Oinosen esitys epäluottamukseksi Kataiselle

Todella hyvät ja kiihkottomat perustelut esittivät perussuomalaiset Pentti Oinonen ja Teuvo Hakkarainen Kataisen epäluottamusäänestykselle, koskien Himas-raporttia.

"Pentti Oinonen /ps: Arvoisa herra puhemies! Käsittelyssä olevassa
hallituksen vuoden 2012 vuosikertomuksessa mainitaan useaan
otteeseen kilpailutuksesta. Vuosikertomuksessa puhutaan kilpailun
edistämisen arvioinnista, kilpailutusten myötä täsmentyneistä
kustannusarvioista sekä kilpailutusta edistävistä avustusehdoista.
Hyvin on kiinnitetty huomiota kilpailutukseen, mutta kuinkas
todellisuudessa pääministeri Katainen on toiminut?

Vuosikertomuksessa puhutaan myös hyvästä hallinnosta, jonka
toteutumista Suomi on mukana edistämässä muun muassa
Lähi-idässä sekä Pohjois-Afrikassa. Kehotankin pääministeri
Kataista näyttämään itse esimerkkiä hyvän hallintotavan
noudattamisesta, ennen kuin lähtee jakelemaan neuvoja
vieraille valtioille."
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ptk_83_2013_ke_p_2.shtml

Puheenvuoroja asiasta käytti kaikkiaan 8 perussuomalaista. Kaikki puhuivat silkkaa asiaa, ja esittivät selkeät perustelut sanomisilleen.

Lisäksi puhui Kokoomuksen maailmalla kiertänyt teräsmieskansanedustaja Pauli Kiuru, joka ehdotti maahanmuuttajamäärien tarkistamista kestävälle tasolle.
1288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Aika lailla hajallaan oli Perussuomalaisten puolue kun äänestettiin pääministeri Kataisen Himas-sotkun luottamuksesta.
http://www.eduskunta.fi/aanestysjakauma/1/85/2013

Eerola Juho,ps EI
Hakkarainen Teuvo,ps EI
Halla-aho Jussi,ps EI
Heikkilä Lauri,ps EI
Hirvisaari James,ps EI
Jalonen Ari,ps EI
Kivelä Kimmo,ps EI
Kokko Osmo,ps EI
Lindström Jari,ps EI
Louhelainen Anne,ps EI
Oinonen Pentti,ps EI
Saarakkala Vesa-Matti,ps EI
Soukola Ismo,ps EI
Vähämäki Ville,ps EI
- 14 kpl EI -

Joutsenlahti Anssi,ps Jaa
Koskela Laila,ps Jaa
Hongisto Reijo,ps Poissa
Immonen Olli,ps Poissa
Jääskeläinen Pietari,ps Poissa
Mäntylä Hanna,ps Poissa
Soini Timo,ps Poissa
Tossavainen Reijo,ps Poissa
Turunen Kaj,ps Poissa
Virtanen Pertti,ps Poissa
Väätäinen Juha,ps Poissa
- 11 kpl Poissa -

Elomaa Ritva,ps Tyhjää
Jurva Johanna,ps Tyhjää
Juvonen Arja,ps Tyhjää
Kettunen Pentti,ps Tyhjää
Lohela Maria,ps Tyhjää
Mattila Pirkko,ps Tyhjää
Mäkipää Lea,ps Tyhjää
Mölsä Martti,ps Tyhjää
Niikko Mika,ps Tyhjää
Niinistö Jussi,ps Tyhjää
Packalén Tom,ps Tyhjää
Ruohonen-Lerner Pirkko,ps Tyhjää
Tolppanen Maria,ps Tyhjää
Tuupainen Kauko,ps Tyhjää
- 14 kpl Tyhjää -

Pitääpä tsekata oliko puheenjohtaja Soinilla itsellään kunnollinen ja perusteltu syy olal poissa täysistunnon äänestyksestä.

Soinin ohella kymmenen muutakin käytti tuota vastuuta ja päättämistä pakoilevaa "poissaolo" menetelmää tässä äänestyksessä.

Äänestä
  • että missään muussa puolueessa ei ollut minkäänlaista mielipidejakaumaa asian suhteen. Muutamaa keskimääräistä vähäisempää poissaoloa lukuunottamatta KAIKKI muut puolueet äänestivät yksimielisesti että Himas-kohellus oli aivan normaalia maan tapaa eikä asiassa ole minkäänlaista ongelmaa.

    Äänestä

  • Merkillepantavaa on kirjoitti:

    että missään muussa puolueessa ei ollut minkäänlaista mielipidejakaumaa asian suhteen. Muutamaa keskimääräistä vähäisempää poissaoloa lukuunottamatta KAIKKI muut puolueet äänestivät yksimielisesti että Himas-kohellus oli aivan normaalia maan tapaa eikä asiassa ole minkäänlaista ongelmaa.

    Keskustassakaan ei ollut ainoatakaan rehellistä maaseudun kansanedustajaa joka oikeasti olisi halunnut paheksua tällaista asiaa.

    Kataista ja Kokoomustako ne oikeasti pelkäsivät? Vaikka Katainen on jo nyt niin täysin menneen talven lumia Suomen politiikassa.

    Kahden hengen Vasenryhmästä sekä Yrttiaho että Mustajärvi sentään sanoivat reilun EI-äänensä tälle Kataisen röyhkeälle virka-painostukselle.

    Äänestä

  • Merkillepantavaa on kirjoitti:

    että missään muussa puolueessa ei ollut minkäänlaista mielipidejakaumaa asian suhteen. Muutamaa keskimääräistä vähäisempää poissaoloa lukuunottamatta KAIKKI muut puolueet äänestivät yksimielisesti että Himas-kohellus oli aivan normaalia maan tapaa eikä asiassa ole minkäänlaista ongelmaa.

    Persut voivatkin tällaisissa tapauksissa äänestää näkemyksensä mukaan eikä ole mikään aivoton lammaslauma. Kaikessa ei kannata noudattaa puoluekuria eikä sitä edes vaadita.

    Äänestä

Alkaa meneen nyt liikaa peffan nuolemisen puolelle tuo Soinin ministeripaikan kipeyden kanssa.

Miksi ei persut voineet pitää selkeää linjaansa? Edes tällaisessa näin ilmeisessä nepotismissa ja kaverisuosinnassa, ja pääministerin virka-aseman takaa tehdyssä Suomen Akatemian painostuksessa.

Seteliselkärankaisen Soinin seteliranka alkaa nyt näköjään taipuilla, oikein olan takaa.

Äänestä

Ei Soinikaan varmasti sattumalta ollut poissa äänestyksestä, selkeästi olisi ollut hänelle vaikea paikka ottaa kantaa, olisi ollut ryhdikkäämpää häneltä äänestää Kataisen luottamuksen puolesta, koska oikeasti hän ei ole tukenut epäluottamusta Kataiselle. Tuo tyhjää äänestäminen on myös vähän naurettavaa...Siis miksi noin moni äänestää tyhjää???

Äänestä

Pastori Anssi Joutsenlahti perussuomalaisista äänesti selkeää JAA-luottamusta Kataiselle.

Jotenkin ymmärsin että Joutsenlahti olisi hyvinkin moraalinen ihminen. Lahjoittaa kuulemma palkkansakin jonnekin hyväntekeväisyyteen.

Mutta tämä röyhkeän väärinkäytöksen JAA-myötäileminen laittaa Anssi Joutsenlahdenkin moraaliset sanomiset nyt ihan uuteen valoon.

Äänestä

Liian tyhmiä kansanedustajiksi.

Eerola Juho,ps EI
Hakkarainen Teuvo,ps EI
Halla-aho Jussi,ps EI
Heikkilä Lauri,ps EI
Hirvisaari James,ps EI
Jalonen Ari,ps EI
Kivelä Kimmo,ps EI
Kokko Osmo,ps EI
Lindström Jari,ps EI
Louhelainen Anne,ps EI
Oinonen Pentti,ps EI
Saarakkala Vesa-Matti,ps EI
Soukola Ismo,ps EI
Vähämäki Ville,ps EI
- 14 kpl EI -

Äänestä

> Liian tyhmiä kansanedustajiksi.

Lehdistö on tiennyt ja kirjoittanut ja sanonut suoraan jo kauan että mikä tämä miljoonan euron Himas-humpuuki kaikkiaan oikein oli.

http://www.talouselama.fi/uutiset/valtio+tilasi+professori+himaselta+kalliit+visiot++lahes+miljoonan+lasku+ilman+kilpailutusta/a2140631

Myös kansalaisilla on selkeä mielipide asiasta. Sen ainoan kerran kun Iltalehti tai mikään lehti on uskaltanut gallupissaan kysäistä heidän mielipidettään Kataisen tekemiin Himasen Sinisen kirjan kauppoihin:

K: "Pitäisikö Kataisen selvittää Himasen tutkimushankkeen taustat?"
KYLLÄ: 98%
EI: 2%
Annettuja ääniä: 23.049
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013022516717014_uu.shtml

Iltalehteä lukevista kansalaisista 98% asettui siis samalle kannalle kuin kriittinen lehdistö ja myös nuo 16 kansanedustajaa asettuivat.

Kyseessä oli Kataisen suorittama räikeä kansalaisten tasavertaisuuden asian polkeminen. Suosinta omaa petikaveriaan Himasta kohtaan.

Äänestä
  • 23.049 kpltta Iltalehden 2500 000 lukiojasta on tyhmiä. Älykkäät eivät edes viitsi vastata tyhmiin kysymyksiin

    Äänestä

  • Smak sak. Ei ole mustavalkoinen asia.

    Äänestä

Ne "älykkäinä" itseään pitävät suomalaiset ovat vielä hätää kärsimässä omassa kotimaassaan.

Suomalainen omistus siirtyy nyt vauhdilla ulkomaisiin käsiin aivan kaikkialla, ja suomalaiset työpaikat katoavat. Me olemme sellainen halvan työvoiman maa jatkossa. Nykyisen mallisia suojaisia julkisen sektorin työpaikkoja on jatkossa vain murto-osalle nykyisestä väestä.

Suomen kansallista omaisuutta hävitetään nyt vauhdilla. Tuon Himas-episodin kautta Katainen pystyi vain osoittamaan että hän on täysin häikäilemätön mies, ja kykenee tekemään vaikka miten röyhkeitä liikkeitä.

Kukaan ei pysty hänen toimiansa estämään. Ei edes näin julkeassa ja ilmiselvässä väärinkäytösen tapauksessa. Hyväveli verkosto suojelee, ja Perussuomalaisistakin osa on jo siirtynyt tuohon joukkoon

Katainen on ison ulkomaisen rahan ja pankkiiripiirien typerä juoksupoika Suomessa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


PM-kaverisuosinta kirjoitti:

Todella hyvät ja kiihkottomat perustelut esittivät perussuomalaiset Pentti Oinonen ja Teuvo Hakkarainen Kataisen epäluottamusäänestykselle, koskien Himas-raporttia.

"Pentti Oinonen /ps: Arvoisa herra puhemies! Käsittelyssä olevassa
hallituksen vuoden 2012 vuosikertomuksessa mainitaan useaan
otteeseen kilpailutuksesta. Vuosikertomuksessa puhutaan kilpailun
edistämisen arvioinnista, kilpailutusten myötä täsmentyneistä
kustannusarvioista sekä kilpailutusta edistävistä avustusehdoista.
Hyvin on kiinnitetty huomiota kilpailutukseen, mutta kuinkas
todellisuudessa pääministeri Katainen on toiminut?

Vuosikertomuksessa puhutaan myös hyvästä hallinnosta, jonka
toteutumista Suomi on mukana edistämässä muun muassa
Lähi-idässä sekä Pohjois-Afrikassa. Kehotankin pääministeri
Kataista näyttämään itse esimerkkiä hyvän hallintotavan
noudattamisesta, ennen kuin lähtee jakelemaan neuvoja
vieraille valtioille."
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ptk_83_2013_ke_p_2.shtml

Puheenvuoroja asiasta käytti kaikkiaan 8 perussuomalaista. Kaikki puhuivat silkkaa asiaa, ja esittivät selkeät perustelut sanomisilleen.

Lisäksi puhui Kokoomuksen maailmalla kiertänyt teräsmieskansanedustaja Pauli Kiuru, joka ehdotti maahanmuuttajamäärien tarkistamista kestävälle tasolle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu