Tavattiin, hengailtiin..ihatstuttiin...
Mutta vain toinen meistä rakastui.
Minä olin jättänyt vaikean suhteen taakseni ja tahdoin nuolla vielä haavojani.
Hän oli valmis auttamaan, mutta mitä tein?
Rakensin pikku muuria ja lopulta...puff..oli jäljellä vain hänen särkynyt sydämensä.
Ahdistuin hänen ylivuotavasta rakkaudestaan, mutta sain siitä kuitenkin itsevarmuutta...
Kului vuosi... En ollut vastannut hänen puheuihinsa, viesteihinsä.
Mutta tulipa sitten ilta, jolloin makasin sohvalla, ja taas...Hän soittaa. Vastasin.
Nyt muutama kuukausi tämän jälkeen. Olemme tapailleet lähes säännöllisesti, hän soittaa minulle päivittäin, minä vastaan.
Ongelma on siinä, etä Hän on nykyään toisen oma.
Häiritsee minua toki se ettei Hän anna sen pahemmin häiritä meidän niin kutsuttua suhdettamme, mutta useasti mietin, entä jos tähän tilanteeseen tulisi tarttua.
Itsekästä kyllä, olen melko varma että hienoisen vaivannäön tuloksena Hän olisi taas omani, mutta pelkään eniten sitä. Jos en tahdokkaan?
Satutan taas.. Saan haluamani ja se riittää, en tahdo pitää sitä.
Hankalaa..
Ei se elää aina niin helppoa ole.
Mutta elämme täällä vain kerran, tulisiko elää sen mukaan, luottaa siihen hetkeen, siihen tunteeseen joka juuri nyt palaa?
Kukaan viisaampi neuvomassa....?
Mutta vain toinen meistä rakastui.
Minä olin jättänyt vaikean suhteen taakseni ja tahdoin nuolla vielä haavojani.
Hän oli valmis auttamaan, mutta mitä tein?
Rakensin pikku muuria ja lopulta...puff..oli jäljellä vain hänen särkynyt sydämensä.
Ahdistuin hänen ylivuotavasta rakkaudestaan, mutta sain siitä kuitenkin itsevarmuutta...
Kului vuosi... En ollut vastannut hänen puheuihinsa, viesteihinsä.
Mutta tulipa sitten ilta, jolloin makasin sohvalla, ja taas...Hän soittaa. Vastasin.
Nyt muutama kuukausi tämän jälkeen. Olemme tapailleet lähes säännöllisesti, hän soittaa minulle päivittäin, minä vastaan.
Ongelma on siinä, etä Hän on nykyään toisen oma.
Häiritsee minua toki se ettei Hän anna sen pahemmin häiritä meidän niin kutsuttua suhdettamme, mutta useasti mietin, entä jos tähän tilanteeseen tulisi tarttua.
Itsekästä kyllä, olen melko varma että hienoisen vaivannäön tuloksena Hän olisi taas omani, mutta pelkään eniten sitä. Jos en tahdokkaan?
Satutan taas.. Saan haluamani ja se riittää, en tahdo pitää sitä.
Hankalaa..
Ei se elää aina niin helppoa ole.
Mutta elämme täällä vain kerran, tulisiko elää sen mukaan, luottaa siihen hetkeen, siihen tunteeseen joka juuri nyt palaa?
Kukaan viisaampi neuvomassa....?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen aivan otettu, ja kuullostaa aivan ihanaaalta
mutta jos tilanne on nyt niinkuin kerroit olisikohan Sinun oman onnellisuutesi kannalta ihan järkevää maalais- ja muun järjen kannalta miettiä josko kannataisi odottaa tai ei odottaa ja katsoa vaikka ympärillesi vähän aikaa, koska tilanne on monimutkainen. Ei siinä muuta voi käydä kuin joku sitten satuttaa itsensä... ja se kyllä lopulta palaa huonossa tuurissa omaan nilkkaan... kokemus vahvistaa asian vaikkei noin ihanan jutun jälkeen haluaisi itse uskoa
Viisas neuvo vanhempi. Jos tilanne on monimutkainen, kannattaa odottaa. Voit tietenkin osoittaa miehelle, että olet kiinnostunut jatkamaan siitä mihin jäitte. Hän tehköön tykönään omat ratkaisunsa. Jonkun asian takia hän siinä edellisessä suhteessa vielä haluaa olla. Olisiko epävarma sinusta? Jos haluat pidempiaikaista suhdetta, katsele vähän ympärillesi. Voithan löytää jonkun, joka todella haluaa olla kanssasi enemmän ja myös sen tekeekin. Eikä haahua ees taas.
Olen vähän samantapaisessa tilanteessa ollut ja olen edelleen...kun näyttää siltä että saan mitä uskon haluavani, niin en tiedä haluanko ihan oikeasti?? Tosin nyt alan olla varma siitä että haluasin, mutta en tiedä onko jo liian myöhäistä ?
Väärin se on häntä kohtaan , se jos houkuttelet hänet itsellesi , ja annat ymmärrtää että olet valmis vakavaan suhteeseen. Tietenkin jos hän on tietoinen tästä epävarmuus tekijästä niin hän lähtee mukaan avoimin silmin. Minusta tuntuu että olisi parempi kertoa hänelle miten "maa makaa". Ehkä hän sen enemmän tai vähemmän tietoisesti tietääkin, ja se estää ratkaisun tekemistä hänenkin puolelta. Onhan se väärin sitä kolmatta osapuoltakin kohtaan roikottaa tilannetta. Siinä tuhlataan hänenkin elämää.
Itse koen olevani tällä hetkellä mieheni elämän tuhlari, kun en uskalla luottaa "siihen tunteeseen joka tällä hetkellä palaa" Olisin rehellisempi kun pudottaisin hänet kerralla pois pelistä , enkä odottelisi ja katselisi mitä tästä kaikesta tulee.
Neuvoisin olemaan rehellinen hänelle sekä itsellesi..(itse en ole vielä päässyt niin pitkälle)..uskon että se olisi parasta... meillähän on vain yksi elämä
Mun neuvoni sulle on et ÄLÄ MISSÄÄN NIMESSÄ MENE SEN MIESYSTÄVÄSI JA HÄNEN NYKYISEN TYTTÖYSTÄVÄNSÄ VÄLIIN, saat siitä vain itse nenillesi ja sua ihan varmasti kaduttaa sen jälkeen!! Etkö käsitä että hän on todellakin nykyään toisen oma ja satavarmasti rakastaa VAIN JA AINOASTAAN omaa rakasta tyttöystäväänsä, sun on aivan turhaa yrittää rikkoa niiden välejä tai mennä muutenkaan siihen väliin, sä siinä teet itsesi naurunalaiseksi muiden silmissä.
Ja kaikenlisäx sut satavarmasti leimataan sen jälkeen suhteiden rikkojaksi... Ethän halua että niin käy?! Sun kannattais lopettaa koko nykyinen ystävyyssuhde siihen mieheen, ei kannata jatkaa ystävinä jos haluaakin jotain muuta mut toinen ei ole rakastunu. Jos nyt ymmärrät mitä tarkoitan...
Suosittelen et mietit nyt hetken aikaa ihan aruhassa mitä sä oikeen haluut elämältäsi ja sen jälkeen sun kannattaa katsella ympärilles, kivoja sinkkumiehiä on yllikyllin tarjolla, siitä vain valitsemaan! Ihan sun oman onnellisuutes vuoksi sun kannattaa katsella VAPAITA miehiä! UNOHDA JO SE YSTÄVÄ, hän on sulle PELKKÄ ystävä, hän ei enää halua muita.
Eikä kannata käsittää sitä väärin vaik hän soittaakin sulle joka päivä, ei se välttämättä tarkoita yhtään mitään. Hän haluaa vain kuulla mitä sulle kuuluu. Ja hänen tyttöystävänsä on hänelle tärkein ihminen maailmassa, kai haluat et ystäväsi on onnellinen?!