Voi miten voikaan elämä olla epäreilua. Kohtasin tämän kyseisen miehen ensimmäisen kerran vuosi sitten. Voisin väittää ihastuneeni ensisilmäyksellä. Vietettiin yö yhdessä pussaillen yms, mutta loppuun asti ei silloin menty. Nähtiin viikon päästä uudelleen ja vietettiin taas pari yötä yhdessä. Ensimmäisen kerran seksiä harrastettiin selvinpäin näiden öiden jälkeen. Seksi oli täydellistä ekakerrasta alkaen.
Alettiin tapailemaan: käytiin kävelyllä, kokkailtiin, käytiin leffassa, käytiin parilla istumassa ja harrastettiin mieletöntä seksiä. Mies kuitenkin ilmaisi melkein heti alussa, että ei kaipaa/ole valmis tällä hetkellä mihinkään vakavampaan vaan haluaa pitää hauskaa ja viihtyy sinkkuna hyvin. Itsekin olin vasta päässyt edellisestä suhteesta yli, joten minullakaan ei ollut mitään pakottavaa tarvetta alkaa vaatia mieheltä sitoutumista.
Näimme säännöllisesti kerran/pari viikossa ja vietettiin aina yöt yhdessä. Mies esitteli kavereilleen ja vietettiin aikaa myös porukassa. Huomasin ihastuneeni mieheen yhä enemmän, mutta en uskaltanut ottaa asiaa puheeksi hänen kanssaan, koska tiesin ettei halua vakavaa.
Koko tämän ajan miehellä oli satunnaisesti myös muita naisia, joita tapaili yhtä keveissä merkeissä. Itsellänikin oli muutamia, mutta en tuntenut heihin mitään sen kummempaa vetoa. Tämän kyseisen miehen kanssa tapasimme aina selvinpäin ja yleensä arkena. Viikonloppuisin hän saalisti ilmeisesti uusia hoitoja.
Olemme koko ajan puhuneet toisillemme suht avoimesti kaikesta (paitsi minä tunteistani häntä kohtaan). Mies vähän vähemmän avoin kuin itse. Kesän alussa kuitenkin kertoi, että on tapaillut muutaman kerran naista, josta vaikutti olevan aidosti kiinnostunut. Perui jopa viime hetkellä yhden meidän sovitun tapaamisen eikä kertonut syytä. Myöhemmin juteltiin ja selvisi, että kyseessä oli tämän naisen tapaaminen, joka meni ohitseni. Suutuin ja loukkaannuin asiasta ja juteltiin sitten(molemmat juoneet vähän) tästä vähän tapahtuneen jälkeen. Sanoin tykkääväni miehestä ja hän sanoi tykkäävänsä minusta. Kerroin rehellisesti, että minua loukkasi hänen käytöksensä. Tähän mies totesi, että ei jotenkin ajatellut, että tarvitsisi selitellä minulle mitään, miksi peruu sovitun tapaamisen. Lisäsi perään vielä, että "Oon koko ajan jotenkin aatellut, että tää on pelkkää seksiä eikä tästä ikinä tuu mitään muuta."
Sanat satuttivat, mutta sain sanotuksi vain, että niinhän tämä on. Eli valehtelin. Mies kehui, kuinka seksi kanssani on mieletöntä kerta toisensa jälkeen. Olin samaa mieltä, mutta mies on minulle paljon muutakin kuin seksiä.
Mies tapaili tätä "vakavasti otettavaa" naistaan aikansa tässä ja samalla nähtiin mekin suunnilleen kerran viikossa. Nyt vähän aikaa sitten hän kertoi, että oli sanonut naiselle, että ei halua enää olla tekemisissä. Syynä kuulemma se, että nainen ei ollut yhtä kiinnostunut. Mies vaikutti olevan aidosti surullinen asiasta.
En vain voi käsittää, miksi en voi kelvata hänelle kokonaisuudessaan. Tullaan hyvin juttuun ja joka kerta, kun nähdään, mies on hellä ja ihana. Mies vaikuttaa olevan kuitenkin valmis vakavampaan juttuunkin, mutta miksei minun kanssani? Vuosi tunnettu ja nähty, mutta silti olen vain hetken hupia. Sattuu.
Alettiin tapailemaan: käytiin kävelyllä, kokkailtiin, käytiin leffassa, käytiin parilla istumassa ja harrastettiin mieletöntä seksiä. Mies kuitenkin ilmaisi melkein heti alussa, että ei kaipaa/ole valmis tällä hetkellä mihinkään vakavampaan vaan haluaa pitää hauskaa ja viihtyy sinkkuna hyvin. Itsekin olin vasta päässyt edellisestä suhteesta yli, joten minullakaan ei ollut mitään pakottavaa tarvetta alkaa vaatia mieheltä sitoutumista.
Näimme säännöllisesti kerran/pari viikossa ja vietettiin aina yöt yhdessä. Mies esitteli kavereilleen ja vietettiin aikaa myös porukassa. Huomasin ihastuneeni mieheen yhä enemmän, mutta en uskaltanut ottaa asiaa puheeksi hänen kanssaan, koska tiesin ettei halua vakavaa.
Koko tämän ajan miehellä oli satunnaisesti myös muita naisia, joita tapaili yhtä keveissä merkeissä. Itsellänikin oli muutamia, mutta en tuntenut heihin mitään sen kummempaa vetoa. Tämän kyseisen miehen kanssa tapasimme aina selvinpäin ja yleensä arkena. Viikonloppuisin hän saalisti ilmeisesti uusia hoitoja.
Olemme koko ajan puhuneet toisillemme suht avoimesti kaikesta (paitsi minä tunteistani häntä kohtaan). Mies vähän vähemmän avoin kuin itse. Kesän alussa kuitenkin kertoi, että on tapaillut muutaman kerran naista, josta vaikutti olevan aidosti kiinnostunut. Perui jopa viime hetkellä yhden meidän sovitun tapaamisen eikä kertonut syytä. Myöhemmin juteltiin ja selvisi, että kyseessä oli tämän naisen tapaaminen, joka meni ohitseni. Suutuin ja loukkaannuin asiasta ja juteltiin sitten(molemmat juoneet vähän) tästä vähän tapahtuneen jälkeen. Sanoin tykkääväni miehestä ja hän sanoi tykkäävänsä minusta. Kerroin rehellisesti, että minua loukkasi hänen käytöksensä. Tähän mies totesi, että ei jotenkin ajatellut, että tarvitsisi selitellä minulle mitään, miksi peruu sovitun tapaamisen. Lisäsi perään vielä, että "Oon koko ajan jotenkin aatellut, että tää on pelkkää seksiä eikä tästä ikinä tuu mitään muuta."
Sanat satuttivat, mutta sain sanotuksi vain, että niinhän tämä on. Eli valehtelin. Mies kehui, kuinka seksi kanssani on mieletöntä kerta toisensa jälkeen. Olin samaa mieltä, mutta mies on minulle paljon muutakin kuin seksiä.
Mies tapaili tätä "vakavasti otettavaa" naistaan aikansa tässä ja samalla nähtiin mekin suunnilleen kerran viikossa. Nyt vähän aikaa sitten hän kertoi, että oli sanonut naiselle, että ei halua enää olla tekemisissä. Syynä kuulemma se, että nainen ei ollut yhtä kiinnostunut. Mies vaikutti olevan aidosti surullinen asiasta.
En vain voi käsittää, miksi en voi kelvata hänelle kokonaisuudessaan. Tullaan hyvin juttuun ja joka kerta, kun nähdään, mies on hellä ja ihana. Mies vaikuttaa olevan kuitenkin valmis vakavampaan juttuunkin, mutta miksei minun kanssani? Vuosi tunnettu ja nähty, mutta silti olen vain hetken hupia. Sattuu.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Tuntuu, että hän on luokitellut minut "ei-vaimomatskua" -kategoriaan. Osittain saan varmasti syyttää itseäni, kun aluksi tapailumme aikana annoin ymmärtää, että vientiä on paljon muuallakin enkä ole pelkästään hänen pauloissaan. Nyt kuitenkin harmittaa, koska tuntuu etten saa hänen mielikuvaansa minusta muutettua.
Kehuu kyllä ulkoisia ominaisuuksiani ja sanoo usein, että olen ihana yms., mutta jonkinlaisen bimbovaikutelman olen hänelle ensivaikutelmana onnistunut antamaan, enkä saa sitä varmaankaan enää mitenkään muutettua.
Mies heittää usein vitsiä, että tarvitsisi vähitellen alkaa etsimään kunnolla sitä vaimoa. Minua ei pidä edes vaihtoehtona. :/
Olen yrittänyt kaikin tavoin todistaa, että olen älykäs ja herkkä vaikka välillä annan muuta ymmärtää.
Onko mies paljon rikkaampi kuin sinä? Paljon koulutetumpi kuin sinä? Tai muuten vaan enempi kultapossukerhosta?
Selvä tapaus: olet pillusankarin halpa panopatja, kuten se toinenkin nainen oli ja muita tulee.
Miehet eivät vaan yksinkertaisesti kehitä seurusteluun tarvittavia tunteita naisen kanssa, joka on mennyt alussa liian nopeasti ja helposti sänkyyn. Se on tyhmää ja väärin, tiedän, mutta niin vain on. Eli kannattaa tutustua ensin vähän aikaa perinteiseen malliin, jos haluaa enemmän kuin seksisuhteen.
Tämä on täyttä puppua. Sinulla ei ole pätevyyttä sanoa, miten miehet "kehittävät tunteitaan". Onko mainitsemasi viisaus luettu jostain naistenlehdestä?
En jaksanut lukea tekstiäsi, mutta luulenpa että syy löytyy peilin takaa.
Minä en koskaan tule ymmärtämään näitä "naisten ongelmia":
SE MIES SINULLE ITSE KERTOI MITÄ SINUSTA HAKEE JA SENKIN JÄLKEEN VIELÄ TOTESI ETTÄ SE TULEE OLEMAAN VAIN SEKSIÄ!!!
Miten voi kukaan olla noin typerä että sitten miettii mikset kelpaa kokonaisuutena.
Ei sillä ole mitään väliä oletko vaimomatskua mielestäsi vai et tai yritätkö olla jotain.
Se asia on loppuunkäsitelty. Häntä kiinnostaa sinun kanssasi vain hupi eikä se muuksi muutu.
Itse jaan naiset kolmeen kategoriaan: tuttavat/huvit/vakavat
Näitä ei pidä miehen sekoittaa keskenään.
ELi jos joku on tuttava eli kaveri niin hänen kanssaan ei yritetä suhdetta eikä häntä viedä sänkyyn.
Sitten on ne joiden kanssa ei olla kavereita mutta joita voi nussia silloin tällöin ja viettää aikaa, muistaen ettei heitä vihille veidä (olet esimerkki tällaisesta tuolla miehelle)
Kolmas ryhmä ovat sitten ne vakvat joiden kanssa pyrit vakavaan suhteeseen.
"Vuosi tunnettu ja nähty, mutta silti olen vain hetken hupia. Sattuu. "
Niin? Ei sillä ole väliä tunnetteko viikon, vuoden tai 20 vuotta.
Hetken hupi on hetken hupi eli se tarjoaa sille tietylle hetkelle huvin.
Suotta sinä kuvittelet että hetken hupia toistamalla se muuttuu yhtäkkiä oikeaksi suhteeksi.
Tosin et ole yksin koska moni nainen nykyaikana menee tuohon lankaan ja miettii miksei se kaveriseksi tai seksisuhde tai tapailu-seeksi muutu oikeaksi parisuhteeksi.
Et ole todennäköisesti sen miehen tyyppiä ja mies kehuu sinua koska saa sinut hyvälle tuulelle ja helposti seksiä.
Millaista on mieletön seksi?
ja ähkimällä ähkii?
Pääsit panoeinon rinkeliin. Moni nainen olisi varmasti onnellinen pelkästään tuostakin. Mieluummin YTM:n rinkelissä kuin KTM: vaimona. Sitten kun joskus saat sen oman aisurisi, jonka kanssa harrastatte turvallisen tylsää seksiä lauantaisaunan jälkeen kun pennut on saatu nukutettua, niin voit ilolla muistella, että tulit elämässäsi kokemaan minkälaista on olla YT-miehen panona. Vaikka se nyt kirpaseekin, niin olet myöhemmin vielä tyytyväinen näistä muistoista joita sinulle tästä jäi.
Varmaan olit liian helppo miehelle. Ei osaa arvostaa. Tyhmältä mieheltä vaikuttaa. Etsi parempi.
Itse en suostuisi tuollaiseen suhteeseen. Kerran elämässäni suostuin seksiin miehen kanssa heti johtuen siitä että olin tosi rikki omassa elämäntilanteessani. Hain lohtua seksistä. No suhteesta tulikin pidempi mutta mies ei ikinä arvostanut minua. se satutti todella koska hän ei ikinä oppinut tuntemaan minua todella. Ainaluuli että harrastan yhdenillan juttuja ym tyhmää.
Muiden miesten kanssa olen ollut vasta kun suhde on tosi vakaa eli avioliitto tai kihlaus. Nämä ovat arvostaneet minua.
Näin se vaan menee. Mutta ei kannattaisi kirjoitella tänne noita. Saat vain näiden sekojen vastauksia. Ei miehet neitsyttä sentään odota varsinkaan aikuisena.
No etpä sinäkään miltään täysjärkiseltä tekstisi perusteella vaikuta. Tekstistä saa kuvan että olet useamman miehen kanssa ollut kihloissa/avioliitossa. Kertoo huonosta mielenterveydestä jos vaihtelee kumppania usein.
Se, että olet hakenut "lohtua" seksistä kertoo myös karua kieltään sinun mielenterveydestäsi ja kyvystä tehdä hyviä valintoja.
Ja minkä ihmeen takia haukut ap:n miestä tyhmäksi? Mieshän toimi juuri kuten he olivat sopineet tapailun alussa. Se että tämä bimboblondi meni rakastumaan ja ei saakkaan vastarakkautta on tämän bimbon ongelma eikä sen YT-jyystärin.
Sun täytyy kertoo avoimesti miltä susta tuntuu. Jos menetät tän miehen sen takia et hän ei halua vieläkään mitään vakavempaa sun kanssa, niin sun täytyy unohtaa se. Ei kannata jäädä ruikuttamaan miehen perään joka ei ruikuttaisi sun perään.
Nykyään monikaan ei halua sitoutua joten olit sille pelkkää pano vaan ja miksi naiset aina antaa pil.lua heti ja sitten palstoilla kyselevät että miksi mies ei halua seurustella. Ei kannata jakaa sitä pil.lua kaikille.
no niinhän se onkin. siksi ätmit ei saa.
Kannattaa jakaa vain ätmeille.
Miksi et voisi kertoa suoraan tätä samaa, minkä kirjoitit tänne? Voisit sanoa, että sulla on tärkeää asiaa, josta haluat puhua, vaikka pelkäätkin, että sanominen aiheuttaa sen, ettei hän halua enää tavata sinua. Kerro, että olet alusta saakka ollut häneen ihastunut ja vähitellen rakastunut häneen. Olet yrittänyt teeskennellä, että suhde olisi vain pelkkää hupia ja että olisi muitakin kiinnostuneita miehiä, mutta oikeasti et ole bimbo, vaan hän on ollut koko ajan ykkönen. Kerro, että miehessä on kaikkea mitä haluat ja että olisit valmis sitoutumaan häneen syvemmin. Kysy häneltä, mitä hän ajattelee sinusta kaiken tämän kuultuaan ja säikäyttikö se hänet vai voisiko hän kuvitella näkevänsä sinut toisenlaisessa valossa?
Yleensä valehtelu ja salailu kostautuu jossain vaiheessa. Tärkeissä asioissa (tunteet) ei kannata valehdella. Mies saattaa ajatella, että hän ei halua sinun kanssa mitään vakavempaa, jos olet iloluonteinen ja kykenemätön sitoutumaan.
Tämä taas selvää että etkö jakamalla saanut miestä sormuskauppaan?
Taisi muuten olla kovat kipinät?
Olet vain pano. Ei sellaisen kanssa suhteeseen aleta.
Playeriltahan tuo vaikuttaa. Miksi sinun tulisi menettää yöunesi sen takia, ettet enää ole mukana laajentamassa jonkun MrLotharin veljenpojan panorinkiä.
En kyllä tajua miksi edes haluaisit tommoista miestä, ehkä hän tosin sopisi sinulle hyvin yhtä huoraava mieskin.
Erikoisia kuvioita.
Turha tässä on tuota miestä ihmetellä, kun nainen itse on alleviivannut yhä uudelleen olevansa pelkkä pillu, eikä muusta haaveilekaan. Ei tietenkään mies ala pitämään pilluksi itsensä julistanutta naista vaimomatskuna. Olisi ehkä alkanutkin pitämään ap:ta vaimomatskuna, jossei ap itse olisi sitä rajannut ulos.
Ehkä kurssin voisi vielä kääntää, mutta vaikeampaa se nyt vuoden jälkeen jo on. Mies on asennoitunut sinuun spermaviemärinä, esitellyt sinut kavereilleen pumpattavanaan jne.. hieman noloa sitten sen vakipanon kanssa esiintyä alttarilla kavereiden ja suvun edessä. Mutta onhan sitäkin joskus tapahtunut, jos miehellä ei ole todellista valinnanvaraa vaimomatskusta.
Oppina naisille, että jos pitää coolisti esittää, että "kyllä minulla nussijoita riittää,etkä sinä ole kuin yksi heistä" - niin viileäksi suhde todennäköisesti jääkin. Ei miehille ole mikään tunteiden sytyke se, että nainen nussii tunteettomasti ympäri kyliä. Ehkä jotkut naiset saattavatkin miehen viennistä innostua, mutta miehet eivät.
On tietysti niitä naisia, jotka ovat hyviä seksiin. Yleensä he ovat superhyviä, rivoja ja estottomia. Usein ihan hyvännäköisiäkin. Valitettavasti kuitenkin elämänlanka kadoksissa, polttavat tupakkaa, häilyvät elämäntilanteessaan.
Sitten on niitä naisia, jotka kelpaavat tyttöystäväksi/vaimoksi. Usein he ovat seksuaalisesti haluttomampia, vähemmän kiihottavia. Heitä voi kuitenkin rakastaa, koska he ovat vilpittömiä ja rehellisiä. Yleensä vielä huolehtivat asioistaankin paremmin eivätkä polta tupakkaa.
Vilpittömiä naisia ei ole.
"En vain voi käsittää, miksi en voi kelvata hänelle kokonaisuudessaan."
Oletko aina saanut haluamasi, etkä ole kokenut surua, menetystä ja pettymyksiä? Siltä tämä vuodatus ainakin kuulostaa.
”Mies vaikuttaa olevan kuitenkin valmis vakavampaan juttuunkin”
No eipä siltä vaikuta jos tuota ”vakavammin otettavaa” naista tapaillessaankin tapasi myös sinua.
Voit tietysti ottaa asian suoraan esille, mutta epäilen auttaako se. Kuulostaa että pitää sinua vain ”narussaan” noilla vaimonetsimisjutuillaan.
Jaaha. Taas tällainen tapaus. En edelleenkään käsitä miksi te naiset suostutte niihin seksisuhteisiin jos haluatte enemmän ja sitten vielä vollotatte kun se mies tosiaan haluaa vain sitä seksiä.
Tajutkaa nyt jo: Jos haluatte kunnon suhteen, niin panosuhde muitakin naisia tapailevan miehen kanssa tuskin sellaiseen johtaa. Jos ette halua pelkkää seksiä, niin tehkää asia selväksi heti älkääkä vain suostuko miehen panopatjaksi ja oleta että mieskin haluaa enemmän. Turha vinkua, jos mistään ei ole sovittu.
En tujua miksi sinä edes voit olla yllättänyt ja loukkaantunut, jos kerran tiesit että mies tapailee muitakin naisia. Mitä sinä oikein luulit? Että hän yhtäkkiä lopettaa sen ja haluaa sinut vaimokseen?
Naiset hei: Jos mies haluaa kunnon parisuhteen, niin hän kyllä haluaa tapailla aktiivisesti muutenkin kuin seksin merkeissä, eikä käytä mitään "En halua mitään vakavaa" -korttia saadakseen hoidella myös muita naisia. Jos minä olen naisesta tosissaan kiinnostunut, niin minua ei ainakaan edes kiinnosta juosta muiden naisten sängyissä. Jos taas mies ei pysty olemaan ilman muita naisia vaikka olisi kiinnostunut, niin sellainen mies ei varmaan ole kovin hyvä vaihtoehto parisuhteeseen?
Jos taas alan naisen kanssa pelkkään seksisuhteeseen, niin siihen on joku syy. Syy on yleensä se, etten ole naisesta riittävän kiinnostunut muuten, mutta seksi kyllä kelpaa sillä välin kun etsii "parempaa" naista. Väittäisin että kyse on kohdallasi ihan samasta asiasta. Et ole miehen mielestä riittävän kiinnostava. Yksi nainen jo meni ohitsesi ja lisää tulee.
Et tule koskaan olemaan sille miehelle se ykkösvalinta. Et koskaan. Tajua jo ja lopeta itsesi nöyryyttäminen.
Nainen joka suostuu pelkkää panosuhteeseen vaikka haluaa enemmän on verrannollinen mieheen joka suostuu kaverisuhteeseen vaikka haluaa enemmän.
Aloittaja on siis naispuolinen "kamupoika".
On epäreilua kun annat pil.lua tuollaisille pelimiehille jotka jättävät heti kun annat miehen laukaista mällit sisääsi. Tälläinen kunnon tosimies atm haluaisi seurustella pitkään eikä käyttää hyväksi naisia pelkän seksin toivossa.
Onpas paljon tullut kommentteja ! Oikeassahan te olette, että ei tästä muuta ikinä tule vaikka mitä tekisin. Mietin mielessäni, että mitä pitäisi tehdä toisin ja millainen minun pitäisi olla, jotta kelpaisin miehelle. Vastaus taitaa kuitenkin olla, että en voi tehdä yhtään mitään.
"Onko mies paljon rikkaampi kuin sinä? Paljon koulutetumpi kuin sinä? Tai muuten vaan enempi kultapossukerhosta?"
Ei oikeastaan edes ole. Opiskelee vielä ja itse jo valmistunut. Pikemminkin niin päin, että mies kokee minun olevan ns. paremmasta perheestä. On sen sanonut joskus tyylillä "Et sä voi ymmärtää, kun oot paremmasta perheestä." Ja juteltu hänen pikkusiskonsa ylioppilaskirjoituksista, niin kommentoi siinäkin keskustelussa, että "Et sä voi tietää, kun olit ite joku L:n ylioppilas." Ja perään vielä kommentoi, että "En kyllä ymmärrä. Noin bimbomimmi ja silti oot kirjottanu noin hyvin."
Hänellä siis selvästi väärä kuva minusta.
Ja muutenkin koko ajan kuvittelee, että jakelen itseäni ympäri kyliä. Tiedän tasan, että itse tällaista mielikuvaa tapailumme alussa halusin vahvistaa, mutta nyt harmittaa todella. Koska haluaisin niin kovasti todistaa hänelle, että olen paljon parempi kuin hän kuvittelee.
Heittää jopa vitsiä, että voisi ottaa siskostani vaimon itselleen ja kyseli, että onko siskoni minun siveämpi versio. Ja lisäsi perään, että "Eli sehän olis sitten ihan täydellinen."
No, ehkä tästä pitää oppia tulevaisuutta ja tulevia suhteita varten.
Ja ei, tämä ei ole ensimmäinen pettymykseni elämässä. Eniten vain harmittaa, että tällä kertaa tosiaan tuntuu, että ns. pelasin kortit väärin alunperin. Pelasin liikaa peliä enkä tajunnut, että pilaan sillä kaiken. Nyt seuraan sivusta, kun hän etsii vaimoaan ja yritän olla vilpittömästi onnellinen hänen puolestaan, kun sellainen osuu kohdalle.
Kaverit sanovat, että pitäisi puhua miehelle ennen kuin on myöhäistä. Mutta kuten sanoitte ja tiedän itsekin, niin se ei muuttaisi mitään. Joutuisin vaan nielemään ylpeyteni ja myöntämään, kuinka heikkona olen häneen. Ja mies yllättyisi varmasti tunnustuksestani.
Sinuna kokeilisin puhua miehelle jos se kerta oikeasti sinua kiinnostaisi. Kyllä se voisi asioita muuttaakin ei sitä etukäteen voi tietää. Pieni menetetty ylpeys ei merkitse mitään.
No sitten kannattaisi muuttaa sitä omaa toimintaansa, jos niitä pettymyksiä vaan kertyy ja kertyy.
Jos kerran etsit aitoa oikeaa suhdetta, niin miksi harrastat tuollaisia suhteita ja vielä esität jotain miestennielijää? Miksi pyörit sellaisten miesten kanssa, jotka metsästävät jatkuvasti uusia naisia ja sanovat etteivät etsi mitään vakavempaa? Sori vaan, mutta ei kuulosta mitenkään fiksulta tai loogiselta touhulta.
Tuntuu melkein siltä, että sabotoit itse omat suhteesi. Ethän sinä oikeasti voi kuvitella, että löydät tuolla käytöksellä kunnon suhteen, tai että se oikea löytyy tuollaisesta pelimiesnaisenkaatajaemmäetsivakavaa-miehestä?
Mieti vähän. Älä hakkaa päätäsi seinää toistamalla samaa kaavaa, vaan ota opiksesi ja muuta sitä omaa käytöstäsi. Muiden toimintaan et voi vaikuttaa, mutta omiin päätöksiisi kyllä. Kun tapaat sen seuraavan komean sarjanussijan, niin annatkin heti pakit, etkä lähde taas samaan leikkiin.
Et ollut liian helppo. Sinä vain haluat miehen jonka moni muukin nainen haluaa. Noita miehiä on harvassa. Ei se mies sen toisenkaan kanssa vakavaa halunnut. Todennäköisesti kertoi sille samaa stooria susta. Se toinen nainen dumpattiin koska toisin kuin sinä hän rupesi omistushaluiseksi. Ihailen miestä. Osaa kertoa oikeat lorut.
Sinuna kokeilisin minua. Saisit kerrankin kokea että miltä oikea rakkaus tuntuu kun seksin jälkeen en juoksisi pois luotasi enkä hylkäisi sinua. Nainen ei ole käytötavaraa vaan mielelläni olisin sun kanssas loppu elämäni.
Mikäli miehen arvostuksen ja kunnioituksen haluaa, ei todellakaan kannata olla nk.helppo nakki. Vaikka nuo miesten panopuheet ovat täälläkin todella yleisiä, pitäisin niitä kuitenkin eräänlaisena suunsoittona ja huulenheittona. Jonkin verran teitä enemmän elämää eläneenä ja kokeneena uskallan todeta, että miehet ovat fiksuja, turha heiltä on odottaa kovinkaan hyvää käytöstä ja kohtelua jos vastapuoli antaa itsestään jakorasian mielikuvan.
Joku pani jotakin ja joku pani jotain toista. En jaksa edes lukea. Turhaa valitusta. Turha tuollaisten moraalittomien rietastelijoiden on valittaa yhtään mistään.