se matka. Siitä on mielestäni elämässä kyse.
"Minä oikeastaan kysyisin, jos/kun kerran lennät – onko silloin ”ennakkoluuloille” tarvetta? Jos kyllä, onko ennakkoluulosi suojelumekanismi vai rajoite? Jos se on suojelumekanismi, miltä se sinua suojelee? Onko mahdollista, että suojelumekanismiksi luulemasi onkin rajoite ja ylimääräistä painolastia lennollasi? "
Jokaisella meillä on omat kynnyskysymyksemme joita emme jaksa ylittää ja jotka sinun kielikuvia käyttäen muuttuvat painolastiksi joka estää lentämisen -esimerkkinä minulla se olisi naisen jo valmis lapsi. Tiedän sen kuvion ja sillä mitä se nainen muutoin on ei ole mitään merkitystä vaikka kuinka lennätyttäisi koska en ole kiinnostunut olemaan kolmas pyörä suhteessa. Yhden kapinallinen on toisen vapaustaistelija, yhden rakastettava suloinen lapsi on toisen rasittava suhteesta mahdottoman tekevä pentu.
Siinähän ne ihmisten valinnat tulevat esiin ja ne erilaiset elämänpolut kun muutamme tuota leikkauspistettä joka liittyy meidän arvostuksiin ja "ennakkokäsityksiin" (ennakkoluulo kuulostaa negatiiviselta). Minulla on se tiettyjen asioiden kohdalta hyvin selvä.
Samahan koskee myös asioita joita voi tapahtua parisuhteessa kuten pettäminen. Voisit kysyä että olenko niin ennakkoluuloinen etten voisi antaa anteeksi pettämistä jos se olisi hetken hairahdus?
Vastaus on -en voisi - se ei tule kysymykseenkään.
Sillä tavoin sinä määrittelet itsesi etkä anna toisten määritellä sinua jo etukäteen sekä et sotkeudu täydelliseen vapauteen kuvitelleen että se olisi vapautta kun annant kaiken anteeksi ja kuka tahansa voisi käydä sinulle kunhan luovut vain "ennakkoluuloistasi".
Minä tiedän tasan tarkkaan omasta kokemuksesta mitä minä en ainakaan tahdo joten jos se jollekulle on sitten "ennakkoluulo" niin se on kovin ikävää.
Yleistyksenä voisi siis sanoa että nainen jolla on jo lapsia ei kiinnosta tippaakaan ja samaa koskee kuvaillun kaltaisia 30-vuotiaita naisia. Se sopivatko kaikki 30-vuotiaat naiset tuohon onkin sitten eri juttu, mutta jos riittävän moni sopii niin yleistys on paikallaan.
"Kuten joku edellä mainitsikin, minusta(kin) tuntuu että nykyään päätös ihmissuhteissa tehdään ”taloudelliseen tapaan” nopeasti että kuka on mahd. oikea tai väärä, kuka on aikani arvoinen. Se on ehkä nykyaikaa, mutta toinen kysymys sitten on se, että kuinka hyvin itse kukin pystyy ”kustannustehokkaan” arvion toisesta ihmisestä tekemään lyhessä ajassa? Miten voi tietää mitkä osat, tai ketkä ihmiset, ovat omassa elämässä ”vääriä” tai ”oikeita” ilman syvempää tutustumista? Mikä aika on ”siedettävä investointi” jonka voi yhteen ihmiseen ”uhrata”?"
Sehän on jokaisen itsensä päätettävissä.
Itse taas olen eri mieltä siinä että nykyaikana osaa tuntuu vaivaavan se että on pakko päästä parisuhteeseen ja saada seksiä.
Lopputulos on se että mennään mistä aita on matalin ja myydään itsensä eniten tarjoavalle.
Tärkeintä on siis se eka fiilis joka toisesta tulee eikä se ollaanko toisen kanssa yhteensopivia. Joskus riittää vaikka se että itse on yhtä sukupuolta ja toinen toista sekä "on sellainen tunne".
Onko sinusta se tunne sen parempi vaihtoehto kuin se puntarointi jota nimität lihamarkkinoiksi onko tarpeen panostaa suhteeseen jos se toinen tuntuu erilaiselta kuin itse tai tulee tunne että esimerkiksi seksuaalisesti vetovoima tulee latistumaan ajan kanssa koska ne henkilökemiat eivät vain kohtaa riittävän vahvasti sillä tasolla?
Minä en osaa neuvoa ihmisiä miten heidän tulisi valita suhteensa ja kriteerinsä, mutta nykyaikana on niin paljon vaihtoehtoja varsinkin naisilla että jonkinlaista karsintaa on pakko tehdä. Osa ei edes tajua tekevänsä sitä jo tällä hetkellä vaan kuvittelee että antaa mahikset "kaikille" ja ettei ennakkoluuloja ole.
Väitänpä että aika monella naisella on mm. miesten pituus ja kasvojen komeus suodatin jo valmiiksi päällä joka kumoaa esimerkiksi sinun ajatukset kenelle antaa mahdollisuus ja kenelle ei. Samoin suurin osa naisista on passiivisia ja antaa miesten tehdä aloitteet niin tosielämässä kuin netissäkin -eikös sekin ole ennakkoluuloisuutta?
Minä taas tiedän että minulla on naisen liikakilo suodatin päällä ja olen siitä tietoinen.
Kumpi on lopulta enemmän ennakkoluuloisuutta? Se että ei tajua että suodattaa osan vaihtoehdoista pois vai se että tiedostaa asiaa ja tajuaa että se on oma valintani?
...jatkuu
" tiedän olevani ”hyvä investointi” joten olen sikäli hyvässä asemassa näillä lihamarkkinoilla."
Minullakin on ollut vastaavia kokemuksia vaikken osaa sanoa miten hyvänä investointina minua naisten näkökulmasta voi pitää.
Arvaan että osa naisista pitää minua hyvänä tiettyjen ominaisuuksien puolesta joka valitettavasti tarkoittaa että he kuvittlevat että tahdon samoja asioita kuin he.
"Molemmilla oli kiire ”täyttää yhteiskunnallista kuvaa oikeasta, täydellisestä perheestä”. Kumpikaan heistä ei tajunnut käsitettä ”voidaanko ottaa päivä kerrallaan nauttien elämästä ja toisistamme ja katsoa miten asiat kehittyy?”
Mielestäni tuossa on jo kaksi eri asiaa.
Itse tahdon miehenä jonkinlaisen varmuuden asioista koska jos etsin ns. vähemmän tärkeää suhdetta niin silloin katsotaan "päivä kerrallaan".
Aika moni suhde nykyaikana on sitä että "katsotaan päivä kerrallaan". Mihin se sitten lopulta vie?
Olen siis itse sellainen välitapaus että en tahdo mitään yhteiskunnalista mallia määrittämään parisuhdetta, mutta toisaalta ahdistaa hötöntöttö suhde joka ei vie oikeastaan mihinkään ja jossa vain "katsellaan".
Seurustelun tarkoitus on kuitenkin johtaa johonkin ja tiivistää paria eikä olla vain joku tietyn ajan jaksoinen tutustumisretki ja hauskanpitoa kunnes vaihdetaan paria.
Ehkä olemme tuossa suhteessa eri mieltä asioista. Uskon että miehillä voi olla jopa nykyaikana suuremmat paineet viedä asioita eteenpäin ja se korostuu noissa sinun tapauksissa.
Itse toimin siten että tiedän jo etukäteen että onko kyse vähemmän vakavasta vai vakavasta suhteesta. Edellisessä voi käyttäytyä että "katsellaan", mutta jälkimmäistä täytyy rakentaa alusta alkaen -mikä ei edelleenkään tarkoita jotain pikkumies ja pikkuvaimo roolien vetämistä.
Oletko miettinyt omalla kohdallasi voiko ennakkoluulojesi puute ja rajauksesi puute johtaa siihen että tahdot loputtomasti katsella vaihtoehtoja sekä miehille kerrot että "katsellaan mitä tapahtuu" vaikka tiedät tai arvelet ettet kyseisen miehen kanssa sen vakavammin voisi koskaan olla? ;D
"No joo, meni vähän sivuraiteille, mutta pointtini on se, itse ainakin menen omassa elämässäni mahd. avoimin ajatuksin koska en usko että voin onnea löytää hyöty-riski-periaatteella (ts. taloudellisilla lainalaisuuksilla). Minä ajattelin vain liidellä/lennellä ympäriinsä, niin vapaana kuin omilta asenteiltani pystyn – jos johonkin sopivaan törmään, niin se on hyvä – mutta jos en, niin minulla on silti ollut hel*etin hyvä lento. Ei se päämäärä, vaan se matka. Siitä on mielestäni elämässä kyse. "
Todella hieno ajatus kun olet sinkku. Parisuhteessa pitäisi vain pystyä sille toiselle lupaamaan edes jotakin ettei liihota jo huomenna tai viikon päästä pois toisen luota.
Itse en sekoita koskaan hauskanpitoa vakavaan suhteeseen ja tiedän ettei toinen voi johtaa toiseen.
Tahdon olla myös varma että nainen on kiinnostunut minusta vakavassa suhteessa johon seurustelu pyrkii eikä vain oleilla.
Avoimin ajatuksin on hyvä liikkua kun on sinkku, mutta esimerkiksi itse en voi suhtautua avoimin ajatuksin naiseen jolla on lapsia ja jolle minun tulisi kertoa että "katsellaan mitä tapahtuu".
Onkohan niin että et ehkä lopulta tiedä mitä sinä tahdot jonka vuoksi kadotat itsesi kuvitelmiin jonkinlaisesa tunteesta jolla toisen oikean vaihtoehdon tunnistat, mutta vaikka olisit sellaisen kanssa suhteessa niin kyse olisi sinulle enemmän siitä miten se suhde muodostuisi kuin millainen se ihminen olisi (odottaisit tunteen vahvistusta että oletteko sopivia ja kannattaako jatkaa jatkuvasti)? Sen lisäksi jos noin vapaasti valitset niin oletko varma ettet hukannut aikaasi noihin kahteen mieheen ja muutenkin jos olisit voinut käyttää ne jotenkin muuten?
Miten sinun ennakkokäsityksesi ja ennakko-odotuksesi poikkeavat minun vastaavista?
Mietin että onko sinulla ehkä itsekritiikin puutetta kun arvelet olevasi ennakkoluuloton, mutta kuitenkin panostat tietyllä tavalla parisuhteeseen ja että sinusta on ok kertoa toiselle ihmiselle että hän on tärkeä vain sinulle sen aikaa kun tuntuu siltä (=katsellaan mitä tapahtuu)?
Oletko miettinyt asioita tuosta näkökulmasta?
Vaikka mieheltä odotetaan aktiivista roolia nykyään niin jos nämä naiset jotka haluavat perheen kodin heti nyt pois niin toinen naisia yhdistävä nykyinen tapa on se että loputtomasti etsitään jotain suhteesta toiseen mennen. Samalla se laimentaa miehen aktiivisuutta ja miehen sitoutusmitahtoa koska tulee olo ettei nainen välitä.
Itse ainakin välttelen naisia kuin ruttoa joiden mielestä suhde on ilman mitään lupauksia hyvä ja esimerkiksi tapailuvaihetta voi jatkaa ilman varsinaista seurustelua loputtomasti.
Silloin tulee vähän se olo että lehmän (sori vain kielikuva) silmät sojottavat sivulle päin toiselle laitumelle samalla kun ruohoa mussutetaan.
Onko siis ehkä lopulta parempi kuitenkin olla niitä ennakkokäsityksiä sekä antaa vähemmän mahiksia ihmislle jotka epäilee epäsopiviksi sekä panostaa sitten siihen suhteeseen alusta asti pyrkien johonkin?
No mutta tässäkin ketjussa selitetään uudestaan ja uudestaan siitä millainen nainen kelpaa ja millainen ei kelpaa. Eikä tämä ole ainoa ketju jossa niin tehdään.
Hehehee, eli siis kuitenkin haetaan sitä kodista ja rutiineista ja tylsyydestä haaveilevaa naista!
Kirjoitit paljon hyvää asiaa, taidamme itse asiassa olla aika monesta asiasta samaa(kin) mieltä, mutta tässä vielä muutama kommentti (sorry pitkä vastaus):
Minusta on täysin ok asettaa omat kriteerinsä, kuten sinun kohdallasi tuo naisen lapsettomuus. En ole missään vaiheessa kyseenalaistanut ko. tyyppisten kriteerien asettamista – kyseenalaistin tekemäsi yleistyksen 30-vuotiaista naisista. Mutta tuosta yleistämisestä ja sen funktiosta jo keskustellimmekin, joten siihen ei ole oikeastaan mielestäni enää tarve tarkemmin palata.
On minullakin joitakin kynnyskysymyksiä, en esim. harkitsisi treffailun aloittamista vakavasta päihderiippuvuudesta kärsivän ihmisen kanssa. Se saattaa kuulostaa kylmältä tms. mutta mielestäni päihteet muuttavat persoonaa niin totaalisti, etten voisi suhdetta harkita. Jos henkilö pääsisi riippuvudesta eroon, ja olisi muutoin minusta mielenkiintoinen, niin sitten voisin harkita uudelleen – pääsisin tutustumaan siihen oikeaan persoonaan, en päihteiden kyllästämään.
En siis minäkään ole tässä mielessä täysin vapaa taikka painolastiton – enkä sitä liioin haluaisikaan olla. Tietyt asiat, esim. tuo mainitsemasi asenne pettämiseen, liittyvät elämänarvoihin – ja niitä mielestäni jokaisella tuleekin olla. Täysin vapaa ihminenhän olisi täysin arvoja vailla? Tyhjä kuori? Sellainen vasta epäkiinnostava ihminen olisikin – ainakin minun mielestäni.
Olen vain itse huomannut, että jotkin arvoni ja periaatteeni saattavatkin joissakin tilanteissa kääntyä ennakkoluuloiksi tai jopa suvaitsemattomuudeksi. Minä siis itse pyrin siihen, että minulla olisi elämänarvoja, muttei ennakkoluuloja. Eli tämä keskustelu meni aika pitkälle käsitteillä kikkailuksi (ehkä myös siitä syystä tapahtui joitakin väärinymmäryksiä), mutta itse näen näiden kahden välisen eron niin, että arvo on positiivinen voima, kun taas ennakkoluulo on negatiivinen.
Esimerkkinä tästä voisi vaikka mainita yhteisöllisyyden, joka arvona voi parhaimmillaan näyttäytyä ihmisten välisenä auttamisenhaluna, yhteenkuuluvuuden tunteena, yhteisinä kehityshankkeina jne. mutta pahimmillaan – jos se kääntyykin negatiiviseksi voimaksi – sitä voidaan käyttää erottelemisen ja syrjinnän välineenä. Silloin yhteisöllisyydestä ”me vastaan muut” voi tulla ennakkoluulo. Tämän tyyppisiä kuvioita itse yritän – välillä aika kovallakin itsekritiikillä – tunnistaa itsessäni. Ja kun olen tämäntapaisia ajatus- ja/tai käytösmalleja itsessäni tunnistanut, niin olen niistä pyrkinyt irti opettelemaan. Juuri niissä tilanteissa ja niiden jälkeen, olen ”korkeammalle omassa lennossani” päässyt – tuota tarkoitin aiemmin lentämisestä puhuessani.
Ehkä parisuhdekriteerinä vastaava esimerkki voisi olla vaikka yritteliäisyys; ts. arvostan ihmisiä, jotka ottavat oman elämänsä haltuun ja tekevät siitä oman näköisensä ja ponnistelevat kehittyäkseen sekä fyysisesti että henkisesti. Positiivisessa muodossaan se on eteenpäin vievä, rakentava voima. Mutta jos tuon oman arvostukseni takia olisin esim. sitä mieltä, että vain akateemiset ihmisest voivat olla ed. mainitulla tavalla yritteliäitä, olisi se minusta ennakkoluulo, negatiivinen rajoite omassa päässäni jonka johdosta saattaisin missata monia mielenkiintoisia tyyppejä jos etsisin vain akateemisten joukosta.
Vielä tuota metaforaa, ja käsitteiden selkeyttämistä, jatkaakseni, voisi sanoa, että arvot ovat tarpeen, koska ne ovat meidän kotilentokenttä, laskeutusmivalot ja lennonjohtotorni, jotka meidät aina turvallisesti kotiin kuljettavat ja pitävät meidät kiinni siinä, mikä on meille itse kullekin arvokasta, omaa ja sisintämme. Jos näitä ei olisi (täydessä vapauden tilassa), leijailisimme avaruuteen ilman kiintopistettä mihinkään.
Eli KYLLÄ kiitos arvoille ja positiivista voimaa sisältäville, elämää eteenpäin vieville asenteille, mutta EI kiitos ennakkoluuloille, rajoitteille ja negatiivista voimaa sisältäville asenteille/ajatuksille.
Sitten tuosta suhteenmuodostamisesta: ei minullakaan ole ohjeita antaa; kaikki nuo asiat, kriteerit, suodattimet, se kuinka paljon aikaa käyttää tutustumiseen jne. - eiköhän se jotenkin täydy itse kunkin löytää omin tapansa... Mutta jos jatkuvasti törmäisin ongelmiin, niin tarkastelisin omia metodejani, suodattimiani jne. tarkasti.
Mutta siitä olen varma, ja samaa mieltä kanssasi, ettei tietenkään kannata sellaiseen suhteeseen kummankaan aikaa ”tuhlata”, jos suhde tuntuu jollakin merkittävällä tavalla väärältä. Vaikeampaa kuin tuo selkeästi väärä, lienee tunnistaa ”tarpeeksi oikea”? Sekin lienee kovin yksilökohtaista, että kuinka voimakkaan tunteen siitä oikeasta eri ihmiset tarvitsevat – joskushan, kuten itsekin aiemmin totesit, se ”loksahtaminen” voi viedä hieman aikaa. Missä se raja menee? Entä kuinka voimakkaan sen loksahtamisen tunteen tulee olla, jotta se on riittävä? En itse kykenisi suhteeseen vain ollakseni suhteessa, mutten toisaalta tuomitse jos joku toinen tuollaisen ratkaisun tekee.
jatkuu..
Taisin omista esimerkeistäni vähän huonoin ilmaisuin kertoa, koska ymmärsit tilanteet, ainakin osittain väärin. Kyse oli siitä, että tapailua/seurustelua oli jatkunut vasta aika lyhyen aikaa ja miehet kiirehtivät asioiden edelle. En ole koskaan useampaa miestä samanaikaisesti tapaillut (edes ihan alkutreffailuvaiheessa) – haluan aina katsoa yhden ”kortin” kerrallaan (ei kovin hyvä ilmaisu tuokaan mutten nyt parempaa keksi :)). Olin noissa esimerkkitapauksissa sitoutunut suhteeseen (sikäli käyttämäni ”katsoa päivä kerrallaan” –ilmaisu oli huono), mutta koska kyse oli alkuvaiheesta olin itse vielä henkisesti vaiheessa ”tässä suhteessa on potentiaalia ja paljon hyvää, mutta haluan tuntea toisen paremmin tietääkseni voiko tämä olla jotain pidempikestoista”.
Eli minä olisin halunnut jatkaa seurustelua, toisiimme tutustumista, mutta ajan kanssa, omissa kodeissamme asuen jne. Miehet puolestaan olisivat jo halunneet muuttaa yhteen ja alkoivat puhua lapsista. Joten minua alkoi ahdistaa ja pyysin aikaa, mutta painostus jatkui – minusta haluttiin leipoa se pikkurouva... Eli persoonien ja kokonaisuuksien puolesta molemmissa olisi voinut olla potentiaalia pidempäänkin suhteeseen (tai ainakin jatkoseurusteluun ja ”lisäselvityksiin”), mutta suhteet päättyivät tähän ”perheidyllikiireeseen”. En koskaan saanut kummaltakaan mieheltä hyvää vastausta siihen, miksi kiire oli niin kova, kun alle 35-vuotiaita kuitenkin kaikki ollaan. Ehkä siinä kävi samalla tavalla kuin sinä kirjoitit (naisista), että nuo miehet luulivat minun haluavan samaa kuin he... Ihmeellistä mielestäni myös, että näin kävi kaksi kertaa peräjälkeen.
Piti oikein kirjoituksesi luettuani miettiä omia vaikuttimiani, suodattimiani, käytöstäni. Joku voisi ehkä sanoa, että osallistuin noiden suhteiden sabotointiin vaikuttamalla en-niin-sitoutuneelta. Tämä lehmä (heh) ei kuitenkaan koskaan katsellut toiselle laitumelle ja olin mielestäni niin sitoutunut kuin nyt vasta alkaneessa suhteessa voi olla. En siis oikein tiedä mitä olisin voinut tehdä toisin... mielestäni myös kaikista näistä asioista, odotuksista suhteelle jne. puhuimme aina suoraan.
Näin jälkiviisaana voisin toki todeta sen virheen tehneeni että edes ryhdyin tapailemaan ketään alle 6 kk ed. pidemmän suhteen päättymisestä, se oli mokani ja sikäli ehkä kaikkien ajan haaskaamista. Sanoin kyllä miehille taustoistani ja ettei ehkä edes treffailua kannattaisi aloittaa, johon vastaus oli ”voidaanhan me käydä treffeillä ja viettää aika yhdessä, ottaa päivä kerrallaan...” Nopeasti tuo asenne sitten muuttui... eli hankala yhtälö, kun en nyt ajatellut kuitenkaan kotiini muumioitua vielä tässä vaiheessa.
Mutta tajusin, että minä taidan olla ihmissuhteissa hidas, ainakin tätä nykyä. Tarkoitan, että tutustuminen vie aikaa enkä osaa/halua prosessia nopeuttaa. Joku toinen saattaa salamarakastua ja kyetä muuttamaan yhteen 1-3 kk tutustumisesta, mutta minä en – tai en ainakaan usko että tulen tähän pystymään. Eli jos pitäisi olla tällaisessa salamarytmissä mukana niin minulla taitaa olla lisävaikeuksia edessä. Työelämässä on ihan tarpeeksi tuota ”tulos tai ulos” –ajattelua, joten en usko siihen ihmissuhteissa taipuvani jatkossakaan vaan täytyy sitten yrittää etsiä se ”sonni”, jolle se slowlove sopii.
Mutta tuossa tuli nyt yksi oma suodattimeni paljastettua. Mutta siis kysymykseesi:
”Oletko miettinyt omalla kohdallasi voiko ennakkoluulojesi puute ja rajauksesi puute johtaa siihen että tahdot loputtomasti katsella vaihtoehtoja sekä miehille kerrot että "katsellaan mitä tapahtuu" vaikka tiedät tai arvelet ettet kyseisen miehen kanssa sen vakavammin voisi koskaan olla? ;D”
Ei, en usko tähän, koska kuten sanoinkin, katson aina yhden kortin kerrallaan.
Treffailun alkuaikoina on minusta luonnollista, että päivä kerrallaan edetään – mutta mitä pidemmälle suhde etenee ja syvenee, niin samalla syvenee sitoutumisen aste.
”Parisuhteessa pitäisi vain pystyä sille toiselle lupaamaan edes jotakin ettei liihota jo huomenna tai viikon päästä pois toisen luota.”
Joo, olen täysin samaa mieltä. Kun kirjoitin liihottelemisesta, tarkoitinkin omista ennakkoluuloistani vapaana liihottelua – en miehestä vapaana liihottelua.
Nuo yllä olevat selvennykseni taitavat aika lailla kattaa myös muita lopputekstisi kysymyksiä (vai unohdinko johonkin vastata?) – yhteenvetona siis voisin sanoa: arvoja ja odotuksia saa olla – usein ne ovat hyvästä ja olemassa hyvästä syystä, mutta joskus omia odotuksia on milestäni hyvä kyseenalaistaa. Jaan myös näkemyksesi parisuhteesta ja sitoutumisesta, omassa ”ongelmassani” oli kyse siitä, että lehmä ei ollut muista laitumista kiinnostunut siihen asti kunnes lehmää ryhdyttiin sähköpaimenella tiukkaan karsinaan ohjaamaan.
Pitkissä vastauksissa ei sinällään ole mitään vikaa, tuleepahan asia selväksi. ;)
Kynnyskysymykset tulee jokaisen itse määrittää riippuen millaisen suhteen tahtoo. Tietysti siihen sisältyy aina se että onko ihminen lopulta varma mitä tahtoo ja mitä oikeasti sydän halajaa? Tiedämmekö määränpäätä etukäteen ennen kuin olemme jo matkalla sinne?
Sikäli olet oikeassa tuossa parisuhteiden suunnitelmallisuudessa ja "lihamarkkinoissa" (tosin minulle lihamarkkinat tarkoittavat enemmän pinnallisia asioita sekä yksinkertaista kehon ja mielen reaktiota johonkin "kiinnostavaan" jonka mukaan määritellään tuotteille hinta brändituotteelle lisää jos "suosittu tuote" on sopivasti esillä vaikkapa nettideitissä) että ne voivat sumentaa sen alkuperäisen "viattomuuden" ja avoimuuden joka liittyy mm. rakkauden etsintään.
Kuitenkin itse jonkin verran tuota tunnepuolta kokeneena sanoisin että tunteet voivat ohjata pahasti harhaan ja vaikka toinen ihminen olisi "täydellinen pakkaus" niin noita rajauksia on pakko tehdä sen osalta esimerkiksi kenen kanssa lopulta sopii yhteen.
En osaa sanoa ovatko tuollaiset asiat sitten lopulta posiitivisia arvoja tai negatiivisa ennakkoluuloja. Ne ovat enemmänkin neutraaleja asioita jotka muodostavat kuilun jota ei ole mahdollista kurua umpeen olipa toinen kuinka viehättävä ja kiinnostava tai miltä toisen kanssa tuntuisi olla. Kysymys on sitten siitä tahtooko molemmat muuttua toisen suuntaan tai antaako toinen periksi ja omaksuu toisen elämäntavan. Onko tuo muuttuva ihminen sitten se johon alunperin sitä tulikaan kiinnostuttua tai se johon jopa ihastui/rakastui?
Elämässä tulee tapaamaan ihmisiä joiden kanssa tietää että voisi loksahtaa, mutta se uskon hyppy joka tulee tehdä noissa tilanteissa voi olla liikaa kenelle tahansa. Eikä maailmassa ole olemassa mitään täydellisiä ratkaisuja tai täydellisiä suhteita ellei ala uskoa että jokin tietty asia esimerkiksi tietynlainen tunne toisesta johdattaa "kohtalon huomaan".
Lopulta ihmiset joutuvat tekevät omista lähtökohdistaan niitä päätelmiä suhteesta. Niitä olisi hyvä tehdä jo etukäteen onpa ne sitten arvoja tai ennakkoluuloja.
Itse muuten törmään jatkuvasti ongelmiin, mutta lopulta kaikki menee siihen että olen liiankin itsekriittinen. Ei pitäisi olla nirso, mutta jos oikeasti tuntee että niitä sopivia on ehkä olemassa vain kourallinen niin mitä siinä voi tehdä?`Muuttua toiseksi ihmiseksi?
Lopulta mennään tietynlaisen identiteetin tasolle että kyse ei ole enää siitä mitän ihminen haluaa vaan millaisessa elämässä ihminen tuntee olevansa itsensä ja tuntee toteuttavan itseään. Tunne että elää jonkin toisen elämää tai että huomaa että olevan ihmisen kanssa josta jollakin tavalla välittää, mutta se tyhjyyden tunne joka toisen kanssa oloa seuraa on yksi pahimmista mitä tiedän.
Kun keskustelemme näistä asioista niin tässä on se vaara että keskustelemme vain tietyllä tasolla -juuri sellaisella hieman pinnan alla olevalla "onkohan tää mulle se oikea" tai "olenko suhteessa vain ollakseni tyytyväinen vaikka kaipaan muuta?" vaan pitäisi kysyä millaiseksi ihminen tahtoo elämänsä muodostuvan.
Esimerkiksi osa ihmisistä nykyään haluaa selkeästi useamman kuin yhden kumppanin elämänsä aikana ja suhteet ovat heille tietynlaisia pikalounaita tai pitemmän kaavan kautta vietyjä illallsia. He ehkä puhuvat haluavansa kunnon suhteen ja pariutuvansa jne. mutta jokainen näkee että ne keinot joita käytetään ja kumppanit joita valitaan ovat vain sopivia sinnepäin ja sillä hetkellä tuottavat sen tunteen että "asiat menevät oikein".
Jos ihminen tahtoo oikeasti löytää ihmisen jonka kanssa on sopiva täytyy mennä usein syvemmälle omaan psyykkeeseen siihen pisteeseen ettei toisen kanssa ole valmis ottamaan enää taka-askelia. Koska tiedät että se ihminen siinä edessä on jotain muuta kuin väliaikaista.
"Kyse oli siitä, että tapailua/seurustelua oli jatkunut vasta aika lyhyen aikaa ja miehet kiirehtivät asioiden edelle."
Niin, tuohan on ihan normaalia.
Yritin tuoda esille lähinnä sitä mitä mies ehkä ajattelee.
Yksi asia mihin itse olen törmännyt vaikken siis mikään heti-parisuhde-perhe-mulle-kaikki-nyt on se että varsinkin tapailun alkuvaiheessa sitä miehenä tahtoo tutustua toiseen ennen kuin tekee hätäistyjä johtopäätöksiä, mutta huomaa että miehen tulee olla aktiivinen koska muuten nainen menettää meilenkiintonsa. Sen lisäksi tulee fiilis että seksin pitäisi tulla kuvioihin todella nopeasti ja tuntuu että osa naisista ei ymmärrä miten se vaikuttaa edes heidän omiin hormonitoimintoihin tai miten molemmille voi tulla tunne että mihin suuntaan suhde on menossa kun harrastetaan seksiä.
Mielestäni noissa piilee ansa että toiseen ihmiseen kiintyy tai sitten toisen kokee "jännäksi" esimerkiksi juuri seksin kautta vaikka yhteistä on kovin vähän mille perustaa oikeasti sitä parisuhdetta.
Ei liene yllättävää että monella on nykyaikana näitä tapailu-seksisuhteita joista he kuvittelevat kehittyvän jotain kestävämpää -"kunhan on tutustuttu". Mutta yleensä se on itsensä huijaamista eikä siitä kehity mitään sen erikoisempaa. Se on pelkkää hauskanpitoa ja suhdetta ei ole alunperin rakennettu kivijalustalle.
"Eli minä olisin halunnut jatkaa seurustelua, toisiimme tutustumista, mutta ajan kanssa, omissa kodeissamme asuen jne. Miehet puolestaan olisivat jo halunneet muuttaa yhteen ja alkoivat puhua lapsista. Joten minua alkoi ahdistaa ja pyysin aikaa, mutta painostus jatkui – minusta haluttiin leipoa se pikkurouva..."
Sain vilunväristyksiä. Itselleni ei ole käynyt aivan noin koska en ole antanut tilanteen mennä tuohon pisteeseen ja yleensä olen tunnistanut nuo tapaukset jo hyvin alkuvaiheessa, mutta muutama kaveri on törmännyt noihin ja nuo ehdotukset ovat tulleet jopa yllättävän alussa sitoutumisesta ja lapsista.
Mielestäni on väärin jo niitä mahdollisia tulevia lapsia kohtaan suunnitella tuollaista noin nopeasti.
Ongelma lienee se että parisuhde perhe on se normi ja sen vastainen toiminta nähdään juuri "negatiivisena" vaikka todellisuudessa tarkoitus on vain varmistaa että sille parisuhteelle ja varsinkin perheelle on edes mahdollisuuksia olemassa.
"Treffailun alkuaikoina on minusta luonnollista, että päivä kerrallaan edetään – mutta mitä pidemmälle suhde etenee ja syvenee, niin samalla syvenee sitoutumisen aste. "
Joo, tuota juuri hain. Alussa mielestäni tulee olla kiinnostunut ja osoittaa kiinnostusta sekä hyvin pian olla varma kiinnostuksesta -ajan kuluessa sitten selviää onko molemmat varmoja yrittämään toisen kanssa ja lopulta ovatko molemmat varmoja että tahtovat olla toistensa kanssa.
Osa naisista vain kuvittelee että miehen tulee olla varma ja naisen ei tarvitse. Mieskin kaipaa naisesta jonkinlaista varmuutta koska on aika mahdoton olla laivan kapteenina jossa ei ole pohjaa. Silloin mikään miehen itsevarmuus ja varmuus ei riitä jos nainen on kuin arpajaistiketti jossa vaihtuu päivittäin numerot.
"Jaan myös näkemyksesi parisuhteesta ja sitoutumisesta, omassa ”ongelmassani” oli kyse siitä, että lehmä ei ollut muista laitumista kiinnostunut siihen asti kunnes lehmää ryhdyttiin sähköpaimenella tiukkaan karsinaan ohjaamaan. "
Aika hyvin jatkoit lehmä-mielikuvaa :D.
Tiedän tuon tilanteen. Tosin minulla se on enemmän mennyt niin että nainen on jo etukäteen ajatellut minut joksikin aidatuksi ja valmiiksi kesytetyksi työhevokslajikkeeksi johon ei laiteta edes satulaa vaan joka tietysti vetää perässään auraa. Nainen tietysti ajattelee että mikä tahansa lämminverinen ja tarpeeksi mukava tamma on tällaiselle suomenhevoselle sopiva kumppani ja kunhan hevonen saa tarpeeksi heinää ja lämpimän lepopaikan niin on elämäänsä tyytyväinen aina koska "sai" moisen tamman -menee aika pahasti pieleen.
Mieluummin juoksentelen vapaana kunnes löytyy joku samantahtinen tamma jonka kanssa voi kirmailla jonkin aikaa löytäen sitten sen yhteisen aitauksen sijaan yhteisen niityn. Aitausta ei tarvita koska molemmat tietävät että ruoho samalta niityltä syötynä on parempaa kuin eri niityiltä.
Vastauksena noihin kahteen ed. viestiisi:
Joo, lihamarkkinat ei välttämättä unelmatermi sekään - mutta ehkä juuri tuosta syystä ja tarkoituksella kärjistäen sen valitsinkin :)
Hyvää juttua kirjoitit myös tuosta identiteetistä jne. - uskon että omalle itselle on pakko pysyä uskollisena, ts. ei kannata muuttua toiseksi ihmiseksi taikka yrittää elää jonkun toisen elämää taikka unelmia. Muuten olet loputtomassa suossa ja loppupeleissä tuon suhteen voi kuunnella vain omaa sisintään...
Samaan hengenvetoon on todettava, että kompromissejakin on joskus pakko tehdä... Ja jokaisessa parisuhteessa on riskinsä, oma hyppynsä, joka on uskallettava ottaa – jos siis sen meinaa ottaa. Koska vaikka kuinka hyvin tuntisi itsensä ja olisi omat kynnyskysymyksensä jne. miettinyt, niin se toinen ihminen on aika jossakin määrin tuntematon, jopa riski. Joskus tuntuu myös että on ihmisiä, jotka haluavat kyllä parisuhteen ilman mitään kompromisseja, taikka odottavat että vain se toinen niitä loikkia ottaa, itse pysyen tiukasti omassa nurkkauksessaan.
Mutta ehkäpä pitäisikin pyrkiä löytämään se oikea balanssi – ts. pysyä uskollisena itselleen, mutta silti avoimena elämälle ja toisille ihmisille?
”Jos ihminen tahtoo oikeasti löytää ihmisen jonka kanssa on sopiva täytyy mennä usein syvemmälle omaan psyykkeeseen siihen pisteeseen ettei toisen kanssa ole valmis ottamaan enää taka-askelia. Koska tiedät että se ihminen siinä edessä on jotain muuta kuin väliaikaista.”
Totta, mutta vaikeaksi minusta tämän tekee se, että oma psyyke ja identiteettikään – saatikka toisen – ei ole ikuisesti samanlainen ja kiveen hakattu, vaan saattaa muuttua elämän varrella aika paljonkin.
”Mielestäni on väärin jo niitä mahdollisia tulevia lapsia kohtaan suunnitella tuollaista noin nopeasti. Ongelma lienee se että parisuhde perhe on se normi ja sen vastainen toiminta nähdään juuri "negatiivisena" vaikka todellisuudessa tarkoitus on vain varmistaa että sille parisuhteelle ja varsinkin perheelle on edes mahdollisuuksia olemassa.”
Hyvin sanottu.
”Osa naisista vain kuvittelee että miehen tulee olla varma ja naisen ei tarvitse. Mieskin kaipaa naisesta jonkinlaista varmuutta koska on aika mahdoton olla laivan kapteenina jossa ei ole pohjaa. Silloin mikään miehen itsevarmuus ja varmuus ei riitä jos nainen on kuin arpajaistiketti jossa vaihtuu päivittäin numerot.”
Joo, vastavuoroisuus, ainakin minun mielestäni, on yksi suhteen tärkeimmistä kulmakivistä, joten sikäli pitäisi olla itsestäänselvää. Toisaalta jonkinasteinen, tai ainakin lievä epäsuhta mielestäni on mahdollista – ts. että toinen on varmempi/kiinnostuneempi kuin toinen (tätähän aina joskus tapahtuu). Ihan suhteen alussa tuota nyt ei voi oikeastaan pakottaa tai kiirehtiä (minusta varmuus kasvaa sen suhteen syvenemisen ja sitoutumisen kasvun myötä), kun kenenkään tunteita ei voi pakottaa. Mutta sitten jo seurusteluvaiheessa (kun ollaan sitoutuneita) mielestäni pitäisi olla itsestäänselvää. Ehkä tuossakin näkyy tietynlaiset pelaamisen trendit (?) – itse olen huomannut tuollaista käytöstä sekä miehissä että naisissa.
Lopuksi, tuo hevoset niityllä –vertaus onkin huomattavasti miellyttävämpi – ei siinä, että nautakarjassa mitään vikaa olisi :)
Uskon että monelle tuo identiteetti varsinkin nuorempana on koetuksella suhteissa ja aika moni kasvaa partnerin kanssa yhteen siten että itseä ei enää tunnista suhteesta tai toisesta. Siinä tietysti on omat hyvätkin puolensa, mutta uskon että oman identiteetin ylläpito hyvästä ja tiiviistä suhteesta huolimatta on tärkeää myös sen suhteen kannalta.
Kompromisseja tulee suhteissa yleensä aina ottaa, mutta itseä harmittaisi kovasti toisenkin puolesta jos toinen joutuisi luopumaan asioista vuokseni. En ihan aina ymmärrä joitakin ihmisiä jotka ovat valmiita luopumaan monista asioita vain sen vuoksi että saavat olla suhteessa.
Itse ihmettelen siltä osin myös sitä suhtautumista joka joillakin naisilla ja toki miehilläkin on että elämät jotenkin vedetään pikaliimalla yhteen sekä ajatellaan että "tämä on nyt sitten tässä". Ajatus on jotenkin ahdistava. Tietysti sen vastapuolena on se ikuinen etsintä ja yksin oleminen, mutta eikö sen toisen kuten kuvailin pitäisi tuntua jo niin tärkeältä juuri tuohon sopivuuteen liittyen että kompromissien teko ei tuntuisi vaikealta ja toisaalta kompromissit eivät olisi turhan suuria?
Tuossa kaiketi myös se vastavuoroisuus tai ainakin se että näkee että toinenkin tekee niitä kompromisseja on kahta ihmistä yhdistävä tekijä sekä sitä tunnetta että siitä voi tulla jotain kuin vain jos toinen tekee ja toinen ei.
Harvemmin muuten tapaa netissä noin fiksusti ajattelevaa naista...onkohan noi vain sanoja vai toimitkohan oikeasti noin? ;)
"Joo, vastavuoroisuus, ainakin minun mielestäni, on yksi suhteen tärkeimmistä kulmakivistä, joten sikäli pitäisi olla itsestäänselvää. Toisaalta jonkinasteinen, tai ainakin lievä epäsuhta mielestäni on mahdollista – ts. että toinen on varmempi/kiinnostuneempi kuin toinen (tätähän aina joskus tapahtuu)"
Kyllä noinkin. Mielestäni vain sen varmuuden asteen tai kiinnostuksen ei pitäisi vähentää aktiivisuutta jossa toiseen pyrkii tutustumaan. En ymmärrä miksi olla passiivinen jos toinen edes vähän kiinnostaa? Eikö silloin kannata olla aktiivinen ja yrittää tutustua jonka jälkeen asia on selvä.
Yritän tuoda esille tätä miehen näkökulmaa että se voi olla raivostuttavaa jos ei oikein tiedä onko nainen todella kiinnostunut vai ei ja miehen tulisi olla se aktiivinen joka keksii tekemiset yms. kun taas naisen rooliin kuuluu jonkin sortin paasailu kunnes toteaa että "ei mu nyt oikeastaan kiinnostanukkaa tämän enempää".
Tunteita ei voi pakottaa, mutta aktiivisuuteen tulee pyrkiä ja siihen että joko tutustutaan ja vietetään aikaa yhdessä yrittäen selvittää sovitaanko yhteen vai ei tai sitten ei.
On mahdollista etten ymmärrä näitä suhdekiemuroita ja tunnekoukeroita tarpeeksi, mutta mielestäni yhdellä jalalla hyppääminen suhteeseen tarkoittaa ainakin sitä että toiselle voi viestittää että "rentoudu, pidän sinusta ja olen kiinnostunut, katsotaan mitä seuraa" eikä niin että tulee epävarma tunne että minne päin mennään.
Olen miettinyt johtuuko se siitä että esimerkiksi naiset eivät osaa olla aktiivisia ja ovat tottuneet että mies vie ja he vikisevät tai että mies metsästää tai saalistaa heitä. Yksi mahdollisuus on myös se että jos nainen näyttää ensin aktiivisuutta ja kiinnostusta että mies pettyy enemmän. Joten nainen esimerkiksi on sellaisella varovaisella tuulella.
Mutta itseäni harmittaa enemmän se epäselvyys ja epävarmuus joka naisesta huokuu.
Joko mennään tai sitten ei mennä, ja voidaan etsiä siinä mennessä löytyy yhteistä rytmiä ja suuntaa, mutta pikkaisen kismittää jos ei ole varma onko se toinen menossa vai tulossa.
Vastavedoin meneminen tukee sitä vastavuoroisuutta ja näin miehen näkökulmasta edellinen kuvailtuna ei tule sitä tunnetta että yrittää vain yksin tai että naista pitää yrittää kohtaamiskerta uudelleen.
Mut hei, tehdään niin että lopetan löpinät tältä osin täällä tähän ja totean että oli todella kiva keskustella kanssasi.
Jos käy niin hassusti että sattuisit tahtoa keskustella lisää näistä parisuhteista tai jostain muusta -vaikkapa syksyisestä säästä, ruohon kellertymisestä laitumella tai miten päin käytät hammaslankaa ;) niin tavoitat minut [email protected] osoitteesta.
Eihän sitä koskaan tiedä miten loksahtaa ja ainakin on yhtä kokemusta hieman rikkaampi vaikka ei tehdä muuta kuin vain vaihdeta mielipiteitä joko kirjaimia rustaten -tai jopa kasvokkain. ;)
Pallo on nyt sinulla. Peli alkaa nyt!
Heeiii – ehdin palstalle takaisin vasta nyt – nyt kyllä yllätit minut.. ;)
Tilanne on vain sellainen, että itse asiassa pyysin juuri lauantaina yhtä miestä treffeille ja nuo treffit toteutuvat tässä lähiaikoina. Eli koska elän noiden periaatteideni mukaan (ne eivät ole minulle pelkästään sanoja :)), niin joudun tässä vähän jarruttelemaan..
Kun sanon, että olen yllä kirjoittamasi kanssa samaa mieltä, mm. kompromisseista, aktiivisuudesta ja passiivisuudesta, niin ymmärrät varmasti täysin mitä tarkoitan sanoessani että tässä kohtaa en itse halua epäselviä signaaleja antaa mihinkään suuntaan, se olisi väärin kaikkia osapuolia kohtaan (heh, kuulostaa ehkä turhan kohtalokkaalta tilanteen huomioiden, mutta ymmärrät varmaan mitä tarkoitan).
Mutta kiitos kivoista sanoistasi, aktiivisuudestasi sekä tosi antoisasta keskustelusta!
Eihän tuo haittaa -annoin osoitteen ihan sen vuoksi että jos tuntuu siltä että tahdot olla yhteyksissä ja keskustella jostain siinä samalla hieman tutustuen. Ei sitä sen vakavammasti kannata ottaa. En vain viitsi tänne kirjoitella tämän enempää. Eihän sitä tiedä edes olisiko meillä kovinkaan paljon yhteistä joten esimerkiksi treffit ovat vielä aika kaukana tuosta.
Jospa signaalisi ovat selvit noilla treffeillä ja sinua lykästää!
Jesh, ihan mukava että laitoit - enkä sitä nyt vakavasti ottanutkaan, minulla vain ajatuksena yhteen ihmiseen kerrallaan tutustuminen. Joten koska minulla nuo yhdet treffit sovitttuna, niin kirjoittelukin henkilökohtaisemmalla tasolla toisen kanssa tuntuisi väärältä. Liekö tuo kovin vanhanaikaista tms. mutta se toisaalta mielestäni mahdollistaa tuota aiemmin keskustelemaamme varmuutta, yhteen ihmiseen keskittymistä jne. - vaikka nyt vasta ekat treffit kyseessä ovatkin.
Samalla halusin myös, jo ihan kohteliaisuudestakin, että tiedät mistä johtuu jos en viestiä laita. Mutta nyt täytyy lähteä nukkumaan, öitä - ehkä vielä "törmäillään"!
Upea kirjoitus Liljane25 !!! Olen itse 40 nainen, joka ei etsi 24/7 suhdetta. Mutta kuinka ollakkaan eihän näitä miehiä siihen rentoon suhteeseen ole. He ovat joko buukanneet koko elämänsä täyteen kaikkea mahdollista tai sitten he ovat näitä "sohvanvaltaajia" Kiitos ei !!
Olenkin treffaillut itseäni 10 v. nuorempia miehiä ja avot. Siitähän se ongelma ratkesikin. Jotkut heistä ovat mukavan rentoa porukkaa, mutta on valitettavasti niitä takakireitä jätkiä, joiden aamumuroihin on joku ehtinyt kusasta ennen kuin ovat silmänsä avanneet.
Nyt biletän "nuorten miesten" kanssa ja omanikäiseni miehet saavat ihan täyttää arkensa jollain muulla kuin naisen seuralla ja tässä tarkoitan myös vahvasti seksiä.
Tuskin törmäillään -arvostan ja kunnioitan suuresti kuitenkin tapaasi tutustua yhteen ihmiseen kerrallaan.
Oli hauskaa ja antoisaa elämän jatkoa.
Minun elämälleni on tapahtunut kolmivuorotyö ja ainainen väsymys. En jaksa enää etsiä ketään, tunnen itseni vanhaksi. Kuinka repäistä itsensä ulos tästä oravanpyörästä?
Se on vain uskallettava. Oletanpa hetken että pysyt pyörässä koska esim haluat lyhentää asuntolainaa. Laskeppa huviksesi miten monta vuotta sinulla on asuntolainaa jäljellä. Sen jälkeen laske mitä sinusta on jäljellä siinä vaiheessa. Finanssitalous on 40x suurempi kuin reaalitalous, siksi se painaa maan, asuntojen ja arvometallien hintaa.
Ei elämää ole tarkoitettu työtä varten. Voit antaa elämäsi järjestelmälle joka perustuu kusetukseen tai voit näyttää keskisormea.
Itse perustin toiminimen ja teen työtä vain minimi toimeentulon verran (plus on säästöpuskuri). Jos ei kuluta, ei tarvitse tehä työtäkään, ja ehtii nauttia elämästä.
Mitä kumppanin etsimiseen tulee niin ajan kuluminen ei todellakaan auta asiassa. Tietysti oppii tietämään mitä haluaa ja oppii niitä edellytyksiä joita parisuhteessa tarvittaisiin, mutta toisella puolella vaakakupissa painaa kaikki se töhnä jota elämän suodattimeen hiljalleen kertyy. Se himmentää pilkettä silmäkulmassa ja tuo epäilyksiä siihen missä pitäisi olla iloa ja avoimuutta.
Toiveikas ja vauhdikas opiskelu muuttuu uuvuttavaksi ja rutiininomaiseksi työksi, vanhemmat läheiset poistuvat yksi kerrallaan keskuudestamme, kavereihin ei saa enää samanlaista tunnesidettä kuin nuorempana. Yksinäisyys syvenee, värit himmenevät, kevyt muuttuu aina vain raskaammaksi.
Itselläni vähän saman suuntaisia tuntemuksi näin 27 vuotiaana. Erinäisiä juttuja tässä vuosien varrella ollut, mutta se kipinä mikä oli silloin parikymppisenä oli,
on kadonnut jonnekin.
Tuntuu että minun elämässäni on ollut vain kahdenlaisia naisia, niitä jotka takertuu ja haluaa liikaa kaikkea heti nyt, ja niitä joita ei voisi vähempää kiinnostaa.
Ei tule sellaista fiilistä enää että "voi kun tuon misun saisi itselleen". Kärjistäen voisi sanoa että muusikista tai hyvistä kirjoista, tai harrastuksista ylipäätään, saan enää niitä samoja kickseja mitä joskus naisista.
Siis, mitä ihmettä miehet?
Miksi annatte kokemustenne viedä sen pilkkeen silmäkulmasta?
Lannistutte, elätte tyhjää elämää ja kuolette katkerina?
Asenne on valintakysymys! Ei kenenkään ole pakko täyttää niitä normeja, joita tietyn ikäisiltä ihmisiltä odotetaan. Tärkeintä on olla rohkeasti sellainen kuin on, iloita pienistä asioista ja antaa elämän viedä.
Kaikki ovethan on avoinna! Kaikki mahdollisuudet käytettävänä.Kaikkihan lähtee ihmisestä itsestään. Jos on utelias, elämäniloinen ja avoin, löytää asioita. Jos luovuttaa, ei löydä mitään ja katkeroituu.
Valitettavasti tämä näkyy useimmissa miehissä. Ehkä eniten niissä, jotka ovat jo parisuhteen löytäneet, sopeutuneet sinne eukon tohvelin alle, elävät mielummin huonossa parisuhteessa kuin yksin.
Ei elämässä kannata tyytyä hyvään jos parastakin on saatavana. Ja kyllä sitä on.
Älkää luovuttako. Se ei ole vaihtoehto.
Tämä oli hyvä viesti, joten kerronpa hieman lisää itsestäni. Olen tuo tyyppi, jonka löytää kun etsii selaimesta tekstiä "10:46".
En ole siis seurustellut koskaan ja olen pitkäaikaistyötön. Elämäni sai surkean startin ääriuskovaisten vanhempien rakkaudettomassa huomassa ja jouduin kotoa muutettuani vain vuosien ajan miettimään, että kuka oikein olen. Vasta nyt viime vuosina olen saanut elämästä jonkinlaista otetta ja teen paljon hommia, jotta pääsisin unelma-ammattiini.
Valitettavasti edelleen lähes joka päivä mietin, että en kelpaa varmasti kenellekään, sillä enhän kelvannut edes vanhemmilleni. Päivisin olen kyllä useinkin onnellinen siitä, että olen onnistunut saamaan elämäni kunnolla käyntiin, mutta varsinkin illalla ajatukset harhailevat siellä kelpaamattomuuden ja silloin tällöin jopa itsemurhafantasioiden piirissä. Pystyn onneksi kaikesta kurimuksesta huolimatta olemaan aktiivinen ja se aktiivisuus pitää minut pääosin elämänmyönteisenä. Joskus menee esim. viikko, etten tee mitään ja olen kauheassa jamassa sen jälkeen.
Kaikkien kannattaa päivittäin yrittää panostaa itseensä niin paljon kuin mahdollista a se on ehdottoman oleellista etenkin miehillä, jos haluaa parhaan mahdollisen kumppanin itselleen löytää. Teille atm:ksi itseään kutsuville voisin sanoa, että ei varmasti ole paljon muuta tarjolla kuin se levinnyt ja sipsejä kauhova yksinhuoltaja, jos ette itsekään tee kenties mitään muuta kuin käy töissä, tai ette edes sitä. Ette voi vaatia mitään, jos itse ette ole mitään.
Luovuttajat eivät tässä maailmassa saa kuin rippeitä ja sen olen itse kantapään kautta kokenut. Itse onneksi pääsin luovutusmentaliteetista eroon ja olen varma, että jos jatkan tätä ahkeraa arkeani, löydän fiksun ja kauniin naisen, jonka kanssa elää onnellisesti rakastavaisina ja parhaina ystävinä, lapsilla tai ilman. En aio enää ikinä olla se tyyppi, jolle ei ole mitään elämässä tarjolla. Siihen statukseen palaaminen oikeastaan pelottaakin niin paljon, että se on vahvin minua eteen päin ajava voima.
Tsemppiä vaan kaikille itseenne panostamisessa ja iloista syksynalkua. Älkää tehkö mitään uudenvuodenlupauksia, vaan ahkeroikaa aina. Aina on paras hetki!
Hienoa, todella upea asenne. Olen aivan varma, ettet tule jäämään yksin. Sinulla on tavoitteet ja voima, jonka avulla saavutat ne. Tsemppiä sulle, jatka samaan malliin.
Kiitos kannustuksesta. Tänään onkin oivalliset fiilikset ja tämä viestisi edesauttoi niitä.
Miten on mahdollista että tarjonta naisista on SUPISTUNUT? Jos silloin 19-kesäisenä kloppina pystyit iskemään lähinä 18-20 -vuotiaita baarissa niin nythän pystyt iskemään 18-40-vuotiaita ja ihan helpostikin. Sun pitää pelata vähän eri säännöillä eli näyttää kokeneelta ja menestyvältä.
Miten ihmeessä tarjonta on supistunut?
Luulet että 18 vuotiaat misukat on kiinnostuneita jostain päälle kolmekymppisitä ukoista? No ei todella ole. Nauraavat selän takana kun papat juoksee housun etumus pullottaen ja kuola suupielistä valuen.
Yleensä sitä kumppania etsitään oman ikäisistä mitä nuoremmasta ikäluokasta on kyse.
Kannattaa kuitenkin muistaa myös se, että vaikka puolet avioliitoista päätyy eroon, niin siti on se puolikas, joka kestää ja kestää. Lisäksi on niitä avoliittojakin, jotka kestävät. Esimerkiksi oma läheinen sukulaiseni on erittäin kaunis nainen, avioitunut ja hankkinut ensimmäisen lapsen jo hitusen päälle 20-v ikäisenä ja hän on edelleen yli 20-v avioliittovuoden jälkeen onnellisena saman miehen kanssa. He ovat komea pari edelleen.
Sitten on myös niitä suhteita, jotka kestävät pitkään (10-20 vuotta), mutta jotka päätyvät jostakin syystä eroon. Ainakin omassa tuttavapiirissäni erobuumi on ollut n. 40-v ikäisillä, jotka ovat sinnitelleet yhdessä niin kauan, kunnes lapset ovat murrosikäisiä tai lähdössä pois kodista, jolloin erotaan.
Tämä osoittaa sen, että oikeasti on vähemmän tarjontaa 30-v ikäisille kuin 20-v ikäisille. Vielä jos tässäkin ketjussa 30-v ikäinen mies asettaa itsensä ikäistensä naisten yläpuolelle, niin on varmasti erittäin vaikea löytää 10-v nuorempaa naista varsinkin, kun suurin osa niistäkin naisista tulee haluamaan ja hankkimaan sitä perheenlisäystä. Jos siis 30-v ikäinen mies puhuu seikkailusta ja perheen perustamatta jättämisestä, niin se ei välttämättä viehätäkään naista, koska hän (alitajuntaisesti?) tiedostaa, että hän haluaa sen lapsen joskus tai ainakaan ei halua päättää sen option käyttämättä jättämisestä.
Se on täysin oma asia, että haluaako jättäytyä lapsettomaksi. Monelle käy kuitenkin niin, että kun semmoiset parikymmentä vuotta seikkailee, kokee ja tekee, niin tajuaa sitten kuitenkin viime tipassa, että haluaa kuitenkin kokea vielä uuden ainutkertaisen seikkailun - vanhemmuuden. Täytyy muistaa, että ihminen kasvaa ja kehittyy ja hänen arvonsa ja tavoitteensa voivat muuttua matkan varrella. Vaikka sinä et halua samaa asiaa kuin joku toinen, pitäisi silti olla suvaitsevainen ja hyväksyä toisen erilainen maailmankatsomus.
tässäkin ketjussa 30-v ikäinen mies asettaa itsensä ikäistensä naisten yläpuolelle, niin on varmasti erittäin vaikea löytää 10-v nuorempaa naista
Totta. Miehillä ei ole realistista käsitystä omasta vanhenemisestaan. On niin helppoa haukkua kaikki omanikäiset naiset kulahtaneiksi ja vanhoiksi, totta on kuitenkin se että mieskin vanhenee ihan yhtä lailla.
"Totta. Miehillä ei ole realistista käsitystä omasta vanhenemisestaan. On niin helppoa haukkua kaikki omanikäiset naiset kulahtaneiksi ja vanhoiksi, totta on kuitenkin se että mieskin vanhenee ihan yhtä lailla. "
Tunnen itse joskus todella vanhaksi juuri ja juuri parikymppisten naisten kanssa, mutta tunnen että oman ikäiset naiset ovat noin 25 vuotiaita.
30-vuotiaat naiset tuntuvat muka jo elämässään kaiken nähneitä ja kokeneita jotka suunnittelevat kaikkea niin keskiluokkaisen masentaa keskivertoelämää ettei ole tosikaan.
Tietysti joukossa voi olla poikkeavia tapauksia mutta heistä suurin osa on jossain piilossa (ehkä sen takia koska eivät usko että kelpaavat miehille tai eivät etsi itse seuraa) tai sitten naisilla on niin yliuniversaaliset odotukset miehelle että en näe mitään syytä olla tekemissä moisen naisen kanssa vaikka tuossa "Kilpailussa" ja "haasteessa" pärjäisinkin, egoismi ja narsismi kun eivät ole naisessa kaunitaa luonteenpiirteitä.
Muistetaan vielä että monella on sitten jo lapsia tai ovat jo liitoissa.
Huomaa myös kuinka 30-vuotiaat naiset itse piirtävät itsensä sinne noitaympyrän sisään aivan kuin olisivat "löytäneet itsensä". Toinen vaihtoehto on että painottavat sosiaalista statusta ja sitä kautta menestystä tai suosiota elämässä.
Mielikuvituksettomia kehäraakkeja.
Ehkä se seitsemän vuoden ikäero lopulta on se oikea. :D
Aloittajalle:
Sehän on vain hyvä itse kunkin pysähtyä miettimään mitä omalle elämälle on tapahtunu ja mitä sille toivoisi tapahtuvan. Mennyt on elettyä elämää, sille et voi enää mitään. Se on kuitenkin tuonut sut siihen pisteeseen missä nyt olet. Ja eihän se tietenkään voi olla samanlaista kuin kymmenen vuotta sitten, mutta kyllä se silti voi olla hyvää, tyydyttävää ja onnellista elämää. Jos niin ei ole, niin pitää vaan miettiä mitä asioita pitäisi muuttaa, että elämästä tulisi sellaista. Mitkä asiat on sinulle tärkeitä ja mitkä turhia. Jos aika ei tunnu riittävän niin siihenkin voit hyvin paljon itse vaikuttaa. Kiire on yleensä itse aiheutettua. Minulle tuli tekstistäsi sellanen tunne, että olet vaan uupunut. Ennätätkö ollenkaan rentoutua? Onko sinun viikossasi ollenkaan sellaista aikaa milloin sinun ei tarvitse mennä ja tehdä? Ja ehkä olisi hyvä keksiä jotain rutiineista poikkeavaa, niin ei päivät tuntuisi samanlaisilta. Minulle ei oikein selvinnyt miten pitkä aika erostasi on, mutta ehkä sekin vielä vaikuttaa siihen ettei sitä intoa niin ole. Uskon kuitenkin, että se into, mielenkiinto ja pilke silmästä on vielä sinussa. Se pitää vain löytää uudelleen. Elämä ei todellakaan ole ohi kolmikymppisenä!!
Liljane25:
Sinulla on positiivinen ja rohkea asenne, mikä on todella hienoa! Elämästä tulee nauttia ja parhaiten se onnistuu, kun tekee itselle mieluisia asioita.
Kaikille yleensä:
Minä olen kolmenkymmenen ja mielestäni loistavassa iässä ja nautin elämästäni. Vaikkakin olen sinkku ja äiti. Minä puolestani en omista kissaa, en katso euroviisuja tai linnanjuhlia, en rapistele sipsipussia sohvannurkassa, elämäni ei ole tylsää enkä koe olevani vanha ja kulahtanut. Eikä minulla ole mitään vimmaa perustaa perhettä(sellainen jo on), tehdä lisää lapsia tai laittaa kotia taikka keskittyä vain omaan uraan. Ja jos mietin muita tuntemiani samanikäisiä naisia, niin tuosta listauksesta ei oikein mikään osu ja uppoa. No tietty jotkut haluaa lapsia, mutta toiset taas ei. Meitä on moneksi. Myös meitä 30v. naisia.
"Ja jos mietin muita tuntemiani samanikäisiä naisia, niin tuosta listauksesta ei oikein mikään osu ja uppoa. "
"Meitä on moneksi. Myös meitä 30v. naisia. "
Melkein uskon. :D
Jos sovitaan että ei puhuta paskaa?
-Ei mun tuttavapiirissä kyllä. On mulla lapsi ja kaikkii on nii ihanii kolmekymppisii......iiihi.
Taidat olla ketjun pahin ennakkoluuloinen laput silmillä kulkija joka tulee elämään nuorikkohaaveissaan loppuikänsä. Jokainen tyylillään.
Aika moni parikymppinen nainen on jo nainen olematta mikään "nuorikko". Tietysti verrattuna kolmekymppiseen tätyliin kaikki tuntuvat "nuorikoilta".
Et ole ottanut sitä vaihtoehtoa huomioon kuinka "nuorikko" itse olen.
Jos en sovellu kolmekymppisen naisen kanssa yhteen niin onko pakko yrittää väkisin?
Mielestäni haaveissa elämisessä ei ole mitään pahaa verrattuna siihen että valehtelee toiselle saman ikäiselle pitävänsä tästä ja tyytyvän johonkin johon ei oikeati tahdo.
Eikös se olisi itsensä ja toisen pettämistä joka on huomattavasti omaa tahtoa (haaveita) pahempaa?
Kumpi on siis pahempi?
-Ajatella että ehkä se tapahtuu tai ei tapahdu että löydän kuvaillun kaltaisen? ("elää yksin haaveillen")
-Ajatella että eipä löytynyt ja jöllötellä mukiinmenevän tätylin kanssa suhteessa jota ei koskaan tahtonut?
Aivan samaahan odotan siltä toiselta osapuolelta. Että hän tahtoo olla kanssani enkä ole joku hätävalinta tai sitten joku kolmekymppisen naisen "koppi takakentältä" jonka kanssa voi asettautua pesälle kun on ensin juoksut juostu.
Tarkoitus ei ole puhua p:tä. Minulla on vain erilainen mielipide kuin sinulla. Minä en vain millään pysty allekirjoittamaan sitä, että 30v. naiset olisivat jotain tätyleitä. Tai, että silloin on vaan joku muodoton sohvaperuna jolla on tylsä elämä. Tai että silloin yritetään vaan saada joku mies jonka kanssa pääsee sitä perhettä perustamaan ja että jos ei hyvää saa niin huonompikin kelpaa. Minä en tykkää tai kannata sitä että ihmisiä lokeroidaan, pistetään tiettyyn muottiin tai yleistetään. Kaikki me ollaan erilaisia.
Toki suurimmalla osasta tuntemistani naisista on jo pitkä parisuhde ja perhettä. Ei se tee silti heistäkään mitään tätyleitä, ainakaan minun silmissäni. Ja niitten sinkkujen elämässä taas on työtä, opiskelua, harrastuksia, matkailua, tapahtumia, ystäviä...eikä mitään pakonomaista miehen metsästystä. Jokaisella on omanlaisensa elämä ja jokainen tekee sellaisia asioita mistä pitää, missä viihtyy ja kenen kanssa viihtyy.
Mutta sinä ilmeisesti oletkin päätynyt siihen, että etsit alle kolmekymppistä naista. Eihän silloin pitäisi niin olla väliä millaisia me kolmekymppiset ollaan...
" Minä en vain millään pysty allekirjoittamaan sitä, että 30v. naiset olisivat jotain tätyleitä."
Suurin osa alkaa jo muistuttaa sellaista.
"Minä en tykkää tai kannata sitä että ihmisiä lokeroidaan, pistetään tiettyyn muottiin tai yleistetään. Kaikki me ollaan erilaisia."
Älä huijaa itseäsi. Jokainen meistä ei ole niin erilainen.
Se mistä sinä et tykkää tai mitä sinä et kannata ei tarkoita sitä etteikö se olisi todellisuutta ja etteikö lokerointi tai yleistys kertoisi tietystä ihmisryhmästä jotakin tärkeää tiettyyn asiaan vaikuttavaa tekijää.
"Toki suurimmalla osasta tuntemistani naisista on jo pitkä parisuhde ja perhettä. Ei se tee silti heistäkään mitään tätyleitä, ainakaan minun silmissäni."
Odota vain kun joku heistä päätyy sinkuksi ja parisuhdemarkkinoille noiden suhteiden jälkeen.
Ero kaksikymppiseen neitoon on ilmeinen miehelle josta johtuu että puhuin heistä "tätyleinä".
" Ja niitten sinkkujen elämässä taas on työtä, opiskelua, harrastuksia, matkailua, tapahtumia, ystäviä...eikä mitään pakonomaista miehen metsästystä. Jokaisella on omanlaisensa elämä ja jokainen tekee sellaisia asioita mistä pitää, missä viihtyy ja kenen kanssa viihtyy."
Olen tavannut ihan riittävästi myös meneviä jetset elämää eläviä 30-vuotiaita naisia joiden elämä on juuri tuota ja miehen tulee olla menestynyt ja kaikin tavoin mahtava mies.
Puhut noista suorittajista joiden mielipiteet yleensä ovat aivan yhtä mielenkiintoisia lopulta kuin noiden tätyleiden. Persoonaa on yhtä paljon kuin se turistimatkakohde jossa he edellisenä viikonloppuna kävivät.
"Mutta sinä ilmeisesti oletkin päätynyt siihen, että etsit alle kolmekymppistä naista. Eihän silloin pitäisi niin olla väliä millaisia me kolmekymppiset ollaan... "
Mitätöit siis keskustelun jota itse käyt? :D
Jos tahdot keskustella niin opettele logiikkaa ja syy-seuraus-suhteita.
Jos kerron miksen tahdo kolmekymppistä koska yleisesti he ovat tietynlaisia josta johtuu se että etsin alle kolmekymppistä.
Kolmekymppisten joukkoon mahtuu varmaan joku poikkeus, mutta he ovat harvassa tai sitten he ovat jo varattuja.
Tietysti kokonaisuutena minulle ei todellakaan ole väliä millaisia kolmekymppiset ovat koska jo tiedän millaisia he yleisesti ovat joka sulkee heidät lähes 100% varmuudella kiinnostavista naisista pois.
Ei sille nyt mahda mitään että etsin persoonaa naisesta joka toteuttaa muutakin elämässään kuin kolmekymppisyyttään.
Usein tuo toteutus on myös hyvin pitkälle naisesta itsestä kiinni ja siitä mitä hän on omaksunut identiteettiinsä "Mitä on olla kolmekymppinen".
Sinäkään et ole niin erikoinen mitä luulet, itsekin kirjoitat että jokainen meistä ei ole niin erilainen. Sinäkin olet kolmekymppinen mies joka haaveilee itseään paremmasta kumppanista.
Sinäkään et ole niin erikoinen mitä luulet, itsekin kirjoitat että jokainen meistä ei ole niin erilainen. Sinäkin olet kolmekymppinen mies joka haaveilee itseään paremmasta kumppanista.
En minä huijaa itseäni. Minä pyrin näkemään ihmiset erilaisina yksilöinä ja yritän olla lokeroimatta ihmisiä. Ei yleistyksiltä tietenkään voi välttyä, mutta ei niistä tarvii tykätäkään. Mitä me (minä tai sinä tai ylipäätään kukaan) ollaan sanomaan mitään ihmisistä joita emme oikeasti edes tunne? Ai niin, se on se mielipiteen vapaus...
Oikeastaan olisin toivonut tähän enemmän keskustelua liittyen aloittajan kirjoitukseen, mutta itse aloittajakin tuntuu jonnekin hävinneen. Sinulle halusin vain kertoa, että olen eri mieltä kanssasi. Ja ilmeisesti ajattelemme ylipäätään eri tavalla asioista ja ihmisistä. Mutta oli virkistävää ja mielenkiintoista lukea sinun ja kympin naisen viestittelyä koskien parisuhdetta ja sen aloittamista. Paljon hyviä ajatuksia. Ei muuta kuin hyvät jatkot molemmille!
Tiedän täsmälleen tasoni = yhteensopiva kanssani.
Mutta menehän Mario bros nyt syömään sieniä koska omat tasosi eivät selkeästi riitä tähän keskusteluun eikä välttämättä naisiin yleisesti elämässä.
Silloin ei kannata myöskään tulla kertomaan mikä on jonkun satunnaisen kommentoijan "taso" jollain palstalla tai mitä hän etsii.
" Minä pyrin näkemään ihmiset erilaisina yksilöinä ja yritän olla lokeroimatta ihmisiä. Ei yleistyksiltä tietenkään voi välttyä, mutta ei niistä tarvii tykätäkään. Mitä me (minä tai sinä tai ylipäätään kukaan) ollaan sanomaan mitään ihmisistä joita emme oikeasti edes tunne? Ai niin, se on se mielipiteen vapaus... "
Sinun mielipiteesi on se että jokaiseen naiseen tulisi mm. minun tutustua henkilökohtaisesti ennen kuin koskaan voi heitä tuntea tai tietää heidän elämästään kun kaikki ovat niin erilaisia.
Joku päivä opit kuinka paljon ihmisiä maailmassa on ja opit itsesi vuoksi lokeroimaan heitä "riittävällä tarkkuudella" jolloin osaat poimia myös joukosta ne enemmän tai vähemmän yhteensopivat joiden kanssa voi yrittää muodostaa parisuhdetta.
Toinen vaihtoehto on pitää mielipiteestäsi kiinni ja olla täysin eksyksissä kuvitellen että jokainen nainen kolmekymppisenä on esimerkiksi omanlaisensa ainutlaatuinen lumihiutale joilla ei ole yhteisiä ominaisuuksia oilla olisi merkitystä miehell kun hän etsii heistä kumppania.
Minä kerroin vain omasta näkökulmastani mitä olen huomannut ja millä minulle on merkitystä.
Silloin asioilla on vähän enemmän merkitystä kuin vain vaihtaessa "mielipiteitä".
Hyvää syksyn jatkoa.
"Sinun mielipiteesi on se että jokaiseen naiseen tulisi mm. minun tutustua henkilökohtaisesti ennen kuin koskaan voi heitä tuntea tai tietää heidän elämästään kun kaikki ovat niin erilaisia."
Ei, se ei ole mielipiteeni.
No, ei tietysti enää ole ;) kun osoitin miksi se on mahdoton tilanteessa joissa etsii seuraa. :D
On tämä naisten kanssa keskustelu sitten hauskaa.
No ei vaan ne kriteerit ja se mitä itse kukin on etsimässä vaikuttaa siihen keneenkä haluaa tutustua. En minä ajattele, että joka ikistä ihmistä täytyy käydä läpi. Enkä minä ole puhunut mitään siitä, etteikö ihmisillä olisi yhtään yhteisiä tai samankaltaisia piirteitä. Kerroin vaan, että itse ajattelen ihmisiä mieluummin yksilöinä kuin massana. Ja minun oma henkilökohtainen kokemus on, että ilman yleistyksiä ja etukäteen lokerointia voi tutustua moneen huippu tyyppiin. Minä ajattelin asiaa ehkä laajemmin kuin vaan parisuhteen muodostamisen kannalta.
Minäkin joskus suhtauduin ihmisiin yksilöinä. Sitten tajusin että se ei toimi. Se johtuu siitä että useimmat ihmiset eivät suhtaudu itseensä yksilöinä vaan yrittävät sopeutua siihen normiin riippuen omasta sukupuolestaan -iästään jne. He tekevät itsestään oman sukupuolensa tai ikänsä mukaisia karikatyyreja. Matkivat toisia samanlaisia marakatteja ja mielellään pudottavat ne liian ryhmästä poikkeavat vielä pois joukostaan.
"Ja minun oma henkilökohtainen kokemus on, että ilman yleistyksiä ja etukäteen lokerointia voi tutustua moneen huippu tyyppiin. "
Minun kokemukseni taas on että ilman yleistyksiä ja lokerointeja huomaat että kulutat aikaasi ihmisiin joissa oletat olevan enemmän kuin silmä huomaa muttei ole.
Toki heistä jotakin voi saada irti jossain tilanteessa, mutta kun lähdet sitten parisuhdemielessä etsimään kumppania niin huomaat miten samanlaisia ehdokkaita he lopulta ovat.
Olen kuullut joskus kuinka vähän vanhemmat naiset keskustelevat miten persoonattomia nuoret naiset ovat ja panostavat vain ulkonäköön joka vaikuttaa myös aina samalta.
Osa näistä vanhemmista naisista ei tajua miten samanlaisia heistä on tullut keskenään.
Se on kuin räntäsade. Vaikka kuinka ajattelet että se olisi erilainen kuin edellinen niin sieltä sitä moskaa tulee alas taivaalta, on harmaata ja loskaa kohta kadulla ja vituttaa. Revi siinä sitten hymyä naamalle.
Onnistun kyllä hymyilemään kun tajuan ettei se kestä ikuisesti.
Kyse voi olla myös vain erilaisista elämänkokemuksista jne. erilaisuudesta minkä takia koen yleensä kolmekymppiset naiset niin tylsiksi ja harmaiksi sekä samankaltaisiksi toistensa kanssa.
Me emme yleensä vain ole samalla aaltopituudella niissä asioissa joista parisuhteessa pitäisi olla.
Sama ATM:llä paitsi puuttuu nuo seurustelusuhteet tuosta tarinasta.
Minulla menee myös aika ja voimat työuraan, ei sen lisäksi jaksa tehdä juuri muuta kuin harrastaa liikuntaa. Toisaalta työ on aina ollut minulle erittäin tärkeä asia. Olen muuten tyypillinen palstalainen, eli mitään vars. kokemuksia ei ole naisista. Nuorempana ei vaan ulkonäkö ja uskallus rittänyt pariutumiseen. Nykyään tilanne on ehkä teoriassa toinen, mutta käytännössä olen jo tottunut elämään yksin.
Fakta on myös että hyvin, hyvin harva nainen on aidosti kiinnostava. En itse asiassa ole koskaan tavannut naista, josta olisin kiinnostunut parisuhdemielessä. Ulkonäöllisesti nättejä naisia on vaikka kuinka paljon, mutta melkeimpä aina ongelmana on naisten heikko tulotaso ja ankea luonne. Naisen pitäisi kuitenkin tuoda parisuhteeseen hieman muutakin kuin nätti ulkonäkö. Nättejä ja muutenkin tasokkaita naisia kyllä löytyy, mutta ne on jo naimisissa komeiden alfaurosten kanssa. :-)
Loppujen lopuksi olen ihan tyytyväinen yksin elämiseen. Ajankäytöllisiä ongelmia ei juurikaan ole, koska voin käyttää kaiken aikani itseä kiinnostaviin asioihin.
Minä, neljäkymmentä kolme vuotias mies nusuttelin juuri 18 vuotiaan kanssa, nuolin 20 vuotiaan kroaatin pimpsaa ja naimisissa olen tumman korealaisen naisen kanssa. Nuorempana olin ujo ja tukevahko, en naisia saanut. Runkkailin vaan. Kiimainen kyllä olen aina ollut. Ehkä miettimistä jollekin että mahdollisuuksia on monia! Think outside the box!