Menin takaisin yhteen exäni kanssa. Eromme syy oli aikoinaan hänen työkiireensä. Nyt olemme käyneet uudestaan treffeillä 3 kertaa (seksi kuvioissa myös). Aluksi kaikki menikin erinomaisen hyvin, mies lähetteli "ikävöin sinua" -viestejäkin ja soitteli samanlaisia puheluita. Nyt viimesten treffien jälkeen on kulut 2 viikkoa, jonka aikana olen saanut häneltä tasan 4 hätäistä tekstiviestiä että kiire on ja voi hyvin. Eikä siis yhtään puhelua!
Miehen työ siis on sellainen, että hän on poissa kotikaupungistamme suurimman osan viikkoa (yleensä alkuviikon, huonossa tapauksessa koko viikon) ja hän tekee töissä pitkää päivää usein jopa viikon jokaisena päivänä. Minulle sopisi suhde, jossa tapaisimme n. kerran viikossa, kunhan vain tapaamisten välissä pidettäisiin yhteyttä muilla tavoin. Nyt olen vähän loukkaantunut ja "pelästynytkin" näiden kahden viime viikon takia. Loukkaantunut olen, koska eikö mieheltä löydy edes yhtä minuuttia per päivä lähettää minulle viesti, että mitä kuuluu, onpas kiirettä tai hyvää yötä! (itse en siis ole joka päivä lähettänyt hänelle viestiä, koska odotin hänen aloitettaan)
Pelästynyt olen, koska alan huolestua siitä olemmeko jo näin nopeasti pian samassa tilanteessa kuin viimeksi erotessamme. Toista eroa/taukoa en kestäisi...siis pitäisi tehdä niin että ero olisi silloin sitten taatusti lopullinen enkä jäisi unelmoimaan kolmannesta yhteenpaluusta. Tämän viime eron jälkeen siis mies otti minuun yhteyttä enkä minä häneen eli hänen "takiaan/ansiosta" olemme jälleen yhdessä. En siis ollut mikään uliseva akka joka aneli päästä takaisin miehen syliin!
Haluaisinkin nyt varsinkin miesten neuvoja/kokemuksia aiheesta. Siis olenko nyt vain hupakko, kun ärsyynnyn siitä että mies ei työkiireiltään ehdi ottaa yhteyttä päivittäin (edes yhden tekstiviestin/puhelun vertaa). Onko miehillä todellakin putkiaivot, joihin mahtuu vain yksi ajatus kerrallaan eli kun mieheni ajattelee töitä, minua ei ole olemassakaan? Vai onkohan nyt käymässä taas niin, että mies on huomannut ettei töiltä ei jääkään aikaa parisuhteelle ja nyt välttelee minua ettei hänen tarvitsisi ottaa puheeksi uutta eroa? Ja ei sitten kiitos viestejä tyyliin "mitäs täällä kyselet, mikset kysy suoraan mieheltä?". Aion kyllä kysyä häneltä, mutta haluan myös kuulla muiden kokemuksia vastaavasta tilanteesta! Omasta kullasta ei ole niin helppo päästää helpolla irti...
Miehen työ siis on sellainen, että hän on poissa kotikaupungistamme suurimman osan viikkoa (yleensä alkuviikon, huonossa tapauksessa koko viikon) ja hän tekee töissä pitkää päivää usein jopa viikon jokaisena päivänä. Minulle sopisi suhde, jossa tapaisimme n. kerran viikossa, kunhan vain tapaamisten välissä pidettäisiin yhteyttä muilla tavoin. Nyt olen vähän loukkaantunut ja "pelästynytkin" näiden kahden viime viikon takia. Loukkaantunut olen, koska eikö mieheltä löydy edes yhtä minuuttia per päivä lähettää minulle viesti, että mitä kuuluu, onpas kiirettä tai hyvää yötä! (itse en siis ole joka päivä lähettänyt hänelle viestiä, koska odotin hänen aloitettaan)
Pelästynyt olen, koska alan huolestua siitä olemmeko jo näin nopeasti pian samassa tilanteessa kuin viimeksi erotessamme. Toista eroa/taukoa en kestäisi...siis pitäisi tehdä niin että ero olisi silloin sitten taatusti lopullinen enkä jäisi unelmoimaan kolmannesta yhteenpaluusta. Tämän viime eron jälkeen siis mies otti minuun yhteyttä enkä minä häneen eli hänen "takiaan/ansiosta" olemme jälleen yhdessä. En siis ollut mikään uliseva akka joka aneli päästä takaisin miehen syliin!
Haluaisinkin nyt varsinkin miesten neuvoja/kokemuksia aiheesta. Siis olenko nyt vain hupakko, kun ärsyynnyn siitä että mies ei työkiireiltään ehdi ottaa yhteyttä päivittäin (edes yhden tekstiviestin/puhelun vertaa). Onko miehillä todellakin putkiaivot, joihin mahtuu vain yksi ajatus kerrallaan eli kun mieheni ajattelee töitä, minua ei ole olemassakaan? Vai onkohan nyt käymässä taas niin, että mies on huomannut ettei töiltä ei jääkään aikaa parisuhteelle ja nyt välttelee minua ettei hänen tarvitsisi ottaa puheeksi uutta eroa? Ja ei sitten kiitos viestejä tyyliin "mitäs täällä kyselet, mikset kysy suoraan mieheltä?". Aion kyllä kysyä häneltä, mutta haluan myös kuulla muiden kokemuksia vastaavasta tilanteesta! Omasta kullasta ei ole niin helppo päästää helpolla irti...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Miks menit takaisin???????????????????
Menin takaisin, koska ei ollut mitään syytä olla menemättäkään, erosimmehan yhteisymmärryksessä ja ystävinä. Miehen ainoa puute on hänen työkiireensä, jonka muuten siis piti vähentyä, koska erotessamme mies sanoi, että otetaan uudestaan yhteyttä kun hän ei enää ole niin kiireinen. Oletin näin tapahtuneen, mutta vähän huonolta näyttää, kai?
Muuten miehellä on aivan ihana persoonallisuus eikä ole yhtään hassumman näköinenkään. Sinkkuna on synkeää olla ja halusin kokeilla, josko tästä sittenkin saisi jotain rakennettua.
ei muutu noin vain. Jos miehesi ennen oli työnarkomaani, ei hän tapaansa muuta varsinkaan kun palasit takaisin. Tulkitsee, ettei asia oikeastaan haitannutkaan, koska viihdyt yhdessä paremmin.
Miehelle on huomattavasti helpompaa kestää tällaiset pakolliset erot, jos ei tarvi koko ajan ikävöidä.
Ainakin itselläni viestittelemättömyys on keino välttyä niin kovalta ikävältä. Kyseessä ei silti ole unohtaminen.
Kokemukseni mukaan tällainen on kuitenkin naiselle myrkkyä. Ehkä näin, ehkä jotenkin muuten. Minulla syynä voisi olla tuo.
Mies, 21 vuotta.
Itse jouduin kesällä tekemään töitä aivan oikeasti. Sain kivan kesätyöpaikan jossa töitä riitti tehdä asti ja tahti oli varsin intensiivistä. Valitettavasti isäni loukkasi itsensä ja kotitilalla tarvittiin apua kipeästi. Eikun kamat sinne ja töihin. Työpäivät venyivät pahimmillaan liki 20 tuntisiksi kun ensin tein aamuhommat kotona ennen töihin lähtöä ja sitten tulin takas navetalle ja vielä tein talven polttopuut yms pientä. Lisäksi teen viikonloppu hommia ravintolassa. Vapaa aikaa siis ei paljoakaan ollut. Niinpä saattoi kulua useita päiviä jopa viikko-puoltoista että en nähnyt seuralaistani/tulevaa tyttö-ystävää.
Itse en tykkää puhua puhelimessa enkä juuri ole yhteyksissä muihin kuin asian takia. Tämä on vaikeaa tyttöystävälleni sillä hänen mielestään meidän pitäisi olla yhteydessä koko ajan. Kaikki pieneltäkin tuntuvat asiat pitäisi kertoa joko tekstarilla tai puhelulla. Miksi?
Naiset haluavat kommunikoida ja jakaa tunteensa, mies osaa ikävöidä myös niin että ei ilmoita siitä. Kyllä minulla oli tyttöni kuva työkalupakin kyljessä kun hitsasin niittomurskainta aamuyön tunteina kasaan että rehun tekoa voidaan jatkaa normaalisti, välillä oli aikaaistua hetki rauhassa ja ikävöidäkin, mutta sitä hetkeä ei vaan tullut kerrottua, koska siihen ei löydä sanoja. Mulla ainakin menee siitä kun viesti saapuu niin ainakin viis minuuttia ennekuin olen saanut väsättyä vastausviestin. toisinaan jos yrittää kirjoittaa viestiä niin sen saamiseen kuluu joskus vähän pidempäänkin kun miettii viestin ilmiasua. Minun pitää miettiä miten sen asian sanoo niin että se tulee selväksi eikä loukkaa toista osapuolta, toisaalta en tahdo kirjoittaa muutaman sanan viestejä ja asiaa pitäisi kuitenkin repiä siis aika paljon. Ja jälleen aikaa kuluu joskus kauankin. Etenkin jos niiden pitää kertoa rakkaudsesta ja ikävästä, sillä merkityksettömiä juttuja ja kliseitä on turha kirjoittaa... nehän ovat vain sanoja.
Työ aikana minä teen töitä. Osaan töistä täytyy keskittyä ja ne vaativat molemmat kädet toiset hommat ovat enemmän vain seisoskelua ja odottelua.
Silloin kyllä on aikaa miettiä mitä sanoo ja voi keskittyä pelkästään puhelimeen. Itselläni on mielestäni korkea työmoraali enkä vastaile puheluihin tai viesteihin työ aikana elleivät ne ole kiirellisiäsillä jos laskee tunti palkaksi vaikka 12€ niin minulla sen viestin lähettäminen maksaa jo 1€ ja keskeytetty työ hidastuu... on eihän se aikana ole paljoa eikä rahana mutta viestejä tuli päivän aikaan joku kymmenkunta joka päivä... hintaa alkaa kertyä ja kyllä se on noloa olla kännykkä koko ajan käsillä, kahvitauoilla kun keskustelemme työkavereiden kesken. Olen sen verran kohtelias että yleensä en keskity puhelimeen jos keskustelen esim kahvituvassa, vaikka mieli tekisi kuinka.
No työpäivä päättyy ja alkaa rentoutuminen eli saunan lämmitykseen. Minulle rentoutuminen tarkoittaa sitä että känny kiinni ja kuunnellaan luontoa ja rauhoitutaan. Ei taaskaan puhelinta ja yhteyden pitoa. Ja siellä toisessa päässä odotetaan kovasti että kulta muistaisi.
Minä en siis taida osata tehdä kahta asiaa yhtä aikaa vaan minun pitää keskittyä työhön. (osaan minä' kuitenkin ikävöidä ja haaveilla se taito on hallinnassa) Minusta puhelimeen vastailu on epäkohteliasta seurassa, siksi vain välttämättömät asiat hoidetaan esim. kahvitunnilla tai jos istun ystävien kanssa iltaa ja toinen kysyy puhelimella kuulumisia.Face to fAce kommunikaatio on tärkeämpää, ja on epäkohteliasta keskeyttää juttelu ja alkaa kirjoittaa viestiä. Sitten illalla kun alkaa rauhoittua ei jaksa enää keskittyä puhelimeen vaan tekee mieli ryömiä peiton alle nukkumaan.
Kesän aikana minä opin useiden tiukkasanaisten keskustelujen myötä ainakin sen että Tytöt ovat huomionkipeitä. Heille ei riitä se että sanoo "olet aina mielessäni" vaan se on todistettava ainakin tuhat kertaa päivässä. Sen ei tarvitse olla niinkään kaunista ja ainutlaatuista kuin toistuvaa. Usein miesten maailmassa sanat eivät paina paljoakaan vaan paino on teoilla. Eli miksi puhua ja leperrellä kun ne eivät kuitenkaan muuta mitään ennallaan olevaa. Minulle riittää ihan hyvin että kerron kerran "rakastan sinua" se jatkuu niin kauan kunnes tilanne muuttu ja silloin ilmoitan toisin. Valitettavasti naisten maailmassa ne sanat vanhenee pian, tuntuu että minun täytyy todistaa sitä jatkuvaan. Jos emme näe 10 tuntiin joudun varmasti olemana yhteydessä varsin paljon. Se tuntuu turhalta työltä, olenhan minä sanonut kaipaavani häntä aina kun emme ole yhdessä ja toki kaipaankin, mutta minun pitää vain kertoa ja osoittaa se hänelle riittävän usein.
Toki on kivaa muistaa aina silloin tällöin mutta minusta tärkeämpää on se aika joka ollaan yhdessä kuin se mikä ollaan erillään Mieluummin minä kannan hänelle kukkia ja suklaata sekä yllätyksiä ja vietämme aikaa yhdessä. silloin kun emme ole yhdessä keskityn työhön/opiskeluun tms toimintaan. Osaan minä kaivata mutta en kertoa sitä. Sanat ovat turhia verrattuna tekoihin ja jos olemme erillään en pysty tekemään tekoja, kertomaan vain mitä ne olisivat, kai tämä on sitten naisille yhtä tärkeää kuin teotkin. Mutta minä odotan mieluummin yhteistä aikaa kuin tekstailen sanoja.