Olin suhteessa 14 vuotiaasta saakka melkein kuusi vuotta, ennen kuin rakastuin toiseen mieheen. Nykysyisessä suhteessa olen ollut 2 vuotta, tämän toisen miehen kanssa. Kesän alussa aloin kuitenkin näkemään unia exästä. Jossa yritin puhua hänen kanssaan ja palauttaa suhde takaisin raiteilleen, mutta samalla yritän piilottaa tämän asian nykyiseltäni, koska haluan rakastan häntä jne.
Olemme exän kanssa hiukan riidelleet ja yritin olla häneen yhteydessä muutaman kerran, mutta hänellä on uusi naisystävä, eikä hänellä ole aikaa. Enkä halua enää häiritä häntä.
Ymmärrän tekeväni virheen, että lähdin toisen luo, mutta olin niin nuori kun menin niin pitkään suhteeseen ja lisäksi en osannut reagoida tilanteeseen, niin kuin olisi pitänyt.
Mitä teen jotta saan sellaiset unet pois? Auttakaa, jos pystytte, olen jo aivan puhki, kun 4 kuukautta putkeen näen unia exästä, jota yritän palauttaa...
Olemme exän kanssa hiukan riidelleet ja yritin olla häneen yhteydessä muutaman kerran, mutta hänellä on uusi naisystävä, eikä hänellä ole aikaa. Enkä halua enää häiritä häntä.
Ymmärrän tekeväni virheen, että lähdin toisen luo, mutta olin niin nuori kun menin niin pitkään suhteeseen ja lisäksi en osannut reagoida tilanteeseen, niin kuin olisi pitänyt.
Mitä teen jotta saan sellaiset unet pois? Auttakaa, jos pystytte, olen jo aivan puhki, kun 4 kuukautta putkeen näen unia exästä, jota yritän palauttaa...
Vastaukset 10
Vanhimmat
Käsittelemällä kunnolla vanha suhde mielessäs. Mitä asioita jäi selvittämättä? Mitä positiivisia juttuja oli? Entä negatiivisia? Kannatko kaunaa jostain? jne.
En voinut puhua asioista aikaisemmin yhtä hyvin, ja nyt kun olen sen oppinut - kaipaan että saisin puhuttua hänelle asiat puhtaaksi. Suhde oli erinomainen, mutta todella tylsä ja kaikki hänen lupauksensa löytää työ jne. menivät aika pitkästyttäviksi, jolloin turhauduin olla äidin roolissa, vaikka mies oli minua 2 vuotta vanhempi ja nuoressa iässä se kyllä merkitsee paljon.
Eipä siinä auta kuin aika ja pakotat itsesi unohtamaan... ainakin minulla toimi. Älä nyt missään nimessä ole enää yhteyksissä eksääsi höhlä, vaikka oli ensirakkautesi, niin anna toisen olla. Kai sinulla on joku henkinen kriisi menossa, onko nykyisessä suhteessa ollut jotakin ongelmia? Keskity nykyiseen niin eksä unohtuu hiljalleen.
Älä kiusaa itseäsi tuollaisilla unilla. Se rikkoo vaan sinua ja nykyistä suhdettasi.
Sen jälkeen kun erosimme olimme kuitenkin todella hyviä ystäviä yli vuoden, puhuimme todella monista asioista avoimesti ja kävimme jopa matkalla viettämässä hänen syntymäpäiväänsä.
Nykyisessä suhteessa on vain yksi ongelma - olin alusta asti varma, ettei suhde kestä kuin muutama päivä tai kenties viikko. Kahden vuodenkin jälkeen olen valmis siihen että eroamme, mutta samalla en sitä halua. Nykyisen käytöstavat ovat aika rumat muita ihmisiä kohtaan, josta on koitunut paljon ongelmia ja muutenkin tuntuu että tässäkin suhteessä olen äidin roolissa, joka yrittää ja yrittää ja kerta kerralta antaa anteeks.
Kaipaatko siis eksääsi? Se, että näet unta eksästäsi, tarkoittaa että yrität hereillä ollessasi (tiedostamassasi tietoisuudessa) estää itseäsi ajattelemasta mennyttä. Uniin putkahtaa sitten ne käsittelemättömät asiat, koska ihmisen täytyy saada käsitellä sellaiset jotenkin mielessään. Syy voi olla se, että oikeasti kaipaat häntä, koet tehneesi vääryyttä häntä kohtaan (kun vaihdoit toiseen) tai jotakin muuta, mitä haluaisit käsitellä.
Syvällä elämänkokemuksella annan vinkin: elämässä täytyy tehdä asioita, ei antaa mennä ohi. Muuten myöhemmin alkaa useimmiten kaduttaa.
Jos kaipaat vielä häntä, niin kerro se hänelle. Tai jos koet syyllisyyttä aiemmasta käyttäytymisestä, niin pyydä anteeksi. Kirjoita vaikka kirje :) Nykyisesi ei tarvitse tietää asiasta.
Jokatapauksessa, selvitä itsellesi mistä unet johtuvat - mikä on taustalla. Ja TOIMI sen mukaan.
Kiitos paljon, taidat olla oikeassa. Pakko asialle on kuitenkin jotain tehdä, että vanhatkin huonot asiat poistuisivat molempien mielestä. Kiitos paljon vielä kerran :)
Unet ovat mielen varaventtiili. Usein käsittelemättömät asiat tulevat uniin, sillä vaikka tietoisesti pyrkisi työntämään asioita pois mielestään, eivät ne välttämättä poistu alitajunnasta. Joskus unessa saattaa löytää jopa ratkaisun mieltä kauan vaivanneeseen ongelmaan.
Unet voivat tuntua hyvinkin tosilta. Itse näin esimerkiksi viime yönä unta ruskeatukkaisesta miehestä, jolla oli siniraidallinen kauluspaita. Unessa hän tuli luokseni, ojensi kätensä, johon tartuin eikä hän päästänyt irti kun lähdimme yhdessä kävelemään. Vaikka unessa ei tapahtunut paljoa, olen koko päivän voinut tuntea kädessäni sen lämmön, mikä miehen kädestä unessa hohkasi. Hömppää ehkä, mutta samapa tuo :)
Ota unet merkkinä siitä, että sinun on aika käsitellä erosi exästäsi loppuun asti. Kerroit, että tilanne nykyisesikään kanssa ei ole helppo ja se on saattanut laukaista tarpeen saada asiat järjestykseen mielessäsi.
Sinuna pohtisin omaa elämääni, tehtyjä virheitä, mitä niistä on oppinut, mitä kaipaan elämältäni ja parisuhteelta. Pyri kohti sellaista elämää, mitä haluat elää, joko yksin tai yhdessä kumppanin kanssa. Käsittele kuitenkin asiat niin, etteivät ne enää jää kaihertamaan mieltäsi.
Luin jostain että useimmiten naiset näkee unta asioista joita on miettinyt tai tehnyt edellisenä päivänä. Varmaan mieli ikään kuin käy vielä ne asiat läpi. Minulle on monesti käynyt niin. Olen myös nähnyt joskus eksästä unta vaikken ole häntä ajatellut ja erosta on nyt 8 vuotta. En ota sitä mitenkään vakavasti, pelkään vaan olenko puhunut unissani jos puolisoni on kuullut : D Hän oli myös ensi rakkauteni ja minä hänen. Nyt eletään omia elämiämme onnellisesti ja molemmilla puolisot. Kyllä sinäkin vielä yli pääset ja kaikilla menee siinä enemmän tai vähemmän aikaa.
Minullekin kävi noin. Ensimmäinen suhteeni kesti 7 vuotta ja erosta on nyt kolme vuotta. Välillä minullekin on tullut kausia, jolloin näen hänestä unta joka yö. Ensimmäisen kerran aloin nähdä unia n. puolitoista vuotta eron jälkeen. Se oli ahdistavaa, mutta samalla puhdistavaa. Tuntuu, että unien myötä pääsin yli, vaikka kuvittelin jo päässeni aiemmin.
Ei toista ihmistä noin vain kuitenkaan voi pyyhkiä mielestään, mutta ajan kanssa se helpottaa ja ajatukset yhteenpaluustakin unohtuvat.
Olen itse huomannut näkeväni unta eksästäni silloin kun nykyisessä parisuhteessa on ongelmia. Samoin kun edellisessä parisuhteessani oli ongelmia, näin unta jossa olin parisuhteessa lapsuuden ihastukseni (tyyliin 9 vee) kanssa.
Oma tulkintani aiheesta on että alitajunta hakee lohtua ja kaipaa menneisyyteen, aikaan kun kaikki oli hyvin.....vaikka aika kuultaakin muistot.
Voi olla että olen tulkinnut asian väärin, mutta näin meikäläisen mieli toimii.