Korvaamaton

Voi sika! Meillä on täällä kollega, joka on ollut yhtä kauan töissä kuin minäkin, mutta hän on korvaamaton. Se on sanottu meille muille, hänen ei tarvitse kärsiä lomautuksista, ei tarvitse välttämättä pitää pekkasia kohtuuaikoina kuten meidän muitten ja saa lomansa kun haluaa. Vielä aviopuolisokin on täällä, me kaikki hypimme tämän pariskunnan pillin mukaan - myös johto. Tämä korvaamaton on vielä kaikenlisäksi ilkeä ja epäsosiaalinen, siksi kait ei kukaan uskallakaan hänelle puhua. Minunko pitäisi lähteä - olen kyllä jo aika vanha :(
7119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Onko tällä millaiset suhteet taustalla?

Äänestä

Olen ymmärtänyt, että on jollakin tavalla katkera vanhemmilleen lapsuuden ajoista, eihän tuo edes paljoa puhu asioistaan.

Äänestä

vieläkö tämä korvaamaton on töissä? Jos, niin ota vesilasi ja laita se täyteen vettä (tai muuta nestettä). Pyydä korvaamattoman laitamaan sormi siihen. Pyydä ottamaan pois. Jäikö jälki? Ellei, niin henkilö ei ole korvaamaton.

Äänestä

olen minäkin ollut edellisessä työpaikassani ns.' korvaamaton'.. sillä osasin kaikki ne työt joita ei kukaan muu, sain lomani juurisilloin kun halusin, samoin pekkaset.ym.Mutta asemani johtui ihan siitä että olin kauimmin ollut ja tiesin missä kaikki osat oli ja milloin mitäkin pitää tehdä ja tein kaikkia töitä... sanoin myöskin työnantajalle koska piti mitäkin tilata lisää ja tehdä seuraavaksi.Homma loppui kun työnantaja perheen kaikki jäsenet siirtyi eläkeläisiksi... onneksi ei minullakaan montaa vuotta puuttunut ja sain uuden paikan kunnes asia oli ajankohtainen myös minun kohdallani.

Äänestä

Tulee töihin huutaa heti, että olen korvaamaton. Esimies siirtää häirikön toiseen tehtävään, mutta toisessa paikassa oleva esimies huomaa heti, että tuo häirikkö todella hirviö ja siirtää tämän hirviön entiseen työpisteeseen. On siinä soppaa itserakkaan häirikön kanssa.

Äänestä

Hautausmaat on täynnä korvaamattomia ihmisiä..

Äänestä

siellä on kaikki muutkin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


isis2 kirjoitti:

Voi sika! Meillä on täällä kollega, joka on ollut yhtä kauan töissä kuin minäkin, mutta hän on korvaamaton. Se on sanottu meille muille, hänen ei tarvitse kärsiä lomautuksista, ei tarvitse välttämättä pitää pekkasia kohtuuaikoina kuten meidän muitten ja saa lomansa kun haluaa. Vielä aviopuolisokin on täällä, me kaikki hypimme tämän pariskunnan pillin mukaan - myös johto. Tämä korvaamaton on vielä kaikenlisäksi ilkeä ja epäsosiaalinen, siksi kait ei kukaan uskallakaan hänelle puhua. Minunko pitäisi lähteä - olen kyllä jo aika vanha :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu