jos nainen on kipeänä mitenkä mies teillä auttaa??

Olemme olleet yhdessä reilun kolmen vuoden ajan. Olemme molemmet reilu parikymppisiä nuoria.

Olen huomannut että silloin kun mieheni on kipeänä, hän makaa sängyllä ja jatkuvasti valittaa. Hoidan häntä silloin kun pientä karhunpoikasta jolle laitan ruoat, vien vettä ja muutenkin pidän seuraa hänelle.

Nyt kun itse olen kipeänän mieheni ei viitsi edes ruokaa laittaa minulle. Ehdotin siis josko menisimme ulos syömään ja minä maksan hänelle ruoan, ei sekään kiinnostanut. Mieheni siis lähti ajamaan autolla äitinsä luokse jossa aikoo ruokailla. Mieheni jätti minut siis ilman ruokaa kotiimme.

Aikomuksena olisi myös katsoa joku elokuva tänään, johon mieheni sanoo että hän luonnollisesti leffan valikoi. Olen muutenkin kököttänyt koko päivän ja maannut sängyssä tylsistyneenä jo monta päivää niin eikö minulla ole edes elokuvan valintaan oikeutta.

Aamullakin miestäni kiinnosti enemmän kuntosalilla olo kuin tyttöystävän auttaminen. Eilen sama homma. Samoin torstaina ei edes tullut yöksi kotiin vaan oli kuulemma "työasioiden" takia poissa kotoolta.

Mikä helvetti siinä on että itse kyllä auttaa toista jos on kipeänän, mutta sitten toinen mennä liihottelee ympäri suomea?

Voimat alkaa hiipua tässä ja mietinkin merkitsenkö enää mitään tuolla ihmiselle.
206589
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Tuohan on niitä parisuhteen perus asioita että toisen apuun pitää luottaa jos on kipee ja tarvii apua. Miehes on itsekäs laiska pas,ka. Itse ainakin menisin vaikka apteekkin hakee lääkkeitä, laittaisin ruokaa ja kävisin kaupassa ja hakisin kyllä leffankin vuokraamosta. Tuskin saat siltä apua myöhemminkän etkä voi luottaa mutta sinähän sen päätät kenen kanssa seurustelet. Ehkä kannattaa puhua sille parisuhteen perussäännöistä jos se nyt mitään tajuaa

Äänestä
  • niin ja olen asunut yksin jo pitkään ja olen mä kipeenäkin joskus ollut mutta mun onni on että apteekki on tässä samassa rakennuksessa missä asun tuos 15 metrin päässä et ei ole tarvinnut kauas lähtee kipeenä hakee lääkkeitä.

    Äänestä

Kärjistäen: nainen ei voi ikinä olla niin sairas kuin mies. Nainen valittaa turhasta.
Katso tämä ja ota opiksesi:
http://www.youtube.com/watch?v=VbmbMSrsZVQ

Sitten tosielämään. Itse olen miestäni huolehtivaisempi ja hoivaan ja hössötän, jos hän on sairas. Mies taas ei välttämättä tajua, että olen kipeä, jos en näytä siltä ja yritän suoriutua. Jos pystyy lähtemään ulos syömään, tilanne ei ole kovin paha. Mutta jos nukun keskellä päivää tai laatta lentää, mies havahtuu. Hän tekee ruokaa ja pakottaa syömään edes vähän, keittää teetä, tuo särkylääkettä, hieroo niskaa.

Äänestä

Silloin kun miehelläni oli toinen nainen, hän ei välittänyt. Jätti minut yksin kotiin lapsien kanssa, vaikka olin kipeänä. Nyt hän huomioi enemmän, kun olen sairas.

Äänestä

Kun talvella sairastuin influenssaan (kuume monta päivää 39), hän vastahakoisesti lähti kuskiksi lääkäriin, jonne on 20km matka. Vastahakoisesti hän myöskin antoi minun juoda ostamaansa keltaista jaffaa (ainut joka tuossa tilassa maistui), kun oli tarkoittanut sen itselleen lantringiksi.

Äänestä

Miksi sä suostut tohon? Odotatko jotain ihmettä niin, että mies sen jälkeen huomioisi sut?

Miehes on itsekäs pikkupoika ja on sun valintasi, katteletko sellasta jatkossa. Tee asialle jotain! Kannettu vesi ei kaivossa pysy eikä jätkä tosta huomioivammaksi muutu, joten sun pitää tehdä päätös: elätkö tollasen kanssa vai pistätkö miehen mäelle elämästäsi ja katsot, mitä muuta on tarjolla. Marttyyriksi ei kannata alkaa enempää eikä ihmettä odottaa, ei jätkä tosta mihinkään muutu.

Äänestä

Silloin kun seurustelin niin usein kävin mie apteekissa -26 asteen pakkasessa tai vesisateessa fillarilla hakees naiselleni yskänlääkettä ja buranaa. Semmonen 10 kilsan lenkki apteekkkin matkaa. Tuo ap n mies tuskin välittää naisestaan vaikka se raiskattais keskellä toria miehensä silmien alla.

Äänestä

Kuten yksi kysyi miksi siedät tuollaista kohtelua?

Minä tekisin omat johtopäätökset asiasta. Kun teillä on esim. lapsia ja sinä kipeänä niin sinä hoidat ne tai jos olet juuri saanut lapsen ja vielä vähän väsynyt niin sinä hoidat vauvan.

Siksi te seurustelette, että katsotte sovitteko yhteen.

Pystytkö sinä oleen huolehtimatta, kun miehesi on kipeä? Jos pystyt niin katso kuinka reagoi asiaan.

Jokainenhan määrää itse minkälaista kohtelua sietää ja on valmis ottamaan vastaan. Jos ei ole sitä mitä haluaa voi kertoa ensin toiselle, mitä haluaa ja jos ei tule parannusta on tehdävä omat johtopäätökset. Eli jokaisessa ihmisessä on varmasti virheitä, mutta onko ne sellaisia, joita ei voi sietää tai voi sietää, se on ydinkysymys.

Äänestä

Yhdyn edelliseen viestiin.

Ihmettelen minäkin täällä miksi siedät tuollaista. Toki jokaisella on virheensä mutta tuollainen toisen huomioonottamattomuus on paskamaista. Ja itsekästä.

On miehiä jotka huomioivat toisen. Onneksi itselle on tälläinen mies siunaantunut. Ei hän nyt kädestä tule pitelemään eikä voivottelemaan viereen. Mutta hän toimii huolehtivaisesti ja niin että minulla on hyvä olla. Kipeenä ollessani hän hoiti lapsen,koiran ja muut perheen eläimet. Eikä valitellut yhtään.

Satuimme molemmat olemaan yhtä aikaa kipeänä. Hänellä vähemmän kuumetta kuin minulla. Tarvitsimme kaupasta lisää juomista ja hän tokaisi koska hänellä on vähemmän kuumetta,hän lähtee kauppaan. Kaupasta soitti,tarvitsisinko jotain muuta myös.

Kumppanuus on elämistä niin sairaana kuin terveenäkin. Elämistä elämää eteenpäin yhteistuumin.

Äänestä

Tuo taitaa olla yleistä, että jos miehellä on pieni flunssa tms. niin ei jaksa tehdä yhtään mitään, muuta kuin voivotella oivoivoivoi oivoivoivoivoi....

Jos minä olen kipeä niin meillä mies töihin lähtiessään huikkasee, että jos jaksat niin siivoatko, käytkö kaupassa ym. Ja lapsikin pitäisi kipeänä hoitaa vaikka mies olisi terveenä kotona. Ehkä auttaa tuomalla lääkettä apteekista.

Äänestä

Mietis kun menis jalka poikki niin et sais tuolta mieheltä apua yhtään. Olis aika vaikeeta yksin tehdä ruokaa ja käydä kaupassa ja sellasta. Mitä siis teet tollasella miehellä joka ei edes auta sua.

Äänestä

Olet nyt sairaana kuitenkin jaksanut kirjoittaa nettiin!
Tuskin nyt vakavammasta sairaudesta on kyse, että ihan vammautunut olisit?
Tai sairaalakuntoinenkaan.

Vanhuksilla on eri juttu, kun sairastavat, koska tauti on usein kuolemaksi tai kaatuilu vammauttaa pahasti. Tai dementoituneena sekoilu.
He tarvitsevat hoitoa ja auttamista, syöttämistä, apua vessakäyntiin.

Uskon, että sinä selviät vessakäynneistä, eikä sinua tarvinne taluttaa.
Ruokaakin saat lämmitettyä mikrolla, tai tehdä muhevan kinkkuleivän, juustoa ja tomaattia päälle.

Jos on HIRMU kipeä ja kivulias, niin leffan katsomiseen ei ole voimia, vaikka väität viestin lopussa, että voimat alkavat hiipua. Tai ulkona syöminen... miten sitä sinne pystyy menemään, jos muuten makaa sängyssä?

MUTTA että miehesi ei tule yöksi kotiin ja selittää sen epämääräisellä työasioiden vuoksi yöpymisellä, niin SE on ongelma.
Mies on vielä kypsymätön nulikka noin kokonaisuudessaan.

Sinulla on suuri tarve saada hoivaa, ja sairastaminen on kuin hätähuuto, että "hoida mua".
Miehesi ei ole vielä henkisesti valmis asumaan parisuhteessa, joten laita mies kotiin kasvamaan ja reipastumaan sinne äiteen ruokapadan ääreen toistaiseksi pysyvästi.

Äänestä

Eroa? Mies herää sitten. Valitkaa kummatkin aina omat elokuvat, leffamaku ei vaan kohtaa. Parisuhde ei ole valtataistelun kenttä. —Mies välttelee sinua, eikä ole luotettava, ei rakastunut, jotenkin välinpitämätön vaikutelma tulee. Miksi sinä autat häntä kaikin tavoin, jos hän ei sinua lainkaan? Älä tee kun ei hänkään. Eikö hän voisi edes kaupassa käydä, apteekissa ja ruuanlaitto ei ole vaikeaa tai valmiit ruuat. Se on asennekysymys että edes vähän välittäisi.
Kun olet kipeänä sinulle sopisi tv, joku netflix tai muu kanava, netti, kirjat — paljon on hyviä tietokirjoja kaupoissa sekä kirjastossa, kirjoittaminen, mies voisi pitää seuraa sinulle ja kuljettaa autolla sitten kun jaksat. Sinä voisit myös kuunnella radiosta jotain puheohjelmia, nukkua, hyviä lehtiä lukea, ristikot, askartelu, piirtäminen, lepo, d-vitamiini. Keksi ideoita paperille mitä jaksat tehdä ja mitä et.

Äänestä
  • Mies ei saa olla täysin välinpitämätön, pitää olla edes hieman kiinnostunut. Ylihössöttäminen ei ole kivaa myös. Liian nuori kaveri ja joka ei ota mitään vastuuta?

    Äänestä

Onko sinulla nuha? Onko teillä nenäliinoja?

Oikeasti... Jos ihminen on kipeä ja hoivan tarpeessa, niin ei tee mieli syödä. Eikä vähimmässäkään määrin kykene ulos syömään. Eikä välitä vähääkään leffoista.
Jos tuollaiset asiat mietityttää ei ole kipeä vaan on lorvikatarri - laiskotustauti. Tuo laiskotus säälitauti ehkä ottaa puolisoasi päähän.

Mistä teitä itsesääli paketteja oikein tulee?

Äänestä
  • Toivottavasti itse olet vastuussa vain omasta terveydestäsi etkä esimerkiksi lapsen. Toisilta löytyy sen verran järkeä päästä että tajuaa ettei voi olla päiväkausia syömättä ja juomatta vaan siksi ettei satu tekemään mieli, ei se olo nimittäin sillä ainakaan parane.

    Äänestä

  • häh???? kirjoitti:

    Toivottavasti itse olet vastuussa vain omasta terveydestäsi etkä esimerkiksi lapsen. Toisilta löytyy sen verran järkeä päästä että tajuaa ettei voi olla päiväkausia syömättä ja juomatta vaan siksi ettei satu tekemään mieli, ei se olo nimittäin sillä ainakaan parane.

    No enpä usko että kenelleen tulee mieleen lähteä ulos syömään, jos on oikeasti niin kipeä että tarvitsee hoivaa.

    aloitus on lapsellinen kiukutteluviesti, ei sen enempää.

    Äänestä

  • Herää pahvi kirjoitti:

    No enpä usko että kenelleen tulee mieleen lähteä ulos syömään, jos on oikeasti niin kipeä että tarvitsee hoivaa.

    aloitus on lapsellinen kiukutteluviesti, ei sen enempää.

    Niin että se olisi jotenkin helpompaa kipeänä kipaista kauppaan, raahata ne kauppakassit kotiin ja tehdä se ruoka. Yksinäisethän joutuu pärjäämään mutta pariutuneiden työkaverit olisivat ainakin kiitollisia jos sairaslomalainen ei nostattelisi kuumetta riekkumalla pitkin kyliä ja pomppimalla pystyssä pitkin huushollia, kun ei kaiken järjen mukaan olisi mikään pakko. Ehkä se ulkona syöminen tarkoittaa sinulle jotain viiden tähden ja tunnin kynttiläillallista sitten, mene ja tiedä.

    Äänestä

on se tuskaa olla ilman kun toinen on niin sairas ettei juuri kärsi kävellä. halutkin poissa kun sattuu aina johonki. näin se elämä tavallaan nuorena

Äänestä

Mulla ihana mies joka mun sairastuessa aina hoitanu lapset,kotityöt,lemmikit ja huolehtinut musta monin eri tavoin.Sehän on yks niitä parisuhteen parhaita puolia eli kun on heikoilla,toinen auttaa.Yhteiseloa jo pitkälti yli 20 vuotta.Ja,tietty teen hänelle saman,kun asiat päinvastoin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yksinjätetty kirjoitti:

Olemme olleet yhdessä reilun kolmen vuoden ajan. Olemme molemmet reilu parikymppisiä nuoria.

Olen huomannut että silloin kun mieheni on kipeänä, hän makaa sängyllä ja jatkuvasti valittaa. Hoidan häntä silloin kun pientä karhunpoikasta jolle laitan ruoat, vien vettä ja muutenkin pidän seuraa hänelle.

Nyt kun itse olen kipeänän mieheni ei viitsi edes ruokaa laittaa minulle. Ehdotin siis josko menisimme ulos syömään ja minä maksan hänelle ruoan, ei sekään kiinnostanut. Mieheni siis lähti ajamaan autolla äitinsä luokse jossa aikoo ruokailla. Mieheni jätti minut siis ilman ruokaa kotiimme.

Aikomuksena olisi myös katsoa joku elokuva tänään, johon mieheni sanoo että hän luonnollisesti leffan valikoi. Olen muutenkin kököttänyt koko päivän ja maannut sängyssä tylsistyneenä jo monta päivää niin eikö minulla ole edes elokuvan valintaan oikeutta.

Aamullakin miestäni kiinnosti enemmän kuntosalilla olo kuin tyttöystävän auttaminen. Eilen sama homma. Samoin torstaina ei edes tullut yöksi kotiin vaan oli kuulemma "työasioiden" takia poissa kotoolta.

Mikä helvetti siinä on että itse kyllä auttaa toista jos on kipeänän, mutta sitten toinen mennä liihottelee ympäri suomea?

Voimat alkaa hiipua tässä ja mietinkin merkitsenkö enää mitään tuolla ihmiselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu