Periaatteenani on koko jo pitkän ikäni ollut, että uutta suhdetta ei aloiteta ennen kuin vanha on varmasti loppuun märehditty. Olen myös aina ajatellut että on parempi kun minut jätetään, kuin että itse laittaisin kaverin tienpäälle. Ennen saatoin märehtiä ja murehtia, setviä ja vatkata mennyttä suhdetta ja sen tapahtumia kuukausia tai jopa vuosia yksinäni. Vähiä mutta pitkiä suhteitani en ole koskaan lopettanut kevein perustein enkä ensin pitkiä aikoja yrittämättä parantaa tilannetta.
Nyt olen tullut siihen raivostuttavaan tilanteeseen, että ajattelinpa "varmistaa" etten jää tuleen makaamaan, vaan etsin itselleni uuden kumppanin ennen kuin luovun totaalisesti nykyisestäni (en ryhdy häntä tai suhdettamme tässä ruotimaan, sanonpa vaan että aihetta on pistää peli poikki).
Kakkamainen teko silti, tiedän.
Onkohan asiani nyt niin, kun ikääkin jo rupeaa olemaan yli 50v. on pelkoni pitkäaikaisesta tai jopa lopullisesta yksin jäämisestä kasvanut tähän pisteeseen. Voipa olla niinkin, että elämäni aikana kuitenkin, jos en itse ole kokenut, olen ainakin nähnyt miten moni porskuttaa suhteesta toiseen loistavin silmin. Taidan vähän kadehtia, vaikken ole varma onko aihettakaan.
Miten te koette ajatukseni ja ehkäpä myös jossain määrin itsekkään tapamuutokseni? Mitä ajettelette sängystä toiseen hyppääjästä?
Nyt täytyy varmuudeksi jo kertoa, ettei minulla ole yhtikäs ketään uutta tähtäimessä! Ei näköpiirissä eikä ajatuksissa.
Keljuttaa vaan sekin ajatus, että jään tähän sontaan vanhenemaan ja hukkaamaan mahdollisuuksiani. Pahahan se on kovalla yrittämisellä haaskata hänenkään aikaansa.
Nyt olen tullut siihen raivostuttavaan tilanteeseen, että ajattelinpa "varmistaa" etten jää tuleen makaamaan, vaan etsin itselleni uuden kumppanin ennen kuin luovun totaalisesti nykyisestäni (en ryhdy häntä tai suhdettamme tässä ruotimaan, sanonpa vaan että aihetta on pistää peli poikki).
Kakkamainen teko silti, tiedän.
Onkohan asiani nyt niin, kun ikääkin jo rupeaa olemaan yli 50v. on pelkoni pitkäaikaisesta tai jopa lopullisesta yksin jäämisestä kasvanut tähän pisteeseen. Voipa olla niinkin, että elämäni aikana kuitenkin, jos en itse ole kokenut, olen ainakin nähnyt miten moni porskuttaa suhteesta toiseen loistavin silmin. Taidan vähän kadehtia, vaikken ole varma onko aihettakaan.
Miten te koette ajatukseni ja ehkäpä myös jossain määrin itsekkään tapamuutokseni? Mitä ajettelette sängystä toiseen hyppääjästä?
Nyt täytyy varmuudeksi jo kertoa, ettei minulla ole yhtikäs ketään uutta tähtäimessä! Ei näköpiirissä eikä ajatuksissa.
Keljuttaa vaan sekin ajatus, että jään tähän sontaan vanhenemaan ja hukkaamaan mahdollisuuksiani. Pahahan se on kovalla yrittämisellä haaskata hänenkään aikaansa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Muuta ajatusta ei tullut, kuin että teet elämässäsi miten parhaaksi näet.
Tee niin, kuin haluaisit itsellesikin tehtävän. Eli älä loukkaa ja tuhlaa toisen aikaa turhaan.
Sen jo tiesitkin?