ROKOTTI S-RYHMÄ VETÄÄ LOPULLISESTI MATON !

S-ryhmästä jopa tuhat työntekijää voi saada potkut töistään, kertoo Helsingin Sanomat.
Täysautomaatioon perustuva uusi logistiikkakeskus Sipoossa voi viedä leivän jopa tuhannen S-ryhmän työntekijän suusta, kertoo Helsingin Sanomat.

S-ryhmän koko maan ruokahuoltoa pyörittävä Kilon logistiikkakeskus työllistää lähes 1500 ihmistä. Sipoon tuleva keskus pärjää siitä noin puolella.

Uusi keskus valmistuu kolmessa vaiheessa vuoteen 2018 mennessä.
Kilosta väki vähenee myös vaiheittain.

SOK:n kiinteistöjohtaja Janne Rytkönen ei vielä osaa tarkkaan sanoa paljonko varastoväkeä uusi päivittäistavaran keskus tarvitsee.

Hän ei usko, että laitos pystyisi toimimaan vain 200 hengen voimin.

- Se on selvästi metsään mennyt arvio. Ihan niin vähällä ei selvitä. Siellä tarvitaan useita satoja työntekijöitä, Rytkönen sanoo HS:lle.

Kilon ruokakeskusta pyörittävät trukkikuskit, jotka vievät ja tuovat tavaraa lavoilla hyllyihin.

Sipoossa trukit korvautuvat roboteilla ja kuljettimilla. Kuljettajan ohjaamaa trukkia tarvitaan vain siirtämään tavarat ovelta rekkaan.

Onko robotti vienyt työpaikkasi tai jonkun läheisesi työpaikan? Kerro kokemuksistasi alla olevassa keskustelukentässä.
Lue lisää aiheesta: Tyoelama
IS
7102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mutta tämähän on sitä tulevaisuutta. Robotit tekevät raadantatyöt, ja ihmiset tekevät mielekkäämpiä töitä. Lopulta ei tarvitse tehdä töitä ollenkaan.

Äänestä

Ei se voitto vaan sen maksimointi. Ongelma tulee eteen sitten kun työkärin korvauksella ei riitä rahat kun lidlin sapuskoihin.

Äänestä

Ropottivero Suomeen sama verotuotto ropotilta kuin mitä ne töissä käyvät ihmiset olisivat maksaneet veroja.

Äänestä

sosiaatiturvamaksu, nehän joutuvat syrjityksi työelämästä ja vaihtamaan alaa.

Äänestä

MInä en tykkää siitä, että Tapiola S-pankki yhdistyvät. Siirryin aikoinani pois Nordeasta palvelumaksujen kallistuttua ja kun vakuutusten myötä sai tilipalvelut ilmaiseksi Tapiolasta. Nyt taitaa olla aika palata Nordeaan - oikeaan pankkiin.

Äänestä
  • EUROBLONDI pankki. Punakyntiset korppikotkat tiskille palvelemaan asiakkaita.

    Äänestä

Toivottavasti peräluukku asS-ryhmän robottiviritykset menevät totaalisesti perseelleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suomalaisten alta kirjoitti:

S-ryhmästä jopa tuhat työntekijää voi saada potkut töistään, kertoo Helsingin Sanomat.
Täysautomaatioon perustuva uusi logistiikkakeskus Sipoossa voi viedä leivän jopa tuhannen S-ryhmän työntekijän suusta, kertoo Helsingin Sanomat.

S-ryhmän koko maan ruokahuoltoa pyörittävä Kilon logistiikkakeskus työllistää lähes 1500 ihmistä. Sipoon tuleva keskus pärjää siitä noin puolella.

Uusi keskus valmistuu kolmessa vaiheessa vuoteen 2018 mennessä.
Kilosta väki vähenee myös vaiheittain.

SOK:n kiinteistöjohtaja Janne Rytkönen ei vielä osaa tarkkaan sanoa paljonko varastoväkeä uusi päivittäistavaran keskus tarvitsee.

Hän ei usko, että laitos pystyisi toimimaan vain 200 hengen voimin.

- Se on selvästi metsään mennyt arvio. Ihan niin vähällä ei selvitä. Siellä tarvitaan useita satoja työntekijöitä, Rytkönen sanoo HS:lle.

Kilon ruokakeskusta pyörittävät trukkikuskit, jotka vievät ja tuovat tavaraa lavoilla hyllyihin.

Sipoossa trukit korvautuvat roboteilla ja kuljettimilla. Kuljettajan ohjaamaa trukkia tarvitaan vain siirtämään tavarat ovelta rekkaan.

Onko robotti vienyt työpaikkasi tai jonkun läheisesi työpaikan? Kerro kokemuksistasi alla olevassa keskustelukentässä.
Lue lisää aiheesta: Tyoelama
IS

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu