Olen 22-vuotias nainen ja seurustellut itseäni hieman vanhemman miehen kanssa parisen vuotta. Tulemme hyvin toimeen, emmekä juurikaan riitele, puhumme asioista avoimesti.
Olen kuitenkin hieman huolestunut tai harmistunut sellaisesta asiasta, jonka kanssa tunnun olevan yksin. Minä nimittäin ajattelen minua ja poikaystävääni aina yhdessä, ajatuksissani olemme yleensä ME molemmat, en vain minä. Esimerkkinä päivän suunnitelmia ajatellessani mietin yleensä aina meitä molempia, mitä me voisimme yhdessä tehdä. Ja vaikka kaikki tekemisemme eivät olisikaan yhteisiä, hän on aina ajatuksissani ja otan hänet ja yhteisen aikamme huomioon suunnitellessani omia menojani.
Poikaystäväni sen sijaan puhuu aina yksikössä itsestään, hän sanoo yhteisille ystävillemme esim. "olen tulossa sinne" vaikka olisimme menossa yhdessä. Hän tuntuu myös aina ajattelevan enemmän omaa yksilöllistä elämäänsä, omia tekemisiään ja omia menojaan, ilman että liittyisin niihin.
Hän ei myöskään osaa huomioida minua ja menojani, esimerkiksi kun tulen myöhään pitkän työpäivän jälkeen kotiin, hän ei koskaan ole käynyt kaupassa tms.
Kuulostaa ehkä, että en anna hänelle omaa tilaa, mutta asia ei ole niin. Arvostan hänen yksilöllistä elämäänsä ja menojansa, mutta mielessäni kummittelee ajatus siitä, että hän ei ehkä ota suhdettamme niin vakavasti kuin minä. Ylipäätään se, että hän ei ajattele minua tai meitä yhdessä niin paljoa, tuntuu lannistavalta.
Olen kyllä puhunut hänelle asiasta, ja saanut hänet monta kertaa ymmärtämäänkin miltä tämä asia minusta tuntuu. Mitään muutosta ei vaan silti tapahdu. Onko tämä ihan normaalia nuoren miehen käytöstä ja tavallista parisuhteessa? Mitä pitäisi seuraavaksi tehdä?
Olen myös koittanut olla välittämättä asiasta ja olla yhtä välinpitämätön kuin hän, mutta se ei ole onnistunut sillä en osaa olla ajattelematta häntä ja keskittyä vain omaan napaani..
Olen kuitenkin hieman huolestunut tai harmistunut sellaisesta asiasta, jonka kanssa tunnun olevan yksin. Minä nimittäin ajattelen minua ja poikaystävääni aina yhdessä, ajatuksissani olemme yleensä ME molemmat, en vain minä. Esimerkkinä päivän suunnitelmia ajatellessani mietin yleensä aina meitä molempia, mitä me voisimme yhdessä tehdä. Ja vaikka kaikki tekemisemme eivät olisikaan yhteisiä, hän on aina ajatuksissani ja otan hänet ja yhteisen aikamme huomioon suunnitellessani omia menojani.
Poikaystäväni sen sijaan puhuu aina yksikössä itsestään, hän sanoo yhteisille ystävillemme esim. "olen tulossa sinne" vaikka olisimme menossa yhdessä. Hän tuntuu myös aina ajattelevan enemmän omaa yksilöllistä elämäänsä, omia tekemisiään ja omia menojaan, ilman että liittyisin niihin.
Hän ei myöskään osaa huomioida minua ja menojani, esimerkiksi kun tulen myöhään pitkän työpäivän jälkeen kotiin, hän ei koskaan ole käynyt kaupassa tms.
Kuulostaa ehkä, että en anna hänelle omaa tilaa, mutta asia ei ole niin. Arvostan hänen yksilöllistä elämäänsä ja menojansa, mutta mielessäni kummittelee ajatus siitä, että hän ei ehkä ota suhdettamme niin vakavasti kuin minä. Ylipäätään se, että hän ei ajattele minua tai meitä yhdessä niin paljoa, tuntuu lannistavalta.
Olen kyllä puhunut hänelle asiasta, ja saanut hänet monta kertaa ymmärtämäänkin miltä tämä asia minusta tuntuu. Mitään muutosta ei vaan silti tapahdu. Onko tämä ihan normaalia nuoren miehen käytöstä ja tavallista parisuhteessa? Mitä pitäisi seuraavaksi tehdä?
Olen myös koittanut olla välittämättä asiasta ja olla yhtä välinpitämätön kuin hän, mutta se ei ole onnistunut sillä en osaa olla ajattelematta häntä ja keskittyä vain omaan napaani..
Vastaukset 14
Vanhimmat
Itsekäs mies. Kaupassa sen sijaan hänen ei tarvitse käydä sinun puolestasi. Sinun pitää tietää itse mitä haluat syödä ja mennä miehen kanssa kauppaan tai yksin. Ja hän ostaa omat ruokansa omalla rahallaan ja sinä omalla. Ellei hän tiedä mitä haluat kaupasta lapun kanssa... Erityisesti. Ei hän muista mennä kauppaan, ellei sano sillä hetkellä kun pitää mennä (sitä ennen oikeastaan) ja on se muistilappu. Ja myös että illalla on puhuttu siitä. Jos olet kipeänä, hänellä on velvollisuus auttaa, jos et kykene kauppaan ja apteekkiin. Mutta miehiin ei voi siinä luottaa, ellei ole sitä nähnyt useasti, jos silloinkaan. Pitää olla joku "varaihminen" muualtakin.
Ehkä hän ei ota suhdetta vakavasti, niin vakavasti kuin sinä. Yksikössä puhuminen kertoo jostain. Hän on välinpitämätön, ei vaikuta rakastuneelta? Hän ei siis muutu okei. Jos olet puhelimen sivussa, sano sinne vierestä että ME tulemme... Katso hyssytteleekö mies vai onko ihan hyvillä mielin. Sekin kertoo jotain. Ehkä pari vuotta on lyhyt aika, mutta tapaileeko meis vielä toisia naisia? Onko hän uskollista sorttia? Ja miksi ei ole kunnolla mukana suhteessa? Ei rakastunut vaan aluksi? Mutta sinä rakastuit?
Aikooko hän olla kanssasi, näkeekö yhteistä tulevaisuutta? Pitääkö liian nuorena sinua?
Onko mies itsekin nuori?
Puhelimen sivussa kun hän sanoo "minä" korjaan kyllä aina ME tai katson häntä ja vihjaan tyyliin "ai enkös mä ookkaan tulossa?", ei hän mitenkään yritä hyssytellä, korjaa sitten itsekkin. Eli meidän yhdessä meneminen ja oleminen ei hänelle ole sellainen ongelma, mistä pitää muille vaieta. Ihmetyttää vain miten voi puhua vain itsestään ja ilmoittaa vain itsestään, silloinkin kuin olemme yhdessä menossa tai tulossa tai tekemässä jotain.
Muita naisia hän ei erityisemmin tapaile, hänellä on hyvät välit eksäänsä mutta olen itsekin hyvissä väleissä ko. henkilöön ja tiedän ettei ole syytä huoleen. Muita naispuolisia ystäviä hänellä ei ole, siis sellaisia ketkä eivät olisi myös minulle tuttuja. Tietenkin kavereita ja tuttuja, joita hän ei vartavasten tapaile.
Mies sanoo rakastavansa, ja kyllä sen hänestä huomaa että tosissaan on. Meillä menee muuten hyvin. Hän "iski" minut aluksi ja haluaa yhä olla kanssani yhtä paljon. Yhteinen tulevaisuus tuntuu olevan hänelle ehkä hieman kaukainen ajatus, mutta kyllä hän sitä haluaa. Hän ehkä pelkää liikaa sitoutumista, nuori kun vielä on... Minä taas olisin valmis hänen kanssaan mihin vaan, ainakin suunnitteluun.
Ja hän on siis vajaa kaksi vuotta vanhempi, eli nuori itsekin.
ap
"Olen kyllä puhunut hänelle asiasta, ja saanut hänet monta kertaa ymmärtämäänkin miltä tämä asia minusta tuntuu."
Et ole saanut sitä ymmärtämään mitään. Olet sille vain pelkkä pano ja laskujen maksaja.
Se ei ole totta, hän usein liikuttuu todella kun ymmärtää millaiselta minusta nämä asiat ovat tuntuneet, ja pyytää anteeksi. Silti muutosta ei ole tapahtunut kuin ehkä päiväksi korkeintaan. Seksielämämme on kunnossa molemminpuolin, enkä ole maksanut hänen laskujaan enkä aio.
Ei voi olla totta. Siis kaikesta sitä nuorena saakin tehtyä ongelman :-O
Voi tyttöpieni.... Jos elämäsi ja parisuhteesi suurin ongelma on miehen käyttämä minä-muoto niin olet kyllä elänyt aika suojattua elämää.
Mutta muista kuitenkin: toisen ihmisen ajatuksia et voi koskaan alkaa määräillä. Jos ryhdyt suhteeseen sillä periaatteella, että "opetat toisen ajattelemaan ja puhumaan oikein" niin se suhde on tuhoon tuomittu. Siinä ei ole kyse rakkaudesta vaan vallankäytöstä.
Naulan kantaan kirjoitettu!
Parisuhde on nimensä mukaisesti KAHDEN ihmisen välinen juttu, ei mikään yhteensulautuma, jossa kahdesta tulee yksi.
Aloittajalla vaikuttaa olevan runsaasti joutilasta aikaa vatuloida toisen tekemisiä ja sanomisia? On toki hienoa ottaa toinen huomioon, mutta come on..! Pieni itsekkyys parisuhteessa ei ole pahasta. Aina voi toivoa, että metsä vastaa niin kuin sinne huutaa ja aloittajan poikaystävä olisi häntä huomiovampi - mutta elämä ei ole elokuvaa eivätkä pariskunnat toistensa kaikuja. Joko teet kompromisseja ja opettelet katsomaan asioita eri tavalla - tai sitten päätät suhteen ja etsit uuden. Toista ei voi muuttaa taikaiskusta, vaan voi vain toivoa, että toinen haluaa muuttua. Se, ettei toinen käyttäydy sinun haluamallasi tavalla ei tee hänestä vielä huonoa ihmistä. Poikaystävä vaikuttaa tavalliselta kaverilta ja sinä, aloittaja, olet parisuhteessa se "pikkuisen rakastuneempi" osapuoli.
oletko roikkuja?
ripustautuja?
läheisyysriippuvainen?
eikö sinulla ole ollenkaan omaa elämää ja omia menoja, omia kavereita jne?
jos suhde on sun kokoelämä niin siitä tulee rasite teille. ei kukaan jaksa ihmistä joka takertuu toiseen
MITÄ, mitä ihmettä!
Oletko sellainen, joka takertuu pikkuasioihin, siis todella lähes saivartelet jostain minä/me ilmaisusta?
Kun muuten kaverisi vaikuttaa ihan ok, ja huomioikin sinua, niin alat kontroilloimaan toisen puhetta.
Tee se jatkossakin, niin sanon että vuoden päästä olet exä itsekin.
Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin sivuseikkoihin takertuminen, naputtaminen ihan epäoleellisesta.
Keskity nyt ihminen vähän isompiin asioihin, ja ala harrastaa ja kehittää itseäsi sekä OMAA elämääsi. Ei puolisoa.
Jadettepa vaikuttaa järjen omaavalta ihmiseltä, useimpia hänen vastauksia lukeneena tiedän ettei tämä ole ainut.
Iso kiitos! Tuntuu mukavalta nyt... :)
Minä en kyllä lyttäisi aloittajaa ihan niin paljon kuin monet täällä ovat tehneet. Itse ymmärrän ihan hyvin että myös pienillä asioilla, sanomisilla ja tekemisillä on parisuhteessa monille suuri merkitys.
Ongelma tässä on se että kaikille ne eivät ole yhtä tärkeitä. Jokainen saa sen yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tunteen vähän eri asioista eikä mikään tapa ole lähtökohtaisesti oikea ja väärä. Mutta jo parisuhteen osapuolilla on hyvin erilainen käsitys näistä asioista, tulee väistämättä ongelmia. Lullaan että toinen ei rakasta vaikka siitä ei ole kysymys. Ja valitettavasti tällainen usein syö sitä parisuhteen pohjaa.
Mutta aloittajalle sanoisin että et ole väärässä omien ajatuksiesi kansssa mutta ei ole poikaystäväsikään. Ette vain ole tuon asian suhteen samanlaisia. Ja sinun täytyy joko elää tuon eron kanssa tai sitten suunnata muualle. Poikaystävääsi et pysty muuttamaan.
Kiitos kaikille vastauksista.
Moni käsitti tässä ehkä kirjoitukseni tai tarkoitukseni hieman väärin. En nimittäin ole mikään pikkuseikkoihin takertuja, ei minua sanomismuodot itsessään haittaa. Kyse on suuremmasta kokonaisuudesta. Mutta se on totta, että ehkä otan asian kuitenkin liian raskaasti, ja varmasti otankin, sen myönnän.
Luulen että todellinen ongelma, joka meillä tulee esiin tällaisten "pikkuseikkojen" kautta, on sittenkin syvemmällä. Minulla, kuten naisilla hyvin yleisesti, on tapa kerätä pieniä pettymyksiä sisälleni, ja sitten kun niitä on tarpeeksi paljon, suru ja pettymys voi purkaantua asioihin jotka itsessään ovat pieniä ja viattomia.
Ja olen myös melko yksinäinen, niinkuin Lifemocker arvelitkin. Omia menoja on mutta vähemmän kuin toisella. Varmaan vaikutan roikkujalta, joka on varmasti tosi rasittavaa, mutta myös itselleni äärimmäisen raskasta ja kuluttavaa. Ei siihen tietenkään voi muut vaikuttaa kuin minä itse. Hankalia asioita mutta pitää vain pysyä tietoisena itsestään ja tavoistaan, ja muuttaa niitä itse. Kova työ mutta pikku hiljaa...
Hei, minä olen miettinyt aika samanlaisia asioita. Olen 24 ja olen ollut samanikäisen poikaystäväni kanssa 4 vuotta. Asumme yhdessä.
Aluksi ihmettelin joitakin poikaystäväni tapoja tai käyttäytymistä, mutta osaan jo olla välittämättä pienistä asioista, koska olen vuosien kuluessa oppinut, millainen poikaystäväni on ja miten hän osoittaa rakkauttaan. Itse myös mietin paljon "meitä" ja otan huomioon poikaystäväni. En loukkaannu enää, jos poikaystäväni ei ole yhtä huomaavainen joka asiassa, koska tiedän että hän on yhtä tosissaan tässä suhteessa kuin minäkin. Esim. emme ole kihloissa, mutta hän on suunnittellut, että olisi hyvä aika tehdä pitkä häämatka sitten kun hänen opintonsa valmistuvat :D
Jos esim. haluat poikaystäväsi käyvän kaupassa, kerro siitä hänelle. Muu ei välttämättä toimi :)