Mieheni on rakastunut toiseen

Ei ole omakohtaista kokemusta mutta vastaan silti, kun niin kirpaisi lukea tilanteestanne..

En usko, että kukaan hankkiutuu uuteen suhteeseen "ilman syytä". En nyt tarkoita että sinussa puolisona olisi vikaa, vaan pikemminkin sitä että tiedostaako miehesi mitä hän on tästä sivusuhteesta hakemassa? Jännitystä? Seksiä? Ymmärrystä? Läheisyyttä? Vai onko perhe-elämä raskasta ja kun joku tarjoaa kaipaa kepeää kivaa, niin ei voi kieltäytyä? Neuvoisin keskustelemaan miehen kanssa syistä, jotka nykyiseen tilanteeseen ovat johtaneet, mikäli teillä yhä keskusteluyhteys on?

En osaa muuta sanoa kuin että sympatiani ovat puolellasi. Aivan kauhea tilanne, kun on lapset ja kaikki.. :( voimia ja viisautta keskusteluihin ja päätöksiin!

kyllähän se usein niin on, että teidän suhteessanne on jotain vikaa, kun muut ihmiset alkavat kiinnostamaan enemmälti... eihän sitä kukaan nyt toimivaa suhdetta jätä

Nyt lifemocker on väärässä. Se ei aina mene noin. Miehellä voi olla omia ongelmia . Toki suhteessa on huonojakin jaksoja, hyvässäkin suhteessa. Niiltä ei voi välttyä, ne ovat kasvun paikkoja molmmille. Silloin voi joku ulkopuolinen päästä livahtamaan väliin varsinkin jos niitä puidaan jonkun muun kuin se puolison kanssa.
Se ulkopuolinen, väärä tuki, voi tuntua että saa sitä tukea ja huolenpitoa joltain muulta. Ja mitäs sitten tapahtuukaan....

On kokemusta. Rakastui toiseen. Jätti minut ja lapset. Koskaan en saanut järkevää syytä mihinkään. Koskaan ei myöntänyt olevansa rakastunut toiseen. Se tuli tietooni myöhemmin. Toinen lapsistani masentui ja nyt olen hankkinut hänelle hoitoa. Samoin masennuin itse, kun en enää jaksanut kaikkea sitä tuskaa, mitä jäi jäljelle. Se repii ihmisen rikki, lopullisesti. Ei jaksa arkea, ei mitään. Kaikesta huolimatta on ikävä. Oltiin yhdessä 20 vuotta. Hyviä muistoja on paljon. Mies ei tullut takaisin, enkä enää huolisikaan. Tulkoon onnelliseksi uuden naisensa kanssa. Minä jatkan elämääni. Koetan saada jotain tolkkua tähän kaikkeen...

Hei,
kerronpa oman tilanteeni. Rakastuin ja ihastuin työkaveriini. Suhteemme kesti aika kauan; loppujen lopuksi jouduin tilanteeseen, jossa piti valita. Valitsin vaimoni ja lapseni. Miksi? Olimme olleet jo yli 25 vuotta naimisissa - kolme lasta. Mietin todella pitkään, että mitä seuraa, jos eroamme. Kuka kestää ja mitä. Ajattelin, että lapseni eivät kestäisi eikä varmasti vaimonikaan. Ja loppuen lopuksi tulin siihen päätökseen, että itsekään en kestäisi eroamisen tuskaa, jos eroaminen tapahtuu tällä tavalla. Entäpä sen jälkeen? Kävimme pitkiä ja syvällisiä vaiheita keskustellen, yhteistä aikaa ottaen, ja enen kaikkea anteeksipyytäen. Minä itse tarvitsin vaimoltani anteeksiantoa teoistani. Tiesin tehneeni todella hirveän teon. Sain anteeksi. Miksi? Ehkä kumpikin ymmärsimme, että emme olleetkaan tehneet parastamme toistemme eteen. MInä otin vain sen väärän askeleen eri suuntaan. Entäpä nyt? Elämä on näyttänyt todella hienolta (kestänyt seitsemän vuotta), olemme läheisempiä kuin koskaan aiemmin, rakastan vaimoani ja lapsiani todella syvästi.
Ja vielä, näin sattumalta tätä toista naista (tervehdin ystävällisesti hänen tervehtiessä ensin) - en tuntenut mitään häntä kohtaan. En vetoa enkä myöskään inhoa tai vihaa. Hän oli minulle yksi nainen muiden vastaantulevien joukossa. Tiedän hänen jääneen katsomaan perääni...
Mitä tästä voisi siis oppia; mahdollisuus jatkaa yhdessä on olemassa, vaatii varmaankin paljon molemmilta, että se onnistuu. Itse koen, että avain siihen on ollut meillä ainakin anteeksiantaminen, rehellinen toisen hyväksyntä rikkirevittynä ja rakkautta tarvitsevana. Voimia sinulle.

Ei saa jäädä lapasena odottamaan toisen päätöksiä! Pitää aloittaa oma ajatusmyssy, mitä itse haluaa omalta elämältään ja millaisen elämän haluaa omille lapsilleen tarjota ja miten tuon elämä lasten ja itsensä parhaaksi parhaiten onnistuu, millaisin omin päätöksin.

Kandee miettiä menneet. Mm. kuinka vastuullisesti ja velvollisuudentuntoisesti tuo "toiseen rakastunut" on huolehtinut omasta osuudestaan kodissa ja vanhempana. Kuinka paljon hän viettää vapaa-aikaa ja antaa aikaansa omille lapsilleen. Kuinka hän kotona käyttäytyy, poissaolevasti ja ärjyenkö vaiko osallistuen aidosti, iloisena ja lasten kehitystä tukevalla tavalla vanhemmuuteen ja lalsten elämään. Hoitaako hän mallikelpoisesti sukulaissuhteet. Onko hänen alkohoinkäytöstään haittaa perheessä ja lapsille. Esiintyykö hän humalassa omien lastensa edessä joka kuukausi tai useammin. Vai katoaako hän kuukausittain kodista omille ryyppyreissuilleen jättäen lapset sinun vastuullesi.

Epätasa-arvoinen perhetilanne, vastuuttoman eduksi oon voinut syntyä pikkuhiljaa niin, että ylivastuun ottanut osapuoli ei edes tajua, että on pahasti hyväksikäytetty vastaten yksin perheen arjen sujumisesta toisen mennessä omissa menoissaan.

Voi olla että kun mietintämyssy on ollut tarpeeksi pitkään päässä, huomaa että "toiseen rakastunut" puoliso ei ole paras elämä itselle eikä edes lapsille ole paras elämän tuollaisen ihmisen perheessä eläen

Kenelläkään vastuullisella, työssäkäyvällä perheenvanhemmalla, joa hoitaa aikuisen velvoitteensa hyvin, ei ole omaa vapaa-aikaa niin paljon, että ehtisi luomaan aidon rakkaussuhteen oman perheensä selän takana ja "rakastua toiseen".

Minun nenääni näiden "mulla on pieniä lapsia mutta rakastuin toiseen enkä nyt tiedä mitä elämältäni haluan" ihmisten mielenmaailman lantakasa löyhkää
pahasti, pelkästä yleiseen ajatteluun perustuen. On ollut palstalla esillä aiemmin, näiltä ihmisiltä saa näihin hajuihin kaikenlaista vihaista ja itsekästä palautetta tyyliin "vanhemmallakin on oikeus omaan aikaan jne" , ""mullakin saa olla oma elämä", mutta puolisoidensa ajankäytöstä tai ylikuormittamisesta he eivät välitä.

Heillä on aikaa nauttia omasta elämästä ja rakastua sillä aikaa kun puoliso hoitaa kodin ja lapset, joten vanhemmuus ja parisuhde on ihan varmasti epätasapainossa.

Minulla on tällä hetkellä juuri samanlainen tilanne aloittajan kanssa. Olen mies ja minulla on kaksi lasta. Vaimoni rakastui toiseen mieheen ja on nyt ihan sekaisin juuri tyyliin: "mulla on pieniä lapsia mutta rakastuin toiseen enkä nyt tiedä mitä elämältäni haluan". Aluksi olin aivan järkyttynyt tilanteesta. Tunnustuksesta on nyt noin kuukausi aikaa.

Käymme molemmat terapiassa. Minä lähinnä parisuhdetilanteen tuoman ahdistuksen takia (nosti pintaan kaikki traumat), vaimo taasen masennuksen ja tämän rakastumisen takia. Olen hyvin analyyttinen ihminen. En ole ollut ollenkaan hysteerinen, levoton kyllä ja todella ahdistunut.

Vaimo pyytää antamaan aikaa, että hän saisi päänsä selväksi ja tietäisi sitten, mitä elämältään haluaa. Perhe on kyllä hänelle tärkeä, mutta ei pysty elämään kanssani koko elämää, jos rakastaa toista miestä. En kyllä itsekään alkaisi kynnysmatoksi.

Meillä on siinä mielessä hyvin asiat, että vaimoni ei ole heti lähdössä miehen perään. Jos eroamme, vaimoni muuttaa yksin. No muuton jälkeen minulle on ihan sama, meneekö hän kimppaan rakkautensa kanssa.

Yritämme rauhoittaa tilannetta ja olemme sopineet, ettei päätöksiä tehdä tämän vuoden puolella. Jos tilanne on vieläkin epävarma, annan aikaa siihen saakka, kunnes nuorempi täyttää kolme vuotta. Sen jälkeen vaimo saa kenkää ja otamme asumuseron.

Aloittaja ei kertonut, onko heidän suhteessaan näkyviä ongelmia tai riitoja. Meillä on ollut hyvä suhde siinä mielessä, että olemme selvittäneet ja sopineet kaikki asiat. Riitoja on ollut aika vähän. Ulkopuolisen silmissä olemme olleet hyvä pari. Olen itse käyttäytynyt vaimoani kohtaan väärin olemalla paljon tietokoneella iltaisin. Ajattelin itseäni, kun pienet lapset saimme iltaisin nukkumaan. Emme hoitaneet suhdettamme, emme jakaneet kaikkia tärkeitä asioita keskenämme syvällisesti. Kamppailimme uupumuksen rajoilla monta vuotta pienten lasten kanssa, kunnes vaimoni masentui. Terapian aloittamisen jälkeen hän on alkanut kertomaan huonoja puolia suhteestamme. Olen ne kyllä tiennyt ja olemme niistä ennenkin puhuneet, mutta kipeää se tekee silti.

Ongelmia siis on varmasti, kun puoliso rakastuu toiseen. Uusi ystävä voi tulla henkiystäväksi, eli parhaaksi ystäväksi. Silloin tilanne on vaikea. Minulla on juuri tuo tilanne. Olisikin pahus se ystävä ollut nainen!

Loukkaavinta tässä kriisissä on se, että vaimoni haluaa selvittää, olisiko se uusi mies parempi hänelle. Hän ei halua ratkaista asiaa vielä, lasten ja masennuksen takia. Se on sinänsä hyvä, ettei tee mitään ratkaisua hätäisesti. Mutta kun vaakakupissa painaa puoliso, lapset, menneisyys, lupaus, kiintymys, maine ja vastassa on vain yksi mies: eronnut, perheellinen, pettäjä, valehtelija, vaimoaan hakannut; toisaalta komea, mukava ja syvällinen.

mulla on ihan sama juttu menossa ja elämä tuntuu raskaalta.
mies löytänyt uuden naisen jonka kanssa haluaa olla eikä minun ja pienten lsaten kanssa.
16 vuoden liitto ei merkkaa mitään enää. mies on ihan sekaisin tällä hetkellä eikä tiedä mitä tekisi, haluaa vaan olla tekemisissä uuden naisen kanssa.
raskasta.

Kyllä vannoa voi kuka tahansa taivas auttakoon

Mennyt ei koskaan palaa...miksi sitä ei opita

Pettäjät ei opi koskaan, elleivät itse joudu kokemaan sitä petetyn tuskaa. Parasta terapiaa olisi maistaa omaa lääkettään. Liiallisella ymmärtämisellä petetty tekee vain pettäjän olon helpommaksi ja itselle jää loppuelämäksi möykky sisimpään.

Joskus vaan löytyy parempi. Joskus vaan rakkaus häviää ja rakastuu toiseen. That's life.

Herää vain kysymys, että mikä meitä ihmisiä nykyään vaivaa. Jätetään perheet ja puolisot joiden kanssa on pitkään seurusteltu tai oltu yhdessä. Haetaan sitä seuraavaa kiksiä aidan toiselta puolelta.

Taidan olla jo 35 vuotiaana tästä nykymenosta jotenkin ulkona. Itse uskon miehenä, että pitkä parisuhde arkineen kaikkineen on parasta mitä voi saada eikä se parane juoksemalla kukasta kukkaan.

Kyllä se valitettavasti on niin että pettäjä on aina pettäjä. Koskaan ei voi olla varma että koska tulee seuraava kerta.
Jos ehkä pystyisitkin antamaan anteeksi niin pettämistä ei voi koskaan unohtaa.
Pystytkö elämään sen kanssa?
Jos luottamus kumppaniin menee niin sitä ei helposti saa takaisin.

Keskity lapsiisi. Anna lapsillesi kaikki aikasi ja rakkautesi. Anna miehen tehdä rauhassa oma päätöksensä. Mitä tahansa teetkin et voi väkisin vaikuttaa miehesi tulevaan päätökseen. Ala elää itseäsi ja lapsiasi varten. Jos miehesi jää ja päätätte vielä jatkaa, niin kaikki positiivinen on vain bonusta.

Tiedän. Tyhjiä sanoja ja helpommin sanottu kuin tehty. Mutta toivon, että miehesi tulee vielä järkiinsä ja palaa perheensä luokse.

Jaa onko selviö että se jätetty ottaa petturin takaisin?
Eikö ole mahdollista että perhe ja etenkin lapset ovat kärsineet erosta liikaa.
Voiko olla että jätetty ei halua tulla enää jätetyksi,joka saman puolison kanssa olisi toden näköistä.
Onko jätetty tyytyväinen sinkku elämään?
Onko hän löytänyt uuden?
Aika yksipuolisesti te ajatteleette että se jätetty on aivoton luuseri joka vollottaa sitä pettäjää takaisin.

Minulla on kolme lasta edellisestä suhteesta ja yksi yhteinen lapsi entisen kanssa joka lähti 20 vuotiaan matkaan. Edelleen ovat yhdessä. Tuska ei ole hellittänyt minulla. Itken joka päivä ja kysyn vain miksi miksi miksi. Mieheni ei edes kertonut että on rakastunut toiseen, jätti vain minut. Sain asian selville kun olin ystäväni ja hänen lapsien kanssa kävelyllä kun huomasin oman lapseni leikkimässä puistossa toisen naisen (sen 20 veem )kanssa...ja mieheni seurassa. Silloin tajusin tilanteen että hän petti minua.

Anna mennä menojaan.