Miten saisi mieheni käsittämään, että olen todella sairas. Siis masentunut, tosi masentunut. Olen tehnyt liikaa töitä ja kolme viikkoa sitten tuli mitta täyteen. Olen tänä aikana ottanut kaksi kertaa alkoa ja pillereitä. Tarkoitukseni ei vissiin ollut tappaa itteeni vaan haluni nukkua ja nukkua pois pahat ajatukset mielestäni. Sain työterveyslääkäriltä kuukauden saikun.
Mieheni ei ole kysynyt ollenkaan vointiani koko aikana. Joskus hän tulee niin pahalla päällä töistä, että masennun entistä enemmän.
Tällä hetkellä en oikein uskalla mennä ulos ihmisten pariin, mulla on pelkotiloja ja kaikkein suurimpana itsetunnon menetys ja häpeä. Lisäksi työkännykkä soi koko ajan päässäni, myös öisin herään siihen ääneen, vaikka olenkin sulkenut kännykän. Olisin niin kiitollinen, jos voisimme puhua keskenään miltä meistä kummastakin tuntuu. Kohta palkkani putoaa lähes 600/kk (siis nettona). En uskalla tästäkään mainita miehelleni.
Olemme olleet aviossa 15 vuotta ja koko aikana mieheni ei puhu tunteistaan. Lisäksi hän on impotentti, ollut jo viisi vuotta. Mutta olen yrittänyt elää asian kanssa, niin että unohdan koko seksielämän.
Olen käynyt työterveyslääkärin, työterveyspsykologin ja psykiatrin vastaanotolla ja ensi viikolla on psykoterapeutti.
Jotenkin mua ahdistaa tämä tilanne niin paljon, että kun olen yksin kotona ajattelen itsemurhaa. Silloin en olisi kenenkään vaivoina.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Miehesi ei selvästi ymmärrä masennusta ja sairauttasi, pitänee jotenkin laiskuutena? Kuulostaa oudolta, että kuukaudessa sinun pitäisi parantua...mikset enempää ole apua saanut? Vähennä töitä jos mahdollista. Et ole tainut kertoa ihan kaikkea sielä psykiatrin ym. vastaanotoilla. Kerro ihan peittelemättä olostasi ja tuntemuksistasi. Mieti myös, onko sinun oikeasti parempi tuossa parisuhteessa, vai olisiko sittenkin paras yksin vapaana? jos pelkäät toista ja toinen vaan masentaa käytöksellään lisää... olisiko mahdollista aloittaa alusta, puhtaalta pöydältä?