Ruuan kalliiseen hintaa Suomessa on verotus.

Ruoka oli Suomessa viime vuonna melkein viidenneksen kalliimpaa kuin kaikissa EU-maissa keskimäärin, käy ilmi Tilastokeskuksen vertailusta.

Kun ruuan hintaa vertailtiin 15 ns. vanhan EU-maan kesken, ruoka maksoi Suomessa reilun kymmenyksen enemmän vuonna 2012. Suomi oli tässä vertailussa neljänneksi kallein maa heti Tanskan, Ruotsin ja Itävallan jälkeen.

Tästä hintaerosta yli 60 prosenttia johtuu Suomen keskimääräistä korkeammasta arvonlisäverosta. Vanhojen EU-maiden keskimääräinen ruuan arvonlisäprosentti on 5,7 prosenttia.

Suomessa ruokaa rokotetaan 14 prosentin verolla, mikä on vertailun toiseksi korkein. Muun muassa Irlannissa ruuan veroprosentti on pyöreä nolla. Tanskassa ruuan verotus pyörii aivan omassa sarjassaan 25 prosentilla.

Suomessa ruokaa verotetaan arvonlisäveron lisäksi myös makeis-ja virvoitusjuomaverolla. Kun vertailussa otetaan huomioon myös elintarvikkeiden erillisverot, ruuan arvonlisäveroprosentti nousee Suomessa 15,3 prosenttiin.
Kauppalasku nousee tänä(kin) vuonna

Suomalaisten kauppalaskuun ei ole luvassa helpotusta myöskään kuluvana vuonna.

Pieni maatila ja ryytimaa, siihen ollaan menossa.

http://yle.fi/uutiset/eu-vertailu_verotus_nostaa_ruuan_hintaa_suomessa/6831964
690
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

nekin maat jossa oli kalliinpi ruoka on palkkakin parenpi suomea.

Äänestä

Iltalehden uutisessa oli ruoka Suomessa 19 % kalliimpaa kuin keskimäärin muissa EU maissa. Viina oli Suomessa 75 % kalliimpaa kuin keskimäärin muissa EU maissa. Kyllä on paljon tuota " Etua " olla EU:ssa mukana Suomalaisten.

Äänestä

Vero on ihan kohdallaan, mutta meiltä puuttuu kilpailu, se pitää ruoan hinnan korkealla.
Kun meillä on kaksi suurta toimijaa, jossain Euroopan maassa saattaa olla jopa 18 keskenään kilpailevaa yritystä.

Äänestä

pitää paikansa suomesta puttuu kilpailu 2 kauppa ketjua on nostanut katettaan noin 60 prosenttia euro aikana.

Äänestä

Nyt sitten EU:ssa niin eikö EU:ssa pitäisi sitten olla yhtenäinen verotus?

Äänestä

Tuo ylipöhöttynyt valtion hallinto ja virastot on yksi syy koviin veroihin. Olisko syytä aloittaa sielläkin ne YT - neuvottelut?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EU-vertailu: kirjoitti:

Ruoka oli Suomessa viime vuonna melkein viidenneksen kalliimpaa kuin kaikissa EU-maissa keskimäärin, käy ilmi Tilastokeskuksen vertailusta.

Kun ruuan hintaa vertailtiin 15 ns. vanhan EU-maan kesken, ruoka maksoi Suomessa reilun kymmenyksen enemmän vuonna 2012. Suomi oli tässä vertailussa neljänneksi kallein maa heti Tanskan, Ruotsin ja Itävallan jälkeen.

Tästä hintaerosta yli 60 prosenttia johtuu Suomen keskimääräistä korkeammasta arvonlisäverosta. Vanhojen EU-maiden keskimääräinen ruuan arvonlisäprosentti on 5,7 prosenttia.

Suomessa ruokaa rokotetaan 14 prosentin verolla, mikä on vertailun toiseksi korkein. Muun muassa Irlannissa ruuan veroprosentti on pyöreä nolla. Tanskassa ruuan verotus pyörii aivan omassa sarjassaan 25 prosentilla.

Suomessa ruokaa verotetaan arvonlisäveron lisäksi myös makeis-ja virvoitusjuomaverolla. Kun vertailussa otetaan huomioon myös elintarvikkeiden erillisverot, ruuan arvonlisäveroprosentti nousee Suomessa 15,3 prosenttiin.
Kauppalasku nousee tänä(kin) vuonna

Suomalaisten kauppalaskuun ei ole luvassa helpotusta myöskään kuluvana vuonna.

Pieni maatila ja ryytimaa, siihen ollaan menossa.

http://yle.fi/uutiset/eu-vertailu_verotus_nostaa_ruuan_hintaa_suomessa/6831964

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu