Mormonit uskovat, että mormonimies voi kuoltuaan päästä selestiseen kirkkauteen, joka on mormonismin korkein taivaaseen pääsyn aste. Vain selestisessä kirkkaudessa mormonimies voi kehittyä itse Jumalaksi ja lisääntyä iankaikkisesti vaimoineen.
" 96 Ja selestisen maailman kirkkaus on toisenlainen, niin kuin auringon kirkkaus on toisenlainen." (Oppi ja liitot -kirja, luku 76)
Oppi miehen Jumalaksi tulemisesta ja lisääntymisestä taivaassa on suurin palkinto, jonka Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko lupaa uskollisille miespuolisille jäsenilleen.
Korotukseen eli selestiseen kirkkauteen pääsevät mormonismin mukaan vain sellaiset miehet, jotka ovat saaneet kaikki temppelitoimitukset ja pysyneet uskollisina loppuun saakka. Temppelitoimitusten saamisen edellytys on täysien kymmenysten maksaminen vuotuisesta tulosta kirkolle. Maksamista pitää jatkaa läpi koko elämän, koska maksamattomat kymmenykset aiheuttavat temppelikelpoisuuden menettämisen.
Jotkut amerikkalaiset johtavat mormonimiehet ovat saaneet myös ns. toisen endowmentin:
Endowment (Latter Day Saints); a temple ceremony that confers heavenly priesthood power in Mormon theology
eli
Lahjoitusvarat (Myöhempien Aikojen Pyhien); temppeliseremonian joka antaa taivaallista pappeuden voima mormonien teologian. (kääntänyt Google, lahjoitusvarat onkin mitä mainioin ilmaius siitä, mistä on kysymys.)
Toinen endowment vielä varmistaa taivaaseen pääsyn. Toisen voitelun on uskottu olevan varma takuu taivaaseen pääsemisestä, vaikka henkilö hairahtuisi pahoinkin. Suomessa ei tiettävästi ole annettu taivaaseen pääsemisen varmistusvoiteluita, mutta eipä täällä ole toistaiseksi ollut yhtään tärkeää mormonia, "johtavaa auktoriteettiä". Mahdollisesti varmistus-endowmentista menee kovempi maksu, joten asia koskee vain erittäin hyvätuloisia mormonimiehiä, joiden vuosittaiset kymmenykset kirkolle ovat huomattavia summia?
Naisista tulee mormonismin mukaan selestisessä kirkkaudessa 'jumalattaria', eli puolionsa kanssa henkilapsia tuottavia korotettuja naaraita. Mormonit uskovat, että sukupuoli on jo henkilapsen ominaisuus, sukupuoleen sidottuna oleminen jatkuu maanpäällisessä elämässä ja henkilön sukupuoli pysyy myös selestisessa kirkkaudessa.
Aika paljon luvattu rahojen ja uskollisena mormonina pysymisen vastineeksi, vai mitä? Kukaan ei ole palannut rajan toiselta puolen perimään turhaan maksamiaan kymmenyksiä tai vaatimaan mormonikirkolta vastinetta kirkon toimissa hukkaan menneestä ajasta. Uskonnoissa kun ei ole valitus- tai palautusoikeutta, eikä kuluttajansuoja koske niitä.
Uskonnot toimivat samoin kuin maksulliset puhelut ennustajalle: puhelun hinta 2.20 euroa/minuutti perusverkkomaksu. Jos ennujstus menee aivan pieleen ja niinhän se yhleensä menee, valitus kuluttaja-asiamiehelle ei auta. Soittelu ennustajalle on viihdepalvelu ja soittaja on saanut viihteensä esimerkiksi hintaan 22 euroa, jos puhelu kesti 10 minuuttia.
No niin. Asia on tietysti niin, että mormonimiehestä ei tule kuoltauaan Jumalaa eikä Jumalaa tule kenestäkään muustakaan ihmisestä, sillä on vain yksi Jumala. Näin minä uskon. Ne, jotka eivät usko Raamattuun, voivat uskoa jotain ihan muuta.
Jos ihmisellä olisi aikaisempi olemassaolo Jumalan henkilapsena, miksi sitten Raamatussa toistuvasti odotetaan ja toivotaan vasta lapseksi pääsemistä? Eihän Jumalan lapseksi tulosta tarvitse edes kirjoittaa, jos kaikki jo ovat Jumalan henkilapsia.
Jos ihmisestä (mormonimiehestä) voi tulla kuoltuaan Jumala, miksi missään kohtaa Raamattua ei kerrota tätä?
Roomalaiskirjeen 8. luku kannattaa lukea tässä yhteydessä. Siinä olisi ollut hyvä paikka puhua ihmisen aikaisemmasta olemassaolosta henkilapsena ja ihmisen tulevasta osasta itse Jumalana - mikäli tällainen oppi olisi vähänkään kristinuskon mukaista.
http://www.evl.fi/raamattu/1992/Room.8.html

Vastaukset 9
Vanhimmat

- Väite, joka on täysin ala-arvoinen lajissaan. Ensinnäkin rahalla emme saa ostettua mitään iankaikkisuutta varten. Ehkä sinä uskot niin, että rahalla saa ja hevosella pääsee, mutta se ei todellakaan ole mormonien uskoa. Kymmenysten maksu on kokonaan sinun ja Jumalan välinen asia, eikä Piispoilla ole edes oikeutta tutkia asiaa paremmin, kuin vain kysyä, vastaus on sinun ja Jumalan välinen.
Aika ei sinänsä koskaan mene hukkaan, vaikka sen viettäisi harhassa, aina oppii... jos haluaa. ei hävinneitä osakemaksujakaan saa takaisin tai asunnon myynnissä tapahtunutta menetystä, eikä käytetyn auton hinta vastaa uutta.
No niin. Asia on tietysti niin, että mormonimiehestä ei tule kuoltauaan Jumalaa eikä Jumalaa tule kenestäkään muustakaan ihmisestä, sillä on vain yksi Jumala. Näin minä uskon. Ne, jotka eivät usko Raamattuun, voivat uskoa jotain ihan muuta.
- Niin ei tulekkaan tulee vaan jumalia. Sanoohan Raamattukin: Ettekö tiedä että olette jumalia ja Hänen perillisiään. Se sanoo mhyös, että Jumalan rinnalla ei saa olla toista Jumalaa, eikä olekkaan jopa Kristus on Jumalalle alamainen.
Jos ihmisellä olisi aikaisempi olemassaolo Jumalan henkilapsena, miksi sitten Raamatussa toistuvasti odotetaan ja toivotaan vasta lapseksi pääsemistä? Eihän Jumalan lapseksi tulosta tarvitse edes kirjoittaa, jos kaikki jo ovat Jumalan henkilapsia.
- Onhan sanottu että eivät kaikki Jumalan lapset pääsekkään takaisin Jumalan luokse, vaan ne jotka tekevät Jeesuksen Isän, eli Jumalan, tahdon. Siksi olette edelleen tervetulleita tulemaan Jumalan lapsiksi ja Kristuksen kanssaperillisiksi. Lapsesta kasvaa aikuisia, tässä tapauksessa jumalia.
Jos ihmisestä (mormonimiehestä) voi tulla kuoltuaan Jumala, miksi missään kohtaa Raamattua ei kerrota tätä?
- Koska siitä poistettiin asiaan suoraa viittaavat sanat, eikä siihen hyväksytty asiaa suoraan sanovia kirjoituksia. Miksi muuten ennen hyväksyttiin ne, jotka näin uskoivat ja opettivat? Kuten: Jerome, Tertullianus, Athanasius, Irenaeus, Clement, Origen. PS 82:4-8, Rom 8:16-17 Gal 4:7 Joh.Ilm. 3:21
Roomalaiskirjeen 8. luku kannattaa lukea tässä yhteydessä. Siinä olisi ollut hyvä paikka puhua ihmisen aikaisemmasta olemassaolosta henkilapsena ja ihmisen tulevasta osasta itse Jumalana - mikäli tällainen oppi olisi vähänkään kristinuskon mukaista.
- Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä se ei ole hänen omansa. Onko sinulla Kristuksen Hneki? Millainen on Kristuksen henki? Etsiikö se vikaa toisissa? Onko se anteeksiantamaton? Onko tämä kenties sellainen hengen hyökkäys mormonismia vastaan, joka kuoletta lihan ja elävöittää Hengen?
Jos olemme lapsia, meistä tulee aikuisia ja jos olemme Jumalan lapsia olemme Kristuksen kanssaperijöitä ja perimme yhdessä Kristuksen kanssa Jumalan valtakuntaa. Jumalan kaltaisiksi Hän meidät loi!
Ps 82 ei opeta mitään tuollaista, sekä Israelin uskonto että juutalaisuus opettavat että ihminen on maan tomusta luotu olento joka.ei ole jumala eikä jumalaksi tule.
Minulle on jäänyt epäselväksi ettekö ymmärrä mitä heprealainen Raamattu sanoo vai onko Smith esittänyt jotakin valheellisia selityksiä joihin uskotte ettekä tekstiin . Tuo järjettömyys jolla tulkitsette selvää tekstiä, ei muuten ole ymmärrettävissä.
Psalmin 82 kirjoittaja puhuttelee kaananilaisia jumalia jotka ovat jumalkokouksessaan ja ilmoittaa heille, että hekin kuolevat eivät olekaan yhtään mitään . Lukekaa, olkaa hyvä, edes joskus joku kohta kokonaan ja yhteydessään.
Jumalia on vain yksi ei muita, alla, yllä tai rinnakkain .Polyteisminne on sinänsä ok, suurin osa uskonnoista on ja on ollut polyteistisia, mutta ei polyteismia voi perustella Raamatulla.
Kun Raamattu puhuu ihmisestä Jumalan lapsena, se tarkoittaa lapsen täydellistä riippuvuutta vanhemmistaan. Lapsi saa vanhemmiltaan tai huoltajan asemassa olevilta ihmisiltä kaiken, jos ei saa, se menehtyy.
Samaa suhdetta tarkoittaa Jumalan sanominen Herraksi, Kuninkaaksi, kaikkivaltiaaksi, ensimmäiseksi ja viimeiseksi ja niin edelleen.
Jumalan lapsena oleminen ei tarkoita sitä, että jokainen maan päälle syntynyt ihminen olisi Elohimin jollekin jumalatarvaimolleen Kolobin lähellä olevalla planeetalla henkilapseksi siittämä 'jokin' ennen maallista syntymäänsä.
Jos näin olisi, sekin olisi kerrottu Raamatussa.
Mormonimiehistä - kuten muistakin miehistä - tulee kuoltuaan matojen ruokaa.
Eikös sielu tai henki pääse edes katolisten taivaaseen? Tai Vapaamuurarien?
Ai niin. Eivät mormonimiehet tietenkään pääse kumpaankaan.
Mikä on katolisten tai vapaamuurarien taivas?!
Etkö usko taivaaseen? Mormoneilla on korotuksensa, teillä on taivaanne.
Niinkö?
Uskotko taivaaseen vai etkö?