Olen 30-vuotias lapseton mies ja ihastunut tapailemaani naiseen ihan kunnolla. Olen suhteellisen tasapainoinen ja pidän lapsista, vaikka minulla ei ole oikein mitään kokemusta lapsista. Olen myös halukas syventämään orastavaa suhdettamme.
Haluaisin kuitenkin tietää, mitä voi olla luvassa. Tiedän, että välit lapsen isään ovat kunnossa ja mitään sen tyyppisiä ongelmia ei ole. Millaisia haasteita voi olla odotettavissa, mitkä asiat voivat olla vaikeita ja mitä on turha pelätä? Tilanne on minulle ihan uusi ja haluaisin osoittaa olevani sekä naisen että hänen lapsensa luottamuksen arvoinen.
Haluaisin kuitenkin tietää, mitä voi olla luvassa. Tiedän, että välit lapsen isään ovat kunnossa ja mitään sen tyyppisiä ongelmia ei ole. Millaisia haasteita voi olla odotettavissa, mitkä asiat voivat olla vaikeita ja mitä on turha pelätä? Tilanne on minulle ihan uusi ja haluaisin osoittaa olevani sekä naisen että hänen lapsensa luottamuksen arvoinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
noh sinäkin joudut osallistumaan lapsen elämään ja kasvattamiseen jonkun verran jos meinaat naisen kanssa suhteessa olla. lisäksi lapsi tulee naiselle aina ykkösenä ja sinä sitten jäljessä
Nuo asiat tiedostan ja olen valmis elämään sen kanssa, etten koskaan tule olemaan naiselle ykkönen. Myöskään lapsen elämään osallistumista en kavahda, mutta pelkään olevani huono siinä. Toki toivon, että saisin myös jatkossa huomiota naiselta. Onhan se vähän itsekästä, mutta ehkä kuitenkin inhimillistä.
Luin tuon toisenkin vastauksesi...
Suhteessa ja perheessä ei jaeta palkintosijoja vaan ollaan kyllä yhtä tärkeitä kaikki. Lapset nyt aina ovat tärkeimpiä sillä tavalla, että ne ovat kuitenkin huolenpidon ja rakkauden tarpeessa toisella tapaa, mutta eihän parisuhderakkaus ja rakkaus lapseen ole koskaan sama asia, ei miehillä eikä naisilla! Eli siitä osuudesta en olisi huolissaan. Monet myös adoptoivat ja rakastavat lapsiaan, kiintyvät ja kasvavat perheeksi, eli rakkaus lapseen ei myöskään tarvitse biologiaa ollakseen totta, ja vanhemmiksi kasvetaan, ei synnytä.
Joten vaikka pelkäät että olet huono siinä, niin jaat niidenkin pelon, joilla se on biologisesti oma lapsi ja jotka kuitenkin myös kasvavat asiaan: kuten sinäkin voit tehdä. Lasten kanssa oleminen käy joiltain tietty luontaisemmin kun toisilta, mutta se on kyllä ihan sukupuolesta riippumatonta ja kerronpa julkisen salaisuuden, ettei se aina ole kiinni vanhemmuudestakaan. Kaikki vanhemmatkaan eivät osaa olla vanhempia, jotkut eivät edes kasva siihen ja osa lapsettomista ihmisitä osaa luonnostaan huolehtia ja välittää lapsista kuin omistaan.
Eli sinä opit kyllä ja kiintymyssuhteen voi rakentaa.
Haasteita perheessä on aina. Ne kannattaa pohtia ennen yhteen muuttamista. Suurimmat perheissä on raha, aika ja yhteiset kasvatussäännöt.
Edelleen tämä koskee myös niitä perheitä, joissa molemmat vanhemmat ovat biologisia. No, pitkissä parisuhteissa sitten vanhempien kesken seksi, joskus ajoittain ja joskus pitkiäkin aikoja. Joskus ajan puutteen ja huolten takia.
Perheissä on haasteensa yhdessä asumisessa ja säännöissä sen suhteen ja läheiset välit tuovat aina myös esiin ns. piilotettuja asioita, mitä sitten pitää puida.
Ensin rakennatte naisen kanssa kuitenkn sen parisuhteen sinänsä, koska ilman sitä ei ole perhettäkään ja lapset voivat hyvin onnellisten vanhempien kanssa.
Sitten teistä ehkä tulee perhe ja sinusta varmaan ihan hyvä isäpuoli. Ja kaiken aikaisemman kumotakseni, olen sitä mieltä, että isoin osa ihmisistä osaa kyllä hoitaa ihmisen lapset, joten mistään ylivoimaisesta tehtävästä ei ole kyse. Minun mielestäni lasten hoitaminen on helppoa. Parisuhde onkin sitten vaativa laji, nimittäin aikuiset ovat paljon hankalampia kuin lapset!
Niin ja tottakai sinä toivot huomiota myös, koska se on parisuhde eikä lastenvahtisuhde. Kyllä se perheessäkin on myös parisuhde! Lapsi asettaa omat aikarajoituksensa ja ehkä spontaanius kärsii, kun ei voikaan tehdä ihan mitä sattuu ja milloin sattuu, mutta ei se ole mikään suhde, että toinen otetaan siihen riippakiveksi, lapsenvahdiksi ja elättäjäksi :) Tuskin se nainenkaan sitä toivoo. Eiköhän hänkin etsi aikuisena ihan toista aikuista rinnalleen ja kaipaa parisuhdetta. Lapsenvahdin hän saisi pienemmällä vaivalla vaikka manneheimin lastensuojeluliiton lastenvahdeista :)
Lämmin kiitos rohkaisevista sanoista. Ehkä syvin pelkoni on se, että jos olen huono lapsen kanssa, niin menetän naisen minua kohtaan tunteman kiinnostuksen. Haluan ihan oikeasti olla hyvä isäpuoli tai mikä sitten minusta tuleekin ja osoittaa olevani vastuullinen aikuinen. Olen vähän stressaantuvaa tyyppiä, ja ehkä murehdin ihan turhaan :) Haluaisin vain koko sydämestäni tämän jutun toimivan, koska tunteeni ovat aika syviä.
Olen täysin samaa mieltä edellisen vastaajan kanssa. Lapset eivät perheissä varsinaisesti tule ykkösinä, vaan kyllä puolisokin on yhtä tärkeä. Puolison ja lasten roolit vain ovat hyvin erilaisia, eivätkä siten edes vertailukelpoisia. Lapset tarvitsevat vanhempiaan ja huolenpitoa huomattavasti enemmän ja eri tavalla kuin puoliso, eivätkä lapset aina voi odottaa samalla tavalla kuin puoliso. Siksi lapsen tarpeet (jotka ovat kiireellisempiä) menevät puolison tarpeiden edelle. Ihan samoin kuin useimmat ihmiset menevät ensin töihin ja harrastavat vasta sitten kun töiltään ehtivät. Ei se tarkoita sitä, että he viihtyisivät töissä paremmin kuin harrastuksissaan tai työ olisi varsinaisesti tärkeämpää henkisesti, vaan työt ovat pakollisia. Samoin perheessäkin lapset tulevat ensin, mutta se ei tarkoita, ettei puoliso olisi yhtä tärkeä tai jopa tärkeämpi. Ja mitä tulee tuohon äidin suhteeseen lapseen, niin tilannehan ei ole mitenkään erilainen kuin silloin jos lapsi on yhteinen.
Jos ja kun tosissasi haluat ja yrität saada suhteesi lapseen toimimaan ja haluat olla hyvä isäpuoli, niin pystyt siihen kyllä. Se on ihan omasta halusta ja yrittämisestä kiinni. Keskity siis nyt vain ensisijaisesti tässä vaiheessa luomaan sitä suhdetta lapsen äitiin ja vasta sitten jos homma toimii, voit alkaa pohtia tuota suhdettasi lapseenkin. Ja sopikaa yhdessä säännöistä lapsen kasvatuksessa etukäteen tai aina kun uusi tilanne tulee, niin että toimiminen kaikissa tilanteissa on molemmille selvää.
Kunhan odotuksesi ovat realismin rajoissa eli et ala murjottaa ja haukkua jos esim. lapsen sairaus muuttaa vapaa-ajansuunnitelmanne (tuttua, niin tuttua tilanteena lähihuoltajille). Myöskin voisi olla erittäin hyvä ajatus asua erillään, "seurustella" vaikkapa kaksi-kolme vuotta, sinä aikana hioen kasvatussysteemit ja pelisäännöt teille kaikille sopiviksi ja toimiviksi. Tekisi mieli sanoa että vasta kun tyttö tai poika itse pyytää sinua muuttamaan samaan kotiin, on kolmenkeskinen perhesuhteenne niin hyvin rakentunut, että voit tilata muuttoauton.
Hyviä neuvoja saadaksesi oleellista olisi tietää lapsen ikä ja sukupuoli!
Rohkeasti vain jos halua löytyy.
Itseltäni ei halua löydy osallistua millään tavalla naisen elämään jolla on jo lapsia.
Vaikka miten päin ajattelen asiaa niin ei se asia siitä miksikään muutu vaikka kuinka välittäisin ja rakastaisin naista.
Tahdon kumppanin jolla ei ole ennestään lapsia.
Sinun tapauksessa sinun ei kannata huolia tulevaisuutta liikaa vaan ihan sitä että sopeudut sekä naiseen että lapseen.
Naisen tulee ymmärtää että teillä on todellakin parisuhde eikä niin että olet joku kolmas pyörä äidin ja lapsen välisessä suhteessa. Joitakin voi myös rasittaa homman sosiaalisuus koska auttamatta exä seuraa elämässä mukana naisella.
Vierestä seuranneena niin uusioperheet vaativat töitä ja osa onnistuu ja osa ei onnistu.
Itse tiedän että lapsi/lapset rasittaisivat suhdetta liikaa kun tietäisin etteivät ne ole omaa lihaa ja vertani.
Unohda tämmöinen suhde tähän "äippään"!
Puhun kokemuksesta kun aikoinaan tuli kolmen yh:n kanssa kokeiltua.
Toimit lompakkona, lapsenvahtina ja hänen seuralaisena.
Sinulla ei ole mitään oikeuksia tähän lapseen ja kasvatukseen.
Älä ainakaan muuta saman katon alle muuta ja kun alkuhuuma on ohi ja arki alkaa niin helvettikin alkaa!
Käy korkeintaan panemassa tätä "äippää" siihen ne kelpaa kunnes löydät sen lapsettoman.
Aloittajalle haluan sanoa että hienoa että olet valmis miettimään suhdetta naiseen jolla on lapsi.
Itse olen ollut yh-äiti joka löysi ihanan miehen ja olemme edelleen yhdessä.
Minulle riitti että mies hyväksyi lapseni ja oli tukena. Nyt hän toimii hienona miehen mallina tyttärelleni ja ottaa osaa kasvatukseen. Siis hänellä on myös oikeus käskeä lastani ja hän hassuttelee hänen kanssaan jne.
Ja yhteistä aikaa meillä on. Välillä lapsi on hoidossa ja saamme olla ihan kahdestaan mutta niinä päivinä jolloin lapsi on kotona otamme yhteisen ajan illalla hänen nukkuessaan. Tottakai lapseni on numero 1 mutta en missään nimessä hyljeksi miestänikään. Vaan kerron hänelle että hän on minulle tärkeäja rakastan häntä. Meillä tämä vaan toimii. :)
Meillä aluksi oli vaikeaa lapsen totutellessa mieheeni mutta periksi ei kannata antaa jos toisesta välittää.
Kun me kaikki totuimme uuteen tilanteeseen ja arki alkoi, niin ei ole ollut mitään ylittämättömiä ''esteitä'' eikä vaikeuksia, koska me rakastamme toisiamme ja olemme valmiita tekemään töitä suhteemme eteen. Niin se menee muillakin jos on valmis panostamaan suhteeseen ja siihen että saa hyvät välit lapseenkin.
Toivon sinulle kaikkea onnea naisen kanssa ja toivon että te saatte asiat sujumaan hyvin! :)