Ihmeellisiä kihomato-oireita?

Ongelmanani on vähän epämääräiset oireet, olen epäillyt itselläni kihomatoja mutta en ole enää varma, kutinaa takapuolessa on ollut välillä ja tämä "tauti" tai mikä lie on kyllä vaivannut jo useamman vuoden. Kävin itseasiassa joskus testeissä mutta niiden mukaan mulla ei olis kihomatoja. Oon tosin välillä kokeillut esim. valkosipulia oireisiin ja se on tuntunut kyllä jeesaavan. En iteä pitäisikö näiden oireiden vuoksi mennä lääkäriin vai ei, olen miettinyt onko tämä vakavaa vai ei. Nyt oireiksi on tullut ohenevat hiukset ja kynnet ja olen huomannut mahani turpoavan helposti ja välillä on lievä oksetuksen tunne, mutta oksennusta ei kuitenkaan ole tullut (pelkäsin yhdessä vaiheessa olevani raskaani). Eli periaatteessa ei mitään vakavaa, mutta häiritsevää kuitenkin. Onko kellään ollut vastaavia oireita?
159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ja sellaista lisäisin että itse en ole koskaan nähnyt niitä kihomatoja, kun olen lukenut, että jotkut olisivat nähneet niitä eli olisivat siis kuitenkin sen verran isoja että ne näkee. Tosin olen huomannut että esim. vaatteissani on ollut sellaisia hyvin ohuita (hiusta ohuempia) n. sentin-muutaman sentin pituisia "haituvia", en tiiä onko ne sitten jotain matoja tai mitä lie mutta ilmeisesti kuitenkin vähän pienempiä kuin kihomadot. Ja tää kuulostaa tosi oudolta, mutta niitä on ollut mun nenässäkin ja välillä nenään kertyy ns. räkää mutta on kuitenkin paljon sitkeempää ja tarttuvampaa.

P.s. en ole mikään trolli vaan ihan oikea ihminen joten ei mitään v-ttuilua vaan asiallisia kommentteja kiitos (jos kukaan osaa sanoa tähän mitään) :).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Epätietoinen87 kirjoitti:

Ongelmanani on vähän epämääräiset oireet, olen epäillyt itselläni kihomatoja mutta en ole enää varma, kutinaa takapuolessa on ollut välillä ja tämä "tauti" tai mikä lie on kyllä vaivannut jo useamman vuoden. Kävin itseasiassa joskus testeissä mutta niiden mukaan mulla ei olis kihomatoja. Oon tosin välillä kokeillut esim. valkosipulia oireisiin ja se on tuntunut kyllä jeesaavan. En iteä pitäisikö näiden oireiden vuoksi mennä lääkäriin vai ei, olen miettinyt onko tämä vakavaa vai ei. Nyt oireiksi on tullut ohenevat hiukset ja kynnet ja olen huomannut mahani turpoavan helposti ja välillä on lievä oksetuksen tunne, mutta oksennusta ei kuitenkaan ole tullut (pelkäsin yhdessä vaiheessa olevani raskaani). Eli periaatteessa ei mitään vakavaa, mutta häiritsevää kuitenkin. Onko kellään ollut vastaavia oireita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu