Olemme melko nuoria omasta mielestäni siihen nähden kuinka pitkä suhteeni ihanaan ja rakastavaan avokkiini on. Olemme seurustelleet ns. teineistä asti kuusi vuotta, osan etäsuhteessa ja osan yhdessä asuen, neljännen vuoden kohdalla olin totaalinen idiootti!
En tiedä mitä tekisin tälle tunteelle? Petin siis avokkiani vieläpä pahimpaan aikaan vuodesta, ennen joulua. Vietin yhden yön kotipaikkakunnallani nettituttavan luona ja sehän ei päättynyt hyvin. En edelleenkään muista alkuperäistä syytä siihen MIKÄ sai minut nousemaan tietokoneeltani ja kipittämään tienlaitaan keskellä yötä kylmän talven pimeässä odottamaan vieraan ihmisen autokyytiä.
Se vain ei kuulosta edelleenkään minun tapaiseltani mutta silti tein sen, asiaa pahentaa etten ollut edes nauttinut pientäkään määrää alkoholia.
Viivyin yön ja sain aamuyöstä kyydin... Tämä tuttava tietty uskoi minun olevan sinkku vaikken tarkoitusperäisesti edes ollut "flirtannut" tai mitään hänen kanssaan ennen kyseistä yötä.
Tietenkään en seuraavana aamuna osannut ymmärtää itseäni ja pyörin ongelmani kanssa noin viikon yksin kunnes omatuntoni löi minua. "pakko kertoa, pakko tunnustaa pahat teot..." se ainoa asia joka päässäni pyöri kun kirjoitin tekstiviestiä avokilleni että tulisi koneella käymään, ja että on tärkeää asiaa... Avokkini oli tuolloin oman perheensä luona toisella paikkakunnalla joululomaa viettämässä ja minusta tuntui niin pahalta kertoa se kaikki koska tiesin kuinka suuren puukon löin hänen selkäänsä...
Mieheni hiljeni jouluksi. Sovimme että puhumme asioista vasta kotona, kasvotusten. Niin teimme, itkimme ja sain kuulla että avokkini oli ajatellut kihlautumista, ei nyt ihan lähiaikoina mutta lähitulevaisuudessa - itkin lisää sillä se oli tulevaisuus jota itsekin olin ajatellut kunnes tämä idioottitekoni tapahtui.
Nyt siitä on kaksi vuotta ja olen edelleen syyllinen. Joka kerta kun avokin käytös muuttuu tai hän ei halua seuraani tms. mietin vain kuinka voisin korjata tämän kaiken paskan? Parisuhteisiin kun ei toimi pikaliima ja jesari... Hän on sanonut tällä välillä nyt vuoden aikana ensimmäisiä kertoja uudestaan että rakastaa minua, se oli aluksi liian rankkaa ja tunsi kuulemma valehtelevansa itselleen mutta nyt on ilmeisesti päässyt siitä tunteesta.
Seksi ei ole ollut sen jälkeen tietenkään enää entisellään ja vaikka hän tuntuu pystyvän unohtamaan asian ja jättämään tämän taakseen niin minusta silti tuntuu että parisuhteemme tämänhetkinen tila johtuu ainoastaan minusta ja omista tunteistani...
Hän sanoo rakastavansa minua, kehuu kauniiksi ja mököttää riitojen yhteydessä, mököttää kun riidan päätteeksi joskus nukun sohvalla ja jätän hänet yksin nukkumaan... Mutta onko se totta?
Olemme molemmat todenneet monia riitoja sopiessamme että emme oikeasti halua erota mutta mistä sekin johtuu? Miksi emme halua erota vaikka juuri olemme tapelleet siitä ja monesta muusta asiasta monta tuntia?
Joku! Päästäkää minut pahasta ja kertokaa että en ole piru itse?! Omatuntoni piiskaa minua joka päivä niin että sattuu. En tiedä kestänkö tämän kaiken.
En suosittele kokeilemaan kotona!
En tiedä mitä tekisin tälle tunteelle? Petin siis avokkiani vieläpä pahimpaan aikaan vuodesta, ennen joulua. Vietin yhden yön kotipaikkakunnallani nettituttavan luona ja sehän ei päättynyt hyvin. En edelleenkään muista alkuperäistä syytä siihen MIKÄ sai minut nousemaan tietokoneeltani ja kipittämään tienlaitaan keskellä yötä kylmän talven pimeässä odottamaan vieraan ihmisen autokyytiä.
Se vain ei kuulosta edelleenkään minun tapaiseltani mutta silti tein sen, asiaa pahentaa etten ollut edes nauttinut pientäkään määrää alkoholia.
Viivyin yön ja sain aamuyöstä kyydin... Tämä tuttava tietty uskoi minun olevan sinkku vaikken tarkoitusperäisesti edes ollut "flirtannut" tai mitään hänen kanssaan ennen kyseistä yötä.
Tietenkään en seuraavana aamuna osannut ymmärtää itseäni ja pyörin ongelmani kanssa noin viikon yksin kunnes omatuntoni löi minua. "pakko kertoa, pakko tunnustaa pahat teot..." se ainoa asia joka päässäni pyöri kun kirjoitin tekstiviestiä avokilleni että tulisi koneella käymään, ja että on tärkeää asiaa... Avokkini oli tuolloin oman perheensä luona toisella paikkakunnalla joululomaa viettämässä ja minusta tuntui niin pahalta kertoa se kaikki koska tiesin kuinka suuren puukon löin hänen selkäänsä...
Mieheni hiljeni jouluksi. Sovimme että puhumme asioista vasta kotona, kasvotusten. Niin teimme, itkimme ja sain kuulla että avokkini oli ajatellut kihlautumista, ei nyt ihan lähiaikoina mutta lähitulevaisuudessa - itkin lisää sillä se oli tulevaisuus jota itsekin olin ajatellut kunnes tämä idioottitekoni tapahtui.
Nyt siitä on kaksi vuotta ja olen edelleen syyllinen. Joka kerta kun avokin käytös muuttuu tai hän ei halua seuraani tms. mietin vain kuinka voisin korjata tämän kaiken paskan? Parisuhteisiin kun ei toimi pikaliima ja jesari... Hän on sanonut tällä välillä nyt vuoden aikana ensimmäisiä kertoja uudestaan että rakastaa minua, se oli aluksi liian rankkaa ja tunsi kuulemma valehtelevansa itselleen mutta nyt on ilmeisesti päässyt siitä tunteesta.
Seksi ei ole ollut sen jälkeen tietenkään enää entisellään ja vaikka hän tuntuu pystyvän unohtamaan asian ja jättämään tämän taakseen niin minusta silti tuntuu että parisuhteemme tämänhetkinen tila johtuu ainoastaan minusta ja omista tunteistani...
Hän sanoo rakastavansa minua, kehuu kauniiksi ja mököttää riitojen yhteydessä, mököttää kun riidan päätteeksi joskus nukun sohvalla ja jätän hänet yksin nukkumaan... Mutta onko se totta?
Olemme molemmat todenneet monia riitoja sopiessamme että emme oikeasti halua erota mutta mistä sekin johtuu? Miksi emme halua erota vaikka juuri olemme tapelleet siitä ja monesta muusta asiasta monta tuntia?
Joku! Päästäkää minut pahasta ja kertokaa että en ole piru itse?! Omatuntoni piiskaa minua joka päivä niin että sattuu. En tiedä kestänkö tämän kaiken.
En suosittele kokeilemaan kotona!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minä petin miespuolisen kaverini kanssa. Olimme molemmat melko tuhdissa humalassa yksissä bileissä ja sitten se vain tapahtui :( Aamulla kauhee morkkis molemmilla. Kaverini, jonka kanssa erehdyin panemaan, pahoitti mielensä todella pahasti. Haluaisin pyytää häneltä anteeksi, mutta hän ei ole ollut siihen kovin halukas. Ei kuulemma haluaisi enää nähdä minua, koska käytökseni on kuulemma järkyttänyt häntä niin pahasti :( Luulin kyllä hänenkin haluavan seksiä, koska hän nimenomaan pyysi minua luokseen. Meillä on hänen kanssaan paljon yhteisiä kavereita eli hänen menettämisensä on iso juttu. En ole kertonut asiasta vielä miehelleni. Tuskainen olo, kun ei ole ketään kenelle puhua. En oikeasti kohta kestä enää :,(
Voi kulta pieni. Emme kukaan ole virheettömiä. Suurin rankaisija tapahtuneesta olet kuitenkin sinä itse. Parisuhde on loppupeleissä aina päätös. Ajatuksia:
1. Tiedosta että olet upea nainen.
2. Tiedosta ettet ole mitäöän velkaa, vaan ansaitset rakkauden.
3. Tiedosta mitä haluat ja sitoudu siihen. Jos olet tehnyt aiemmin virheen, lopeta istesi piiskaaminen ja rakaiseminen. Rakkaus ona AINA virheitä vahvempi eikä virheen takia tarvitse loppu elämäänsä olla syyllisyyden tunnossa.
Kerro miehellesi, ainakin olet rehellinen vaikka vahinko on jo tapahtunut.
Jos asia kalvaa sinua vuosikaudet, kärsit myös itse asiasta koko ajan, eikä ajan kuluminen auta kuitenkaan -vaan asia on aina edessäsi.
Siinä jälleen esimerkki, miten elämänäsä saa pilalle. Ei kannatata pettää. En voi antaa muuta neuvoa kuin että vain tunnustamalla syti ja pahuus Jumalalle Jeesuksen Kristuksen kautta voi saada voiman antaa itselleen anteeksi ja myös vapautuksen ettei asia vaivaa.