Olen alkanut kaipaamaan hellyyttä ja rakkautta. Alkanut nimenomaan, koska se että itse sitä annan ei enää riitä.
Mies ei välitä halailla eikä suudella. Hän vastaa pusuun kun annan, mutta itse ei koskaan minua suukottele. Puhumattakaan suutelemisesta.
Halailen häntä aina silloin tällöin kun haluan hänen lähelleen, hän ei koskaan. Ja viime aikoina kun olen häntä lähestynyt halausaikeissa, hän kavahtaa ja muuttuu vaikeaksi. Ei hän mikään casanova ole koskaan ollutkaan, mutta sekin vähäinen mitä ennen oli, on lähes kokonaan loppunut.
Kaipaan aikoja jolloin olin toisen miehen kanssa. Vaikka tiesin että rakkaus oli yksipuolista ja vain minä rakastin häntä, hän kuitenkin osasi olla hellä ja intohimoinen. Nautin huomiosta ja ihanista suudelmista ja upeasta seksistä.
Mitä teen? Tämä mies sanoo rakastavansa minua kun sitä kysyn, ei koskaan omasta aloitteesta. Rakastan häntä oikeasti, mutta janoan läheisyyttä ja ihania intohimoisia suudelmia.
En halua pettää enkä hakea intohimoa mistään muualta. Jos ottaisin yhteyttä tähän toiseen mieheen, saisin ehkä vähän aikaa nauttia taas samoista tuntemuksista. Erona vaan se että en enää rakasta häntä.
Onko tähän vain tyydyttävä ja katsella romanttisia elokuvia ja itkeskellä salaa?
Meneekö tämä vaihe joskus ohi ettei enää välitä ja tyytyy elämään elämää jossa ei näytetä tunteita eikä pidetä toista hyvänä?
Hellyyttä ja rakkautta
Pehmeät huulet
0
181
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad841349- 52977
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että370808- 142759
- 55699
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän123692- 51658
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76612
- 56604