Olen muuttamassa omaan asuntoon ja olen samalla määräaikaisessa työsuhteessa. Kysymys kuuluukin turvaako työehtosopimus minulle palkallisen muuttovapaan ?!? Vai onko muuttovapaa yrityskohtainen etuus? TESistä en löytänyt kun 50 ja 60 vuotispäiviä ja lähisukulaisen kuolemaan koskevan palkallisen vapaapäivän.
PAMin TES
Epätietoinen
1119072
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Voisiko PAM vaatia lisäksi meille (vaikka yleislakolla uhaten) palkallisen kaupassakäyntipäivän joka viikolle, liikuntapäivän, juopottelupäivän ja vielä päälle pari palkallista krapulapäivää.
mene säkin töihin niin voit alkaa vaatimaan tollasia etuja!!
Muuttopäivän palkallisuus on sinun ja työnantajasi välinen asia. Muutoin menee palkattomaksi vapaaksi.
Itse kuulun myös kyseisen TESsin piiriin ja olen muuttanut viime vuoden puolella viimeksi. Eipä tullut mielenkään alka vaatimaan palkkaa. Tein muuton ihan omalla ajallani, pyysin muuttopäivän vapaaksi. Kyllä luulisi, että työnantaja sen verran pystyy joustamaan, että vapaapäivät sovittelee kohdalleen mutta miksi pitäisi palkkaa maksaa ?
siksi, että se on yksi työpäivä pois sun tilipussistasi. eihän se paljoa ole eikä kenenkään taloutta kaada, mutta saahan sitä pyytää :)
Saahan sitä aina pyytää mutta jos tekee muuton tavallisena viikkovapaana niin eihän se ole silloin sen enempää pois tilipussista kuin muutkaan vapaat ? En kyllä keksi hyvää syytä sille miksi työnantajan pitäisi muuttamisesta erikseen maksaa. Mutta ainahan sitä tosiaan saa yrittää ...
Vaikka sen takia muutosta palkaa, että työnantaja voi osoittaa huolehtivansa työntekijästä...
www.taloussanomat.fi/ihmiset/2010/09/30/poissa-toista.../137
30. syyskuu 2010 – "Muuttovapaa ei suinkaan ole ainoa – lue mihin kaikkeen saa ... pitää käyttää omia hoksottimiaan ja selata oman alan työehtosopimuksen pykäliä tarkasti."
Joskus aiemmin taisi olla esim. valtion työehtosopimuksessa palkallinen muuttovapaa, mutta ei ilmeisesti enää.
Jos jollekulle ei tullut oman muuton yhteydessä mieleenkään pyytää palkallista vapaata tai joku toinen pitää palkallista muuttovapaata jotenkin epäoikeudenmukaisena, niin turha tulla tänne siitä valittamaan. Alunperin kysyjä halusi tietää itseään koskevasta työehtosopimuksesta, eikä muiden ajatuksista siihen liittyen.
kyllä se vastaus kysymykseen löytyy omasta tes:stä. Siellä on maininta, jos sellainen etuus on hyvödynnettävissä ja tällöin esimiehellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä palkallinen muuttovapaa. Olen joskus vuosituhannen vaihteessa itse käyttänyt ko etua.
Mikähän on tilanne vuonna 2018?
En nimittäin itse ainakaan löytänyt pykälää.
Onkko muut pitäneet palkallista muuttopäivää?