Vaikuttaa henkilökohtaiselta, mahdollisesti yhden ihmisen syvältä katkeruudelta. Mitähän jos jo vähitellen annettaisiin Lapuan Sanomille työrauha. Kaikki lehteen liittyvät tahot tekevät parhaansa. Jokaisen luulisi ymmärtävän, että lehden vaikeudet eivät ole syntyneet yhdessä yössä eikä niitä yhdessä yössä korjata. Varsinkaan tänä printtimedialle haasteellisena aikana. Pyydän, antakaa lehdelle työrauha.
Noin viisi Lapuan Sanomiin liittyvää alotusta
Juuripäällimmäisenä
26342
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Olen samaa mieltä. Työ rauhaa teille kaikille.
herran rauhaa
LS = lapualaase suuttumuksensyy
Sulta jäi putumaan Ne viinit vini virtaaaaaa
Mutta eihän tuo hallitus ole antanu työrauhaa työn tekijöille. Vaan se kiusaaminen on visiin vaan jatkunu.
Mikä ja kenen kiusaaminen? Näitten jatkuvien aloitusten tekijänkö?
Hallitus kattokoon peiliin. Sieltä ne kiusaajat löytyy.
Sekin on kiusaamista jos työn tekijän pitää mielistelä hallitusta. jotta työ paikka säilyy .
nii ja olla mielin kielin että ei joudu lomautetuksi
Onko sua loukattu. ( Ei lapsiakaan saa kiusata )
On siellä kaksi varsinaasta satraappia näillä työntekijööllä riasanas, kun näitä juttuja lukoo. Koomisen pualelleki meinaa mennä väkisin. Mahtaa ne ny olla onnensa kukkuloolla, Johtajat.
Mitkä johtajat. Ei siälä ole sellaisia.
Nonii. sehä selittääki surkean lehden laadun. Ja vähät sivut. Kandeisko palkata johtaja.
Korkeintaan mahdollisimman kaukaa lapualaisten sählärien ja hyväveliverkostojen ulkopuolelta.
Siellä hän häärää kokkarit. Sen tietää kaikki kuinka siinä käy
Kuulin Nesteellä, että nämä olisi teipannut Lapuan Leheren konttorin lattialle pyöriän "maailman napa" merkin ? Voiko olla totta ? Oottakko käynyt kattomas.
Työrauha. Voi hellan lettas. MInä ainakin hakkaan palautetta näppikset mustana kaikkiin tilaamiini lehtii, niin hyvää kun huonoakin, jos niin haluan. SInäkö sen kiellät jatkossa nyt koska sattuu olemaan joku paapottava lapualainen toimitus, jotka ei kestä palautetta työstään.
Lapualaasta sensuuria Byaaaah-haah haaa pyllistän tuollaiselle marinalle. jokainen saa sanoa iha mitä haluaa. Jos lehti on pas*ka se on sitä.
Viis tällä kertaa niin . VAki aihehan se on. Kertooko jotakin.
Eipä ole aloituksia Ilkasta . Taikka Pohjalaisen lehdestä .
Näis lehdissä on rehelliset ja selkärankaiset johtajat.
Mitä vaikeuksia siellä nyt on?
Sairaslomalla on aikaa.
Toimitukses on ainaki aikaa, kun eläkeläiset tekee jutut lehteen.
Ja taas eläkeläisen juttuja. Eikö ne torellakaan teemitään omat toimittajat.
Ei oo tainnu koskaan teherä