`Lieneekö perää huhuissa, että Suomeen ollaan kaavailemassa uutta yksityistä yliopistoa. Eivätkö nykyiset tiede- ja taidekorkeakoulut riitä? Olen ymmärtänyt, että mitään pääsykokeita ym. vastaavia ´pääsyvaatimuksia ei olisi, vaan tärkein kriteeri kai se paksu lompakko. Kovin amerikkalaiselta ja nurkkakuntaiselta haiskahtaa. Tietääkö joku asiasta enemmän? Lönnrot-yliopisto muistaakseni oli nimi...
Uusi yksityinen yliopisto Suomeen
Annaliina2
4307
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hei !
En ole kuullut ! Periaatteessahan on hienoa että on koulutuspaikkoja.
Kuitenkin opetusministeriön rahat ovat budjetoidusta kiinni.
Yliopistot kuitenkin keräävät varoja, tiedekuntien yksi tehtävä on palvelujen myynti ja suoranainen kerjäys. Yliopistot saavat mittavia lahjoituksia. Moni testamenttaakin yliopistoille. Yliopistot ovat velvoitettuja huolehtimaan rahoituksestaan monin tavoin.
Viisastakin viisaampaa minun mielestäni on myydä palveluja.
Yliopistoilla on aina korkein tieto !
- Minusta voisimme valjastaa yliopistoja huolehtimaan että tuottaisivat tietoa yritysmaailman ja poliittisen päätöksenteon tueksi.
Jossakin voidaan varmaan tietää uusista suunnitelmista ja yksikön koosta. Maassamme on suuria yliopistoja muutamia- jakoa opetuksessa. Samanlaisia tieteitä opetetaan, mutta jollakin tavalla on erilainen näkökulma samaan tieteenlajiin eri yliopistoilla ja joku missä speciaalia. Esim: Vaasa on perinteinen liiketoimintaosaamisen kouluttaja, mutta on nyttemmin kansainvälinen yliopisto jossa eri tiedekuntia. Ilman liiketoiminnan osaamisen koulutusta ei kukaan saa papereita. 5 op kurssi vie äkkiä kirjanpidon , markkinoinnin ja johtamistaitojen perusasioihin -kaikkiin kolmeen ja on kaikille tutkinto-opiskelijoille pakollinen ja hyödyllinen.
Esim. tulee mieleeni. Yhteiskuntatieteissä Vaasassa nimitetään hallintotieteeksi- mennään organisaatioiden maailmaan kun taas esim. Helsingin Yliopisto kouluttaa paljon politiikan näkökulmasta.
Pieniäkin taiteisiin erikoistuneita yliopistoja on ainakin yksi suurien yliopistojen lisäksi.
Ei kai muuta ongelmaa ole kuin rahoitus- Koulutuksessa pitää jotakin keskitettyä suunnitelmaa olla lähtökohtana tietotaito suomessa ja työllisyysasiat valmistuneille.
Rahaa aina maksaa-
Täällä on foorumilla palsta jossa voitaisiin tietää- koulutuksista paljon eri palstoja.
yst. t. Jari
Kaikki tähtää siihen, että 2/3 osaa maailman väestöstä halutaan tulevaisuudessa eliminoida maailmastamme pois kokonaan, vaikka sitten rajoitetun ydinsodan keinoin. Köyhät, rikolliset ja kaiken maailman veltot laiskurit kuuluvat eliminoitavien kärkijoukkoon. Heistä on ensiksi päästävä eroon pikaisesti. Jäljelle jäävästä ns. nuhteettomasta väestöstä sitten valitaan sivistyneitä ja tunnollisia ihmisiä palvelemaan ja tuottamaan palveluja ökyrikkaalle vähemmistölle.
Tästä päämäärästä on jo tarkat suunnitelmat olemassa mm. Ranskassa, Iso-Britaniassa, Saksassa, Venäjällä ja USA.ssa.
Nyt vain kieli pitkällä odotamme, että missä rysähtää ja kenen pinna ensin katkeaa, että saadaan kunnon rähinä aikaiseksi.
Muslimaailmassa suuri osa on valmis luopumaan elämästään hyvinkin auliisti ja marttyrius on heille iskostettu kunnia-asiana syntymästä saakka.
Jostain vain on saatava sopiva syntipukki, jonka harteille kaikki tulevat teurastukset on hyvä sälyttää. Se ei liene kuitenkaan vaikeaa, kun katsoo vaikkapa 2000-luvun ensimmäistä kymmentä vuotta.
Esim. Osama Bin Ladenin ansiosta muslimaailmassa saatiin luotua tilanne, jossa eri muslimiryhmät tappavat innolla toisiaan ja tapattavat mieluusti itsensä.
Länsimaat ovat innolla mukana heittämässä lisää vettä kiukaalle ja tulta pesään.
Kyllä em. "ei niin salaista" koskee myös Kiinaa ja sielläkin ollaan rajoittamassa väestön kasvua.
Kiinassa tosin on paljon sitä palvelualtista väestöä, jotka nuolevat vaikka isovarpaiden välejä pyydettäessä, joten heidät olisi hyvä koulia rikkaiden palvelemiseen jatkossakin.
Lönnrot yliopistosäätiö on ollut olemassa jo jonkun aikaa ja vähitellen vakiinnuttaa toimintaansa. Periaatteessa yliopisto voi tarjota opintoja myös suomen kielellä, mutta sitä pitäisi ehkä kuvata tällä hetkellä vientiyliopistona, jonka tarkoitus on tarjoata suomalaista korkeakouluopiskelumahdollisuutta ulkomaalaisille. Tutkintovaatimukset vastaavat suomalaisia tutkintovaatimuksia, mutta tutkintotodistukset ovat englanninkielisiä (BA, MA, PhD) Tulevaisuudessa, ehkä piankin, yliopisto saattaa tarjota myös jotakin enemmän suomalaisille.
Tässä vaiheessa on turha puhua opintojen hinnasta, koska niille ei ole mitään määriteltyä hintaa - eikä tarvitse ollakaan, kun ei ole juuri opiskelijoitakaan.
Yliopisto on kuitenkin tarjonnut esim. teologian kursseja ilmaiseksi tai nimellistä korvausta vastaan myös adventisteille, vaikka itse yliopiston olemassaolo ja toiminta ei millään muotoa adventismi palstan aiheisiin liity.
Jotakin tietoa löytyy osoitteesta www.lonnrotuniversity.com