Hei! En oikein tiennyt mille palstalle tämä asia kuuluisi, mutta kokeilenpa saisiko täältä apua.. Jokin aika sitten meillä kyläili mieheni ystävä avovaimonsa kanssa. He ovat olleet vuosia ystäviä ja tämä kaverin emäntä on mieheni exän hyvä ystävä. Olivat siis viettäneet paljon aikaa neljästään. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä yli viisi vuotta ja meillä on kaksi lasta. Exäänsä hän ei ole pitänyt mitään yhteyttä ehkä neljään vuoteen. Tämän viimeisimmän vierailun jälkeen mieheni huokaili illalla miksi kaverinsa emäntä kertoo aina kaikki exänsä kuulumiset hänelle vaikka ei voisi vähempää kiinnostaa koko ihminen enää. Tämä kaverin eukko änkeää aina miesten mukaan ulos tupakalle vaikka ei itse edes polta ja siellä rallattaa kaverinsa asiat kun minä en kuule! Tätä on siis tapahtunut useamman kerran ja olenkin ihmetellyt että onpa kumma nainen kun ei uskalla jäädä minun kanssa sisälle seurustelemaan.
Pitäisikö minun sanoa tälle naiselle jo että pitää exän asiat omana tietonaan? Miestäkin jo oikeasti ärsyttää, mutta ei ole suoraan sanonut ettei kiinnosta, hymähtänyt vain ja yrittänyt vaihtaa puheenaihetta. Minusta on törkeää muistutella exästä minun selän takana. Nostanko kissan pöydälle kaikkien neljän kuullen vai kahden kesken tuon naisen kanssa vai purenko hammasta ja annan olla? Mielipiteitä?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Miehesi kuuluu se tehdä, ei sinun.
Jep. Tuo on miehesi tehtävä eikä eukkojen välinen tappelu. Munaisit itsesi todella pahasti! Jäisi kuva, että asia häiritsee sinua, ei miestäsi! Miehesi voisi ihan hyvin nätisti sanoa naiselle kahdestaan, että häntä ei oikeastaan hirveästi kiinnosta eksänsä asiat.
"Jäisi kuva että asia häiritsee sinua ei miestäsi"
Heh:) Miksi se todellinen kuva ei saisi jäädä? Todellakin se tuntuu häiritsevän enemmän aloittajaa kun hänen ukkoaan vaikka mitä ilmeisemmin häntäkin.
Älkää aina femakot sysätkö kaikkia miesten syyksi!