jota viranomaiset yrittivät pimittää.
http://www.friatider.se/studien-om-somalier-som-skanepolitikerna-morkar
Somalien työttömyys prosentti lähentelee jo 80% ruotsissa ja on kasvamassa,somalien on myös erittäin vaikea integroitua yhteiskuntaan.Suuri osa somalinuorista ei saa hyväksyttyä todistusta peruskoulusta,iso osa somaleista on myös riippuvaisia khat-huumeesta - psyykkisiä ongelmia riittää.
Rikollisuus on myös hyvin yleistä somalien keskuudessa,eräästä salaisesta raportista vuotaneet tiedot kertovat ikäviä.Sillä joka viides miespuolinen somali oli kahden vuoden periodin aikana syyllistynyt ainakin yhteen väkivaltarikokseen.
Älykkyys ei ole somalien vahva puoli,eräs SFI-opettaja Borlängessä kertoi ruotsin radiolle,että "jo kellon opettelu on hyvin hankalaa".Statistiikka näyttää että vain joka viides työikäinen somali on töissä.
Ruotsissa on siis pimitetty useita tutkimuksia somaleista,koska ne ovat aivan liian pahoja julkaistaviksi,mutta tietoja niistä on kuitenkin vuotanut julkisuuteen.
Tutkimukset myös näyttävät että tilanne on sama kaikissa maissa mihin somaleita on päästetty,eli jotain erikoista somaleissa siis täytyy olla - kun mikään ei oikein toimi.
Mutta kalliiksi tulevat ruotsille,kuten myös suomelle.
http://www.friatider.se/studien-om-somalier-som-skanepolitikerna-morkar
Somalien työttömyys prosentti lähentelee jo 80% ruotsissa ja on kasvamassa,somalien on myös erittäin vaikea integroitua yhteiskuntaan.Suuri osa somalinuorista ei saa hyväksyttyä todistusta peruskoulusta,iso osa somaleista on myös riippuvaisia khat-huumeesta - psyykkisiä ongelmia riittää.
Rikollisuus on myös hyvin yleistä somalien keskuudessa,eräästä salaisesta raportista vuotaneet tiedot kertovat ikäviä.Sillä joka viides miespuolinen somali oli kahden vuoden periodin aikana syyllistynyt ainakin yhteen väkivaltarikokseen.
Älykkyys ei ole somalien vahva puoli,eräs SFI-opettaja Borlängessä kertoi ruotsin radiolle,että "jo kellon opettelu on hyvin hankalaa".Statistiikka näyttää että vain joka viides työikäinen somali on töissä.
Ruotsissa on siis pimitetty useita tutkimuksia somaleista,koska ne ovat aivan liian pahoja julkaistaviksi,mutta tietoja niistä on kuitenkin vuotanut julkisuuteen.
Tutkimukset myös näyttävät että tilanne on sama kaikissa maissa mihin somaleita on päästetty,eli jotain erikoista somaleissa siis täytyy olla - kun mikään ei oikein toimi.
Mutta kalliiksi tulevat ruotsille,kuten myös suomelle.
Vastaukset 86
Vanhimmat
Karua kertomaa todella - somalit pitäisi saada lähtemään takaisin kotimaihinsa.
Tossa olisi Mette Sodemannille ja ja Jussufillekin lukemista, kielitaitoisia kun ovat.
(Jag har svenska som modersmål)
Noo mette ei näihin halua vastata ja jussuf pystyy ainoastaan saivartelemaan.
kannattaa ottaa suolan kanssa - FriaTider on oikeistopoliittinen ja kuvaa itseään "paleokonservatiiviseksi".
Huomasit kai että lähteenä FriaTiderin tekstiin olivat mm. Sydsvenskan ja Göteborgs-Posten.
Siis aivan poliittisesti korrekteja medioita ilman mitään "paleokonservatiivisia" aatteita.
Voisitko kommentoida artikkelissa esitettyjä faktoja etkä vain kuitata koko hommaa sillä että kyseinen lehti edustaa erilaista poliittista näkemystä kuin sinä.
"Faktat" joita esitetään ovat tässäkin tapauksessa tuon Friatiderin toimittajien tulkintoja Herbert Felix-instituutin tutkimuksesta. HF-instituutti on itse asiassa ihan asiallinen laitos joka tekee vähemmistöihin liittyviä tutkimuksia.
Vähän kuin kommentoisi Allah-Ahon "faktoja", kun hänenkään tapauksessaan ei näe kuin johtopäätökset ja alkuperäiset tiedot jäävät hämärän peittoon.
Mutta näytäpä itse teksti, niin kommentoin. Esimerkiksi Merkelin puhetta oli helppo kommentoida kun löysi alkuperäisen tekstin, jossa ei puhuttu sanaakaan mistään "kokeilusta" vaikka näillä palstoilla rasistit kivenkovaan väittivät Merkelin sellaisesta puhuneen.
Niin Saksan, ranskan kuin Britanniankin johtajat ovat sanoneet, että maiden maahanmuuttopolitiikka on epäonnistunut täysin. Miksei Suomalaispoliitikot saa sanoa samaa, vaikka maahanmuutto on täällä epäonnistunut vieläkin pahemmin?
Kuten Sydsvenskanin artikkelistä tuli ilmi niin Herbert Felixin teksti pimitettiin, koska se antoi niin negatiivisen kuvan somaleista.
http://www.sydsvenskan.se/skane/rapport-morkas/
Herää kysymys miksi "asiallisen laitoksen" raportit sensuroidaan?
Höpö höpö. Kun mitään tutkimusta ei ole koskaan tehtykään, voidaan sitä referoida miten halutaan.
Herää kysymys mistä näitä "tulkintoja" oikein kumpuaa.
Ok. Siis tämä Herbert Felix-instituutin vetämä EU-projekti "Somali information&Business centre" joka raportin on laatinut tehtyään tutkimuksia kahden vuoden ajan on siis pelkkää huijausta.
Tähän salaliittoon kuuluvat näin ollen myös ruotsalaiset tiedotusvälineet, työnvälitys, Skånen lääninhallitus ym.
Yeah right.
No näytäpä se, niin katsotaan.
Kyllähän lähteenään voi käyttää vaikka minkälaista artikkelia, ihan niin kuin hommafoorumikin tekee. Ei se silti tee johtopäätöksiä oikeiksi. Sama juttu Vihvavaisen kohdalla.
Eikös persut ole poliitikkoja jotka vouhottavat asiasta koko ajan? Minkä vuoksi he eivät saa sanoa mitä sanovat? Loukkaako se sinua jotenkin?
Opettele ruotsia, niin voit linkeistä lukea kyseisestä raportista.
Ovatko perussuomalaiset hallituksessa päättämässä maahan(tunkeutumis)muutosta?
Miksi minun pitäisi opetella ruotsia kun kerran osaan jo? Eikö semmoinen ole ajanhukkaa?
Linkkiä raporttiin en löytänyt, enkä edes mainintaa siitä Herber Felix Instituutin sivuilta. Anna linkki, niin lupaan katsoa.
Tulkintoja voi tehdä kuka hyvänsä, ja historiallisesti Friatiderin kommentit voi jättää omaan arvoonsa.
Taas kiemurtelet, saatanan kameli. Tossa tekstissä riittäisi kyllä kommentoitavaa, jos sulla olisi mistä jakaa. Mutta kuten tavallista, ei ole. Katselet vain asioita punavihreän höyryn läpi ja hoet: mä oon oikeessa, mä oon oikeessa.
Tämä sama pätee myös Halla-ahon teksteihin, mutta se ei kuulu tähän. Näillä palstoilla on jo usein osoitettu että olet avuton hänen argumentaationsa edessä. Siinä et tosin ole yksin.
Somalit ovat tikittävä aikapommi joka saattaa aiheuttaa tulevaisuudessa hirvittävää tuhoa pohjoismaisissa sivistysvaltioissa jos asialle ei tehdä mitään.
Onko oma tulkintasi sitten erilainen, ja jos on, niin millä perusteella?
Friatiden teksteissä vihataan kaikkea joka ei ole perusnorjalaista, ja siitäkin hyväksytään vain sen äärimmäisimmät puolet. Kun kirjoittajat nyt ovat koko ajan rasistihöyryssään, ei synny mitään sellaista mitä kannattaisi kommentoida.
Allah-Ahon vihan edessä on moni nainen avuton, ehkä moni meistä miehistäkin. Kun hän kerran haluaa lisää raiskauksia Suomeen (Hartain Toive), on siihen vaikea sanoa paljon mitään.
Breivikiläiset ovat tikittävä aikapommi joka saattaa aiheuttaa tulevaisuudessa hirvittävää tuhoa.
Kommenttisi artikkelin faktoista, ole hyvä? Jos ei kuulu mitään, otit jälleen kerran turpaasi.
Kysymys oli esitetty metelle. Oletteko sinä ja mette sama ihminen - skitsofreenikko jolla on monia sivupersoonia? Tämä selittäisi paljon.
Asuuko tämä Vihvavainen Los Angelsin konsultaatissa, on vain jussufin tiedossa.
Silloinhan tuo saattaa olla tottakin, kommarihörhöjen kirjoittelut nyt tiedetään pelkäksi valheeksi.
Tutkimuslinkki, ole hyvä. Jos ei kuulu mitään, hävisit väittelyn.
http://www.friatider.se/wp-content/uploads/2013/05/RTN-11-1.D.1203231.pdf
Eri asia on, ymmärrätkö siitä mitään.
Tossahan se on ylempänä jo annettu. Odottelen edelleen kommenttejasi.
kehoittelet näyttämään
puhu ruotsia sanaakaan.
Luulisin Vihavaisen asuvan Helsingissä, Yliopiston virkansa vuoksi.
Kirjoitit muuten tuon kaupungin nimen väärin: se on Los Angeles.
Eivät onneksi ole, mutta ei se vouhottamista estä.
Et ole kyennyt kommentoimaan mitenkään aloituksessa mainittua somalitutkimusta, kunhan vain vouhotat joutavuuksia.
Montakohan kertaa sitä pitäisi kommentoida. Mielestäni yksi kerta riitti, mutta sanotaan nyt vielä:
Tuosta friatidenin linkistä löytyy kyllä artikkeli, mutta Herbert Felix-instituutin kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Instituutti listaa omat tutkimuksensa sivuillaan ja tuosta ei ole mainintaa.
Ihan tökerö väärennös, muuten, täynnä kielioppivirheitä ja perustelemattomia väitteitä.
Olet itse höpissyt "Vihvavaisesta" ja "Los Anglesin konsultaatista".
"Yliopisto" kirjoitetaan muuten pienellä, kuten myös sinulle paljon tutummat "sosiaalitoimisto" tai "mielenterveystoimisto".
Linkistäni löytyy kylläkin istituutin alkuperäinen tutkimus, mutta minkä minä sille mahdan, jos et ymmärrä siitä tuon taivaallista.
Nuo eivät ole minulle tuttuja. Helsingin Yliopisto on nimi, joka kirjoitetaan isolla.
Los Angeles on kaupunki, jonka nimen kirjoitit väärin. Tai sitten kenties tarkoitit jotain tuonnimistä kaupunkia, jota ei ole olemassakaan.
Höpsis. Linkki on vihasivustoille jolta löytyy artikkeli jota väitetään tuon instituutin tekemäksi. Valhetta vain...
Jospa viitsisit tarkistaa oikean kirjoitusasun. Voihan tietysti olla, että teillä siellä Somaliassa kaikki sanat aloitetaan isolla kirjaimella. Ehkä se selittää kaiken sen huutamisenne iphoneen.
Tuota juuri tarkoitin.
Täysjärkiset voivat tarkistaa, että olin oikeassa.
En suinkaan asu Somaliassa, miksi niin luulet.
Asun Yhdysvalloissa, mutta tarkemmin en paikkaa kerro.
Helsingin Yliopisto kirjoitetaan suomeksi isolla ainakin Helsingissä.
Et siis tiennyt tuotakaan:
"Moniosaisissa kirjoitetaan isolla alkukirjaimella vain ensimmäinen osa:
Mikkelin maakunta-arkisto, Ortodoksinen kirkollishallitus, Työttömyyskassojen keskuskassa, Valtion koulutuskeskus, Jyväskylän yliopiston kielikeskus, Taideteollinen korkeakoulu, Ilmatieteen laitos, Helsingin yliopiston taidehistorian laitos, Jyväskylän kristillinen kansanopisto, Valtion vakuusrahasto, Jyväskylän yliopisto"
http://webcgi.oulu.fi/oykk/abc/kielenhuolto/oikeinkirjoitus/alkukirjain/julkishallinnon_nimet/
Et nähtävästi huomannut että jätin nimestä "Helsingin yliopisto" alkuosan pois, joten silloin sääntöjen mukaan jäljelle jäävä osa "yliopisto" kirjoitetaan isolla.
Et ole tainnut koskaan opiskella Suomen kieltä Helsingin Yliopistossa?
Sinulla on vielä paljon opeteltavaa suomen kielessä.
Ruotsi alkaa romahtamaan. Ruotsin koululaitos on romahtanut maahanmuuttajien vuoksi. Oppilaat eivät opi.
Juuri tänään radion -AJANTASA- asiaohjelmassa suomalainen tutkija alanaan koululaitos ja siinä oppilaiden syrjäytyminen. Tutkija Venla Venlenius totesi Suomen olevan melko kärjessä PISA asteikolla. Suomessa on kouluja joita suomalaiset tietoisesti syrjivät. Syrjityissä (=koulu johon suomalainen ei halua lastaan) kouluissa on tietty prosenttiosuus ulkomaalaistaustaisia.
Ruotsi oli melko kärjessä - 15 vuotta sitten ja on nyt pudonnut USAn alapuolelle. Tämä johtuu maahanmuuttajista. Koulut slummiutuvat ja eriytyvät erilaisiin ryhmiin ja oppilaat eivät opi. Koulut jäävät kesken jne Kaikki kärsivät tästä.
Koulujen huonouskin on siis maahanmuuton vika. Ihan niin kuin sodat, taloustaantuma, Nokian huonot puhelimet, ilmastonmuutos, Putinin kiukuttelu, Titanicin uppoaminen, Kyllikki Saaren murha, tv-ohjelmat....
Mitä te maalaiset syyttäisitte jos maahanmuuttoa ei olisi? Ette kuitenkaan itseänne...
Etkä jättänyt, etkö edes tiedä mitä kirjoitat? Älä kirjoita, jos et osaa.
Ilmeisesti et osaa koska jankutat samaa asiaa, vaikka esim. Sydsvenskanin artikkelistä tulee hyvin esille raportin kohtalo.
Jussuf taitaa olla tyypillinen perjantai-illan trolli, joka on avanut pullon hyvissä ajoin.
Osaan hyvin, mutta raporttia en löytänyt. Jos sinulla se kerran on, niin miksi häpeilet sitä näyttää?
Hoh hoijaa. Miksi minä sen sinulle näyttäisin? Koska et ymmärrä siitä kuitenkaan mitään huonon kielitaitosi takia ;)
Hyvää yötä.
JOS sellainen tutkimus olisi joskus tehty, se sitten varmaankin kertoisi että joku somali on "ihan ällö". Siinäpä sitä onkin tieteellisen persututkimuksen huippu!
tutkimus, jos ylempi linkitys sensuroidaan:
http://www.friatider.se/wp-content/uploads/2013/05/RTN-11-1.D.1203231.pdf
Kaikista eri uskontokunnista juuri islaminuskoiset sopeutuvat huonoimmin länsimaiseen yhteiskuntaan,se on täysin fakta.Ja islaminuskoisista nimenomaan somalit ovat se kaikkien heikoin ryhmä,jättityöttömyys,korkea rikollisuus,ei kiinnostusta sopeutua eikä opetella maan valtakieltä.Tästähän eräs somali itse puhui MOT:n ohjelmassa kerran.
Kyllä jussufkin tämän tietää,mutta pakko on täällä väittää vastaan.
Persumääritelmä tietenkin on että ainoat jotka nykyiseen tukijärjestelmän pyörittämään maatalousyhteiskuntaan sopeutuvat ovat kihniöläiset. Muut sitten eivät sopeudu lainkaan.
Länsimainen yhteiskunta ja kulttuuri perustuu suurilta osin islamilaiseen kulttuuriin ja tieteeseen, joten mitenkähän päin sen asian kanssa nyt sitten mahtaa olla.
Kun ei tunne yhtään muslimia, vain ainoastaan on lukenut vihasivustojen propagandaa, ei hyväksy tietenkään muita kuin oman kylän väkeä. Amerikkalaiset ovat toinen ryhmä joista persut ovat täysin vakuuttuneita että he eivät sopeudu persulaiseen länsimaiseen yhteiskuntaan, koska he puhuvat englantia.
Eikös se sinun päähänpinttymäsi mene juuri jotenkin näin?
"Länsimainen yhteiskunta ja kulttuuri perustuu suurilta osin islamilaiseen kulttuuriin ja tieteeseen"
Todista väitteesi.
Ilman muslimien levittämää kirjapainotaitoa ei olisi länsimaista kirjallisuuttakaan siinä mitassa kuten me sen ymmärrämme.
Ilman muslimien arkkitehtuuria, ei olisi syntynyt goottista perimää johon sitten moni arrkitehtuurisuuntaus rakentui.
Ilman muslimien kastelujärjestelmiä ei Euroopassa vieläkään viljeltäisi mitään.
Ilman muslimien matematiikan kehitystä, ei oltaisi esim. päästy avaruuteenkaan viime vuosisadalla.
Jne.
Pyysin todisteita enkä mielipiteitäsi.
"Ilman muslimien kastelujärjestelmiä ei Euroopassa vieläkään viljeltäisi mitään"
Koska Suomi kuuluu Eurooppaan ja on vanha maanviljelysmaa niin kysyisin:
Mitä muslimien kastelujärjestelmiä Suomessa on, ja mikä on sen muslimi-insinöörin nimi, joka on ne tänne pohjolaan tuonut ja milloin tämä on tapahtunut?
"Ilman muslimien levittämää kirjapainotaitoa"
Muslimit eivät levittäneet kirjapainotaitoa, vaan sen keksi kiinalaiset kauan ennen kuin islamia oli edes olemassa.
"Ilman muslimien arkkitehtuuria"
Tämä ei pidä paikkaansa. Muslimien arkkitehtuuri, kuten kaikki muukin, on muilta sivilisaatiolta kopioitua.
"Ilman muslimien kastelujärjestelmiä"
Nope. Kastelujärjestelmät olivat olemassa jo kauan ennen muslimeja.
"Ilman muslimien matematiikan kehitystä"
Itse asiassa matematiikan kehitys on pitkälti Välimeren alueen muinaisten sivilisaatioiden sekä kiinalaisten ja intialaisten, ja myöhemmin eurooppalaisten, ansiota. Muslimeilla ei ole ollut tässäkään osaa eikä arpaa.
Jaa? Nyt kun esität vielä mitä tekemistä nykyisillä luku- ja kirjoitustaidottomilla paimentolaisilla on nollankeksijöiden kanssa, niin bueno. Vähän sama jos vertais nykykreikkalaisia antiikin kreikan filosofeifhin.
Hmm... mulla on koraani, mutta en löytänyt siitä yhtään matemaattista kaavaa. Millä sivulla ne ovat?
Miksi monissa muslimien maissa on nyt khaos????
Pakko kysya Jussufilta...jos kerran muslimeilla on tietotaito matematiikassa, arkkitehtuurissa ja matematiikassa muiden asioiden lomassa niin miksi ihmeessa niilla on niin hirvea tunku pohjoismaisen ja eurooppalaisen hyvinvoinnin piiriin? Luulisi olevan paljon mielekkaampaa kehittaa esim. Somaliassa tai Jemenissa omia kastelusysteemeita ja hi-tech firmoja, upeaa arkkitehtuuria ja infrastruktuuria. Jos kerran ollaan niin monitaitoisia niin miksi ihmeessa YK pyorittaa avustuksillaan usieta muslimimaita kuten Somaliaa, eurooppalaiset asiantuntijat ja firmat pyorittaa teollisuutta ja paikalliset nuoret miehet joko lorvii tai pyrkii eurooppaan mamuiksi.
Mainitsepas Jussuf se muslimivaltio jossa kaikki hommat toimii Suomen tai Ruotsin lailla ILMAN eurooppalaista rahallista tukea tai tietotaitoa?
PS. 25v. noilla seuduilla asuneena tiedan mista puhun...
Yli 700 vuoteen ei islamilaisista maista ole tullut yhtään merkittävää keksintöä - tämähän on fakta.
Kuinka monta Nobel-palkinnon saanutta muslimia on,verrataan vaikka juutalaisiin.
"Ilman muslimien levittämää kirjapainotaitoa ei olisi länsimaista kirjallisuuttakaan siinä mitassa kuten me sen ymmärrämme.
Ilman muslimien arkkitehtuuria, ei olisi syntynyt goottista perimää johon sitten moni arrkitehtuurisuuntaus rakentui.
Ilman muslimien kastelujärjestelmiä ei Euroopassa vieläkään viljeltäisi mitään.
Ilman muslimien matematiikan kehitystä, ei oltaisi esim. päästy avaruuteenkaan viime vuosisadalla.
Jne."
Islamilainen maailma olikin tieteellisesti edistynyt keskiajalle saakka. Sen jälkeinen tilanne on muuttunut ratkaisevasti. Esimerkiksi Nobelin palkintoja islamilaiseen maailmaan kuuluvat ovat saaneet vain kaksi, näistäkin toinen on elänyt länsimaassa.
tommi1: "Islamilainen maailma olikin tieteellisesti edistynyt keskiajalle saakka. Sen jälkeinen tilanne on muuttunut ratkaisevasti. Esimerkiksi Nobelin palkintoja islamilaiseen maailmaan kuuluvat ovat saaneet vain kaksi, näistäkin toinen on elänyt länsimaassa."
Totta. Eli pitää aina ensin kysyä, mitä islam on nyt tänään.
Mitähän tuo persumääritelmä "Islamilainen maailma" pitää sisällään.
Yksi nykyinen kolleegani on muslimi ja asuu Floridassa. Hänen kanssaan joskus keskustelemme nykyisistä amerikkalaisista islamin virtauksista. En tiedä onko hänen huvijahtinsa sitten se "keskiaikainen" ilmiö kun kerran siinä on purjeet.
Tässä eräs määritelmä:
"Islamilainen maailma tarkoittaa aluetta, joka ulottuu nykyään Pohjois-Afrikasta Kaakkois-Aasiaan asti. Islamilainen maailma voi kuitenkin viitata sekä kulttuuriseen että geopoliittiseen käsitteeseen."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Islamilainen_maailma
Joko olet muuten perehtynyt shokkitutkimukseen somaleista?
Tässä linkki:
http://www.friatider.se/wp-content/uploads/2013/05/RTN-11-1.D.1203231.pdf
"Yksi nykyinen kolleegani.."
Mitä kolleegoja pitkäaikaistyöttömällä jussella Floridassa on? Ja puhutteko te savvoo keskenänne?
Ammattikolleegoja. Ammattiani en kerro vieläkään sen harvinaisuuden vuoksi. Työttömänä en ole ollut koskaan elämässäni.
Emme puhu "savvoo" vaan sitä kamalaa mamukieltä, englantia.
Voisitko kommentoida tutkimusta, jota ei mielestäsi ole olemassakaan.
Haluatko linkin?
Miksi haukut englantia kamalaksi mamukieleksi? Tosi rasistista tekstiä.
POLIISI POLIISI APUA NATSIT RIEHUU!!
Jos kutsut poliisia aina kun monikuttuurisuutta näillä palstoilla haukutaan, olet kyllä suossa.
Mikset kommentoi vieläkään sitä somalitutkimusta, jota väitit olemattomaksi?
Miltä tuntuu saada joka kerta pataan?
Politrukki on tosiaan nykyään harvinainen ammatti. Toista oli 1900-luvun puolivälissä, jolloin tuon ammatin harjoittajia oli tuhatmäärin itärajan kummallakin puolella.
Norja on käynnistänyt somalien palautuksen takaisin kotimaahan,vuosien tauon jälkeen.
http://www.aftenposten.no/nyheter/iriks/Norge-gjenopptar-tvangsreturer-til-Somalia-7303666.html#.Ui1rkynyU5s
Norja katsoo että somalia on riittävän turvallinen maa.
Ja suomestahan somalit ovat käyneet lomilla somaliassa jo vuosien ajan,joten kyllä sinne muuttaakkin voi.
Maksetaanko se runsaat 2000€ discorahaa sinne somalialaiselle tilille, samoin kuin Eurooppaan?
Svenskene for som fortjent!!!
Rask til kritisere hjis noen vil stramme inn asylantenes innkomst!
selv tier de ihjell debatten om innvandring og hva det koster
Så nå for de og mer til.
Onko se sitten kovin inhimmillistä tuoda somaleja pohjoismaiseen kulttuuriin, sitähän voi verrata kiduttamiseen.
Vai onko se sittenkin se perimmäinen syy..kiduttaminen??
Suomesta ei lähde somaliaan kukaan ennen kun saavat täyden eläkkeen sittenhän se on kannattavaa . Olen ihmetellyt samaa että maasta josta lähdetään suuripiirtein varmaa kuolemaa pakoon voidaan käydä lomailemassa ja eivätkö ne täysikäiset muhamedit ja muut sotaa pakeniat olleet rintamakarkureita kyllä ne ainankin suomessa oli.
Kiitos, tämä kannatti lukea.
Jussuf (se sama),
minkä firman kautta lähettelet rahaa kotimaahamme rakkaille sukulaisillemme? Sossun täti sanoi, että Western Union on paras, mutta en usko vääräuskoista.
Kuulin, että viime kuussa on perustettu uusi rahan välitysfirma. Mikä se on ja missä? Pitäisi huomenna lähettää 700 euroa, kun saan Kelasta 1500,.
Somaleitakin on varmaan moneen junaan.
Kannattaa muistaa missä lehdessä" tutkimus" julkaistiin. Eli Fria tider . Se on oikeistopopulistinen ruotsalainen verkkolehti. Vähän sama kuin persut julkaisisi puolueettomia tutkimuksia somaleista meillä, uskottavuus samaa tasoa.
Fria Tider muuten poisti tämän "tutkimuksen" sivuiltaan kun huomasivat itsekin että meni taas överiksi.
Kyseessä on ihan oikea puolueeton tutkimus, jonka tulokset vain sattuivat olemaan vääränlaisia moku-uskovaisille.
Voi herra ja pyhä yksinkertaisuus noiden yltiö tärähtäneiden teko suvikkien hommia!
Tuleehan sitä salattua tietoa aina jostain vuotopaikasta!
Jassoo että maailman tyhmimpiä ihmisiä roudataan maahan!
Tämä on varmaan siihen käteisen lainapisnikseen verrattavaa!
Jumala jos olet olemassa ota viherpunikit luoksesi vaikka sinne
Hiilipuolelle!
Niistä joka kolmas on autistinen. Johtuu klaanien sisäisistä, vuosisatoja kestäneistä naimakaupoista.
Niistä joka kolmas on autistinen. Johtuu klaanien sisäisistä, vuosisatoja kestäneistä naimakaupoista.