työttömyys sai minut masentumaan..

Kaikki alkoi oikeastaan siitä menin peruskoulun jälkeen ammattikouluun joka kesti 3-vuotta. Kävin tämän ammattikoulun pienessä kunnassa jossa asuu noin 7tuhatta ihmistä. Olin lapsesta asti asunut pienellä paikkakunnalla jossa 5tuhatta ihmistä. Siis muutin ammattikoulun alkaessa ensimäisen kerran osittain kotoa pois ammattikoulun asuntolaan ja suoritin kaikki koulun 3 työharjoittelu jaksoa täällä 5tuhannen ihmisen paikkakunnalla ja asuin ne ajat vanhempien luona. Niistä ei poikinut töitä koska yrityksillä ei ollut varaa palkata lisää työntekijöitä.
Ammattikoulun jälkeen päätin,että muutan isompaan kaupunkiin asummaan niin varmasti saan töitä. Muistan hyvin ,kun kävin työhaastatteluissa erillaisissa työpaikoissa ja vuokrafirmoilla. Ainoat työtodistukseni olivat nämä ammattikoulun työharjoitteluista saanut todistuket. Ilmeisesti ne eivät kelvanneet koska en saanut niillä töitä eikä vuokrafirmoista soitettu töihin.

Sen jälkeen alkoi tämä normaali työttömän rumba olin useassa paikassa työelämänvalennuksessa mutta koskaan minua ei palkattu niihin töihin vain yritykset kierrättivät harjottelijoita eikä heillä ollut aikomustakaan palkata ketään.
Kävin myös erillaisilla kursseilla huomasin,että vaikka kävin monia eri kurssejja.. niin niissä aina opiskeltiin saat asiat mitä oli edellisellä kursseilla opiskeltu.
Kursseihin sisältyi myös työharjoittelu josta niistäkään en työllistynyt..

Yritin hakea työkkärin kautta opiskelemaan lähihoitajaksi siellä sain vain enemmän kuraa niskaani eikä minua valittu kouluun. Sanotiin vain suoraan päin naamaa,että minua ei voida valita tietyistä syistä ja minun tulisi miettiä jotain toista alaa. Vähän aikaa sitten yritin hakea työkkärin laitoshuoltaja koulutukseen minua ei sinnekkään valittu tällä kertaa oli syynä se,että minulla ei ollut tarpeeksi työkokemusta siivouksesta.
Olen oikeasti ruvennut vaipumaan epätoivoon tässä asiassa koska haluaisin päästä palkallisiin töihin enkä enää olla työtön työkkärin asiakas.
Työttömyys päiviä minulla on jo yli 800...
Tuntuu,että työkkäristäkään en saa tarpeeksi apua enkä tukea.
3109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tilanne on aika monella tällainen, koeta pitää mieli virkeänä opiskelemalla itsenäisesti jotain, harrastamalla, vapaaehtoistyössä tms.

Äänestä
  • Mielenkiintoinen kirjoitus aloittajalta! Aivan kuin omasta elämästäni. Itse olen vaan jo nelikymppinen. 24-vuotiaana olin suunnilleen samassa jamassa kuin sinä. Sitten suoritin vielä amk-tutkinnon, josta ei ole ollut kuin haittaa. Nyt nelikymppisenä ainoa työkokemukseni on ollut
    työharjoittelut, kokeilut ym.palkattomat jutut. Lapsia tein välillä.

    Nyt on ilmassa kysymys, että mitä teen loppuelämäni. Olen ahkera eikä aika kulu
    tyhjänpanttina, työelämään minulla tuskin on enää asiaa. Vapaaehtoistyötä teen. Jos lapsia ei olisi, ihan sama olisi vaikka päättää päivänsä.

    Miksi minulle kävi näin, miksi en kelvannut. Olin hyvä koulussa ja päämääräni oli kunnon ura. Sisarukseni ovat pärjänneet hyvin.

    Äänestä

Kannattaa lypsää tukia ja ottaa pitkän tähtäimen tavoitteeksi työkyvyttömyyseläke. Teet sitten jotain pikkuhommia esim. perheellesi. Jos sosiaalisissa piirissäsi on jotain asennevammaisia syyllistäjiä, kannattaa ne pikkuhiljaa heivata.

Ajan voit käyttää harrastuksiin. Käy kävelyllä, kirjastossa ja kierrä kirpputoreja. Opettele tekemään hyvää ja halpaa ruokaa. Katso leffoja ja pelaa pelejä. Kyllä se siitä.

Tietysti voit myös käyttää opintotukikuukaudet johonkin yliopisto tai amk-tutkintoon, jos opiskelijaelämä ja biletys kiinnostaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


työtön 24v kirjoitti:

Kaikki alkoi oikeastaan siitä menin peruskoulun jälkeen ammattikouluun joka kesti 3-vuotta. Kävin tämän ammattikoulun pienessä kunnassa jossa asuu noin 7tuhatta ihmistä. Olin lapsesta asti asunut pienellä paikkakunnalla jossa 5tuhatta ihmistä. Siis muutin ammattikoulun alkaessa ensimäisen kerran osittain kotoa pois ammattikoulun asuntolaan ja suoritin kaikki koulun 3 työharjoittelu jaksoa täällä 5tuhannen ihmisen paikkakunnalla ja asuin ne ajat vanhempien luona. Niistä ei poikinut töitä koska yrityksillä ei ollut varaa palkata lisää työntekijöitä.
Ammattikoulun jälkeen päätin,että muutan isompaan kaupunkiin asummaan niin varmasti saan töitä. Muistan hyvin ,kun kävin työhaastatteluissa erillaisissa työpaikoissa ja vuokrafirmoilla. Ainoat työtodistukseni olivat nämä ammattikoulun työharjoitteluista saanut todistuket. Ilmeisesti ne eivät kelvanneet koska en saanut niillä töitä eikä vuokrafirmoista soitettu töihin.

Sen jälkeen alkoi tämä normaali työttömän rumba olin useassa paikassa työelämänvalennuksessa mutta koskaan minua ei palkattu niihin töihin vain yritykset kierrättivät harjottelijoita eikä heillä ollut aikomustakaan palkata ketään.
Kävin myös erillaisilla kursseilla huomasin,että vaikka kävin monia eri kurssejja.. niin niissä aina opiskeltiin saat asiat mitä oli edellisellä kursseilla opiskeltu.
Kursseihin sisältyi myös työharjoittelu josta niistäkään en työllistynyt..

Yritin hakea työkkärin kautta opiskelemaan lähihoitajaksi siellä sain vain enemmän kuraa niskaani eikä minua valittu kouluun. Sanotiin vain suoraan päin naamaa,että minua ei voida valita tietyistä syistä ja minun tulisi miettiä jotain toista alaa. Vähän aikaa sitten yritin hakea työkkärin laitoshuoltaja koulutukseen minua ei sinnekkään valittu tällä kertaa oli syynä se,että minulla ei ollut tarpeeksi työkokemusta siivouksesta.
Olen oikeasti ruvennut vaipumaan epätoivoon tässä asiassa koska haluaisin päästä palkallisiin töihin enkä enää olla työtön työkkärin asiakas.
Työttömyys päiviä minulla on jo yli 800...
Tuntuu,että työkkäristäkään en saa tarpeeksi apua enkä tukea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu